Mies piilotteli vaimonsa ruumista 23 vuotta

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6833
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Mies piilotteli vaimonsa ruumista 23 vuotta

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Iltalehti kirjoitti:Mies piilotteli vaimonsa ruumista 23 vuotta
10.2.2008 12:21

Melbournelainen mies tuomittiin lauantaina vaimonsa murhasta, kertoo CNN verkkosivuillaan. Frederick Boyle, 58, oli piilotellut vaimonsa ruumista tynnyrissä takapihallaan peräti 23 vuoden ajan.

Boyle väitti oikeudessa löytäneensä vaimonsa Edwinan kuolleena pariskunnan vuoteesta ja kiisti syyllisyytensä. Valamiehistö ei kuitenkaan uskonut miehen kertomusta, vaan totesi hänet syylliseksi murhaan.

Boylen mukaan hänen vaimollaan oli löydettäessä kaksi luodinreikää päässään ja yksi hänen solmioistaan kiedottuna kaulan ympärille. Boyle kertoi hätääntyneensä tästä niin, että hän oli kätkenyt naisen ruumiin.

Kahdelle tyttärelleen Boyle uskotteli äidin karanneen rekkakuskin matkaan. Boylen vävy kuitenkin löysi Edwinan ruumiin 170-litraisesta tynnyristä siivotessaan perheen lähiökodin takapihaa lokakuussa 2006.

STEFAN LEPPÄNEN
Siru
Nikke Knatterton
Viestit: 177
Liittynyt: Ma Heinä 23, 2007 7:12 pm

Viesti Kirjoittaja Siru »

Ei voi muuta sanoa, että on miehellä ollut raudanlujat hermot... Eikä omatunnosta tietoakaan.
Mä en muutenkaan ymmärrä niiden ihmisten mielenterveyttä(?), jotka pystyy asumaan edes jollain muodolla tappamiensa ihmisten välittömässä läheisyydessä.
ShipWreck
Martin Beck
Viestit: 790
Liittynyt: Ma Elo 06, 2007 11:58 pm

Viesti Kirjoittaja ShipWreck »

Sanoisin, että varsinainen idiootti. 23 vuotta aikaa hävittää ruumis ja siinä ajassa onnistuu keksimään niinkin mahtavan piilopaikan kuin takapihan tynnyri.
luukkomi
Nikke Knatterton
Viestit: 159
Liittynyt: Su Helmi 03, 2008 12:26 am
Paikkakunta: Keskusta

Viesti Kirjoittaja luukkomi »

^Ei tohon enää paljon muuta voi kommentoida :lol:
Born to raise hell!!
Vastaa Viestiin