Ikkunasta pudonnut teini
-
PolluxTroy
- Hercule Poirotin viikset
- Viestit: 108
- Liittynyt: Su Heinä 23, 2017 5:45 am
Ikkunasta pudonnut teini
Selasin erästä nimeltä mainitsematonta foorumia, jolta löytyi video, jossa nuori tyttö puskee humaltuneena ikkunaa, kunnes ikkunan raamit pettävät ja tyttö putoaa pari kerrosta, toisen katon kautta päilleen ja todennäköisesti kuolee. Tämä kuvaaja selkeästi odotti että näin käy ja kuvasi vain rauhallisesti tilannetta, jopa vieden kameran ikkunan toiselle puolelle kuvaten pudonnutta kehoa.
Tämä video jäi vaivaamaan mieltäni, joten päätin googlata löytyykö kyseisestä tapahtumasta mitään tietoa. Itse videosta ei löydy mitään, mutta saman kaltainen uutinen Briteistä löytyi, jossa hyvin paljon samaa rakeisen videon tyttöä muistuttavan tytön kerrotaan pudonneen ikkunasta. Uutisessa spekuloitiin että hän oli kova kiipeilemään tai ehkä hän yritti ottaa selfietä kun putosi. Joku hänen ystävistään joka oli tilanteen nähmyt kertoi oikeudessa tytön pudonneen kiipeillessään ikkunasta, ja tipahtaneen toisen katon kautta asfaltille, pitämättä ääntä pudotuksen aikana. Mies oli vielä lisännyt yrittäneensä ottaa tyttöä kiinni. Video siis eroaa kertomuksesta siltä osin, kuinka kuvaaja vain rauhallisesti odotti tytön putoamista.
Video on sen verran rakeinen, etten voi täysin varma olla onko kyseessä sama tyttö ja tapaus, mutta haluan tämän selvittää. Ilmoitin asiasta nettivihjeen muodossa jo poliisille, jos haluavat siirtää asian esim. jonkun toisen maan tutkintaan tms.
Kuinka kannattaisi menetellä tämän kaltaisessa jutussa, onko joku täällä olijasta taitava tunnistamaan kasvonpiirteitä, jos laitan kuvan videolla olevasta tytöstä sekä uutisesta, jossa on hänestä paljon selkeitä kuvia?!
Lisätään vielä sen verran, että kyseinen video on kuvattu mahdollisesti briteissä. Uutisen tapahtuma oli myös briteistä
Tuossa uutinen.
https://www.google.fi/amp/s/au.news.yah ... tml?espv=1

Solttuetsivä
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3486
- Liittynyt: La Maalis 19, 2016 12:22 pm
Re: Ikkunasta pudonnut teini
Oli aika epämääräinen alustus ja linkkikin vie ihan ....
Kyse taitaa olla 4,5 vuotta sitten tapahtuneesta.
20v Uusi-Seelantilainen Toni Kelly tippui ikkunasta Lontoossa ottaessaan selfietä kokaini- ja alkoholihuuruissa.
En nyt löytänyt videota mutta lehtijuttuja löytyy.
google: Toni Kelly fall
Esim:
Kiwi Toni Kelly died in fall from window 'while taking a selfie': Report
https://www.nzherald.co.nz/nz/kiwi-toni ... QFHG5QQWU/
Family of New Zealand woman Toni Kelly who died in fall from window 'while taking selfie': we are devastated
https://www.standard.co.uk/news/london/ ... 99441.html
Kyse taitaa olla 4,5 vuotta sitten tapahtuneesta.
20v Uusi-Seelantilainen Toni Kelly tippui ikkunasta Lontoossa ottaessaan selfietä kokaini- ja alkoholihuuruissa.
En nyt löytänyt videota mutta lehtijuttuja löytyy.
google: Toni Kelly fall
Esim:
Kiwi Toni Kelly died in fall from window 'while taking a selfie': Report
https://www.nzherald.co.nz/nz/kiwi-toni ... QFHG5QQWU/
Family of New Zealand woman Toni Kelly who died in fall from window 'while taking selfie': we are devastated
https://www.standard.co.uk/news/london/ ... 99441.html
-
PolluxTroy
- Hercule Poirotin viikset
- Viestit: 108
- Liittynyt: Su Heinä 23, 2017 5:45 am
Re: Ikkunasta pudonnut teini
No laitetaan ranskalaisilla viivoilla:
1. törmää netissä videoon
2. selvitä mikä video kyseessä
3.törmää uutiseen toni kellystä
4. huomaa että videolla toni kellyn näköinen tyttö joka putoaa
5. uutiset antaa ymmärtää ettei oikeuslaitos tiedä videon olemassaolosta, mikäli sama tapaus kyseessä
6. Uutiset antaa ymmärtää ettei porukka tarkalleen tiedä mitä tapahtui
7. video näyttää tarkalleen mitä tapahtui. Joku kuvaa putoamisen eikä tee mitään auttaakseen, kun taas oikeudessa todistaja kertoo yrittäneensä ottaa putoavasta tytöstä kiinni jne.
8. Tarvisi selvittää onko video kyseiseen tapahtumaan liittyvä vaiko eri tapaus.

Eli ilmeisesti ei kannata klikata tuota linkkiä? Onko taas joku viruslinkki, niitäkin täällä on jaeltu, vai menee muuten vaan ihan muualle kuin pitäisi?Solttuetsivä kirjoitti: Ti Touko 31, 2022 2:12 am Oli aika epämääräinen alustus ja linkkikin vie ihan ....
Pää kiinni painajainen -Klamydia-
-
PolluxTroy
- Hercule Poirotin viikset
- Viestit: 108
- Liittynyt: Su Heinä 23, 2017 5:45 am
Re: Ikkunasta pudonnut teini
Mitä helvettiä?inka kirjoitti: Ti Touko 31, 2022 5:41 amEli ilmeisesti ei kannata klikata tuota linkkiä? Onko taas joku viruslinkki, niitäkin täällä on jaeltu, vai menee muuten vaan ihan muualle kuin pitäisi?Solttuetsivä kirjoitti: Ti Touko 31, 2022 2:12 am Oli aika epämääräinen alustus ja linkkikin vie ihan ....
Uutissivusto tuossa on.
-
PolluxTroy
- Hercule Poirotin viikset
- Viestit: 108
- Liittynyt: Su Heinä 23, 2017 5:45 am
Re: Ikkunasta pudonnut teini
Postauksessa ei ole mitään epäselvää taikka epämääräistä.PolluxTroy kirjoitti: Ti Touko 31, 2022 8:40 amMitä helvettiä?inka kirjoitti: Ti Touko 31, 2022 5:41 amEli ilmeisesti ei kannata klikata tuota linkkiä? Onko taas joku viruslinkki, niitäkin täällä on jaeltu, vai menee muuten vaan ihan muualle kuin pitäisi?Solttuetsivä kirjoitti: Ti Touko 31, 2022 2:12 am Oli aika epämääräinen alustus ja linkkikin vie ihan ....
Uutissivusto tuossa on.
-
PolluxTroy
- Hercule Poirotin viikset
- Viestit: 108
- Liittynyt: Su Heinä 23, 2017 5:45 am
Re: Ikkunasta pudonnut teini
PolluxTroy kirjoitti: Ti Touko 31, 2022 8:40 amPolluxTroy kirjoitti: Ti Touko 31, 2022 8:40 amMitä helvettiä?inka kirjoitti: Ti Touko 31, 2022 5:41 am
Eli ilmeisesti ei kannata klikata tuota linkkiä? Onko taas joku viruslinkki, niitäkin täällä on jaeltu, vai menee muuten vaan ihan muualle kuin pitäisi?
Uutissivusto tuossa on.
Postauksessa ei ole mitään epäselvää taikka epämääräistä.
Yahoo News sieltä aukeaa. Linkin otsikko voi olla erikoinen juu. Pysykää nyt aiheessa. Tulin tänne kysynään koska kuvittelin täältä löytyvän älyllisempää keskustelua kuin ylilaudalla, mutta näemmä olin väärässä.
-
Solttuetsivä
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3486
- Liittynyt: La Maalis 19, 2016 12:22 pm
Re: Ikkunasta pudonnut teini
En tiedä kuinka se siellä aukeaa mutta ainakin itsellä tietokoneella jos linkkiä linkkaa niin:PolluxTroy kirjoitti: Ti Touko 31, 2022 8:42 am
Mitä helvettiä?
Uutissivusto tuossa on.
Postauksessa ei ole mitään epäselvää taikka epämääräistä.
Yahoo News sieltä aukeaa. Linkin otsikko voi olla erikoinen juu. Pysykää nyt aiheessa. Tulin tänne kysynään koska kuvittelin täältä löytyvän älyllisempää keskustelua kuin ylilaudalla, mutta näemmä olin väärässä.
- aloittaa lataamaan tiedostoa avaamattomien tiedostoon
Tässä vaiheressa luovutan jollei ole tuttu ja turvallinen linkki
- sitten pitäisi se tiedosto avata jollakin valitulla ohjelmalla
Ei kiitos ! Juuri tuolla tavalla niitä haittaohjelmia saa itselleen kun klikkaa avaamaan epämääräisen tiedoston.
-
PolluxTroy
- Hercule Poirotin viikset
- Viestit: 108
- Liittynyt: Su Heinä 23, 2017 5:45 am
Re: Ikkunasta pudonnut teini
Selvis. Se johtuu androidista, toimii siis android-järjestelmällä ilman mitään woff2 -tyyppisten fonttien avaamista. eli tosiaan postasin vahingossa mobiilisivun linkin, joka ei aukea winukalla. Ihmeellinen linkki kyllä oli, se on totta. Täytyi itsekin selvitellä, että miksi moinen. Mutta ei ole virus, ei hätää.
-
PolluxTroy
- Hercule Poirotin viikset
- Viestit: 108
- Liittynyt: Su Heinä 23, 2017 5:45 am
Re: Ikkunasta pudonnut teini
Tässä tyttö videolta:
^ Kuvan pasteminen en näytä nyt toimivan, joten linkit kuviin tässä:
https://pasteboard.co/q6xXfdpbwNX0.png
https://pasteboard.co/sL4ZG2bt8F8I.png
Täällä kuvat Toni Kellystä.
https://honey.nine.com.au/latest/new-ze ... 1680de2981
Osaatteko veikata onko jotain yhdennäköisyyksiä? Videosta otetuissa kuvissa on tosi huono kuvanlaatu.

Onko joku erityinen syy ettet voi pistää noita kuvia suoraan tänne, tän jutun linkit kun eivät enää isommin luottamusta herätä?
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
-
PolluxTroy
- Hercule Poirotin viikset
- Viestit: 108
- Liittynyt: Su Heinä 23, 2017 5:45 am
Re: Ikkunasta pudonnut teini
Kirjoitin yllä olevaan viestiin kyllä syyn, joten kannattaa ottaa silmä käteen ja lukea sieltä uudemman kerran, niin selviää syy. Vaikuttaa myös siltä, että etsin toisen alustan, jonne lähden tätä tapausta ratkomaan. Tämä paikka ei vakuuttanut.L'amourha kirjoitti: Ti Touko 31, 2022 4:45 pm Onko joku erityinen syy ettet voi pistää noita kuvia suoraan tänne, tän jutun linkit kun eivät enää isommin luottamusta herätä?
-
Koppakuoriainen
- Remington Steele
- Viestit: 213
- Liittynyt: La Elo 01, 2015 2:41 am
Re: Ikkunasta pudonnut teini
Netistä kun videoon liittyviä keskusteluja tutki, niin tarkempaa tietoa tapauksesta ei löytynyt, mutta Redditissä joku kommentoi onnettomuuden tapahtuneen University of Arkansasissa, jossakin frat housessa. Videon perusteella rakennus on punatiilinen, valkoisilla ränneillä ja mustalla tai tummanharmaalla katolla. Ikkuna on valkopuitteinen ja nostetussa ikkunassa on kolme ruutua vierekkäin. Ikkuna on syvennyksessä, ulkoverhoilussa on tiilistä tehty "ikkunalauta" ikkunan alla. Taustalla näkyy tummemman punainen rakennus, jossa on valkoinen ovi. Jos kyseessä olisi tuon kampuksen rakennus, niin noiden tietojen ja valokuvien avulla voisi haarukoida mikä fraternity tai sorority house olisi kyseessä ja sitten tarkentaa hakua.
Esimerkiksi Sigma Alpha Epsilon House on lähellä tuota kuvausta (ei kuitenkaan kyseinen rakennus) ja esimerkkinä sille, miltä talo voisi näyttää:

Esimerkiksi Sigma Alpha Epsilon House on lähellä tuota kuvausta (ei kuitenkaan kyseinen rakennus) ja esimerkkinä sille, miltä talo voisi näyttää:

MURHA.INFO - Suomen johtava rikosaiheinen avohoitoportaali
Re: Ikkunasta pudonnut teini
Okei, kiitos vastauksesta nm. Solttuetsivä. Mielummin kysyn ennen kuin menen klikkailemaan jotain josta voi saada koneelleen jotain ylimääräistä.Solttuetsivä kirjoitti: Ti Touko 31, 2022 2:06 pmEn tiedä kuinka se siellä aukeaa mutta ainakin itsellä tietokoneella jos linkkiä linkkaa niin:PolluxTroy kirjoitti: Ti Touko 31, 2022 8:42 am
Mitä helvettiä?
Uutissivusto tuossa on.
Postauksessa ei ole mitään epäselvää taikka epämääräistä.
Yahoo News sieltä aukeaa. Linkin otsikko voi olla erikoinen juu. Pysykää nyt aiheessa. Tulin tänne kysynään koska kuvittelin täältä löytyvän älyllisempää keskustelua kuin ylilaudalla, mutta näemmä olin väärässä.
- aloittaa lataamaan tiedostoa avaamattomien tiedostoon
Tässä vaiheressa luovutan jollei ole tuttu ja turvallinen linkki
- sitten pitäisi se tiedosto avata jollakin valitulla ohjelmalla
Ei kiitos ! Juuri tuolla tavalla niitä haittaohjelmia saa itselleen kun klikkaa avaamaan epämääräisen tiedoston.
Ja jos olisin nm. PollyxTroy, en kyllä edes yrittäisi kuittailla mistään älyllisestä keskustelusta, ootko itse lukenut kirjoituksiasi? Ja jos kysymys on selkeästi esitetty jollekin muulle kuin sinulle, kannattaa pitää näpit irti näppäimistöstä.
Pää kiinni painajainen -Klamydia-
Re: Ikkunasta pudonnut teini
Heippa hei, mukavaa jatkoaPolluxTroy kirjoitti: Ti Touko 31, 2022 11:22 pm Kirjoitin yllä olevaan viestiin kyllä syyn, joten kannattaa ottaa silmä käteen ja lukea sieltä uudemman kerran, niin selviää syy. Vaikuttaa myös siltä, että etsin toisen alustan, jonne lähden tätä tapausta ratkomaan. Tämä paikka ei vakuuttanut.
Pää kiinni painajainen -Klamydia-