”Norjan vaarallisin mies” on karannut vankilasta
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17448
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Miehen arvioidaan olevan erittäin vaarallinen.
Norjan poliisi on etsintäkuuluttanut ”Norjan vaarallisimpana miehenä” tunnetun kaksoismurhaaja Stig Millehaugenin. Asiasta uutisoivan Aftonbladetin mukaan 53-vuotias Millehaugen jätti palaamatta Trondheimin vankilaan hänelle myönnetyiltä lomilta.
– Hänen piti palata kello 15, mutta hän ei palannut sovitusti, totesi vankilajohtaja Egil Gabrielsen.
Vuonna 2012 Millehaugen tuomittiin 21 vuodeksi vankeuteen murhasta. Tuomio tuli jengipomo Mohammad ”Jeddi” Javedin murhasta. Lisäksi Millehaugen on saanut tuomion ammuttuaan vankilan työntekijän hengiltä aikaisemman pakenemisen yhteydessä.
Millehaugenia kuvaillaan erittäin vaaralliseksi, eikä häntä pidä poliisin mukaan lähestyä. Norjan poliisi on tapauksen yhteydessä myös erikseen varoittanut ihmisiä. Miehestä on tehty kansainvälinen etsintäkuulutus.
Norjalaismedian kertoo Millehaugenin istuneen vankilassa lähes koko aikuisikänsä. Murhien lisäksi hänet on tuomittu muun muassa autovarkauksista, asuntomurroista ja aseellisista ryöstöistä.
Norjan poliisi on ilmoittanut käyttävänsä kaikki sen käytössä olevat resurssit Millehaugenin löytämiseksi mahdollisimman pian.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/f6 ... d52b989c49

Re: ”Norjan vaarallisin mies” on karannut vankilasta
Antais äijän nyt hiukan lomailla jos on lusinut koko ikänsä. Jotain rajaa noihin rangaistuksiin.
-Kaikki on nykyään ok-
Re: ”Norjan vaarallisin mies” on karannut vankilasta

Eipä tuota kiinni kehtais mennä ottamaan.
Lause "tapan aikaa" on ironista, koska oikeasti aika tappaa sinua.
-
Still love
- Jane Marple
- Viestit: 1063
- Liittynyt: Su Syys 02, 2018 12:00 am
Re: ”Norjan vaarallisin mies” on karannut vankilasta
Älyttömän hyvä juttu, että päästetty tällainen Norjan vaarallisin mies yksin vankilasta lomailemaan. Tajuton yllätys, että tämä kaveri ei tullut kiltisti takaisin vankilaan, kun loma loppui. 
Käsittääkseni tämä ei karannut vankilasta kuten otsikko antaa ymmärtää, vaan karkasi vankilan pikku lomareissunsa aikana.
Älytöntä rahan haaskausta pitää tuollainen elossa vankilassa yhteiskunnan varoin ja päästää vielä lomalle! Sitten käyttää kaikki keinot tällaisen kiinni saamiseksi. Onneksi tämä ei ole sentään suomalainen.
Tuon jos saavat kiinni, soisi lyijymyrkytyksen antaa tehdä tehtävänsä. Halvin ja toimivin keino, että ei jätä enää lomilta palaamatta.
Käsittääkseni tämä ei karannut vankilasta kuten otsikko antaa ymmärtää, vaan karkasi vankilan pikku lomareissunsa aikana.
Älytöntä rahan haaskausta pitää tuollainen elossa vankilassa yhteiskunnan varoin ja päästää vielä lomalle! Sitten käyttää kaikki keinot tällaisen kiinni saamiseksi. Onneksi tämä ei ole sentään suomalainen.
Tuon jos saavat kiinni, soisi lyijymyrkytyksen antaa tehdä tehtävänsä. Halvin ja toimivin keino, että ei jätä enää lomilta palaamatta.
Re: ”Norjan vaarallisin mies” on karannut vankilasta
Ei sitä tiedä kuules vaikka olisi tappanut ihan oikeassa osoitteessa, eli jos näin kävi, on lomansa ansainnut.
EBONPOP
EBONPOP
-Kaikki on nykyään ok-
-
holmesin haamu
- Sherlock John Holmes
- Viestit: 8195
- Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm
Re: ”Norjan vaarallisin mies” on karannut vankilasta
Sarjamurhaaja haluaa lomailla kaikessa rauhassa saadakseen pari uhria lisää. Eikö nyt pitäisi antaa kaikki mahdollinen tuki hänelle ja toivoa parasta.
-
Voimamies lahest
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 504
- Liittynyt: Ke Touko 04, 2022 6:53 pm
Re: ”Norjan vaarallisin mies” on karannut vankilasta
*poistettu poliitikan puolelle kuuluvaa öyhötystä*t:mode
Mäntyharjun ihmemies
Re: ”Norjan vaarallisin mies” on karannut vankilasta
Breivik tappoi hiukan enemmän kuin tämä miesten välisen seksin suurvisiiri. Pitää totisesti tykätä poikapillusta, jos ei siviilissä viihdy. Melkoinen pridehahmo. Tulee mieleen Reijo Hammar.
-
Matti Ja Maija
- Adrian Monk
- Viestit: 2858
- Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 10:32 am
Re: ”Norjan vaarallisin mies” on karannut vankilasta
*poistettu muutaman sanan turha öyhö*t:mode
Slava Ukraini! <3
JanitaSlima nauraa joka paikkaan.
Bänniä hänelle.
JanitaSlima nauraa joka paikkaan.
Bänniä hänelle.
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17448
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Re: ”Norjan vaarallisin mies” on karannut vankilasta
Poliisi epäilee: Norjan kaksoismurhaaja sai apua pakoonsa – karkumatka jatkuu
Erittäin vaarallisena pidetyn murhaajan uskotaan paenneen Osloon.
Kaksoismurhaaja on nähty viimeksi keskiviikkona Oslon lentokenttäjunassa. Kaksoismurhaaja on nähty viimeksi keskiviikkona Oslon lentokenttäjunassa.
Poliisi uskoo murhaajan saaneen ulkopuolista apua pakonsa toteuttamisessa, sillä karkurin pakenemisessaan käyttämä lentolippu Osloon vaikuttaa vankilan ulkopuolelta käsin ostetulta.
– Uskomme, että pako oli suunniteltu. Kyseisen lennon liput on ostettu jo ennen eilistä, kommentoi poliisilakimies Bente Bøklepp.
Saattaa olla jo kaukana
Millehaugenin etsinnät aloitettiin keskiviikkona, kun tämä jätti palaamatta vankilalle kuusituntisen vapaansa jälkeen.
Matkustajien henkilöllisyyttä ei ole velvoitettu tarkastamaan Norjan sisäisillä lennoilla. Passin tarkastukseen ei myöskään velvoiteta Schengen-alueella, johon Norja kuuluu 25 muun Euroopan maan kanssa.
– Teoriassa Millehaugen on voinut lentää kenen tahansa lipulla ilman, että kukaan on halunnut tarkistaa lipun ja henkilöllisyystodistuksen vastaavuuden, kommentoi norjalainen turvallisuusasiantuntija Kjell-Ola Kleiven VG:lle.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/dd0 ... 82a6d651ac

Norjalaisvankilasta karannut kaksoismurhaaja jäi kiinni – löydettiin nääntyneenä metsästä
Stig Millehaugen ehti olla pakosalla viikon ajan.
Norjassa viikon virkavaltaa pakoillut Stig Millehaugen on jäänyt kiinni.
Millehaugen pidätettiin metsässä Oslon Østmarkan alueella noin kello 10.30 paikallista aikaa, poliisi kertoo tiedotteessa. Pidätystilanne oli rauhallinen.
– Hän oli yhteistyökykyinen, väsynyt ja nääntynyt ja ollut taatusti metsässä useiden päivien ajan, operaatiota johtanut Tor Gulbrandsen Norjan poliisista kertoo yleisradioyhtiö NRK:lle.
Gulbrandsenin mukaan pidätetty on fyysisesti hyvässä kunnossa aliravitsemusta ja väsymystä lukuun ottamatta.
Millehaugen karkasi tasan viikko sitten Trondheimin vankilasta, jossa hän istui 21 vuoden tuomiota kahdesta murhasta. Millehaugen oli karatessaan kuuden tunnin mittaisella lomalla.
Poliisin mukaan kaksoismurhaaja lensi reittilennolla Trondheimista Osloon. Hänestä tehtiin havainnot myös Oslon päärautatieasemalta ja metroasemalta kaupungin itäosissa.
Asiantuntija arvioi aiemmin, että Millehaugenia voi odottaa tämän jäädessä kiinni korkeintaan puolen vuoden mittainen lisärangaistus. Lisäksi hänen vankeutensa ehtoja, kuten lomamahdollisuuksia, tullaan todennäköisesti kiristämään.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/315 ... 60d252750f