Sirkka Anna-Liisa Sihvolan murha 1938

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Avatar
tytöntyllero
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: Ma Kesä 27, 2022 4:45 pm
Paikkakunta: Espoo

Sirkka Anna-Liisa Sihvolan murha 1938

Viesti Kirjoittaja tytöntyllero »

''Vaara selän takana

Heinäkuun 16. päivä vuonna 1938 oli poutainen ja helteinen. Kuusankosken Lappalanjärven ylitse ei kulkenut pilven hattaraakaan, tuuli ei värisyttänyt järven rannan koivujen lehtiä, eikä rikkonut peilityynen veden koskematonta kalvoa.
Lappalanjärven rannalla olevan Työväenopiston kesäkodin suunnasta kuului nuorten iloisia ääniä. Siellä lahden poukamassa pelattiin palloa, uida pärskittiin, otettiin raukeina aurinkoa ja aina väliin hihkaistiin railakkaasti. Kukin huvitteli makunsa mukaan, kukin niin kuin kunakin hetkenä mukavimmalta tuntui.
Ei voitu aavistaakaan, että julman rikoksen varjo lepäsi jo helteisen seudun yllä. Tämä rikos oli meidän maassamme ensimmäisiä seksuaalirikoksia, joka sai lehdistön taholta suurta huomiota osakseen. Tämä rikos osoitti myös, miten arvaamaton ihmisen mieli on. Sen teki jokin meissä oleva, jokin
jota ei ennakolta osannut aavistaa ja joka todennäköisesti ei samassa henkilössä enää koskaan näyttäytyisi.
Kello tuona helteisenä hetkenä oli 16 nurkilla. Oletko sinä nähnyt Sirkkaa? kysyi Vilho Kollanus Rautjoen pojalta uimarannassa. Hän tähyili järven selälle, hänen katseensa ohitti pari hehkuvan vihreää saarta ja etääntyi autereessa väräjävään vastarantaan.
-Minä kun sovin täällä viime keskiviikkona, että mentäisiin Sirkan kanssa yhdessä kanootilla Verkkosaareen tuossa neljän maissa.
-Taisin minä nähdä sen vilaukselta. En muista varmasti, mutta eiköhän se lähtenyt jo vähän meloskelemaan, toinen sanoi ja lisäsi: Lähde uimaan, kyllä se sieltä pian tulee.
Kumppanukset, vähän päälle kahdenkymmenen ikäiset miehet, riensivät uimahoususillaan laiturille ja hyppäsivät kuin hylkeet veteen.
Noustuaan taas laiturille hypätäkseen uudelleen, Kollanus huomasi läheisen saaren pohjoispäässä tervatun veneen, joka näytti liikkuvan hiljaa eteenpäin.
Sen kummemmin asiaa pohtimatta hän pulahti jälleen veteen.
Päästyään takaisin laiturille hän sattumalta vilkaisi taas saarelle päin - sinnehän hänen Sirkan kanssa piti juuri näihin aikoihin sopimuksen mukaan meloa - ja näki nyt samaisen veneen etääntyvän Hautalanlahdelle. Airot liikkuivat verkkaisesti ja kimaltelivat auringonpaisteessa.
Kollanus päätti lähteä melomaan Sirkan perään saareen. Hän arveli Sirkan saaneen sellaisen käsityksen, että heidän pitikin tavata Verkkosaaressa eikä kesäkodissa.
Hän pukeutui ripeästi, nosti kanoottinsa veteen ja heilauttaen kättään Rautjoelle lähti melomaan hiljalleen saarta kohden. Saavuttuaan Verkkosaaren eteläkärkeen hän näki Sirkan kanootin kallion kupeessa osittain maalle vedettynä.
-Ahaa, Sirkka on siellä jo, hän tuumi ja meloi rivakammin rantaan.
Noustuaan maihin hän huomasi muutaman metrin päässä kanootista Sirkan tavaroita. Siinä oli kirja, kampa ja pyyheliina. Hän tähyili silmiään kädellä varjostaen ympärilleen mutta ei nähnyt ketään. Iltapäivän aurinko kuumotti hänen olkapäitään, ja hän päätti lähteä käväisemään viereisellä saarella. Kenties Sirkka oli huvikseen uinut sinne ja mahdollisesti otti paraillaan aurinkoa kalliolla.
Päästyään saareen hän huomasi pian, ettei sielläkään ollut ketään. Ei auttanut muu kuin palata Sirkan tavaroiden luo odottamaan. Ehkäpä Sirkka oli uinut toiseen suuntaan.
Istuessaan siinä Sirkan pyyheliinan vieressä, hän kuuli kuikan huutavan selällä. Jostain vielä etäämpää kuului toisen kuikan kurnuttava vastaus.
Ei, nyt ei asia ollut kohdallaan, hän tuumi, kun Sirkkaa ei kuulunut tulevaksi.
Kollanus nousi ja ryhtyi tutkimaan perusteellisesti pientä Verkkosaarta.
Ei kestänytkään kauan ennen kuin hän löysi Sirkan punaisen rikkirevityn uimapuvun sekä pääliinan. Sydän jyskyttäen nuori mies jatkoi etsiskelyään. Yhtäkkiä hän huomasi kivenlohkareen vieressä suuren verilammikon.
Asia oli selvä.
Oli tapahtunut törkeä rikos.
Vilho Kollanus meloi kuin mieletön takaisin kesäkotiin, etsi käsiinsä Rautjoen ja sanoi huulet kalpeina: -Tule mukaan. On tapahtunut hirveitä.
Yhdessä miehet kiiruhtivat Verkkosaareen, jossa Kollanus näytti verilammikkoa ystävälleen. Sitten hän sanoi kumeasti: -Odota sinä täällä. Minä lähden nyt heti hälyttämään poliisit.

Kouvolan poliisivartiokonttoriin tuli puhelinsoitto kello 17.15. -Päivää, täällä Vilho Kollanus. Tulkaa äkkiä tänne Lappalanjärven Verkkosaareen. On tapahtunut murha. Nuori tyttö, Sirkka Sihvonen, on murhattu. Kuulkaa... Minä odotan teitä kesäkodin tienhaarassa. Minä soitan täältä Sahalan talosta...
Kollanuksen opastuksella saapuivat surmapaikalle Verkkosaareen Valkealan piirin nimismies ja poliisit. Oli päivänselvää, että oli tapahtunut törkeä rikos, mutta rikoksentekijästä ei ollut aavistustakaan. Myöskään surmatun ruumista ei löytynyt mistään. Noin 900 metrin päässä Työväenopiston kesäkodista sijaitseva Verkkosaari tutkittiin nyt entistä tarkemmin. Kolmen metrin päässä vesirajasta saaren itärannalla oli tuo verilammikko. Huomattiin, että paikalla oli kamppailtu ankarasti, ruoho oli tallaantunut ja pensaiden oksat katkeilleet. Riekaleiksi revitty ja veren tahrima uimapuku oli läheisellä kivellä. Otaksuttavasti paikalla oli tehty murhan lisäksi muitakin törkeitä rikoksia
Sitten keksittiin, että ruumis oli vedetty järveen, koska paikalla näkyi laahausjälki. Rikoksentekijä oli ilmeisesti paennut veneellä.
Saareen jätettiin poliisivartio ja muut kiiruhtivat hankkimaan veneitä. Oli tutkittava järvi ja sen rannat.
Poliisikonstaapeli Savolainen riensi Jokelan taloon, mistä hän tiesi pääsevänsä erään tehtailijan moottoriveneellä ripeästi etsintöihin.
Saatuaan veneen Savolainen lähti ajamaan sillä pitkin Lappalanjärven rantoja. Tavatessaan soutelijan tai nähdessään liikettä rannalla hän suoritti tiedusteluja ja suullisia kuulusteluja.
Näitä kertyi pian parikymmentä. Mutta mikään niistä ei lainkaan valaissut ongelmaa.
Konstaapeli Savolainen ei hellittänyt, vaan jatkoi partiointia. Kello 20.25 hän huomasi oudon miehen soutavan uistinta noin kolmen kilometrin etäisyydellä Verkkosaaren itäpäästä. Uistelija näytti olevan verkkaisesti matkalla Voikkaalle Harjunjoen suuntaan. Taisi olla iltasyönti parhaimmillaan.
Savolainen kaarsi veneellään miestä kohden ja pysäytti moottorin. Vene lipui aivan mustan soutuveneen kylkeen.
Savolainen toivotti hyvää iltaa ja kysyi kalan syöntiä. Mies vastasi rauhallisesti, ettei tällaisella helteellä kalakaan viitsinyt näköjään liikkua.
Savolainen aikoi jo jatkaa matkaansa, mutta äkkiä hän kiinnitti huomiota siihen, että vene oli äskettäin pesty, ja miehen vaatteetkin vaikuttivat juuri pestyiltä. Hän ei kuitenkaan sanonut havainnoistaan mitään, vaan kehotti miestä seuraamaan.
Mitäpä minä sinne, mies ihmetteli.
-Täytyy tästä lähteä jo kotipuoleen. Aamulla on tehtaalla töitä ja...
Verukkeet eivät auttaneet. Savolainen sanoi, että parasta oli vain tulla, kun tässä tarvittiin vähän niin kuin apuvoimiakin eräässä etsinnässä.
Silloin mies lähti soutamaan Savolaisen perässä. Matkalla hän kysäisi: -Onkos sitten sattunut jotakin erikoista. Joku tässä kertoikin minulle päivällä, että jossakin saaressa on hätyytetty jotakin naista.
-Kai sitä on jotakin sellaista sattunut, Savolainen virkkoi, ja matka jatkui kohden Verkkosaarta.
Kun he olivat saapuneet Verkkosaareen, mies sanoi poliiseille olevansa työmies Tuomas Narinen ja kalastelleensa Lappalanjärvellä.
Narisella, noin 160 senttiä pitkällä tanakalla kolmikymmenvuotiaalla miehellä oli yllään harmaankirjava pusero ja tummat housut. Jaloissaan hänellä oli sandaalit. Vyöllä roikkui isokokoinen tuppipuukko. Sillä on hyvä irrottaa kalat uistimesta, Narinen selitti poliiseille.
-
Poliisit tarkastelivat rauhalliselta näyttävää miestä epäluuloisina. Hänen vaatteissaan näkyi tummia läiskiä siitä huolimatta, että ne oli pesty äskettäin. Kun toiset rikollisen etsijät ja ruumiin naaraajat olivat palanneet Verkkosaareen, lähdettiin Kouvolan poliisivartiokonttoriin.
Siellä tarkastettiin huolella edelleen täysin rauhallisena esiintyneen Narisen vaatteet. Sekä alusvaatteista että muistakin vaatteista samoin kuin puukosta löydettiin verijälkiä.
Narinen huomasi nyt joutuneensa aivan vankasti epäillyksi rikoksesta ja tunnusti siekailematta törkeän tekonsa.
Vielä samana iltana poliisit veivät Narisen takaisin Verkkosaareen, missä hän osoitti paikan, johon oli upottanut ruumiin. Voikkaan tehtaiden sukeltaja nosti ruumiin ylös seuraavana päivänä kello 10.07, ja poliisit saattoivat todeta ruumiissa useita puukolla tehtyjä haavoja.

Heinäkuun 18. päivänä vuonna 1938 suoritettiin ensimmäinen varsinainen Tuomas Narisen poliisikuulustelu.
Hän kertoi olevansa naimaton ja ammatiltaan sekatyömies. Hän oli nelilapsisen perheen vanhin lapsi. Kansakoulua hän oli käynyt kolme luokkaa ja sen jälkeen rippikoulun. Suorittaessaan asevelvollisuuttaan hän oli saanut 34 vuorokauden arestirangaistuksen järjestyshäiriöstä. Siviilissä häntä ei ollut koskaan rangaistu. Hän oli työskennellyt ansiotyössä 14-vuotiaasta lähtien. Viimeksi hän oli ollut töissä Kymi-yhtiön tehtaiden rakennusosastolla.
Heinäkuun 16. päivän tapahtumista hän kertoi hyvin suorasukaisesti:
Hän lähti kello 7 aamulla kotoaan Kuusankoskelta uistelemaan. Hän oli niin kova kalamies, että kesäisin vietti yleensä kaikki vapaa-aikansa vesillä.
Uistinten lisäksi hän otti kotoa lähtiessä mukaansa Kouvolasta heinäkuun 13. päivänä ostamansa kaksi pulloa vaakunaviinaa.
Matkalla Eerolan kartanon rantaan, jossa hänen veljensä omistama tervattu vene oli valkamassa, hän ryyppäsi toisen pulloista melkein tyhjäksi.
Aamuhiprakassa hän lähti soutamaan Harjunjokea Lappalanjärveä kohti. Noin sadan metrin päässä Harjun rautatiesillasta hän tapasi Lappalanjärveltä päin tulevan työmies Mickelsonin.
Siinä vajaata pulloa yhdessä tyhjennettäessä Narinen kyseli, oliko kala ollut syönnillään. Muutenkin turistiin minkä mitäkin, Mickelson lähti pian soutamaan rivakasti eteenpäin, sillä hänen työvuoronsa alkoi jo kello 14 Kuusankoskella ja kello oli nyt kymmenen nurkilla.
Mutta Narisella ei ollut kiireitä.
Aamupäivän aurinko lämmitti mukavasti, vesi sorisi veneen keulassa, ja airot upposivat äänettömästi tyyneen veteen. Perään jäi vana, ja rannan puut kuvastuivat tummassa vedessä.
Pian Narinen oli soutanut rautatiesillan alle. Hän huomasi sillan kupeessa tukkityöläisiä. Näiden joukosta hän keksi tutun miehen, jonka nimeä hän ei kylläkään tiennyt, Narinen oli anteliaalla tuulella. Hän souti tuttavansa luo ja tarjosi tälle jäljellä olevasta pullosta hyvät ryypyt. Taisi siinä
kolmannes pullon sisällyksestä livahtaa alas kurkuista. Sen jälkeen Narinen lähti soutamaan Lappalanjärvelle.
Riisuttuaan paitansa hän laski leppoisin mielin uistimen järveen, kela hyrräsi, ja arveltuaan siimaa olevan kylliksi ulkona hän kiepautti sen lenkiksi polvensa ympärille.
'Lappala'-laiva höyrysi hänen ohitseen, ja sen aallot panivat veneen hauskasti keinumaan.
Suutarinlahdessa Narinen näki kolme poikaa uimassa. Hän keri verkkaisesti uistinsiiman ylös kala ei tuntunut olevan oikein halukas vieheeseen ja souti poikien luo. Kaksi pojista lähti heti pois, mutta kolmas jäi juttelemaan hetkeksi Narisen kanssa. Narinen otti kulauksen pullosta ja tarjosi ryyppyä pojalle.
Tämä kieltäytyi: -En minä ole koskaan ryypännyt enkä ota nytkään. -No mikäpä siinä, Narinen tuumi, väänsi korkin kiinni, pani pullon vierelleen tuhdolle ja jatkoi soutamista. Hän laski uistimen jälleen veteen, otti päälle hyvän siemauksen ja suuntasi matkansa auringon kilossa häämöttävää
Verkkosaarta kohti.

Ollessaan viiden-kuudensadan metrin päässä saaresta hän huomasi rantakalliolla istuvan punapukuisen naisen.
'Mitenkähän olisi jos menisi vähän lähemmäksi katsomaan', Narinen mietti ja souti hitaasti naista kohden. Tultuaan lähemmäksi saarta hän kuitenkin arveli viisaammaksi luopua mokomista katsomisista. Hänhän oli tässä kalamiehenä.
Narinen sattui kuitenkin vilkaisemaan vielä olkansa yli punapukuista hahmoa. Hän huomasi olevansa noin sadan metrin päässä rannasta.
Yhtäkkiä hän näki naisen vilkuttavan hänelle.
Narinen vilkutti heti takaisin.
Ehkäpä nainen oli hyvinkin hänen tuttujaan, hän arveli ja rupesi kelaamaan uistinta ylös. Samalla hän ajautui saaren toiselle puolelle. Tässä Narinen huomautti, että kevyt tuulenviri painoi veneen sinne hänen huomaamattaan. Nainen oli jäänyt puiden taakse näkymättömiin.
Veneen kokka karahti rantaan.
Narinen nousi veneestä. Silloin hänellä oli yllään vain housut, sillä aurinkoa ottaakseen hän oli riisunut lakin, paidan ja kengät. Nämä jäivät veneeseen, kun Narinen lähti hiljalleen kävelemään saaren poikki naisen luo.
Hän näki tytön istuvan rantakalliolla selin häneen. Punainen uimapuku hehkui auringonpaisteessa.
Narinen lähestyi tyttöä.
Kun hän oli ehtinyt muutaman metrin päähän, tyttö kääntyi katsomaan olkansa yli. Hän oli aivan tuntematon Nariselle.
Narinen tuli tytön luo, istui tämän viereen ja sanoi: -Eiköhän me aleta naida.
Tyttö ponnahti ylös ja lähti karkuun.
Narinen säntäsi perään ja tavoitti tytön heti. Hän kaatoi tytön alleen, vaikka tämä teki hurjasti vastarintaa. Äkkiä tyttö onnistui kuitenkin pääsemään polvilleen, mutta Narinen ennätti tarttua käsivarteen. Hän nykäisi lujasti ja sai tytön taas alleen. Painiskelu jatkui kiivaana. He kierivät saaren halki ja joutuivat aivan Narisen veneen lähelle rantalepikkoon.
Huohottava tyttö yritti huutaa, mutta Narinen survaisi kätensä suun eteen ja puristi toisella kädellä kurkusta.
Kun tyttö oli osittain tajuton, Narinen otti puukon ja leikkasi sillä uimapuvunlahkeet halki ja rupesi tekemään väkivaltaa uhrilleen.
-Siinä minä en kyllä onnistunut, Narinen sanoi poliiseille. Ei siitä tullut mitään.
Tyttö virkosi nyt, työnsi molemmin käsin miestä pois päältään ja sanoi heikolla äänellä: -Menkää pois.
Narinen yritti uudelleen.
Kun hän ei nytkään päässyt tarkoitustensa perille, hän otti puukon oikeaan käteensä ja pani sen poikittain tytön kaulan päälle sanoen: -Eiköhän ala luonnistua.
Tyttö oli kauhuissaan ja valitti ohuella äänellä. Kun Narisen hommasta ei tullut mitään, hän löi äkkiä tyttöä puukolla kaulaan. Tytön pää kallistui kiveä vasten, ja kaulasta ryöpsähti veri. Tekikö Narinen kaamean tekonsa kostoksi vai saadakseen paritella ruumiin kanssa?
Itse hän jatkoi kertomustaan sanoen pelästyneensä kovasti verisuihkua.
Kuitenkin hän arveli, että nyt hänen on pakko jatkaa lyömistä, että tyttö kuolisi varmasti. Ja hän iski puukkonsa vielä ainakin kaksi kertaa uhrin kaulaan.
-
Vielä tämän jälkeen Narinen häpäisi törkeästi ruumiin. Sitten hän nousi seisomaan, pani puukon tuppeen ja vilkaisi ympärilleen.
Ei ketään.
Vain äänetön helteinen päivä ympärillä.
Hän laahasi ruumiin jaloista järveen, työnsi veneen vesille ja istui perätuhdolle vetäen ruumista tukasta perässään. Hän tyrkki melalla pohjasta niin pitkälti kuin mela pohjasi. Sitten hän päästi otteensa tukasta ja katseli kuinka ruumis alkoi painua pääedellä pohjaa kohti.
Tämän jälkeen Narinen siirtyi keskituhdolle ja souti noin 300 metrin päässä olevan saaren itärannalle, missä hän ui ja pesi verisen yläruumiinsa, alushousunsa ja puukkonsa.
Nyt hän suuntasi kulkunsa järven toiselle rannalle ja souti seitsemisen kilometriä, Hautalanlahteen. Matkalla hän ei tavannut ketään eikä nähnyt toisia veneitä.
Hautalanlahdessa hän veti veneen maalle ja kävi nukkumaan sen pohjalle. Herättyään hän katsoi kelloaan ja huomasi sen olevan 20.30
Venyteltyään ja todettuaan vaatteittensa kuivuneen hän päätti lähteä kotiin. Jonkin matkan päässä häntä vastaan tuli kaksi kanoottimies,
joista hän huomasi toisen erääksi tuttavakseen Kuusankoskelta. Kuusankoskelainen kysyi: -Kuule Tuomas, oletko sinä nähnyt venettä, joka olisi tullut Verkkosaaresta päin. Siellä on tapahtunut murha. Narinen ravisti päätään ja sanoi, ettei hän ollut nähnyt ketään.
Miehet jatkoivat melomista, Narinen päästeli uistimen veteen ja lähti soutamaan selän yli kotiin päin.
Kilometrin verran soudettuaan hän kuuli moottorin papatusta, ja pian ilmaantui hänen veneensä viereen moottorivene. Moottorimies kysyi, oliko Narinen nähnyt ketään soutelijaa.
Narinen vastasi kieltävästi, jolloin mies jatkoi: -Kun Teillä on noin hyvä paatti, niin tulkaa mukaan naaraamaan tuonne Verkkosaaren rantaan, kun siellä on jossakin vedessä ruumis.
Ennen kuin Narinen kerkisi sanomaan mitään, mies virkkoi: -Teillähän on verijälkiä kengässä.
Narinen sanoi, ettei hän jouda kauan olemaan mukana, koska hänellä on aamulla aikainen työvuoro. Piti päästä kotiin nukkumaan.
Mies lupasi: -Ei Teidän kauan tarvitse ollakaan, kunhan vaan lähdette käymään.
Vasta huomatessaan saarta lähestyttäessä poliiseja naarauspuuhissa, Narinen arvasi joutuneensa kiinni.

Heinäkuun 22. päivänä suoritetussa uudessa kuulustelussa Narinen kielsi olleensa erityisemmin juovuksissa.
Hän väitti, ettei hän muista, huusiko tyttö kiinni joutuessaan. Sen hän kyllä muisti, että tyttö oli tummaverinen ja tummatukkainen ja aika nuori. Hän sanoi myös, että tyttö oli hämmästyttävän voimakas ja rimpuili kovasti vastaan. Painiskeluntuloksena hän sai kuitenkin painetuksi tytön pään kahden kiven väliin, joiden takana oli koivunrunko uhrin päälakea vastaan.
Tällöin tyttö puolustautui ottamalla Narista kurkusta kiinni. Samalla hän yritti huutaa apua, mutta Narinen painoi kätensä suulle. Pantuaan sitten puukon terän kaulalle hän ehkä jo silloin viilteli ihoa. Tätä Narinen ei kuitenkaan muistanut varmasti. Reisiin tai muualle hän kielsi viiltäneensä puukolla.
Tytön käsiin ilmestyneitä haavoja hän ei voinut selittää.
Hän sanoi myös tunteneensa Vilho Kollanuksen jo pienestä pojasta saakka, mutta hän kielsi tietävänsä sitä, että tämä oli seurustellut hänen surmaamansa tytön kanssa. Milloinkaan hän ei ollut riidellyt Kollanuksen kanssa.
Hänen tarkoituksensa oli salata rikos, mutta huomattuaan poliisien olevan perillä asioista hän päätti tunnustaa tekonsa.
Sirkka Sihvosen isä kertoi poliiseille, että Sirkka, joka oli syntynyt lokakuun 30. päivänä vuonna 1921 oli hänen seitsemästä lapsestaan vanhin. Sirkka oli käynyt sekä kansa- että ammattikoulun. Murhapäivänä hän oli lähtenyt kello 13 kotoaan Työväenopiston kesäkotiin. Hän oli pyytänyt vanhemmiltaan lupaa saada yöpyä siellä. Ja luvan hän oli saanutkin.
Tytär oli kertonut jo keväällä isälleen seurustelevansa Vilho Kollanuksen kanssa. Isä oli antanut seurusteluneuvoja tyttärelleen. Sirkka oli uskonnollinen ja erittäin hyvä lapsi. Isä uskoi tyttären olleen kaikkialla hyvin pidetty. Heinäkuun 17. päivänä isä sai tietää sisareltaan tapahtumasta. Hän vaati Nariselle lain korkeinta rangaistusta.
Työmies Vilho Kollanus kertoi tunteneensa Tuomas Narisen ainakin 11 vuotta. He olivat asuneet naapureina. Narinen oli kuitenkin sen verran häntä iäkkäämpi, ettei heillä ollut varsinaista kanssakäymistä. Juovuksissa Narinen oli varsin riidanhaluinen.
Poliisikuulusteluissa esitettiin myös useita todistajalausuntoja Sirkan lähdöstä kesäkodista saareen. Niiden mukaan hän oli lähtenyt viimeiselle matkalleen kello 15 seuduilla. Todistajalausunnoista ilmeni myös, että Sirkka oli toverien keskuudessa hyvin pidetty.
Poliisi kuulusteli tietenkin myös niitä henkilöitä, joiden kanssa Narinen oli jutellut ja ryypännyt soutumatkallaan. Muuan tukkimiehistä muisti, että Narisen veneen nokkaan oli maalattu nimi 'Lalli'. Kun siitä oli huomautettu Nariselle, tämä oli virnistänyt ja sanonut: -Lallit ne on ennenkin ihmisiä tappaneet.
Melojanuorukaiset, jotka tapasivat järvellä Narisen, kertoivat poliisille jo tuolloin hieman epäilleensä Narista.
Todistajat kertoivat myös, että Narinen oli yleensä hiljainen ja juro mutta juovuksissa riidanhaluinen.


Heinäkuun 19. päivänä suoritettiin Kuusankoskella kauppa-apulaisena palvelleen Sirkka Sihvosen ruumiinavaus.
Murhan todettiin tapahtuneen kello 15:n ja 15.45:n välisenä aikana.
Vainaja oli tumma 165 sentin mittainen hyvävartaloinen nuori nainen. Hänen ruumiistaan löytyi 22 mustelmaa. Päässä, kaulassa ja käsissä oli yhteensä 21 haavaa. Yksi haava oli reidessä, yksi nilkassa ja yksi olkapäässä. Kuolinsyy oli kaulavaltimon katkeaminen. Lääkäri totesi hänet myös maatuksi väkisin joko silloin, kun hän oli raatelusta tajuton tai kuoleman jälkeen.
Kyseessä oli himomurha.

Narisen vaatteista tehtiin veritutkimus. Serologisessa tutkimuksessa todettiin verijälkien olevan ihmisverta.
Elokuun 10. päivänä vuonna 1938 pidettiin Valkealan pitäjän ja Kouvolan kauppalan käräjäkunnan välikäräjät Valkealan pitäjän kirkonkylässä. Puheenjohtajantehtävää hoiti Lappeen tuomiokunnan virkaa tekevä tuomari, hovioikeuden auskultantti Veli Katajarinne. Syyttäjänä toimi Valkealan piirin nimismies Niilo Aalto. Lisäksi läsnä oli seitsemän lautamiestä ja notaari.
Narista ei tuotu käräjille lainkaan Kouvolan kautta, koska
Gällä vallitsi tuolloin lynkkaamismieliala, ja poliisit olivat pakotettuja toimimaan vähin äänin saadakseen Narisen käräjille.
Syyttäjä vaati, että Tuomas Narinen tuomittaisiin rangaistukseen erittäin raskauttavien asianhaarojen vallitessa tehdystä väkisinmakaamisesta, murhasta ja ruumiin häpäisemisestä. Oikeuteen jätettiin murhavälineenä käytetty puukko ja seitsemän valokuvaa murhapaikasta.
Sirkka Sihvosen isä yhtyi syyttäjän vaatimuksiin.
Narinen uudisti sen, minkä oli kertonut poliisikuulusteluissa. Hän lisäsi vielä nauttineensa ennen uistelemista kaikkiaan puolet yhden viinapullon sisällyksestä. Muun viinan hän oli tarjonnut. Hän sanoi olleensa "vähän" juovuksissa. Nyt hän myönsi tytön kuolleeksi ennen kuin viimeinen yritys sukupuoliyhdyntään oli tapahtunut.
Koskaan aikaisemmin hän ei ollut yrittänyt väkisinmakaamista.
Jokainen kahdestatoista todistajasta uudisti kertomansa. Niiden mielestä, jotka tunsivat syytetyn lähemmin, hän oli aivan normaali eikä hänessä havainnut mitään omituisuuksia. Kihlakunnanoikeuden päätöksessä todettiin Tuomas Narisen väkivaltaa käyttäen pakottaneen Sihvosen sukupuoliyhdyntään sekä surmaamisen aikomuksessa vakain tuumin iskeneen puukolla Toivosta kaulaan, niin että kuolema seurasi. Lisäksi todettiin Narisen yrittäneen makaamista vielä Sihvosen kuoleman jälkeen.
Kihlakunnanoikeus tuomitsi Narisen väkisinmakaamisesta 8 vuodeksi kuritushuoneeseen, murhasta kuolemanrangaistukseen ja menettämään kansalaisluottamuksensa ainiaaksi sekä ruumiin häpäisemisestä 8 kuukaudeksi vankeuteen eli rangaistukset yhdistettyinä kuolemanrangaistukseen ja menettämään kansalaisluottamuksensa ainiaaksi. Lisäksi tulivat korvaukset.
Juttu alistettiin Viipurin hovioikeuden tarkastettavaksi. Viipurin hovioikeuden syyskuun 13. päivänä vuonna 1938 antamassa päätöksessä yhdyttiin kihlakunnanoikeuden päätökseen muilta kohdin paitsi siinä, että Narinen katsottiin syyllistyneen viisitoista vaan ei seitsemäntoista vuotta täyttäneen
henkilön väkisin makaamiseen, ja näin ollen hovioikeus korotti hänen rangaistustaan tästä rikoksesta kuudella kuukaudella.
Juttu joutui nyt korkeimman oikeuden tarkastettavaksi. Korkein oikeus esitti 21. 10. 1938 Mustasaaren sairaalan ylilääkärille pyynnön Tuomas Narisen mielentilan tutkimiseksi.
Lausunto annettiin huhtikuun 6. päivänä vuonna 1939.
Oikeudelle esitettiin myös Narisen lähettämä oma kirjelmä. Siinä hän katui syvästi tekoaan ja syytti viinaa kauheasta rikoksestaan. Hän pyysi myös säälimään vanhempiaan ja sisaruksiaan.
Lääkärinlausunnosta ilmeni, että Narisen suvussa oli esiintynyt mielisairautta. Äidin sisaren lapsista oli kaksi mielisairasta.
Narisen äidin kertoman mukaan hänen miehensä oli hyvä mies. Äiti itse vaikutti tavalliselta ihmiseltä. Perheessä ei käytetty viinaa.
Lapsena Tuomas oli "sukkela". Muuten hän oli samanlainen kuin toiset. Koulussa hän oli verrattain heikko ja jäi luokalle.
Työssä häntä pidettiin aika pystyvänä miehenä. Viinaa hän oli alkanut käyttää 20 vuoden iässä.
Äidin kertoman mukaan hän oli hiljainen ja siivo eikä hänellä ollut naisia.
Tuttavien kertoman mukaan Narisessa ei ollut mitään normaalista poikkeavaa. Humalassa hän oli vähän kiivas, selvänä hiljainen. Hän joi harvoin ja oli töissä säännöllinen. Hän katui vilpittömästi, jos tovereiden kanssa sattui erimielisyyksiä. Hän oli kaikkien tietämän mukaan kova kalamies
Narisen opettajat eivät olleet havainneet hänessä mitään erityistä. Poikkeava tyyppi ei yleensä unohdu niin helposti kuin jokapäiväinen.
Narinen oli 161 senttiä pitkä, tukeva mies, jolla oli melko hyvin kehittynyt lihaksisto. Hän painoi noin 68 kiloa. Silmät olivat siniset, tukka ruskea ja kiharahko.
Sairaalassa hän käyttäytyi aivan moitteettomasti. Hän oli mukautuvainen ja asiallinen ja lopulta hyväntuulinen ja pirteä.
Yleensä hän oli ahkera, totinen, hiljainen, rauhallinen ja tasainen. Mitään teeskentelyä sen enempää kuin aistiharhoja hänessä ei voinut havaita.
Kun häneltä kysyttiin murhasta, niin hän sanoi: - En mie siihen muuta voi sanoa, mutta äänet mie kylläkin kuulin.
Sano, että mene vaan. Ja 'tapa se'. En vaan muistanut sanoa oikeuessa. En mie muulloin ole kuullut. Selvinä ne kuuluivat, ouot äänet. Miehen ääni se oli. En mie ihmetellyt, vaan toimin. Lääkärin mielestä ei tälle Narisen kertomukselle ollut syytä antaa arvoa.
Alkoholin käyttämisestä Narinen oli joutunut juopuneena yhden kerran putkaan.
Hän lueskeli kaunokirjallisuutta. Kirkossa hän ei käynyt.
Kirkonmenojen ajat hän vietti mieluimmin kalalla.
Sukupuoliyhdynnässä hän oli ollut ensimmäisen kerran heti sotaväestä päästyään. Nuorempana hän harjoitti sukupuoliyhdyntää pari kertaa kuussa tavallisesti yleisten naisten kanssa. Nykyään hän oli ollut sukupuoliyhteydessä vain pari kertaa vuodessa, aina kesäisin. Paritellessaan hän oli aina ollut juovuksissa.
Narista ei voitu katsoa mielisairaaksi. Älyllisesti hän oli heikohko, luonteeltaan skitsotyymi ja aivan normaali. Sukuvietti oli keskinkertaista laimeampi. Lääkärin lausunnon mukaan Narisen teossa ei ollut sadismia. Hän vain yltyi jääräpäisesti. Humalassa hän oli ympäristölleen vaarallinen, ei muulloin.
Teko oli katsottava tehdyksi täydessä ymmärryksessä, vaikkakin humalassa.
Korkeimman oikeuden päätös annettiin äänestyksen jälkeen toukokuun 3. päivänä 1939. Siinä pysytettiin muuten hovioikeuden päätös, mutta Narinen tuomittiin taposta elinkaudeksi kuritushuoneeseen. Muuan oikeuden jäsenistä tähdensi sitä, että Suomen oikeuden kannalta tässä tapauksessa olisi voitu sovelluttaa rangaistusta yhtä hyvin murhasta kuin taposta.
Myöhemmin Narinen omantunnon tuskissaan hirttäytyi vankilassa.''

-Rikos Ei Kannata (Kuuluisia Suomalaisia Rikoksia), Mauri Sainio. Sivut 67-82.


Sirkan sukunimi on kirjassa vaihdettu Toivoseksi ja Tuomas August Narisen nimi on vaihdettu Herkko Mustoseksi. Vaihdoin nimet takaisin, sillä se selkeyttää tapauksen ymmärtämistä ja alkuperäiset nimet ovat netistä muutenkin löydettävissä.

Käytin apuna puhelinsovellusta, joka skannaa valokuvassa olevan tekstin ja muuttaa sen kopioitavaksi tekstiksi. Nykyään nämä sovellukset toimivat aika hyvin, eikä tullut virheitä esim. ä ja ö kirjainten kanssa Näin ei tarvinnut paljoakaan minun käsin kirjoittaa, korjasin vain muutamat kohdat. Suosittelen tätä metodia lämpimästi muillekkin, joilla on aikaa ja halua jakaa kirjojen sisältöä tänne sivulle.
Koen että tieto kuuluu kaikille, eikä kaikilla ole aikaa ja rahaa ostaa jokaista rikoskirjaa.Tämäkin teos on kuitenkin useita vuosikymmeniä vanha, kuten ovat monet suomalaiset rikoskirjat, ja ne pikkuhiljaa häviävät ja harvenevat. Netissä nämäkin tiedot saattavat säilyä vähän pidempään ja saa kuka tahansa ilmaiseksi perehtyä tapauksiin.



Hejacista löytyy vanhoja lehtileikketä ja kuvia ym. Siellä myös tiivistetympi teksti.
http://www.hejac.com/forum/viewtopic.php?t=1216

Muutama muu tiedonlähde:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sirkka_Anna-Liisa_Sihvola
https://asiakas.kotisivukone.com/files/ ... 8-2020.pdf

Erityiskiitokset käyttäjälle Paccasucco joka on tapauksesta hieman kirjoittanut ja muutamassa ketjussa kyseistä kirjaa suositellut.

Avatar
tytöntyllero
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: Ma Kesä 27, 2022 4:45 pm
Paikkakunta: Espoo

Re: Sirkka Anna-Liisa Sihvolan murha 1938

Viesti Kirjoittaja tytöntyllero »

Itse epäilen että Tuomas Narinen on heti Sirkan nähtyään suunnitellut tekevänsä rikoksen. Epäilen siksi, että Tuomas väittää tuulen puhaltaneen veneensä saaren toiselle puolelle, mistä Sirkka ei ''sattumoisin'' olisi havainnut Tuomaksen lähestyvän. Sitten hän takaa päin vaani ja yhtäkkiä tuli viereen ja kehotti ''naimaan''.
Paidan hän olisi voinut ihan oikeasti ottaa pois aurinkoa ottaakseen mutta sekin vaikuttaa aika kätevältä seikalta, etenkin jos hän tuntikausia meinasi olla auringossa. Itsellä ainakin palaisi iho aika nopeasti.
Sitten vielä se, että Sirkka sattui vilkuttamaan kun hän katsoi taakseen tyttöä kohti. Miksi tuntematon vilkuttaisi vasta kun olet veneellä mennyt ohi? Ei se mahdotonta ole tietenkään, oudolta vaan vaikuttaa. Ehkä se on Narisen mielessä jotenkin tuntunut siltä että tyttö kutsui hänet luokseen ja näin antanut hyvän tekosyyn lähestyä.

Avatar
paccasucco
Axel Foley
Viestit: 2002
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm

Re: Sirkka Anna-Liisa Sihvolan murha 1938

Viesti Kirjoittaja paccasucco »

Kiitos, kiitos nimimerkki "tytöntyllerö".
Omat ansioni asiassa ovat varsin vähäiset. Ennemminkin tulisi kiitellä Hejacin Queenia.
Mainitsemasi Kouvolan Sanomien lehti löytyy omistakin arkistoistani.
Laiskuuttani tai muista syistä johtuen en ole jaksanut viime aikoina kirjoitella.
Hyvä, että toit asian esille. Kyseessähän oli yksi 1930-luvun legendaarisimmista rikostapauksista.Siitä tehtiin useampikin suru-/murhalaulu.

Nykyisin Kouvolaan kuuluvassa Valkealan Lappalanjärvellä olen edellisen kerran käynyt joskus 10.vuotta sitten. Tunnetaan nykyisin hyvänä lintujärvenä. Lintutornilta on matkaa varsinaiselle murharannalle linnuntietä ehkä n. 5.km. Voi olla enemmänkin.Siellähän ovat nämä kuuluisat "Verkkosaaret". Yksi niistä on nimetty "Murhasaareksi".

Avatar
dazu
Perry Mason
Viestit: 3517
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Sirkka Anna-Liisa Sihvolan murha 1938

Viesti Kirjoittaja dazu »

Olen myöskin kirjoittanut tiivistelmän tästä tapauksesta 30-luvun seksuaalimurhat aloitukseen: https://www.murha.info/rikosfoorumi/vie ... hp?t=27880

Aihe ansaitsee kuitenkin oman aloituksensa varsinkin, kun tässä aloituksessa tietoa tulee runsaanpuoleisesti.

Voisitko muuten paccasucco tulla käymään tuolla Tulilahti -ketjussa kertomassa näiden sotkamolaisten mopedistien nimet? :)
Suomen on ottanut otteeseensa Yhdysvalloista johdettu alt-right oikeisto ja Yhdysvalloista johdettu viher-vasemmisto, jotka toteuttavat Yhdysvaltojen sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta USA:n jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden.

Avatar
paccasucco
Axel Foley
Viestit: 2002
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm

Re: Sirkka Anna-Liisa Sihvolan murha 1938

Viesti Kirjoittaja paccasucco »

Juu dazu, huomioin ja muistin mainitsemasi linkit. Niillä on ollut edullinen vaikutus.
Löysin divarista Suomen Kuvalehden numeron 1960-luvulta.Siinä oli käsitelty lyhyesti siihen mennessä Suomessa tapahtuneita selvittämättömiä murhatapauksia, mm. Kyllikki Saarea,Tulilahtea,Bodomia ja Valjusta.Poikmetsän kaksoismurha oli jo silloin ratkaistu!
Ei mitään uutta-Antero Mertarantaa siteeraen- pikemminkin päinvastoin!

Vastaa Viestiin