Lahtelaismiehellä oli kolme lapsiuhria. Nuorin heistä oli hyväksikäyttövyyhdin alkaessa vain 3-vuotias.
PÄIJÄT-HÄMEEN käräjäoikeus on tuominnut 47-vuotiaan miehen 2 vuoden ja 4 kuukauden vankeuteen pitkäaikaisesta lapsiin kohdistuneesta seksuaalirikosvyyhdistä.
Lahdessa tehdyt rikokset ajoittuvat vuodesta 2007 aina kuluvaan vuoteen saakka. Miehen uhriksi joutui kolme lasta.
Tuomiosta ilmenee, että hyväksikäyttäjä oli ainakin kolmella eri kerralla vuosien 2007 ja 2014 välisenä aikana kuvannut 4–11-vuotiasta lasta alastomana.
MIES oli kohdistanut kuvaamista lapsen sukupuolielinten alueelle ja kuvaamiseen oli liittynyt poseeraamista.
Hyväksikäyttäjä väitti, että hän oli ainoastaan hoitanut lapsen nivusissa ollutta ihottumaa ja rasvannut lapsen kehoa.
Oikeus katsoi, että kyseessä oli törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, ja kyse oli lähestulkoon sukupuoliyhteyttä muistuttavasta teosta. Käräjäoikeus piti tekoa törkeänä myös siitä syystä, että miehellä oli lapseen erityinen luottamussuhde.
Mies määrättiin maksamaan uhrille 12 500 euron korvaukset.
LISÄKSI miehen kahdelta tietokoneelta löytyi yli 5 000 kuvaa ja noin 10 videotallennetta lasten hyväksikäyttömateriaalia.
KÄRÄJÄOIKEUDESSA mies ei halunnut tulla lainkaan kuulluksi, eikä hän ollut halukas selvittämään kuvien alkuperää. Oikeuden näkemyksen mukaan hänen syyllisyydestään ei jäänyt varteenotettavaa epäilyä.
– Käräjäoikeuden näkemyksen mukaan vastaajan menettely on ollut omiaan vahingoittamaan lasten kehitystä, tuomiolauselmassa todetaan.
Mies tuomittiin 2 vuoden ja 4 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, sillä siitä voi valittaa hovioikeuteen. Mies on jo ilmoittanut olevansa tyytymätön tuomioon.
IS ei julkaise rikoksentekijän nimeä uhrien henkilöllisyyden suojaamiseksi.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009216083.html
Mies käytti 3-vuotiasta lasta seksuaalisesti hyväkseen
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17720
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
- matamimimmi
- Jane Marple
- Viestit: 1028
- Liittynyt: To Elo 16, 2018 10:32 am
- Paikkakunta: Costa del Crime
Re: Mies käytti 3-vuotiasta lasta seksuaalisesti hyväkseen
Onko jollain tämän pienten lastenraiskaajapedofiilin oikeata nimeä tiedossa jos on niin mulle voi laittaa sen yv nä
Vainajat eivät vaikene
Murha ei vanhene koskaan
Murha ei vanhene koskaan
-
Puhelinkortti
- Javier Pena
- Viestit: 1799
- Liittynyt: Ma Helmi 15, 2010 2:09 pm
Re: Mies käytti 3-vuotiasta lasta seksuaalisesti hyväkseen
Olipahan taas tuomio? Seppo Lehto sai saman, kun pilkkasi valtaapitäviä netissä. On siinä oikeudella ollut taas melkoinen sympatia tekijää kohtaan.