Hovi vapautti vammaisia raiskanneen kesken oikeusprosessin

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17720
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Hovi vapautti vammaisia raiskanneen kesken oikeusprosessin

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Vammaisten hoiva-avustaja oli jo istumassa ehdotonta vankeustuomiotaan.

Käräjäoikeus oli tuominnut 1960-luvulla syntyneen hoiva-avustajan kolmen vuoden ja kahden kuukauden mittaiseen ehdottomaan vankeuteen. Mies oli ollut vangittuna vain kymmenisen kuukautta, kun hovioikeus hyväksyi tämän vaatimuksen päästä vapaaksi.
Hovi käsitteli tuomitun valitusta 1. marraskuuta. Kymmenen päivää myöhemmin se totesi, että ”...enempi vangittuna pitäminen on asian käsittelyn tässä vaiheessa kohtuutonta”.
Hovioikeuden ratkaisua rikosvyyhdin tuomiovalituksesta odotetaan vielä tämän vuoden puolella.

Avustaja oli kohdistanut tekonsa asumispalveluyksikön kahteen avuttomaan naisuhriin hoivatilanteen yhteydessä.
Ensimmäinen oli CP-vammainen, osittain halvaantunut nainen. Pyörätuoliinkin nainen pääsi vain avustajan ja nostolaitteen avulla.
Toinen uhreista oli vielä ensimmäistäkin avuttomampi. Nainen oli lähes kokonaan halvaantunut.

Käräjäoikeus piti syytetyn menettelyä varsinkin CP-vammaiseen uhriin erityisen julmana. Avustaja oli oikeuden mukaan käyttänyt hyväkseen luottamusta ja asemaansa hoiva-avustajana.
Ehdottoman tuomion lisäksi oikeus määräsi tuomitun maksamaan uhreilleen yhteensä yli 9 000 euron korvaukset.
Hovioikeuden hiljattain antaman päätöksen perusteella entinen hoiva-avustaja odottaa nyt vapaana hovin päätöstä vankeustuomioonsa.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d4dc ... ae5db4a969
Avatar
Fire
Rico Tubbs
Viestit: 1227
Liittynyt: Ti Maalis 19, 2019 9:20 pm

Re: Hovi vapautti vammaisia raiskanneen kesken oikeusprosessin

Viesti Kirjoittaja Fire »

Tästä ehkä löytyy ketju täältä, josta nyt median sensuroima raiskaajan nimi selviää? Mies on tuomittu mm. kahdesta törkeästä raiskauksesta niin on aika käsittämätöntä miten tällainen voidaan pimittää ja päästää tuomittu vapaalle.
Tessu
Axel Foley
Viestit: 2175
Liittynyt: La Tammi 05, 2013 1:51 am

Re: Hovi vapautti vammaisia raiskanneen kesken oikeusprosessin

Viesti Kirjoittaja Tessu »

No Suomessa kun ollaan niin ymmärtää
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6855
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Hovi vapautti vammaisia raiskanneen kesken oikeusprosessin

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Vapautus vankeudesta viittaa siihen, että hovi tulee kumoamaan koko tuomion, tai muuttaa rangaistuksen ehdolliseksi tms.

Odotetaan lopullista tuomiota.
Vastaa Viestiin
Null