17-vuotiaat ahdistelivat (keppostelivat?) teinityttöjä Töölönlahdella

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Matti Ja Maija
Adrian Monk
Viestit: 2950
Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 10:32 am

17-vuotiaat ahdistelivat (keppostelivat?) teinityttöjä Töölönlahdella

Viesti Kirjoittaja Matti Ja Maija »

"HELSINGIN käräjäoikeus tuomitsi kaksi vuonna 1999 syntynyttä poikaa nuorena henkilönä tehdystä pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.

Rikokset tapahtuivat kesäkuussa 2016.

16- ja 17-vuotiaat uhrit olivat saapuneet Helsinkiin toiselta paikkakunnalta ja tavanneet tekijät Kiasman luona. Toinen tytöistä tunsi entuudestaan toisen pojista.

Tytöillä ei ollut rahaa eikä yöpaikkaa, ja he päättivät yöpyä Töölönlahdella. He pelkäsivät joutuvansa tekemisiin lastensuojelun kanssa ja jäävänsä kiinni poliisille.

Tyttöjen yrittäessä käydä nukkumaan jumppatelineiden luona, pojat olivat tyttöjen mukaan halailleet, suudelleet, kosketelleet ja nylkyttäneet näitä. Tapahtumat jatkuivat usean tunnin ajan.

Nuorempi pojista pakotti 16-vuotiaan tyydyttämään poikaa käsin. Uhri oli pyytänyt poikaa lopettamaan.

Vanhempi pojista otti peniksensä ulos housuistaan ja alkanut uhrin mukaan ”kutitella” sillä 17-vuotiaan jalkaa. Poika oli myös yrittänyt työntää penistään uhrin shortsien lahkeesta sisään."

Loput https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009287356.html
Slava Ukraini! <3

JanitaSlima nauraa joka paikkaan. :D

Bänniä hänelle.
Papa Legba
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1367
Liittynyt: Ke Elo 22, 2018 8:43 pm

Re: 17-vuotiaat ahdistelivat (keppostelivat?) teinityttöjä Töölönlahdella

Viesti Kirjoittaja Papa Legba »

Pojat on 'poikia', hellanlettas.
Avatar
Skloddi
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4934
Liittynyt: Ma Elo 26, 2019 12:20 pm

Re: 17-vuotiaat ahdistelivat (keppostelivat?) teinityttöjä Töölönlahdella

Viesti Kirjoittaja Skloddi »

Olisiko nämä ehkä kantaväestöä, kun tytöille ei ole syötetty huumeita ja varsinaiset raiskauksetkin ovat jääneet tuntikausien yrityksestä huolimatta käteen vedon ja pippelillä jalkaan tökkimisen asteelle.
Helluby
Agentti Scully
Viestit: 658
Liittynyt: Ma Syys 28, 2009 9:56 pm

Re: 17-vuotiaat ahdistelivat (keppostelivat?) teinityttöjä Töölönlahdella

Viesti Kirjoittaja Helluby »

En sano mitään, mutta kuka kantis jaksaa vongata tunteja?
Ihan sivusta sanoisin ettei 1+1 ole koskaan 2, vaan ihan tilanteesta johtuen se on joko 1, tai 3, joskus jopa 4.
Oliver
Harjunpää
Viestit: 342
Liittynyt: Ti Tammi 16, 2018 7:41 pm

Re: 17-vuotiaat ahdistelivat (keppostelivat?) teinityttöjä Töölönlahdella

Viesti Kirjoittaja Oliver »

Molemmat keppostelijat -99 syntyneitä. Eikös näitä (1.1.)1999 syntyneitä ole aika paljon niissä, joista ei saa puhua…
Tuttiritari
Remington Steele
Viestit: 205
Liittynyt: La Kesä 18, 2022 10:51 pm

Re: 17-vuotiaat ahdistelivat (keppostelivat?) teinityttöjä Töölönlahdella

Viesti Kirjoittaja Tuttiritari »

Omituista kaikenkaikkiaan, pari vuotta rikosilmoitukseen ja siitä vielä 4 vuotta minkäänlaiseen uutisointiin.
Late6
Rico Tubbs
Viestit: 1220
Liittynyt: Su Joulu 27, 2020 10:01 pm

Re: 17-vuotiaat ahdistelivat (keppostelivat?) teinityttöjä Töölönlahdella

Viesti Kirjoittaja Late6 »

kansainväliset moniosaajat kunnostautuivat taas ja yrittävät näyttää tytöille miten stadissa toimitaan
10,100
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2022 1:34 pm

Re: 17-vuotiaat ahdistelivat (keppostelivat?) teinityttöjä Töölönlahdella

Viesti Kirjoittaja 10,100 »

Papa Legba kirjoitti: Ma Joulu 26, 2022 12:34 pm Pojat on 'poikia', hellanlettas.
Tää on pahin lause mitä voi poikalapsukaiselle sanoa. Yksi miestutkija sanoi viisaasti, että tämä 'pojatonpoikia' lausahdus on typerin lause mitä on olemassa ja se kätkee vahempien piittaamattomuuden lapsensa kasvatuksesta. Vanhempien ei huvittaisi millään typeryksien puuhiin tarttua ja ohjata. Jos vanhemmat ymmärtäisivät kasvattaa lapsensa, niin nämäkin nuoret olisivat välttyneet tältä typeryydeltä, mutta myös siltä halveksunnalta, jota aivan varmasti tulevat saamaan. Voivat joutua näiden takia myös väkivallan kohteeksi, koska näitä ei hyväksytä useissa piireissä. Ei vankilassakaan turhaan ole eri paikat näille seksuaalirikollisille.
10,100
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2022 1:34 pm

Re: 17-vuotiaat ahdistelivat (keppostelivat?) teinityttöjä Töölönlahdella

Viesti Kirjoittaja 10,100 »

Late6 kirjoitti: Ma Joulu 26, 2022 5:56 pm kansainväliset moniosaajat kunnostautuivat taas ja yrittävät näyttää tytöille miten stadissa toimitaan
Ja näin paljasjalkastadilaisena voin sanoa, että näin EI Stadissa toimita.
10,100
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2022 1:34 pm

Re: 17-vuotiaat ahdistelivat (keppostelivat?) teinityttöjä Töölönlahdella

Viesti Kirjoittaja 10,100 »

Tuttiritari kirjoitti: Ma Joulu 26, 2022 4:00 pm Omituista kaikenkaikkiaan, pari vuotta rikosilmoitukseen ja siitä vielä 4 vuotta minkäänlaiseen uutisointiin.
Tietty, heti kannattaisi rikosilmoitus tehdä, mutta tärkeintä on, että sen joskus tekee.
dippainssi
Rico Tubbs
Viestit: 1206
Liittynyt: La Kesä 20, 2020 8:05 pm

Re: 17-vuotiaat ahdistelivat (keppostelivat?) teinityttöjä Töölönlahdella

Viesti Kirjoittaja dippainssi »

10,100 kirjoitti: Ti Joulu 27, 2022 9:58 am
Late6 kirjoitti: Ma Joulu 26, 2022 5:56 pm kansainväliset moniosaajat kunnostautuivat taas ja yrittävät näyttää tytöille miten stadissa toimitaan
Ja näin paljasjalkastadilaisena voin sanoa, että näin EI Stadissa toimita.
Hesoissa ei tietenkään hesalaiset toimi noin, mutta kaiketi nämä veijarit ovat olleet ruma-ählämeitä, kö?
Allahia ei ole olemassa.
Late6
Rico Tubbs
Viestit: 1220
Liittynyt: Su Joulu 27, 2020 10:01 pm

Re: 17-vuotiaat ahdistelivat (keppostelivat?) teinityttöjä Töölönlahdella

Viesti Kirjoittaja Late6 »

dippainssi kirjoitti: Ti Joulu 27, 2022 10:45 am
10,100 kirjoitti: Ti Joulu 27, 2022 9:58 am
Late6 kirjoitti: Ma Joulu 26, 2022 5:56 pm kansainväliset moniosaajat kunnostautuivat taas ja yrittävät näyttää tytöille miten stadissa toimitaan
Ja näin paljasjalkastadilaisena voin sanoa, että näin EI Stadissa toimita.
Hesoissa ei tietenkään hesalaiset toimi noin, mutta kaiketi nämä veijarit ovat olleet ruma-ählämeitä, kö?
juuri näin, paljasjalkaiset hesalaiset osaavat kunnioittaa maalta tulleita kyllä, mutta tässä olikin kyseessä vähän toisenlaiset stadilaiset, jotka pyrkivät olemaan uutta normaalia
aivoriihi
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4705
Liittynyt: Su Loka 04, 2015 8:16 am

Re: 17-vuotiaat ahdistelivat (keppostelivat?) teinityttöjä Töölönlahdella

Viesti Kirjoittaja aivoriihi »

Olen aikalailla varma, etta tasta keissista on/oli jonkinlaista ketjua minfossa aikanaan. Varmaankin silloin 2018?

Juttu kuulostaa hyvinkin tutulta, varsinkin tuo nylkyttaminen jai mieleeni :lol: .
"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson
Vastaa Viestiin
Null