Mies käytti tuttua lasta hyväksi puolentoista vuoden ajan

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17438
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Mies käytti tuttua lasta hyväksi puolentoista vuoden ajan

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Helsingin hovioikeus lievensi lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitun miehen tuomiota. Mies sai hieman yli vuoden ehdollista vankeutta alakouluikäisen lapsen hyväksikäytöstä, joka jatkui puolentoista vuoden ajan.

Hyväksikäyttö alkoi vuonna 2015 ja jatkui kesään 2017 saakka. Uhrina oli pääkaupunkiseudulla asuvan miehen lähipiiriin kuuluva lapsi, joka oli tapahtumien aikaan alakouluikäinen.
Kun mies ja lapsi olivat kaksin, mies pyysi lasta riisuutumaan ja silitteli tai kosketteli tätä muun muassa rintojen ja sukuelimen kohdalta. Kertoja oli useampia.
Lapsi kielsi ja esteli. Mies lahjoi ja kiristi lapsen suostumaan tekoihin makeisilla ja rahalla.

Poliisikuulusteluissa lapsi kertoi, että teot olivat toistuneet jopa kerran viikossa tai kuukaudessa. Lapsen mukaan mies oli kieltänyt häntä kertomasta asiasta kenellekään.
Käräjillä syyttäjä vaati miehelle rangaistusta useista kymmenistä yksittäisistä seksuaalisista teoista.
Hyväksikäytöstä ei ollut lapsen oman kertomuksen lisäksi juuri muuta näyttöä kuin kahden aikuisen kertomus siitä, mitä lapsi oli heille kertonut.
Kertomuksen luotettavuutta lisäsi se, että lapsi oli alkanut kertoa aiheesta täysin omaehtoisesti. Tieto tuli asiasta kuulleille aikuisille täydellisenä yllätyksenä ja järkytyksenä.

Käräjäoikeus tuomitsi miehen vuoden ja neljän kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeuteen. Rikos katsottiin niin moitittavaksi, että vankeusrangaistuksen ohella mies määrättiin 60 tunnin yhdyskuntapalveluun.
Lisäksi mies määrättiin maksamaan uhrille 5000 euron kärsimyskorvaus.

Hovioikeuden mielestä tekoja oli siten oltava vähemmän kuin käräjäoikeus oli aiemmin katsonut.
Hovioikeuskaan ei kuitenkaan lähtenyt linjaamaan, paljonko tekoja tarkalleen oli.
Koska kertoja katsottiin joka tapauksessa olevan vähemmän kuin käräjätuomioon oli kirjattu, hovioikeus lievensi miehelle annettua rangaistusta.
Mies määrättiin vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeuteen, eli vankeusrangaistus lieveni kahdella kuukaudella. Lisäksi hovioikeus poisti miehelle määrätyn yhdyskuntapalvelun.
Myös uhrille maksettavia korvauksia pienennettiin. Mies määrättiin maksamaan lapselle kärsimyksestä 3000 euroa aiemman 5000 euron sijaan.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mi ... #gs.ynsyxv
Aurajuusto
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 13
Liittynyt: Ti Touko 23, 2023 2:48 pm

Re: Mies käytti tuttua lasta hyväksi puolentoista vuoden ajan

Viesti Kirjoittaja Aurajuusto »

Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Pe Touko 26, 2023 11:28 am Helsingin hovioikeus lievensi lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitun miehen tuomiota. Mies sai hieman yli vuoden ehdollista vankeutta alakouluikäisen lapsen hyväksikäytöstä, joka jatkui puolentoista vuoden ajan.

Hyväksikäyttö alkoi vuonna 2015 ja jatkui kesään 2017 saakka. Uhrina oli pääkaupunkiseudulla asuvan miehen lähipiiriin kuuluva lapsi, joka oli tapahtumien aikaan alakouluikäinen.
Kun mies ja lapsi olivat kaksin, mies pyysi lasta riisuutumaan ja silitteli tai kosketteli tätä muun muassa rintojen ja sukuelimen kohdalta. Kertoja oli useampia.
Lapsi kielsi ja esteli. Mies lahjoi ja kiristi lapsen suostumaan tekoihin makeisilla ja rahalla.

Poliisikuulusteluissa lapsi kertoi, että teot olivat toistuneet jopa kerran viikossa tai kuukaudessa. Lapsen mukaan mies oli kieltänyt häntä kertomasta asiasta kenellekään.
Käräjillä syyttäjä vaati miehelle rangaistusta useista kymmenistä yksittäisistä seksuaalisista teoista.
Hyväksikäytöstä ei ollut lapsen oman kertomuksen lisäksi juuri muuta näyttöä kuin kahden aikuisen kertomus siitä, mitä lapsi oli heille kertonut.
Kertomuksen luotettavuutta lisäsi se, että lapsi oli alkanut kertoa aiheesta täysin omaehtoisesti. Tieto tuli asiasta kuulleille aikuisille täydellisenä yllätyksenä ja järkytyksenä.

Käräjäoikeus tuomitsi miehen vuoden ja neljän kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeuteen. Rikos katsottiin niin moitittavaksi, että vankeusrangaistuksen ohella mies määrättiin 60 tunnin yhdyskuntapalveluun.
Lisäksi mies määrättiin maksamaan uhrille 5000 euron kärsimyskorvaus.

Hovioikeuden mielestä tekoja oli siten oltava vähemmän kuin käräjäoikeus oli aiemmin katsonut.
Hovioikeuskaan ei kuitenkaan lähtenyt linjaamaan, paljonko tekoja tarkalleen oli.
Koska kertoja katsottiin joka tapauksessa olevan vähemmän kuin käräjätuomioon oli kirjattu, hovioikeus lievensi miehelle annettua rangaistusta.
Mies määrättiin vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeuteen, eli vankeusrangaistus lieveni kahdella kuukaudella. Lisäksi hovioikeus poisti miehelle määrätyn yhdyskuntapalvelun.
Myös uhrille maksettavia korvauksia pienennettiin. Mies määrättiin maksamaan lapselle kärsimyksestä 3000 euroa aiemman 5000 euron sijaan.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mi ... #gs.ynsyxv
Kyllä aika pieni tuomio taas.. on tämä ihan uskomatonta miten lapsen elämän pilanneet eivät saa kunmon rangaistusta..
Avatar
jukuripää
Axel Foley
Viestit: 2095
Liittynyt: Pe Loka 05, 2012 6:30 am
Paikkakunta: Nyhtänköljä, vesijättömaa

Re: Mies käytti tuttua lasta hyväksi puolentoista vuoden ajan

Viesti Kirjoittaja jukuripää »

Oikeudenkäyntipelleilyä. Lapsille näköjään voi tehdä mitä lystää, ja tuomarit säälivät pedofiiliä ja alentavat tuomioita, jotka jo muutenkin ovat aivan naurettavan mitättömiä. Kaikkien lapsiraiskareitten ja namusetien ja viinanjuottajien kuvat pitäisi saada julkisesti esille.
Kaikki eiliset ovat menetettyjä päiviä.
Kuolemannaakka
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 12290
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Mies käytti tuttua lasta hyväksi puolentoista vuoden ajan

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

"Hyväksikäytöstä ei ollut lapsen oman kertomuksen lisäksi juuri muuta näyttöä kuin kahden aikuisen kertomus siitä, mitä lapsi oli heille kertonut."

Lapset ei koskaan narraa, siksi tällaisissa tapauksissa ei tarvita todisteita.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Vastaa Viestiin