Äiti sai soiton toiselta äidiltä ja teki hälytyksen

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Oikeus ennen kaikkea
Michael Knight
Viestit: 4177
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Äiti sai soiton toiselta äidiltä ja teki hälytyksen

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Äidin hälyttämät poliisit tapasivat hotellihuoneesta alastoman miehen ja tytön, jolla oli ollut vaatteet päällä.

Yhdyntä oli jo tapahtunut, kun poliisi saapui paikalle. Myöhemmin selvisi, että mies oli ehtinyt olla 15-vuotiaan kanssa yhdynnässä myös kuukautta aiemmin.
Osapuolet olivat kohdanneet Snapchatissa, jossa mies oli valehdellut ikänsä ja nimensä. Mies tuomittiin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja väärennyksestä 2 vuodeksi ja 3 kuukaudeksi vankeuteen.
Mies yritti vedota, ettei häntä tuomittaisi vankilaan, sillä hänellä on käytössään pyörätuoli.
Oulun käräjäoikeudessa kuullun tytön äidin kertomuksen mukaan hän oli saanut lapsensa luokkakaverin äidiltä puhelinsoiton. Toinen nainen kertoi tytön äidille, että hänen tyttärensä oli kertonut tämän tyttären menneen hotelliin 20-vuotiaan pyörätuolissa olevan miehen kanssa.

Äiti ei jäänyt toimettomaksi.
Hän yritti turhaan soittaa tyttärelleen. Sitten hän soitti hätäkeskukseen. Pian tuon puhelun jälkeen poliisipartio soitti hänelle ja kertoi selvittävänsä asiaa.
Seuraavaksi nainen soitti jälleen toisen tytön äidille. Tämä kertoi hänelle tytön sanoneen hotellihuoneen maksavan sata euroa.
Äiti soitti erääseen hotelliin, eikä asia selvinnyt. Sitten sosiaalitoimesta soitettiin.

”Mitään ei tapahtunut”
Äiti päätti lähteä itse hotellille. Sinne saavuttuaan hän kysyi virkailijalta suoraan, onko hänen lapsensa siellä. Virkailijan ”ilme oli ollut sellainen, ettei voinut kertoa”.
Kohta nainen sai poliisista soiton, ja hän sai tietää partion saapuvan pian paikalle.
Partio tuli. Konstaapelit saivat huoneen numeron ja menivät suoraan sinne.
Äidin kertoman mukaan tyttö oli ollut itkuinen. Tyttö sanoi, ettei mitään ollut tapahtunut.
Samassa sosiaalitoimesta soitettiin tytölle.
Poliisit kehottivat naista menemään kotiin lapsensa kanssa. Nainen ei tähän suostunut vaan vaati, että tyttö pitää tutkia.

Myönsi tytön kertomuksen
Paikkakunnalla ei ollut tähän aikaan päivystävää lääkäriä. Sen vuoksi äiti lähti taksilla Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Tyttö oli vielä samana yönä SERI-tutkimuksissa.
Seuraavana päivänä tyttöä kuultiin poliisissa.15-vuotias kertoi tapahtumista selvin, vaikkakin varsin lapsenomaisin sanoin. Hän kertoi lyhyen yhdynnän tapahtuneen.
Tyttö oli ollut invalidimiehen päällä tämän maatessa selällään. Kuukautta aiempi seksikerta oli ollut hänen ensimmäisensä.
44-vuotias eteläpohjalainen mies kiisti aluksi seksin harjoittamisen. Myöhemmässä kuulustelussa hän kuitenkin myönsi suurimmaksi osaksi tytön kertomuksen oikeaksi.

Väärensi ajokorttinsa Mies oli puhunut tytöstä kultanaan ja rakkaanaan ja kuvaillut suorin sanoin seksuaalisia akteja.
Mies oli väärentänyt ajokorttinsa osoittamaan, että olisi ollut 20-vuotias Mikael-niminen mies.
Sitten lokakuussa 2020 mies oli ajanut tytön kotipaikkakunnalle Pohjois-Pohjanmaalle ja he olivat menneet hotelliin.
Oulun käräjäoikeus tuomitsi nykyään 47-vuotiaan miehen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä väärennyksestä.
Rangaistus on kaksi vuotta kolme kuukautta vankeutta.

Turha valitus hovioikeuteen
Mies valitti tuomiostaan Rovaniemen hovioikeuteen.
Mies painotti, että asianomistaja oli ollut lähellä 16 vuoden ikää ja sukupuoliyhdynnät olivat olleet hyvin lyhyitä – kuten tyttö itsekin oli sanonut kuulusteluissa. Hänen mukaansa tekoihin ei liittynyt houkuttelemista, pakottamista tai nöyryyttämistä.
Mies pyysi myös, ettei häntä tuomittaisi vankilaan, koska joutuu käyttämään pyörätuolia.
Hovioikeus piti käräjätuomion kuitenkin voimassa.
Uhrilleen miehen tulee maksaa korvauksia 7 900 euroa korkoineen. Oikeudenkäyntikuluja miehen maksettavaksi kertyi yhteensä noin 6 000 euroa.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7dc4 ... 04d1be0032

Sienisalaatti
Theo Kojak
Viestit: 1159
Liittynyt: Ma Huhti 12, 2021 5:34 pm

Re: Äiti sai soiton toiselta äidiltä ja teki hälytyksen

Viesti Kirjoittaja Sienisalaatti »

Nimikin tullut esille, liekkö joku vähän vaatinut. Nykyään 47-vuotias Jarkko Johannes Latvala.
Oikeudesta viis, kunhan laki säilyy! Eikä mitään henkilökohtaista ketään kohtaan, asiat vain asioina täällä.

kakkosurpo
Hercule Poirot
Viestit: 7668
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Äiti sai soiton toiselta äidiltä ja teki hälytyksen

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Pari aviisia ainakin jätti nimen mainitsematta uhrin..........eikun tekijän suojelemiseksi.
Ei kukaan arvaa mitkä aviisit olivat niin humaaneja että tekijää suojelivat.
Vituiksi meni, mutta ei haittaa.

Tessu
Jane Marple
Viestit: 1022
Liittynyt: La Tammi 05, 2013 2:51 am
Paikkakunta: Hollola
Viesti:

Re: Äiti sai soiton toiselta äidiltä ja teki hälytyksen

Viesti Kirjoittaja Tessu »

Mikä ihme ihmisiä vaivaa että pitää lapsi saada naitavaksi?
Ei perkele tuommoset pitäs kyllä hirttää!

Avatar
Mind Over Matter
Neuvoja-Jack
Viestit: 553
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2011 5:33 pm

Re: Äiti sai soiton toiselta äidiltä ja teki hälytyksen

Viesti Kirjoittaja Mind Over Matter »

Rakkaudesta vai rahasta? Vai kummastakin?

Pyörätuolipotiluus tekee casesta vaikeammin arvioitavan. 15-vuotias liian usein ja kaikessa luokitellaan "lapseksi".

Tessu
Jane Marple
Viestit: 1022
Liittynyt: La Tammi 05, 2013 2:51 am
Paikkakunta: Hollola
Viesti:

Re: Äiti sai soiton toiselta äidiltä ja teki hälytyksen

Viesti Kirjoittaja Tessu »

Niin aika kummaa on, on suojaikäräjat ja alaikänen silti lapsi, silti saa naida kun rippikoulu käyty,näinhän ne entisaikaan kovasti sano että sillon naimalupa saatu.
Miksi siis itkemme tapahtuneita juttuja? saa ja ei saa olis nyt ihan selkeät sävelet,entisaikaan joutu ainakin kivan sisään jos alaikäsee sekaantu ja jos lapsia tuli joutu heti ruokot maksamaan,moni lähti sen takia karkuunkin ettei tarvinnu maksella javastuuta ottaa!
Tosin minkäs sille kukaa voi jos jo alaikänen itteesä muille jakaa,mitäpä sitä sitte ihmettelee.

Vastaa Viestiin