Näin **********ja Anneli Auer surmasivat Jukka S. Lahden
-
- Susikoski
- Viestit: 39
- Liittynyt: La Syys 30, 2023 2:28 pm

Totuus Ulvilan surmayöstä
Tämä viesti sisältää sellaista tietoa, jonka lähdettä en voi tässä yhteydessä tuoda esiin. Motiivini kirjoittaa näistä asioista on toive, että tässä esitetyt asiat tulevat laajempaan tietoisuuteen ja että ne lukee joku riittävän rohkea henkilö krp:stä ja murhan ainoa todistaja, 9-vuotiaana lapsena häikäilemättömästi mukaan vedetty Anneli Auerin ja Jukka S. Lahden vanhin tytär Amanda.
Porilainen poliisi ********** ja Anneli Auer surmasivat yhteistuumin Jukka S. Lahden tämän kotona Ulvilassa 1. joulukuuta 2006 hieman kello yhden jälkeen (eli hieman yli puolitoista tuntia ennen kuin Auer soitti kuuluisan hätäkeskuspuhelun). He suunnittelivat murhaa huolellisesti useaan otteeseen koko lyhyen tuttavuutensa ajan. Suunnitelman kannalta Auerin ja **********oli välttämätöntä manipuloida mukaansa Amanda-tytär. Itse fyysisen surmatyön suoritti ********** Anneli ja Amanda Auerin todistaessa tilannetta. Murhan motiivi oli toisaalta ********** pitkään kantama kauna Lahtea kohtaan ja toisaalta Anneli Auerin halu kostaa aviomiehelleen tämän lukuisat syrjähypyt heidän epäonnistuneen avioliittonsa aikana. (Lahti oli muuten kaksi vuotta vanhempi kuin **********ja he tunsivat toisensa kouluajoista saakka.)
********** ja Auer tapasivat toisensa sattumalta eräässä porilaisessa baarissa n.3,5 kuukautta ennen surmatyötä. Heidän välilleen syntyi seksuaalinen suhde ja päätös surmata Lahti edellä mainituista syistä johtuen. ********** aloitteesta he loivat pirullisen ja yksityiskohtaisen suunnitelman, jonka avulla molemmat ovat tähän saakka pystyneet kätkemään jälkensä ja ohjaamaan murhatutkintaa haluamaansa suuntaan.
Teko toteutettiin hyvin pitkälle tavalla, jonka nimimerkki Kuolemannaakka (hyytävän osuva!) on täälläkin jakamassaan kirjassaan yksityiskohtaisesti kuvaillut. Hän tosin jättää kertomatta, että tuo puuttuva ulkopuolinen tekijä, “huppis”,********** Kirjan tarkoitus onkin johtaa harhaan ja tehdä naurettavaksi erilaiset nk. taustanauhateoriat. Yksinkertainen totuus kuitenkin on, että Auer ja ********** äänittivät koko tekonsa kahta nauhuria käyttäen. Toinen laitteista oli sijoitettu takkahuoneeseen ja toinen ulko-oven läheisyyteen. ********** tajusi, että nauhalta kuuluvat äänet (Annelin ja Amandan) yhdessä surmapaikalle jätettyjen jälkien kanssa todistavat ulkopuolisen tekijän puolesta niin, ettei Aueria voida tuomita (toisin meinasi käydä!).
Murhailtana Anneli Auer varmisti, että perheen muut lapset Amandaa lukuunottamatta nukkuivat sikeästi huumattuina ruokaan pannun lääkkeen avulla. Kun Lahti palasi myöhään kotiin, Auer odotti sopivaa hetkeä, kunnes Jukka olisi puolustuskyvyttömänä sängyssään. Kun sellainen koitti, hän antoi merkin Amandalle ja ulkona väijymässä odottaneelle ********** pani nauhurit äänittämään, ja antoi ********** raa’asti surmata Lahden. Surman aikana Auer liikkui sovitulla tavalla (kirjan tarkan kuvauksen mukaisesti), jotta näin tallentuneet äänet todistavat hänet mahdottomaksi tekijäksi. Amanda hoiti samalla oman harjoitellun roolinsa, jotta tallenteille hätäkeskuspuhelua varten saatiin sopiva ulkopuolisen tekijän todistaja.
Veriteon jälkeen kolmikko kävi puolentoista tunnin aikana sovitut asiat läpi ja varmistivat, että rikospaikka löydetään halutunlaisena. Auerin tulevaa hätäkeskuspuhelua harjoiteltiin todellisen surmatyön taltioineiden äänitteiden kanssa. Viimein ********** poistui talosta rikkomansa ikkunan kautta n. kaksi minuuttia ennen kuin Auer soitti hätäkeskukseen puhelunsa niin, että surman tallentaneet taustanauhat ovat samaan aikaan päälle kytkettyinä. Ainoa asia, joka Anneli Auerin tarvitsi ennen partion tuloa kätkeä olivat äänitteet.
Kaikesta huolellisesta suunnittelusta huolimatta ********** teki kuitenkin yhden pahan virheen, kun eräästä takkahuoneen halosta löytyikin tutkinnassa ulkopuolista dna:ta. Kuten jo yleisesti tiedetään, kaikkiin tutkintaan osallistuneilta poliiseilta oli määrä kerätä dna-näytteet. **********onnistui kuitenkin välttämään näytteen antamisen sillä verukkeella, että hän ei ollut tuolloin työvuorossa, mikä onkin totta. Se miten tämän klapiin jääneen dna:n todistusarvo onnistuttiin jopa suoraan valehdellen selittämään jälkikäteen tyhjäksi kertoo karua kieltään niin paikallispoliisin kuin krp:n integriteetin puutteesta. Siellä se näyte on yhä kuitenkin odottamassa rehellisempää tutkijaa.
**********
On selvää, että kaikki ylläoleva kuulostaa kuin joltain Agatha Christien kirjan mestarilliselta juonelta ja aivan liian uskomattomalta ollakseen totta. Kuitenkin kaikki, mitä surmasta tosiasiallisesti tähän mennessä tiedetään, sopii täydellisesti tässä kuvattuun kieroutuneeseen palapeliin ja kahden rikollisen liittoutumiseen. Avainasemassa kaiken tässä kerrotun vahvistamiseksi on tietenkin Amanda.

- Pieni liekki
- Ben Matlock
- Viestit: 8824
- Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am
Re: Näin *********** ja Anneli Auer surmasivat Jukka S. Lahden
^
Käsittääkseni tämä viestiketju tulisi poistaa kokonaisuudessaan, koska edellinen viesti sisältää todella paljon paikkansa pitämätöntä tekstiä ja siinä kirjoitetaan Ulvilan murhatapauksesta täyttä satua useampaa henkilöä asiasta syyllistäen.

Anneli Auer kuulustelussaan rikoksesta epäiltynä 4.1.2010:
"En ole surmannut Jukka Lahtea 1.12.2006, vaikka poliisit saivat minut jossain vaiheessa niin uskomaankin".

Re: Näin *************ja Anneli Auer surmasivat Jukka S. Lahden
No semmoisia tarinoitahan täällä on valmiiksi jo useampia.
Nimimerkin takana olevan henkilön spekulointi sen sijaan on kielletty, **********

Herrasmies kulkee aina portaissa edellä. Myös yksin ollessaan.
- Pieni liekki
- Ben Matlock
- Viestit: 8824
- Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am
Re: Näin *************ja Anneli Auer surmasivat Jukka S. Lahden
Ei täällä kyllä kovin montaa vastaavaa, suurelta osin mielikuvitukseen pohjautuvaa ja nimeltä mainittuja henkilöitä syyllistävää kirjoitusta ole nähty. Siis sellaista kirjoitusta, jotka on kirjoitettu poikkeuksellisen hyvällä suomenkielellä ja näet kirjoituksen perusteella kyseessä olevan kouluja käyneen henkilön. Ulvilan murha on kyllä herättänyt vuosien varrella uskomattoman paljon erilaisia intohimoja, mutta yritetään nyt kuitenkin hillitä mielikuvituksen laukkaamista ja pysytellä faktoihin perustuvissa pohdinnoissa. Toivottavasti korkein oikeus käsittelee lähiaikoina asianmukaisesti seri-tuomion purkuhakemukset, niin päästäisiin viimein etenemään johonkin suuntaan täälläkin käytävissä keskusteluissa.
Anneli Auer kuulustelussaan rikoksesta epäiltynä 4.1.2010:
"En ole surmannut Jukka Lahtea 1.12.2006, vaikka poliisit saivat minut jossain vaiheessa niin uskomaankin".
"En ole surmannut Jukka Lahtea 1.12.2006, vaikka poliisit saivat minut jossain vaiheessa niin uskomaankin".
Re: Näin ************ ja Anneli Auer surmasivat Jukka S. Lahden
Villin tarinan kyllä murjaisit. Hyvää mielikuvitusta, pisteet siitä kyllä. Seuraavaksi faktat tiskiin ja keskitytään tosielämän tapahtumiin:
Teoriasta annan 0/5 ja tarinankerronnasta 1/5. Toivon jopa että koko tarina on ihan täysin kieli poskella rakennettu olevan täten trollipostaus, muuten olisi kyllä aika sakeeta settiä
Ei tietenkään olisi ollut välttämätöntä. Hänet oltaisiin voitu viedä hoitoon mummolaan. Käskemään olemaan huoneessaan turvassa. Vaihtoehtoja löytyy, mutta tietenkin selvä mentaaliakrobaattinen temppu yrittää selittää Amandan toiminta.Suunnitelman kannalta Auerin ja ********** oli välttämätöntä manipuloida mukaansa Amanda-tytär.
Juu kyllä on tietenkin murhatutkinta mennyt Annelin "haluamaan" suuntaan, eihän sitä ole kuin viisi eri oikeuskertaa käyty läpi joista syyttömänä ulos putkahti.jonka avulla molemmat ovat tähän saakka pystyneet kätkemään jälkensä ja ohjaamaan murhatutkintaa haluamaansa suuntaan.
Kirjan tarkoitus on kertoa nimenomaan totuus kyseisestä keissistä todistusaineistoja käyttäen eikä johtaa harhaan. Taustanauhateoria on absurdi ja suorastaan hölmö jolle ei ole koskaan löydetty järkiperusteisia argumentteja useista yrityksistä huolimatta.Kirjan tarkoitus onkin johtaa harhaan ja tehdä naurettavaksi erilaiset nk. taustanauhateoriat. Yksinkertainen totuus kuitenkin on, että Auer ja ********** äänittivät koko tekonsa kahta nauhuria käyttäen.
Juu ei ole tietenkään loogista että Auer olisi huumannut myös Amandan?Murhailtana Anneli Auer varmisti, että perheen muut lapset Amandaa lukuunottamatta nukkuivat sikeästi huumattuina ruokaan pannun lääkkeen avulla.

Ensimmäinen totuudenmukainen lause tekstissäsi, hienoa!tallentuneet äänet todistavat hänet mahdottomaksi tekijäksi.
Hieno fantasia kyllä. Seuraavaksi osaat varmasti selittää kuinka jäljet tehtiin tekemättä itse mitään jälkiä yksityiskohtaisesti käyden jokaisen verijäljen läpi? Innolla odotan, tätä on yritetty isosti palkattujen syyttäjien toimesta ja useiden poliisien, mutta siinä kuitenkaan mitenkään onnistumatta.Veriteon jälkeen kolmikko kävi puolentoista tunnin aikana sovitut asiat läpi ja varmistivat, että rikospaikka löydetään halutunlaisena.
Juu kyllä kyllä, verinen murhaaja lavastamassa Annelin kanssa tekopaikkaa puolentoistatunnin aikana tehden... Mitä? Koko taustanauhateorian pointti oli juurikin siinä, että ulkopuolista tekijää ei ole ollenkaan niin siksi murha piti nauhoittaa ja jäljet lavastaa. Mutta jos ********** olisikin tämä "toinen tekijä" niin mitä siellä sitten lavastetaan?Viimein **********poistui talosta rikkomansa ikkunan kautta n. kaksi minuuttia ennen kuin Auer soitti hätäkeskukseen puhelunsa niin, että surman tallentaneet taustanauhat ovat samaan aikaan päälle kytkettyinä.

Klapin DNA kuului siis RKP:een omalle tutkijalle, ei millekään**********. Et kuule ihan noin vaan väärennä KRP:een DNA-tutkimuksien tuloksia vaan siihen vaatisi senverta monen poliisin osallisuutta asiaan joka on käytännössä mahdotonta. KRP olisi ihan hyvin voinut kertoa DNAn olevan edelleen tuntematonta, eikä kertoa sen olevan heidän oman tutkijansa. Ihan kiva tarina kyllä.Se miten tämän klapiin jääneen dna:n todistusarvo onnistuttiin jopa suoraan valehdellen selittämään jälkikäteen tyhjäksi kertoo karua kieltään niin paikallispoliisin kuin krp:n integriteetin puutteesta.
Tietenkin on turvallista osoittaa syyttävä sormi siihen henkilöön, kuka sinun kanssa murhan teki, eikä esimerkiksi ulkopuoliseen tekijään?********** päästyä tutkinnanjohtajaksi hänen oli turvallista suunnata syyttävää sormensa Aueriin, joka pelkää ********** hyvästä syystä.

Teoriasta annan 0/5 ja tarinankerronnasta 1/5. Toivon jopa että koko tarina on ihan täysin kieli poskella rakennettu olevan täten trollipostaus, muuten olisi kyllä aika sakeeta settiä

"Vaikka meidän oma oikeustajumme miten sanoisi että näitä ihmisiä on kohdeltu väärin, on syytä painottaa että heitä on kohdeltu aivan laillisesti."
Re: Näin **********ja Anneli Auer surmasivat Jukka S. Lahden
Itse en usko 9-v lapsen osallisuuteen, mutta jos tuo kaikki on ihan paikkansa pitämätöntä, miksi oletetun poliisin nimi on sensuroitu?
*Nimi on poistettu ylläpidon toimesta.*tm
*Nimi on poistettu ylläpidon toimesta.*tm
-
- Susikoski
- Viestit: 39
- Liittynyt: La Syys 30, 2023 2:28 pm
Re: Näin **********ja Anneli Auer surmasivat Jukka S. Lahden
Perheen toiseksi vanhin lapsi heräsi kesken kaiken, vaikka hänelle olikin annettu rauhoittavia.
Kuolemannaakan kirjan johdannosta:
"2009 poliisi puhutti vielä perheen poikaa, joka oli surman aikaan 7-vuotias. Hän kertoi heränneensä kovaan räiskeeseen, kuin joku heittelisi lautasia lattialle. Hän muisti, että metelissä oli tauko ja sitten se alkoi uudestaan ja kuului huutoa. Hän ihmetteli, kuinka lasinrikkominen tuntui jatkuvan, vaikka äiti oli jo puhelimessa."
Lapsi siis havaitsi, että jo aiemmat pelottavat äänet toistuivat, vaikka äiti on puhelimessa.
Kuolemannaakan kirjan johdannosta:
"2009 poliisi puhutti vielä perheen poikaa, joka oli surman aikaan 7-vuotias. Hän kertoi heränneensä kovaan räiskeeseen, kuin joku heittelisi lautasia lattialle. Hän muisti, että metelissä oli tauko ja sitten se alkoi uudestaan ja kuului huutoa. Hän ihmetteli, kuinka lasinrikkominen tuntui jatkuvan, vaikka äiti oli jo puhelimessa."
Lapsi siis havaitsi, että jo aiemmat pelottavat äänet toistuivat, vaikka äiti on puhelimessa.
Re: Näin **********ja Anneli Auer surmasivat Jukka S. Lahden
En ehkä nyt pysy ihan kärryillä. Siis noin puolitoista tuntia veriteon jälkeen soitettiin vasta hätäkeskukseen? Oliko uhri ollut kuolleena koko tuon ajan? Joku palstalla vihjasi taannoin, että laatumien muodostuminen on mahdollista estää. Nimimerkistäsi sainkin idean: onko uhrissa ollut kenties kiinni jotkin elektrodit ja annettu sähköhoitoa lihaksille, jotta nesteet pysyvät liikkeessä?MuscleTester kirjoitti: ↑La Syys 30, 2023 5:11 pmVeriteon jälkeen kolmikko kävi puolentoista tunnin aikana sovitut asiat läpi ja varmistivat, että rikospaikka löydetään halutunlaisena. Auerin tulevaa hätäkeskuspuhelua harjoiteltiin todellisen surmatyön taltioineiden äänitteiden kanssa. Viimein ********** poistui talosta rikkomansa ikkunan kautta n. kaksi minuuttia ennen kuin Auer soitti hätäkeskukseen puhelunsa niin, että surman tallentaneet taustanauhat ovat samaan aikaan päälle kytkettyinä. Ainoa asia, joka Anneli Auerin tarvitsi ennen partion tuloa kätkeä olivat äänitteet.
Miksi poistua ikkunasta, jos kyseessä on lavastus?
-
- Susikoski
- Viestit: 39
- Liittynyt: La Syys 30, 2023 2:28 pm
Re: Näin **********ja Anneli Auer surmasivat Jukka S. Lahden
^
Kyllä, uhri kuoli hieman kello yhden jälkeen. Lavastus oli ehkä huono sanavalinta, sillä tekijähän todella tuli ulkoa taloon rikkomalla takkahuoneessa ikkunan. Surman jälkeen Auer ja murhaaja halusivat vielä varmistaa, että jäljet sopivasti viittaisivat ulkoa taloon tulleeseen tekijään, eikä Aueriin. Surmatyön tekijällekin tämä oli edullista niin kauan kuin mitään jälki ei viittaisi häneen itseensä. Halkoon sitä dna:ta taisi kuitenkin jäädä.
Verilaatumien muodostumista saatettiin todella hidastaa esittämäsi tapaan. Ammattinsa vuoksi tekijä tietysti tiesi kuinka esitutkinta paikalla tehdään. Välineet hän vei mukanaan.
Tekijä poistui ikkunasta, koska ei halunnut tulla nähdyksi. Etuovesta poistuttaessa riski olisi ollut suurempi.

*ensitutkinta eli rikospaikkatutkinta
-
- Susikoski
- Viestit: 39
- Liittynyt: La Syys 30, 2023 2:28 pm
Re: Näin **********ja Anneli Auer surmasivat Jukka S. Lahden
Lautumien muodostumista voidaan kyllä estää yksinkertaisesti painelemalla niitä, joten siihen ei välttämättä tarvittu apuvälineitä.
Murhaaja käytti kyllä hyytymistä estävää ainetta ruumiin ympärillä olevaan vereen. Siksi rikospaikalta otetuissa kuvissa näkyy vielä verijälkien laajenemista.

- Poliisikoira Rex
- Viestit: 258
- Liittynyt: Ma Heinä 12, 2021 1:05 pm
Re: Näin **********ja Anneli Auer surmasivat Jukka S. Lahden
Sehän on jackpot. Minuun kuvailtu tarina upposi täydellisesti. Palaset ikäänkuin loksahtivat paikoilleen. Asioilla on aina tapana järjestyä, vaikka sitten useamman mutkan kautta. Totuus tulee julki, joka tapauksessa. Toivotan onnea ylikomisarioille ja KRP:n väelle, jotta oikeus lopulta voittaa tässäkin tapauksessa ja oikeat syylliset saadaan virallisesti selville.
-
- Axel Foley
- Viestit: 2147
- Liittynyt: To Joulu 17, 2020 4:58 pm
Re: Näin **********ja Anneli Auer surmasivat Jukka S. Lahden
Tunsivatko koulusta. Olen jossain nähnyt tiedon, että poliisi syntynyt 1960 ja Jukka 1955, silloin parin vuoden ikäero ei pidä paikkaansa. Vauhdikas ja lennokas tarina, jolla ei liene mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Tummia poikia hiljalleen, saapuu maahan lumivalkoiseen... (Voi laulaa lumihiutaleita hiljalleen -sanoin)
https://www.youtube.com/watch?v=brygQnztZ0s
https://www.youtube.com/watch?v=brygQnztZ0s
Re: Näin **********ja Anneli Auer surmasivat Jukka S. Lahden
No niin, uusi tapahtumakuvaus. Joskus aikoinaan huhuttiin romanssista Auerin ja toisen poliisin välillä, mutta huhun asteelle se jäikin.
Mitenkäs tuo porilainen baari, olivatko siellä päiväsaikaan kahvittelemassa vai tapahtuiko tämä ensikohtaaminen villeimmässä merkeissä esimerkiksi iltakaljojen aikana?
Mitenkäs tuo porilainen baari, olivatko siellä päiväsaikaan kahvittelemassa vai tapahtuiko tämä ensikohtaaminen villeimmässä merkeissä esimerkiksi iltakaljojen aikana?
Herrasmies kulkee aina portaissa edellä. Myös yksin ollessaan.
-
- Susikoski
- Viestit: 39
- Liittynyt: La Syys 30, 2023 2:28 pm
Re: Näin ************ ja Anneli Auer surmasivat Jukka S. Lahden
Amanda vihasi isäänsä samoista syistä kuin Annelikin. Hänet kannatti ottaa mukaan, jotta murhalle saatiin silminnäkijä kertomaan tuntemattomasta tekijästä.Ei tietenkään olisi ollut välttämätöntä. Hänet oltaisiin voitu viedä hoitoon mummolaan. Käskemään olemaan huoneessaan turvassa. Vaihtoehtoja löytyy, mutta tietenkin selvä mentaaliakrobaattinen temppu yrittää selittää Amandan toiminta.
Auer on se tässä se manipuloitu osapuoli. Varsinainen murhan tekijä sai hänet jopa iskemään itseään veitsellä rintaan ennen juuri häke-puhelua. Tämänkin teon tarkoitus oli ohjata tulevaa tutkintaa tuntemattomaan ulkopuoliseen.Juu kyllä on tietenkin murhatutkinta mennyt Annelin "haluamaan" suuntaan, eihän sitä ole kuin viisi eri oikeuskertaa käyty läpi joista syyttömänä ulos putkahti.
No tässäpä on kuvattuna kokonaisuus, johon taustanauhan käyttö sopii täydellisesti. Vaihtoehdot murhaajaksi eivät ole pelkästään tuntematon ulkopuolinen tekijä tai Auer yksin.Kirjan tarkoitus on kertoa nimenomaan totuus kyseisestä keissistä todistusaineistoja käyttäen eikä johtaa harhaan. Taustanauhateoria on absurdi ja suorastaan hölmö jolle ei ole koskaan löydetty järkiperusteisia argumentteja useista yrityksistä huolimatta.
Et vielä ymmärtänyt lukemaasi. Jälkiä ei tarvinnut erityisemmin tehdä, sillä nehän syntyivät tekijän murtauduttua ikkunasta ja surmattua Lahden tavalla, joka on tullut hyvin pitkälle selvitetyksi. Kun poliisi itse on sotkeutunut tällaiseen, ei ole ihme, että murha on jäänyt selvittämättä.Hieno fantasia kyllä. Seuraavaksi osaat varmasti selittää kuinka jäljet tehtiin tekemättä itse mitään jälkiä yksityiskohtaisesti käyden jokaisen verijäljen läpi? Innolla odotan, tätä on yritetty isosti palkattujen syyttäjien toimesta ja useiden poliisien, mutta siinä kuitenkaan mitenkään onnistumatta.
Siellä se klapi kuitenkin edelleen odottaa kunnollista tutkimusta.Klapin DNA kuului siis RKP:een omalle tutkijalle, ei millekään**********. Et kuule ihan noin vaan väärennä KRP:een DNA-tutkimuksien tuloksia vaan siihen vaatisi senverta monen poliisin osallisuutta asiaan joka on käytännössä mahdotonta. KRP olisi ihan hyvin voinut kertoa DNAn olevan edelleen tuntematonta, eikä kertoa sen olevan heidän oman tutkijansa. Ihan kiva tarina kyllä.