Poliisi tutkii pitkään jatkunutta häiriköintiä Espoossa

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Oikeus ennen kaikkea
Frank Columbo
Viestit: 9019
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Poliisi tutkii pitkään jatkunutta häiriköintiä Espoossa

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen nuorisorikostutkintaryhmässä on esitutkinnassa rikos, jossa perheen kotiin on kohdistettu toistuvaa häiriköintiä Espoossa
Pitkään jatkuneen häiriköinnin aikana perheen taloa on heitetty esineillä, sotkettu ja rikottu. Asukkaat ovat kertoneet, että heidän yörauhaansa on jo useamman kuukauden ajan häiritty, ja he ovatkin joutuneet soittamaan useasti hätäkeskukseen. Asunnon läheisyydessä on nähty tapahtumien aikana useampia nuoria.

Länsi-Uudenmaan poliisin ennalta estävän toiminnon ryhmä (EET) suoritti alueella valvontaa ilmoituksen ja ilmiön perusteella. Valvonnan aikana teoista epäillyt nuoret ilmestyivät paikalle. Kyseisellä kerralla heidän epäillään yrittäneen heittää asuintalon pihalle niin sanotun pullopommin. Pullopommi on yleisnimike vaaralliselle tekeleelle, jossa yleensä muovipulloon laitetaan kodintarveaineita, joiden kemiallinen reaktio muodostaa suljettuun astiaan kovan paineen. Paineen kasvaessa kyseinen astia jossain vaiheessa halkeaa ja vapauttaa kaasut suurella nopeudella samalla pamahtaen kovaa.

Viidestä epäillystä osa asetettu matkustuskieltoon
Hälytystoiminnan ja EET-ryhmän yhteisoperaatiossa poliisi otti paikan päältä ja välittömästä läheisyydestä kiinni kolme alle 18-vuotiasta, joita kyseisestä rikoksesta epäillään. Sittemmin nuoret on vapautettu ja osa heistä on määrätty matkustuskieltoon. Tällä hetkellä tekoon epäiltyjä on viisi, joista kaikki ovat alle 18-vuotiaita ja kaksi alle 15-vuotiasta.
Esitutkinnan aikana rikosnimikkeinä tässä tapauksessa on törkeä kotirauhan rikkominen, vahingonteko, vaarallisen esineen hallussapito, alkoholirikkomus ja vainoaminen. Rikosnimikkeet saattavat muuttua esitutkinnan kuluessa. Poliisi selvittää, onko tekoihin syyllistynyt myös muita kuin nyt poliisin tavoittamat nuoret.

https://poliisi.fi/-/poliisi-tutkii-pit ... ullopommia
kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8363
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Poliisi tutkii pitkään jatkunutta häiriköintiä Espoossa

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Alkurangaistus tuollaisille idiooteille pitäisi olla tunti turpaan tunnin välein koko viikko.
Seuraava viikko pitäisi olla seuraavaa. Nokialaista nuoriso-ohjaajaa perseelle tunnin välein.
Ehkä asialla ovat jotkut hiekkaneekerit jotka yrittäneet karhuta jotakin rahaa perheeltä, vaikka alueella asumisesta.
Odota vain, sinäkin kuolet. Ajankohta on vielä hiukan auki, mutta kuolet kuitenkin. :mrgreen:
Sil5
Neuvoja-Jack
Viestit: 565
Liittynyt: La Elo 21, 2021 10:36 pm

Re: Poliisi tutkii pitkään jatkunutta häiriköintiä Espoossa

Viesti Kirjoittaja Sil5 »

Suomen rikoslakiin tulisi luoda mahdollisuus toteuttaa aika/paikkatietoihin perustuvaa seurantaa juuri tämäntyyppisiin rikoksiin syyllistyneille. Toimisi mainiosti myös lähestymiskieltojen valvonnassa tai esim. todistajien suojelussa ja monessa muussakin jne. Käytännössä kyseeseen tulisi sellainen pienikokoinen gsm-/gps-laite joka fyysisesti kiinnittyy kyseiseen henkilöön (joko ulkoisesti tai ihon sisäisesti). Taustalla toimisi seuranta-/valvontasovellus asiaankuuluvia aika/liikkumisrajoitteita varten. Kaikki tämä voitaisiin toteuttaa hyvin pitkälle automatisoituna. Seuraukset (kuten sääntörikkomukset ja hälytykset) tulisivat vain rajoitteiden rikkomisista jne. Joitain vastaavia järjestelmiä on jo käytössäkin lähinnä ehdonalaisten valvonnassa jne.

Tottakai siinä puututtaisiin ja osin rajoitettaisiin henkilökohtaisia yksilön vapauksia jne. Rajoite koskee kuitenkin vain rikokseen syyllistyneitä ja toisaalta ehkäisee samalla rikollisen toiminnan jatkumista. Jopa rikosporukassa/-jengissa mukana kulkemista. Tällainen lievästi rangaistuksen kaltainen valvontaseuraus ohjaisi nuoria rikoksentekijöitä paljon paremmin kun täysin yhdentekevät ja merkityksettömät sakko- ja ehdolliset rangaistukset.

Voi olla ettei aika ole vielä valmis näihin mutta jotain tällaista on varmasti jatkossa tulossa.

Varsinkin kun suurin osa ihmisistä on jo pitkään ollut varsin pitkälle menevän kaupallisen @-seurannan sekä omaehtoisen kulunvalvonnan piirissä. Nämä järjestelmät on käytössä 24/7 jopa koko maailman laajuisesti.
Mistään kovin ihmeellisestä ja pitkälle menevästä rajoitteesta ei olisi kysymys jos/kun aikaleimaiset paikkatiedot olisivat tarpeen tullen suoraan viranomaisten käytettävissä, erityisesti tietyissä rikoksiin liittyvissä tapauksissa.
Viimeksi muokannut Sil5, Ma Heinä 08, 2024 3:43 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Oikeus ennen kaikkea
Frank Columbo
Viestit: 9019
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Poliisi tutkii pitkään jatkunutta häiriköintiä Espoossa

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Huvittava yksityiskohta
Iltasanomat on sijoittanut jutun ulkomaanuutisten joukkoon :lol: :lol: :lol:

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010550527.html
kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8363
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Poliisi tutkii pitkään jatkunutta häiriköintiä Espoossa

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ma Heinä 08, 2024 3:43 pm Huvittava yksityiskohta
Iltasanomat on sijoittanut jutun ulkomaanuutisten joukkoon :lol: :lol: :lol:

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010550527.html
Taitaa suvakkisanomien tyhjäntoimittelija saada kenkää kun vaivihkaa paljasti etnisyyttä.
Ehkä Sanoma-konserni uudelleen kouluttaa koko henkilökunnan tuollaisen karkean virheen takia.
Mallia otetaan Pohjois-Koreasta missä kaikki ovat samaa mieltä kuin Kim Jong Un.
Odota vain, sinäkin kuolet. Ajankohta on vielä hiukan auki, mutta kuolet kuitenkin. :mrgreen:
Tiinas
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1491
Liittynyt: Su Helmi 11, 2018 11:00 am

Re: Poliisi tutkii pitkään jatkunutta häiriköintiä Espoossa

Viesti Kirjoittaja Tiinas »



Eikö Sanomalla ole vielä sitä exceliä käytössä?
Tackleberry kirjoitti: ↑
Eli tänä vuonna poliisi on ampunut 42 valkoista ja 31 mustaa.
Valkoisia maassa on sellaiset 234 miljoonaa ja mustia 40 miljoonaa, mutta ongelma tässä on se, että "valkoisia tapetaan enemmän, saatana!"
Ei helvetti
PekkoPelikaani
Lauri Hanhivaara
Viestit: 128
Liittynyt: Ke Elo 24, 2022 4:36 pm

Re: Poliisi tutkii pitkään jatkunutta häiriköintiä Espoossa

Viesti Kirjoittaja PekkoPelikaani »

Tekis kyllä hyvää jos talon isäntä antais vaikka nyrkkiraudalla tai pesarilla takasin noille nulikoille. Osallistuisin vahingonkorvausten maksuun mieluusti.
Avatar
paneelimies
Susikoski
Viestit: 37
Liittynyt: Ti Huhti 23, 2024 8:01 am

Re: Poliisi tutkii pitkään jatkunutta häiriköintiä Espoossa

Viesti Kirjoittaja paneelimies »

Alaikäiset <15v selviää puhuttelulla.
Muut saa 50€ sakkoa ja homma jatkuu hiljaisena kiusaamisena.
Perheen elämäst tehty helvettiä
Ketään ei nykyään kiinnosta paskaakaan, mutta ansolla kun annat vähän takas
Oli miten oli mutta näin on
Ghost hunting
Angus MacGyver
Viestit: 6707
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Poliisi tutkii pitkään jatkunutta häiriköintiä Espoossa

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Ei kaikki lapset ihan pääsekkään ulkomaan toimituksiin omilla tekosillaan.
Itse olisin halunnut nähdä kakarien ilmeet ja tilanteen kun poliisi iski paikalle.
Avatar
rane
Remington Steele
Viestit: 240
Liittynyt: Ti Tammi 10, 2012 5:17 pm
Paikkakunta: Espoo

Re: Poliisi tutkii pitkään jatkunutta häiriköintiä Espoossa

Viesti Kirjoittaja rane »

Avaruuskatu 1 Espoossa on samankaltaista häiriköintiä ja ilkivaltaa.... :?
-Häiriköintiä ja metelöintiä rapuissa, grillikatoksessa, pihakeinussa, kananmunien heittelyä ikkunoihin yms.... :cry:
-Poliisit eivät muka voi mitään kun se porukka on yhden häirikkö asukkaan "vieraita"....? :oops:
Suurinta suvaitsemattomuutta esiintyy siellä, missä omasta mielestä ollaan kaikista suvaitsevaisimpia.
inka
Jane Marple
Viestit: 1054
Liittynyt: To Maalis 10, 2011 5:54 pm
Paikkakunta: Santa Catarina

Re: Poliisi tutkii pitkään jatkunutta häiriköintiä Espoossa

Viesti Kirjoittaja inka »

rane kirjoitti: Ke Heinä 10, 2024 3:25 am Avaruuskatu 1 Espoossa on samankaltaista häiriköintiä ja ilkivaltaa.... :?
-Häiriköintiä ja metelöintiä rapuissa, grillikatoksessa, pihakeinussa, kananmunien heittelyä ikkunoihin yms.... :cry:
-Poliisit eivät muka voi mitään kun se porukka on yhden häirikkö asukkaan "vieraita"....? :oops:
Poliisilta vähän selityksen makua... Poliisi ja isännöitsijä ovat velvoitettuja puuttumaan tuollaiseen puuhasteluun, jokaisessa talossa on järjestyssäännöt joissa seisoo ihan selkeästi: jokainen asukas on vastuussa omista vieraistaan. Eli jos vieraat aiheuttavat ongelmia, poliisi poistaa vieraat paikalta ja isännöitsijä antaa vähintään varoituksen, jollei asukkaalla ole ennestään alla varoituksia. Jos on, siinä tapauksessa isännöitsijä on velvoitettu tekemään toisenlaisia toimenpiteitä.
Pää kiinni painajainen -Klamydia-
Avatar
rane
Remington Steele
Viestit: 240
Liittynyt: Ti Tammi 10, 2012 5:17 pm
Paikkakunta: Espoo

Re: Poliisi tutkii pitkään jatkunutta häiriköintiä Espoossa

Viesti Kirjoittaja rane »

^-Isännöitsijä, huoltoyhtiö ja poliisit levittelevät käsiään..... :roll:
Suurinta suvaitsemattomuutta esiintyy siellä, missä omasta mielestä ollaan kaikista suvaitsevaisimpia.
jasso
Agentti Scully
Viestit: 668
Liittynyt: Ke Huhti 29, 2020 7:29 am

Re: Poliisi tutkii pitkään jatkunutta häiriköintiä Espoossa

Viesti Kirjoittaja jasso »

rane kirjoitti: Ke Heinä 10, 2024 3:25 am Avaruuskatu 1 Espoossa on samankaltaista häiriköintiä ja ilkivaltaa.... :?
-Häiriköintiä ja metelöintiä rapuissa, grillikatoksessa, pihakeinussa, kananmunien heittelyä ikkunoihin yms.... :cry:
-Poliisit eivät muka voi mitään kun se porukka on yhden häirikkö asukkaan "vieraita"....? :oops:
Kuulostaa siltä, että Espoossa saa nauttia vieraista kulttuureista.
murhe
Remington Steele
Viestit: 248
Liittynyt: Su Joulu 25, 2022 8:48 pm

Re: Poliisi tutkii pitkään jatkunutta häiriköintiä Espoossa

Viesti Kirjoittaja murhe »

HÄIRIKKÖ- asukkaille on omat huoneet ( sellit. ) ...Vankilalaitokset kautta maan !
Avatar
rane
Remington Steele
Viestit: 240
Liittynyt: Ti Tammi 10, 2012 5:17 pm
Paikkakunta: Espoo

Re: Poliisi tutkii pitkään jatkunutta häiriköintiä Espoossa

Viesti Kirjoittaja rane »

Nuoria hörhöjä joita ohjaa talossamme oleva taparikollinen.... :?
-Joitain pikkurikollisia koko lössi... :roll:
Suurinta suvaitsemattomuutta esiintyy siellä, missä omasta mielestä ollaan kaikista suvaitsevaisimpia.
Vastaa Viestiin