Millaisena kuvittelet Suomen olevan vuonna 2035 ? Valtio on matkalla kehitysmaaksi.
Minä luulen että nykyinen hyvinvointi on silloin enää muisto.
Avustukset ovat pääsääntöisesti ruokapisteistä jaettavaa näkkäriä ja säilykettä ja jonkinlainen majoitus annetaan asunnottomille halvoissa kaupungin syrjällä olevissa yhteisissä asunnoissa. Rahat menevät töitä tekevillä asumiseen ja ruokaan eikä ylimääräistä jää. Ravintoloissa käyvät harvat ja rikkaat jotka nyt enää maahan ovat jääneet. Eikä ravintoloitakaan enää oikein ole. Alkoholi maksaa paljon ja sitä tehdään itse kiljuna ja pontikkana, kannabista kasvatetaan ja päätä sekoitetaan samanlaisilla aineilla kuin venäjällä on nyt joku zombiehuume tms.
Itse asiassa luulen suomen vuonna 2035 olevan kuin venäläinen pikkukaupunki. Hampaattomat ukot notkuvat kylillä kännissä aamusta iltaan. Paremman näköiset naiset ovat muuttaneet muualle. Harmaata, kurjaa ja rumaa.
Millainen on Suomi vuonna 2035 ?
Millainen on Suomi vuonna 2035 ?
J. D. Vance kuvaili Suomea "pahaksi sosialistivaltioksi" ja kertoi että "suomalaisten veronmaksajien rahat menevät pääasiassa sosiaalitukien maksamiseen ja maahanmuuttajien elättämiseen."
Re: Millainen on Suomi vuonna 2035 ?
AMOC -virtauksen hidastuessa/kuollessa Suomi jäätyy koska kylmettyy n. 10-20C astetta ennustettua nopeammin eli ennen vuotta 2035. Samaan aikaan useat muut osat maapallosta käristyvät elinkelvottomiksi. Siis ne osat joihin tämä ei ilmiö ei vaikuta kylmettävästi. Eli kaippa täällä voi vielä elellä mutta ruokaa on hankala viljellä ilman teknologiaa + luultavasti muualta halutaan tänne ilmastopakolaisena. Eli ehkäpä me kuitenkin kuollaan kaikkiPicaro kirjoitti: Su Elo 18, 2024 2:21 pm Millaisena kuvittelet Suomen olevan vuonna 2035 ? Valtio on matkalla kehitysmaaksi.
Minä luulen että nykyinen hyvinvointi on silloin enää muisto.
Avustukset ovat pääsääntöisesti ruokapisteistä jaettavaa näkkäriä ja säilykettä ja jonkinlainen majoitus annetaan asunnottomille halvoissa kaupungin syrjällä olevissa yhteisissä asunnoissa. Rahat menevät töitä tekevillä asumiseen ja ruokaan eikä ylimääräistä jää. Ravintoloissa käyvät harvat ja rikkaat jotka nyt enää maahan ovat jääneet. Eikä ravintoloitakaan enää oikein ole. Alkoholi maksaa paljon ja sitä tehdään itse kiljuna ja pontikkana, kannabista kasvatetaan ja päätä sekoitetaan samanlaisilla aineilla kuin venäjällä on nyt joku zombiehuume tms.
Itse asiassa luulen suomen vuonna 2035 olevan kuin venäläinen pikkukaupunki. Hampaattomat ukot notkuvat kylillä kännissä aamusta iltaan. Paremman näköiset naiset ovat muuttaneet muualle. Harmaata, kurjaa ja rumaa.
Atlantilla lämpöä kierrättävä AMOC (Atlantic Meridional Overturning Circulation) -virtausjärjestelmä saattaa Nature Communications -tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan hidastua ennustettua nopeammin.
Eteläiseltä valtamereltä alkunsa saava AMOC koostuu kahdesta osasta: yläkerroksen tuulen ajamasta virrasta, johon kuuluu Golfvirta. Golfvirta haarautuu Keski-Atlantilla Pohjois-Atlantin virtaukseksi. Islannin eteläpuolella Pohjois-Atlantin virta jakautuu edelleen kahteen osaan: pohjoiseen suuntautuvaan Norjan Atlantin virtaan ja luoteeseen suuntautuvaan Irmingerinvirtaan.
Re: Millainen on Suomi vuonna 2035 ?
Ai nyt me kuollaankin kylmään eikä kuumaan
Vielähän äsken iltapäivälehdistö kirjoitti kuinka Suomesta tulee välimeren kaltainen maa johon turistit saapuvat
Tää ilmastohöpinä on samaa kamaa huuhaata kuin ikuinen työvoimapulan toitotus. Yhä useampi tiedemies kiistää ilmastohätätilat ja muut vastaavat hömpötykset. Ilmasto on ilmasto ja muuttuu auringon säteilyn myötä ja sillä sipuli.
Mutta jos Suomi ei jäädy eikä sula niin sille on käymässä argentiinat just nyt. Olisi kovin mielenkiintoista kuulla onko kellään optimistista ennustetta Suomen taloudesta. Niitä vielä pari vuotta sitten oli paljonkin mutta nyt ei tunnu keneltäkään sellaista enää löytyvän.
Vielähän äsken iltapäivälehdistö kirjoitti kuinka Suomesta tulee välimeren kaltainen maa johon turistit saapuvat
Tää ilmastohöpinä on samaa kamaa huuhaata kuin ikuinen työvoimapulan toitotus. Yhä useampi tiedemies kiistää ilmastohätätilat ja muut vastaavat hömpötykset. Ilmasto on ilmasto ja muuttuu auringon säteilyn myötä ja sillä sipuli.
Mutta jos Suomi ei jäädy eikä sula niin sille on käymässä argentiinat just nyt. Olisi kovin mielenkiintoista kuulla onko kellään optimistista ennustetta Suomen taloudesta. Niitä vielä pari vuotta sitten oli paljonkin mutta nyt ei tunnu keneltäkään sellaista enää löytyvän.
J. D. Vance kuvaili Suomea "pahaksi sosialistivaltioksi" ja kertoi että "suomalaisten veronmaksajien rahat menevät pääasiassa sosiaalitukien maksamiseen ja maahanmuuttajien elättämiseen."
- Collie
- Perry Mason
- Viestit: 3653
- Liittynyt: Ma Huhti 15, 2019 7:16 pm
- Paikkakunta: Kielipoliisin virallinen toimisto
Re: Millainen on Suomi vuonna 2035 ?
Naiset kulkevat mustissa roskasäkeissä. Intersektionaaliset feministit ja vihervasemmistolaiset ovat etsintäkuulutettuja kalifaatin sariapoliisin toimesta.
Kurpa kirjoitti: La Marras 23, 2024 8:41 pm On taas niin viisaita kommentteja. Ketä vittua kiinnostaa onko se joku demari, kun puhutaan valtuustotason poliitikoista eikä mistään kansanedustajasta edes. Se on vaan joku tavis.
Re: Millainen on Suomi vuonna 2035 ?
Toki se on hyvin dystooppinen. Rappio on hyvinvoivana ja ihmiset ovat melko tottuneita siihen. Muuttoliike suurkaupungeista maaseudulle on tuonut omia yhdistyksiä ja järjestöjä, jotka ovat ahdistelleet kaupunkilaisia maaseudulla kuin katupartiot vastaanottokeskuksia 2015.
H5N1 on esittäytynyt ja siitä uutisoitiin aluksi koronaviruksen uutena tulemisena. Kyseessä oli kuitenkin hyvin tuhoisa influenssavirus, joka niitti ihmisiä vuosien 2029-2034 aikavälillä kuin musta surma 1344–1356.
Pyykin- ja astianpesukoneet ovat historiaa, koska sähköä on hyvin vähän tarjolla ja se on äärimmäisen kallista. Naton ja Idän koalition välinen mittelö tuhosi merkittävän osan suuresta ihmisylijäämäkuormasta. Merkittävin taistelu käytiin Afrikan kaivoskentiksi kutsutuilla alueilla, jotka ovat silloin radioaktiivista aavikkoa kuten Intian ja Pakistanin alue.
Tavanomaisen jalkaväen rynnäkkökivääri koki uuden, tehokkaamman modauksen, kun projektiilit muuttuivat lyijystä hiilikuituisiksi ja painevoima kruudista kvanttilähetteiseksi. Tulinopeuden ollessa 6000 laukausta sekunnissa ja "luodin" painaessa mikrogramman. Tämän aseellisen läpimurron oli tehnyt sama laitos, joka loi internetin, mutta oli salannut tuotostaan, kuten "ufojaan" vuosikymmeniä. Kuitenkin Kiina oli onnistunut kopioimaan ne ja Suuri sota käytiinkin lähinnä USA:n ja Kiinan asevoimien välillä konventionaalisin asein, jos niin voi sanoa.
Eteläisessä Aasiassa käyty rajoittamaton ydinsota, jossa molemmat osapuolet käyttivät kaiken mahdollisen joukkotuhoasearsenaalinsa, nosti vastoin kuviteltua, maapallon lämpötilaa, jonka vuoksi Suomessa esiintyy suuria kissapetoja ja aiemmin tuntemattomia sauropodityyppisiä lihansyöjähybridieläinlajeja, joita todennäköisesti jokin valtio oli kehittänyt epätavanomaiseen sodankäyntiin.
Uutiset eivät kulje enää netin tai paperin muodossa, vaan ovat lähinnä suusta suuhun -huhuja. Lapin vanhat kaivokset ovat kokeneet muutoksen ja ne ovat suuria sotilastukikohtia. Tieverkostoa ei enää ole, vaan se on lähinnä halkeilleen asfaltin läpi puskevaa umpeen kasvanutta ryteikköä. Vanha kestikievarimeininki heräsi henkiin, hollikyytien olevan osaksi kaupallisia jalkaisin tapahtuvia puolisotilaallisia saattokuljetuksia. Tämän johdosta ihmiskeskittymien välillä on nk. Muurahaispolkuja.
Eniten esillä oleva asia on epäjärjestys ja seikka joka johti siihen, ylikansoitus ja holtiton ihmislajin lisääntyminen.
Mikä merkillisintä, Paavo Väyrynen on yhä elossa ja pyrkii yhä politiikkaan, jota ei ole enää edes olemassa.

Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
Re: Millainen on Suomi vuonna 2035 ?
Älä nyt meikälästä niin tosissaan otaPicaro kirjoitti: Su Elo 18, 2024 11:17 pm Ai nyt me kuollaankin kylmään eikä kuumaan![]()
Vielähän äsken iltapäivälehdistö kirjoitti kuinka Suomesta tulee välimeren kaltainen maa johon turistit saapuvat![]()
![]()
![]()
Tää ilmastohöpinä on samaa kamaa huuhaata kuin ikuinen työvoimapulan toitotus. Yhä useampi tiedemies kiistää ilmastohätätilat ja muut vastaavat hömpötykset. Ilmasto on ilmasto ja muuttuu auringon säteilyn myötä ja sillä sipuli.
Mutta jos Suomi ei jäädy eikä sula niin sille on käymässä argentiinat just nyt. Olisi kovin mielenkiintoista kuulla onko kellään optimistista ennustetta Suomen taloudesta. Niitä vielä pari vuotta sitten oli paljonkin mutta nyt ei tunnu keneltäkään sellaista enää löytyvän.
Tuohan johtuu juurikin ilmaston lämpenemisestä.
Mutta niin, tästä voi lukea vähän asiallisemmin: https://suomenluonto.fi/uutiset/amoc-me ... utkijoita/
Meni näköjään nuo päästä heitetyt luvut aivan perseelleen.
e: Ei helvetti aamukahvit näppikselle tästä:
RL11/6 kirjoitti: Ma Elo 19, 2024 12:16 am
Mikä merkillisintä, Paavo Väyrynen on yhä elossa ja pyrkii yhä politiikkaan, jota ei ole enää edes olemassa.
-
jotunheimen
- Olivia Benson
- Viestit: 731
- Liittynyt: Ma Loka 19, 2020 8:34 am
Re: Millainen on Suomi vuonna 2035 ?
Ilmastohömpästä nyt tietävät tietävät muutenkin mutta muille jälleen katsottavaa, jos joskus ymmärtäisivät: https://www.youtube.com/watch?v=p4vSMj4R5Rg
@veitera has blocked you
Re: Millainen on Suomi vuonna 2035 ?
Kyllä tämä maailma on niin hulluksi mennyt, ja joka päivä hullummaksi vielä tulee, että sitä on ihan mahdoton ennustaa millainen on vuoden 2035 Suomi. Tuskin se kumminkaan parempi on kuin Suomi vuonna 2024.
Kuollut ryssä on hyvä ryssä.
-
jotunheimen
- Olivia Benson
- Viestit: 731
- Liittynyt: Ma Loka 19, 2020 8:34 am
Re: Millainen on Suomi vuonna 2035 ?
No ei se varmasti parempi tule olemaankaan jos vain odottelee ja luulee, että äänestämisellä vaikuttaa johonkin. Suomi olisi hyvä maa, ja itseasiassa mitä pienempiin osasiin jaettu sen parempi, koska silloin ihmiset ovat lähempänä päätöksentekoa elleivät itse, kuten itse haluaisin, päätöksien tekijöinä. Tiedän, että ajatusmalli on täysin vieras ns. demokraattisessa järjestelmässä mutta kaikki me ollaan nähty ettei se toimi.
Suomessa varsinkin tällainen ajatus on mahdoton, koska kaikki haluavat kunnioittaa lakeja, miten tyhmiä ne ikinä ovatkaan sekä kunnioittaa ns. auktroriteetteja, jotka joku jossain on nimennyt auktoriteeteiksi. Ehkä Ranskassa ajatukseni herättäisivät enemmän tulta.
Suomessa varsinkin tällainen ajatus on mahdoton, koska kaikki haluavat kunnioittaa lakeja, miten tyhmiä ne ikinä ovatkaan sekä kunnioittaa ns. auktroriteetteja, jotka joku jossain on nimennyt auktoriteeteiksi. Ehkä Ranskassa ajatukseni herättäisivät enemmän tulta.
@veitera has blocked you
-
jotunheimen
- Olivia Benson
- Viestit: 731
- Liittynyt: Ma Loka 19, 2020 8:34 am
Re: Millainen on Suomi vuonna 2035 ?
Se, että uskoo lakeja ja luottaa ns. päättäjiin mahdollistaa totalitarian ja itse asiassa luulen, että suuri osa suomalaisista haluaakin olla määräiltävänä, vituttaa vain itseni ja muutaman muun puolesta, että joudumme samaan paskaan, koska meillä ei, vaikka joka päivä töitä teemme, ole rahaa muuttaa muualle.
@veitera has blocked you