Satakunnan käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1994 syntyneen miehen ehdottomaan vankeuteen yhdeksi vuodeksi ja seitsemäksi kuukaudeksi törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Lisäksi mies joutuu maksamaan uhrilleen korvauksia 15 000 euroa.
Uhrina ollut tyttö oli tapahtumahetkellä 14–15-vuotias. Tapahtumat ajoittuvat kesään 2020, jolloin vastaaja oli 26-vuotias.
Käräjäoikeuden antaman julkisen selosteen mukaan uhria yli 10 vuotta vanhempi mies oli ollut lukuisia kertoja sukupuoliyhteydessä tytön kanssa.
Sukupuoliyhteydet olivat suojaamattomia ja uhri oli ainakin kerran ollut päihtynyt. Lisäksi mies oli lähettänyt tytölle seksuaalissävytteisiä viestejä.
Oikeuden mukaan teko on ollut törkeä, koska kyseessä oli sukupuoliyhteys alle 16-vuotiaan henkilön kanssa.
Teko on katsottu myös kokonaisuutena arvostellen törkeäksi ottaen huomioon asianomistajan ikä, osapuolten välinen ikäero, teon toistuvuus sekä asianomistajan henkilökohtaiset olot, käräjäoikeus sanoo julkisessa selosteessaan.
Tuomio ei ole lainvoimainen, vaan siitä voi valittaa hovioikeuteen.
https://yle.fi/a/74-20116677
Teinityttöä seksuaalisesti hyväksikäyttäneelle miehelle vankeustuomio
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17711
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
-
Huutaja Jaana
- Angus MacGyver
- Viestit: 6656
- Liittynyt: Pe Joulu 09, 2022 7:54 am
Re: Teinityttöä seksuaalisesti hyväksikäyttäneelle miehelle vankeustuomio
Ihanku näitä uutisia tulis nykyään joku 5 päivässä.
- Mind Over Matter
- Martin Beck
- Viestit: 789
- Liittynyt: Ma Joulu 12, 2011 4:33 pm
Re: Teinityttöä seksuaalisesti hyväksikäyttäneelle miehelle vankeustuomio
Totta. Käräjä- ym. oikeuksissa tämän rikostyypin jononpurku menossa?Huutaja Jaana kirjoitti: Ti Loka 08, 2024 5:23 pm Ihanku näitä uutisia tulis nykyään joku 5 päivässä.