Pakomatka otti strutsinsukuiselle liian koville. Nyt on emu paremmasa paikassa ja elämyspuisto Pikkukilissä enää yksi emu, joka sekin varmaan kuolee suruun ellei uutta kaveria tarhaan saada.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/fe0e ... 88c7e91f73
Emu on kuollut Lieksassa
Elämyspuiston emu ei toipunut stressaavasta pakomatkasta.
Lieksassa sijaitsevan elämyspuisto Pikkukilin aitauksesta perjantaina karkuteille lähtenyt emu on kuollut.
Asian vahvistaa Iltalehdelle Pikkukili Zoon isäntä Jarmo Leinonen. Asiasta uutisoi ensin Karjalainen.
– Iltasella kävin vielä yhdeltätoista katsomassa, ja siellä se nukkui. Aamukuudelta löysin sen kuolleena. Se ei vain kestänyt kaikkia yhteensattumien summaa, Leinonen kertoo.
Leinonen arvioi, että noin 25-vuotias emu kuoli stressiin.
– Linnulle on hyvin tyypillistä, että jos tapahtuu jotain hyvin arjesta poikkeavaa, se voi menehtyä. Sen sydän ei valitettavasti kestänyt. Kaikkeni yritin, että se saadaan kotiin. Mutta eläinten kanssa voi sattua huonompi tuuri, hän sanoo.
Kiinni metsästä
Emu lähti karkuteille perjantai-iltapäivällä.
Lintu kulki yli kymmenen kilometrin matkan, kunnes Leinonen sai sen kiinni. Apuna oli kolme pelastajaa.
– Emu on iso lintu, ja se pitää ottaa topakalla asenteella kiinni. Pelastuslaitoksen miehet sitoivat sen jalat, koska emulla on voimakas ja vaarallinen potku.
Elämyspuistosta Lieksassa viikonloppuna karannut emu nukkui pois kodissaan maanantai-aamuna
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11492
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Elämyspuistosta Lieksassa viikonloppuna karannut emu nukkui pois kodissaan maanantai-aamuna
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Re: Elämyspuistosta Lieksassa viikonloppuna karannut emu nukkui pois kodissaan maanantai-aamuna
Nyt jäljelle jäi vaimo, jonka omistaja pelkää kuolevan ikävään. Ilmeisesti lakkaavat syömästä, kuten edelliselle pariskunnalle oli käynyt.
Voi harmi sentään
Voi harmi sentään
Re: Elämyspuistosta Lieksassa viikonloppuna karannut emu nukkui pois kodissaan maanantai-aamuna
Ihan oikeasti, Levisi, lopeta postaamasta näitä pikku-uutisia omana keisseinään Ajankohtaiset- alueelle, ja laita jatkossa nämä "Lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjuaan" -lankaan. Oikeasti aivan naurettavia juttuja postailet ajankohtaisiin, ja useimmiten vielä Iltalehden keksimän klikkiotsikon kanssa. Muokkaa ne otsikot kertomaan mistä keississä on kyse!
Lisäksi lähes joka kerta kun postaat, niin aiheesta on olemassa jo oma ketjunsa. Etkö osaa käyttää "aktiviiset viestiketjut" -toimintoa? Sen avulla näkee ketjut kaikilta alueilta joihin on viimeksi tullut viestejä, ja hyvin usein sun postaamat jutut on sen näkymän kärkipäässä jo omana ketjunaan kun postaat uuden. Joku raja nyt tähän touhuun ja moderaattoreiden turhaan työllistämiseen.
Aktiivinen olet ja paljon postaat, mutta tarkkuutta siihen hommaan nyt.

- Liemi kiehuu -