Sivu 1/1
Vöyri: Nuoriso kaatoi lipputangon Kaj-saunan päälle ja tuikkasi pride-lipun tuleen
Lähetetty: Ma Heinä 07, 2025 6:40 pm
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
https://yle.fi/a/74-20171425
Pride-lippu kärsi jälleen Vöyrillä – tanko kaadettiin KAJ-saunan päälle ja lippu tuikattiin tuleen
Nuorisojoukon tihutyöllä oli runsaasti silminnäkijöitä Vöyrinpäivillä, ja tekijät on tunnistettu. Kunta ei aio peräytyä Pride-liputuksesta.
Joukko nuoria rikkoi Pride-lipputangon myöhään lauantaina Vöyrillä. Kun lipputanko oli kaadettu, sytyttivät nuoret lipun tuleen.
Alueella oli liikkeellä suuri määrä ihmisiä, jotka olivat juhlimassa Vöyrinpäiviä. Tapauksella oli runsaasti silminnäkijöitä, ja tekijät on jo tunnistettu.
Lipputanko kaadettiin juhlapaikalla sijaitsevan KAJ-saunan päälle. Väliin menneet sivulliset saivat nopeasti sammutettua palon.
– Ensimmäinen ajatukseni oli, että ei enää tänä vuonna, viime vuosi riitti! Olen äärimmäisen pettynyt ja surullinen, että näin käy, kunnanhallituksen puheenjohtaja Anna Bertills (r.) sanoo Svenska Ylelle.
Viime vuonna Vöyrillä tuhottiin pelkästään Pride-lippu. Vahinko on tänä vuonna suurempi, koska lipputanko on Bertillsin mukaan vaihdettava.
Re: Vöyri: Nuoriso kaatoi lipputangon Kaj-saunan päälle ja tuikkasi pride-lipun tuleen
Lähetetty: Ma Heinä 07, 2025 7:12 pm
Kirjoittaja canis lupus
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ma Heinä 07, 2025 6:40 pm
https://yle.fi/a/74-20171425
Pride-lippu kärsi jälleen Vöyrillä – tanko kaadettiin KAJ-saunan päälle ja lippu tuikattiin tuleen
Nuorisojoukon tihutyöllä oli runsaasti silminnäkijöitä Vöyrinpäivillä, ja tekijät on tunnistettu. Kunta ei aio peräytyä Pride-liputuksesta.
Joukko nuoria rikkoi Pride-lipputangon myöhään lauantaina Vöyrillä. Kun lipputanko oli kaadettu, sytyttivät nuoret lipun tuleen.
---
– Ensimmäinen ajatukseni oli, että ei enää tänä vuonna, viime vuosi riitti! Olen äärimmäisen pettynyt ja surullinen, että näin käy, kunnanhallituksen puheenjohtaja Anna Bertills (r.) sanoo Svenska Ylelle.
Viime vuonna Vöyrillä tuhottiin pelkästään Pride-lippu. Vahinko on tänä vuonna suurempi, koska lipputanko on Bertillsin mukaan vaihdettava.
No kiinteästi asennettu lipputanko olisikin vielä vaikeammin vaihdettava.
Sieluni silmin näen Bertillsin (r) polkevan jalkaa, äärimmäisen vihaisena... Mikään ei ole sen pelottavampaa kuin suuttunut suomenruotsalainen.
https://www.youtube.com/watch?v=_S1vYZ6wAHY
Re: Vöyri: Nuoriso kaatoi lipputangon Kaj-saunan päälle ja tuikkasi pride-lipun tuleen
Lähetetty: Ma Heinä 07, 2025 7:24 pm
Kirjoittaja Puhelinkortti
Siinä päivän paras uutinen.Nuorissa on toivoa.
Re: Vöyri: Nuoriso kaatoi lipputangon Kaj-saunan päälle ja tuikkasi pride-lipun tuleen
Lähetetty: Ma Heinä 07, 2025 7:30 pm
Kirjoittaja Nokus
Kiitos ja kumarrus!

Re: Vöyri: Nuoriso kaatoi lipputangon Kaj-saunan päälle ja tuikkasi pride-lipun tuleen
Lähetetty: Ma Heinä 07, 2025 7:46 pm
Kirjoittaja PekkoPelikaani
Hyvää työtä! Päivän paras uutinen
Re: Vöyri: Nuoriso kaatoi lipputangon Kaj-saunan päälle ja tuikkasi pride-lipun tuleen
Lähetetty: Ma Heinä 07, 2025 10:20 pm
Kirjoittaja punch
Eipä yllätä, että täällä kotimaisen internetin pierunhajuisessa peräkammarissa ihannoidaan pohjanmaalaisten rokotekriittisten suorittamaa noloa ilkivaltaa.
Re: Vöyri: Nuoriso kaatoi lipputangon Kaj-saunan päälle ja tuikkasi pride-lipun tuleen
Lähetetty: Ma Heinä 07, 2025 10:37 pm
Kirjoittaja canis lupus
Kaj poikien sauna on vielä korjattavissa? Kuitenkin, oli ihan toimiva sellainen.
Re: Vöyri: Nuoriso kaatoi lipputangon Kaj-saunan päälle ja tuikkasi pride-lipun tuleen
Lähetetty: Ma Heinä 07, 2025 11:22 pm
Kirjoittaja ed_gein
Ruotsinkieliset eivät ole niin liberaaleja kuin sanovat olevansa.
Re: Vöyri: Nuoriso kaatoi lipputangon Kaj-saunan päälle ja tuikkasi pride-lipun tuleen
Lähetetty: Ma Heinä 07, 2025 11:36 pm
Kirjoittaja Yrjö Yrjönpoika
canis lupus kirjoitti: Ma Heinä 07, 2025 10:37 pm
Kaj poikien sauna on vielä korjattavissa? Kuitenkin, oli ihan toimiva sellainen.
Ej Kaj kukaan ollut saunomassa?

Re: Vöyri: Nuoriso kaatoi lipputangon Kaj-saunan päälle ja tuikkasi pride-lipun tuleen
Lähetetty: Ma Heinä 07, 2025 11:42 pm
Kirjoittaja Blank?
ed_gein kirjoitti: Ma Heinä 07, 2025 11:22 pm
Ruotsinkieliset eivät ole niin liberaaleja kuin sanovat olevansa.
Ei kaikki sano olevansa. Ellei sinun mielikuvissa sitten. Peräkammarista nenää pikkuisen ulkoilmaan ja internetin selailun sijaan oikeita ihmisiä kohtaamaan. Saatat yllättyä positiivisesti!
Re: Vöyri: Nuoriso kaatoi lipputangon Kaj-saunan päälle ja tuikkasi pride-lipun tuleen
Lähetetty: Ma Heinä 07, 2025 11:45 pm
Kirjoittaja Jaguaari
Ymmärrän Salon kaatamiseen ja lipun polttamisen, mutta en Suomalaisen ylpeyden saunan tuhoamista.
Re: Vöyri: Nuoriso kaatoi lipputangon Kaj-saunan päälle ja tuikkasi pride-lipun tuleen
Lähetetty: Ma Heinä 07, 2025 11:48 pm
Kirjoittaja ed_gein
Blank? kirjoitti: Ma Heinä 07, 2025 11:42 pm
ed_gein kirjoitti: Ma Heinä 07, 2025 11:22 pm
Ruotsinkieliset eivät ole niin liberaaleja kuin sanovat olevansa.
Ei kaikki sano olevansa. Ellei sinun mielikuvissa sitten. Peräkammarista nenää pikkuisen ulkoilmaan ja internetin selailun sijaan oikeita ihmisiä kohtaamaan. Saatat yllättyä positiivisesti!
Satun tietämään, että Pohjanmaan ruotsinkieliset eivät todellakaan ole liberaaleja ja heissä on myös oma äärioikeistoporukkansa. Pistä sinä nenäsi ulkoilmaan ja totea asia joka on kyllä tiedossa.
Re: Vöyri: Nuoriso kaatoi lipputangon Kaj-saunan päälle ja tuikkasi pride-lipun tuleen
Lähetetty: Ti Heinä 08, 2025 6:39 am
Kirjoittaja Blank?
ed_gein kirjoitti: Ma Heinä 07, 2025 11:48 pm
Blank? kirjoitti: Ma Heinä 07, 2025 11:42 pm
ed_gein kirjoitti: Ma Heinä 07, 2025 11:22 pm
Ruotsinkieliset eivät ole niin liberaaleja kuin sanovat olevansa.
Ei kaikki sano olevansa. Ellei sinun mielikuvissa sitten. Peräkammarista nenää pikkuisen ulkoilmaan ja internetin selailun sijaan oikeita ihmisiä kohtaamaan. Saatat yllättyä positiivisesti!
Satun tietämään, että Pohjanmaan ruotsinkieliset eivät todellakaan ole liberaaleja ja heissä on myös oma äärioikeistoporukkansa. Pistä sinä nenäsi ulkoilmaan ja totea asia joka on kyllä tiedossa.
Minähän tuon tiedän jo! Siksi ohjeiston sinuakin

. Hyvä, jos itsestään selvä asia on tiedossa.
Re: Vöyri: Nuoriso kaatoi lipputangon Kaj-saunan päälle ja tuikkasi pride-lipun tuleen
Lähetetty: Ti Heinä 08, 2025 8:40 am
Kirjoittaja BLOFELD007
Vöyrillä nuoriso ei näytä olevan ihan yhtä vakuuttuneita saunomisesta kun ruotsalaiset

Re: Vöyri: Nuoriso kaatoi lipputangon Kaj-saunan päälle ja tuikkasi pride-lipun tuleen
Lähetetty: Ti Heinä 08, 2025 8:51 am
Kirjoittaja Private dick
Jaguaari kirjoitti: Ma Heinä 07, 2025 11:45 pm
Ymmärrän Salon kaatamiseen ja lipun polttamisen, mutta en Suomalaisen ylpeyden saunan tuhoamista.
Kollateraalia damagee. Rapatessa roiskuu ja tekemällä sattuu.