Teleskooppipatukalla ja metalliputkilla aseistautuneet ryöstäjät tunkeutuivat asuntoon, pahoinpitelivät ja veivät rahat
Parikymppiset miehet tunkeutuivat teleskooppipatukalla ja kahdella metalliputkella varustautuneina yksityisasuntoon Mikkelissä toukokuussa 2024. Etelä-Savon käräjäoikeus antoi perjantaina tuomion törkeästä ryöstöstä sekä törkeästä kotirauhan häiritsemisestä.
Asuntoon päästyään syytetyt tekivät alaikäiselle uhrilleen väkivaltaa lyömällä tätä useita kertoja päähän sekä eri puolille kehoa mukanaan tuomillaan astaloilla sekä nyrkein.
Tekijät saivat asunnossa haltuunsa hieman käteistä, tupakkatuotteita ja hajuvesipullon. Asunnosta lähtiessään he ottivat uhrin mukaansa ja suuntasivat autolla pankkiautomaatille. He pakottivat uhrin nostamaan tililtään 220 euroa.
Syytetyt pahoinpitelivät uhriaan myös autossa ja tämän asunnon ulkopuolella. Syytteen mukaan toinen tekijöistä myös uhkasi uhria useita kertoja tappamisella. Tappouhkausten lisäksi häntä uhkailtiin myös seksuaalisella väkivallalla.
Uhri sai useita vammoja pään alueelle, kasvoihin, kaulaan, käsiin ja jalkoihin. Hän kärsi tapahtuman jälkeen kivun ja säryn lisäksi myös univaikeuksista sekä muun muassa ahdistuksesta. Hän ei myöskään uskaltanut asua enää asunnossaan vaan joutui muuttamaan.
Oikeus katsoi, että uhrin kertomus tapahtumista vastasi lähes täysin sitä, mitä hän oli aiemmin kertonut. Myös käytettävissä olevat todisteet puhuivat uhrin puolesta ja näyttö epäiltyjen syyllisestä on käräjäoikeuden mukaan vahva.
Oikeus tuomitsi 24-vuotiaan Konsta Toivo Tapani Niskasen ja 21-vuotiaan Juha Kristian Nybergin kahden vuoden, 10 kuukauden ja 15 päivän mittaisiin vankeusrangaistuksiin. Lisäksi tekijöiden tulee suorittaa uhrille yhteisvastuullisesti erilaisina korvauksina runsas 8 000 euroa. Oikeus määräsi heidän korvattavaksi myös uhrin oikeudenkäyntikulut, noin 4 500 euroa.
Käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen.
https://www.lansi-savo.fi/paikalliset/8667163
Törkeä ryöstö Mikkelissä 7/2024
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17456
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm