https://www.ess.fi/paikalliset/8689097
Poliisi lopetti aggressiivisesti käyttäytyneen koiran Lahdessa keskiviikkona.
Hämeen poliisi sai hätäkeskukselta yhdeksän aikaan aamulla ilmoituksen vapaana olevasta isokokoisesta koirasta, joka oli lähtenyt jahtaamaan ohikulkijaa Metsämaan alueella. Ohikulkija pääsi koiraa pakoon.
Poliisin tiedotteessa kerrotaan, että poliisi joutui lopettamaan vaaraa aiheuttaneen koiran, sillä sitä ei saatu tapahtumapaikalla hallintaan. Ennen lopettamispäätöstä poliisi yritti tavoittaa koiran haltijan, mutta häntä ei tavoitettu.
Kuluvan kesän aikana poliisilla on ollut useita tehtäviä samaan koiraan liittyen. Myös aiemmilla kerroilla koira kulki vapaana ja hyökkäili sivullisten kimppuun, tiedotteessa sanotaan. Poliisi onnistui aiemmin houkuttelemaan koiran sisälle asuntoon, mutta tällä kertaa siinä ei onnistuttu.
Poliisi katsoo, että toistuvasti vapaana olleen koiran aiheuttama vaara on ollut konkreettinen ja jatkuva.
Koiranomistajan epäillään syyllistyneen järjestysrikkomukseen. Poliisi ei tiedota asiasta toistaiseksi enempää.