”Rakkaus minut sokaisi”, vetosi taposta tuomittu postinjakaja. Toimittaja Riitta Liede palaa tietokirjassaan Köyliön synkkään vuoteen 1962.
Köyliön ”mustasukkaisuusmurha” nousi lehtiotsikoihin vuonna 1962. Rikoksesta teki erikoisen se, että sekä uhri että murhasta epäilty olivat noin kuusikymppisiä naisia.
Lokakuun 27. päivänä vuonna 1962 Karhian kylässä makasi maantieojassa ruhjottu vanhemman naisen ruumis. Lapset näkivät sen koulumatkallaan. Raaka rikos järkytti koko kyläyhteisöä.
Tapaus palautui toimittajan ja tietokirjailijan Riitta Lieteen (s. 1947) mieleen, kun hän kyseli Facebookissa lisätietoja vanhoista Köyliö-valokuvistaan. Hän vietti lapsena kesällä aikaa Karhian kylässä tätinsä luona ja tunsi henkilökohtaisesti rikoksen uhrin, ompelija Anni Elon.
Tänä vuonna Liede julkaisi omakustanteena rikoksesta kertovan kirjan Rakkaus minut sokaisi. Se kertoo kahden Annin tarinan: uhrin ja syyllisen.
Leskien kolmiodraama
Anni Juhola oli postinjakaja ja mukavan naisen maineessa. Hänen naapurissaan asui leskeksi jäänyt suutari Väinö Sarin, jonka perhettä Juhola auttoi. Myös Sarin tarjosi naapurilleen vastavuoroisesti apua, ja he alkoivat lähentyä toisiaan. Juhola haaveili pääsystä Sarinin uudeksi emännäksi.
Väinö Sarin kävi kuitenkin auttelemassa myös ompelija Anni Eloa.
Juorukirje ja murtumia
Juhola rupesi mustasukkaisena seuraamaan tiiviisti naapurinsa liikkeitä. Kerran hän näki miehen kulkevan aamulla Elon talolta päin. Pian Elon sukulainen sai ilmeisesti Juholan lähettämän juorukirjeen, jossa kerrottiin suutarimiehen käyvän yöllä leskien luona.
Juhola vieraili Anni Elon luona selvittämässä asioita, ja tämä syytti häntä kirjeen kirjoittajaksi. Lähtöä tehdessään Juhola nappasi kirjeen ompelijan kädestä ja tuuppasi tätä lujaa. Elo horjahti ja iski jalkansa ompelukoneen valurautaisiin rakenteisiin. Hänen jalkapöydästään murtui kaksi luuta.
Nainen ei kuitenkaan mennyt poliisin puheille, jotta tapaus ei tulisi kaikkien tietoon.
Kohtalokas isku
Naisten seuraava välienselvittely oli 58-vuotiaalle Anni Elolle kohtalokas. Anni Juhola näki jälleen Sarinin hahmon kulkevan pimeässä Elon talolta päin. Seuravana päivänä hän lähti Elon luo puhumaan miehestä.
Sananvaihto kanalassa muuttui käsirysyksi. Sen aikana Juhola suuttui silmittömästi, tempaisi kanalan lattialta halonkappaleen eli klapin ja alkoi huitoa sillä Eloa. Viimeinen lyönti osui vasemmalle puolelle Elon päätä ja kaatoi tämän lautalaatikkoa vasten. Uhrin pää iskeytyi laatikkoon.
Juhola ymmärsi tappaneensa ompelijan, vaikkei se ollut hänen tarkoituksensa. Hän jätti ruumiin kanalaan ja päätti siirtää sen myöhemmin pimeän turvin.
Rikoksen peittelyä
Päivän aikana Juhola jatkoi normaalielämää, teki töitä navetassa ja pellolla sokerijuurikkaiden naatteja listimässä. Pimeän tultua hän palasi Elon kanalaan työntökärryjen kanssa, siirsi ruumiin kärryihin ja kuljetti sen maantieojaan Köyliön vankilan tienhaaraan.
Hän haki surmapaikalta Anni Elon polkupyörän ja piilotti sen omaan suuliinsa, jotta vaikuttaisi, että tämä oli lähtenyt pyörällä sukuloimaan.
Ruumiin löysi aamuseitsemältä opiskelija palatessaan yöbussilla kotiin Tampereelta. Ennen kuin poliisit ehtivät paikalle, myös Lallin kouluun kulkevat lapset näkivät ruumiin.
- Rakkaus Sokaisi Minut.jpg (263.67 KiB) Katsottu 840 kertaa
”Rakkaus minut sokaisi”
Poliisi eristi paikan liikenteeltä ja antoi päivällä julkisuuteen tiedon surmatyöstä. Kylällä alkoivat välittömät arvailut murhaajasta. Juhola osallistui keskusteluihin ja yritti levittää teoriaa kuorma-auton töytäisemästä uhrista.
Kesti viikon ennen kuin kaikille selvisi, ettei tappaja ollut mies vaan nainen. Poliisille tapahtumien kulku alkoi paljastua, kun selvisi Juholan pyytäneen lainaksi työntökärryjä. Myös juorukirjeen paljastuminen ja Anni Elon aiemmin kärsimä jalkavamma osoittivat syyllisen suuntaan.
Pian lehdet kertoivat epäillyn pidätyksestä ja myöhemmästä tunnustuksesta. Juhola puhui kuulusteluissa mustasukkaisuudestaan. Koti-Posti siteerasi häntä myöhemmin otsikossa, joka päätyi myös Lieteen kirjan nimeksi: ”Rakkaus minut sokaisi”.
Kymmenen vuoden tuomio
Yksi yllätys kirjaa kirjoittaneelle Riitta Lieteelle oli se, että hän alkoi kirjoittaessaan tietyllä tavalla ymmärtää myös surmaajaa. Vaikka teko olisi tuomittava, ihmisen vaikuttimia voi pyrkiä hahmottamaan.
Kuvioon kuuluivat rakkaus, haave avioliitosta, menettämisen pelko, maaseutukylä täynnä tabuja ja mies, joka ei osannut päättää kahden naisen välillä.
Paluu kotikylään
Vankilassa Juhola teki päivisin työtä. Iltaisin sulkeutui ovi pieneen selliin, jonka leveys oli 1,30 ja pituus 2,40 metriä.
Vanki haki presidentin armahdusta kolmesti ja sai kolmannella kerralla vuonna 1967 myöntävän päätöksen. Hän vapautui vankilasta 6 vuoden ja 4 kuukauden jälkeen, 68-vuotiaana.
Kylällä häntä kutsuttiin Tappaja-Anniksi. Häntä ei kuitenkaan eristetty yhteisöstä. Yleinen ajatus tuntui olevan, että koska hän oli sovittanut rikoksensa, hänet hyväksyttiin jälleen ainakin päällisin puolin osaksi kyläyhteisöä.
https://www.satakunnankansa.fi/kulttuur ... 79431.html