Suomen poliisijärjestöjen liiton, SPJL:n johtaja Jonne Rinne ja Suomen Pelastusalan ammattilaisten, SPAL:n johtaja Pasi Jaakkola kertoivat auttajien kohtaamasta väkivallasta Huomenta Suomen lähetyksessä.
– Pelastuksen osalta tilanne ei ole hälyttävä, vielä ainakaan.
Jaakkolan mukaan tilanne Suomessa on esimerkiksi Ruotsiin verrattuna pysynyt maltillisena, mutta ensihoidon osalta tilanne on vakavampi.
– Ensihoidon osalta tilanne on paljon vakavampi. Se on käytännössä päivittäistä se väkivalta tai väkivallan uhka, jota työssään toimivat ensihoitajat päivittäin kohtaavat, Jaakkola kertoo.
Jaakkolan mukaan ensihoito kohtaa työssään yleisesti uhkailua, potkimista sekä sylkemistä. Myös ääritapauksia, kuten panttivangiksi ottamista, puukotuksia tai aseella uhkaamista tapahtuu.
Uuden lakiesityksen mukaan poliisi- ja hälytystoiminnan vaikeuttamisesta voisi saada jopa neljä vuotta vankeutta ja haittaamisesta sakkoa tai jopa neljä vuotta vankeutta.
Jaakkola uskoo, että lailla voi olla yleisellä tasolla myönteistä pelotevaikutusta.
Mutta jos ihminen on huumeiden vaikutuksen alaisena, humalassa, mielenterveys-ongelmainen tai muistisairas, niin harvemmin se pelotevaikutus toimii.
Koko juttu luettavissa oheisesta maikkarin linkistä.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pol ... yy/9235580