Helsinkiläisen kerros­talon ulko­-ovia ei voi käyttää: ne ovat yli kaksi metriä liian korkealla

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
Avatar
Eräs1
Axel Foley
Viestit: 2072
Liittynyt: La Tammi 01, 2022 5:36 pm

Helsinkiläisen kerros­talon ulko­-ovia ei voi käyttää: ne ovat yli kaksi metriä liian korkealla

Viesti Kirjoittaja Eräs1 »

Laajasalossa on uudehko kerrostalo, jossa puolet ulko-ovista ovat käyttökelvottomia.

Ovesta ulos astuva putoaisi maahan noin 2,3 metriä, koska talon edustalla ei ole rappusia.

Helsingin kaupungin asuntojen eli Hekan kiinteistö sijaitsee Laajasalontien varrella lähellä Koirasaarentien risteystä. Talo valmistui viisi vuotta sitten.

Ovien käyttö on estetty. Kerrostalossa on toiset ulko-ovet sisäpihan puolella, josta asukkaat pystyvät kulkemaan sisään.

Hekan rakennuttamisjohtajan Vesa Nevalan mukaan portaiden rakentaminen oville ei kuitenkaan ole tällä hetkellä suunnitelmissa. Ovia otetaan tuskin koskaan käyttöön kulkuväyliksi, hän kertoo.

Tilannetta ratkomaan on perustettu työryhmä, jonka on määrä päättää lähiaikoina, mitä oville tehdään.

”Tämän hetken tiedon mukaan todennäköisintä on, että maantaso maisemoidaan ja ovet vaihdetaan ikkunoiksi tai jätetään paikoilleen”, Nevala sanoo.

”Tämä on varmasti kustannustehokkain ratkaisu.”

https://www.hs.fi/helsinki/art-2000011602001.html

Kuva
Haajamur
Lauri Hanhivaara
Viestit: 143
Liittynyt: To Marras 03, 2022 2:46 pm

Re: Helsinkiläisen kerros­talon ulko­-ovia ei voi käyttää: ne ovat yli kaksi metriä liian korkealla

Viesti Kirjoittaja Haajamur »

Eräs1 kirjoitti: La Marras 08, 2025 4:56 pm Laajasalossa on uudehko kerrostalo, jossa puolet ulko-ovista ovat käyttökelvottomia.

Ovesta ulos astuva putoaisi maahan noin 2,3 metriä, koska talon edustalla ei ole rappusia.

Helsingin kaupungin asuntojen eli Hekan kiinteistö sijaitsee Laajasalontien varrella lähellä Koirasaarentien risteystä. Talo valmistui viisi vuotta sitten.

Ovien käyttö on estetty. Kerrostalossa on toiset ulko-ovet sisäpihan puolella, josta asukkaat pystyvät kulkemaan sisään.

Hekan rakennuttamisjohtajan Vesa Nevalan mukaan portaiden rakentaminen oville ei kuitenkaan ole tällä hetkellä suunnitelmissa. Ovia otetaan tuskin koskaan käyttöön kulkuväyliksi, hän kertoo.

Tilannetta ratkomaan on perustettu työryhmä, jonka on määrä päättää lähiaikoina, mitä oville tehdään.

”Tämän hetken tiedon mukaan todennäköisintä on, että maantaso maisemoidaan ja ovet vaihdetaan ikkunoiksi tai jätetään paikoilleen”, Nevala sanoo.

”Tämä on varmasti kustannustehokkain ratkaisu.”

https://www.hs.fi/helsinki/art-2000011602001.html

Kuva
Eiköhän tuohon keksitä jotku hienot portaat
Joskus se vaan naurattaa
i was fat nigger. not anymore.
Haades
Neuvoja-Jack
Viestit: 535
Liittynyt: Su Syys 07, 2025 8:52 am

Re: Helsinkiläisen kerros­talon ulko­-ovia ei voi käyttää: ne ovat yli kaksi metriä liian korkealla

Viesti Kirjoittaja Haades »

Haajamur kirjoitti: La Marras 08, 2025 7:16 pm Eiköhän tuohon keksitä jotku hienot portaat
Tämä on Helsingin kaupungin asuntojen eli Hekan kiinteistö. Tässä tapauksessa portaiden rakentaminen maksaa muutaman miljoonan. Urakka menee kuitenkin hyvä veli -verkoston kautta jollekin tutulle rahastuksen osaavalle rakennusyritykselle. Suunnitellut ikkunat voi saada miljoonalla.
Kun kaikki rötöstelevät ja Kela-tuilla elävät matut lähetetään täältä kotimaahansa, kummasti rasismikin vähenee.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11490
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Helsinkiläisen kerrostalon ulko-ovien käyttö estettiin talon asukkailta

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Kyseessä on siis IL:n video.
Haka on rakennuttaja ja talo on Hekan omistama.
Kadun pinnan lopullinen korkeus ei kuulemma ole ollut tiedossa taloa 2020 rakennettaessa.
Tämän takia ulko-ovet kadulle päin rakennettiin 2 metriä liian korkealle.
Mistähän päin Helsinkiä tämä nerokas rakennusratkaisu löytyy.


https://www.iltalehti.fi/palat/83c66d3a ... 97d1481644
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Avatar
Eräs1
Axel Foley
Viestit: 2072
Liittynyt: La Tammi 01, 2022 5:36 pm

Re: Helsinkiläisen kerrostalon ulko-ovien käyttö estettiin talon asukkailta

Viesti Kirjoittaja Eräs1 »

Tein tästä aloituksen tuonne vapaaseen keskusteluun 8.11.25: https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=48490
Vastaa Viestiin