Porissa 12/2022 Isku puukolla, lyöntejä, pelottelua ison koiran kanssa ja rasistisia solvauksia

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17455
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Porissa 12/2022 Isku puukolla, lyöntejä, pelottelua ison koiran kanssa ja rasistisia solvauksia

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Isku puukolla, lyöntejä, pelottelua ison koiran kanssa ja rasistisia solvauksia: Porissa vartijoita piinannut mies päätyy vankilaan
Kauppakeskus Puuvillassa toimivan vaatekaupan myyjä havaitsi epäilyttävän henkilön liikkeessä. Tuolloin elettiin viikkoa ennen joulua.
Liikkeeseen tullut mies siirtyi sovituskoppiin. Myyjä huomasi, etteivät kaikki sinne viedyt vaatteet tulleet näkyvästi takaisin miehen mukana.
Myyjä kehotti miestä maksamaan tuotteet, mutta tämä poistui myymälästä. Mukaan lähti kaksi hupparia. Myyjä oli tehnyt vartijakutsun, ja seurasi miestä. Vartijan saapuessa myyjä kehotti tarkistamaan epäillyn myymälävarkaan.
Myyjä jäi seuraamaan tilannetta, jos tulisi tarve hälyttää apua. Pian hän joutuikin tekemään 112-puhelun.

Liki kolme vuotta sitten tapahtunut myymälävarkaus kärjistyi huomattavasti vakavampaan rikokseen. Vaasan hovioikeus vahvisti keskiviikkona siitä annetun tuomion.
Puuvillan ulkopuolella vartija tarttui miehestä. Hupparivaras alkoi riuhtoa irti otteesta, jolloin vartija vei miehen maihin.
Vartija yritti kääntää miehen vatsalleen raudoittamista varten. Samalla mies nousi ylös ja iski puukolla vartijaa reiteen.
Vartija vastasi käyttämällä mieheen kaasusumutinta. Myymälävaras pakeni parkki­paikalla olleeseen autoon. Sieltä hänet saatiin ulos sivullisten henkilöiden avulla. Mies päätyi sitten rautoihin.

Yllättävän teräaseen iskun saanut vartija selvisi säikähdyksellä. Housuihin tuli reikä, mutta minkäänlaista ruumiinvammaa ei aiheutunut. Vartijalla oli reisitaskussa nimittäin lompakko, joka esti terän osumisen ihoon.

Vartijoiden vaikea asiakas
Satakunnan käräjäoikeus päätyi syyttäjän kanssa samalle linjalle: kyseessä oli törkeä ryöstö.

Puukolla lyönyt, vuonna 1979 syntynyt Antti Markus Teniö tuomittiin kahden vuoden ja kahden kuukauden vankeus­rangaistukseen. Puuvillan välikohtauksen lisäksi tuomioon sisältyi parikymmentä muuta rikosta, enemmän tai vähemmän vähäisempiä rötöksiä.
Tuomio paljastaa, ettei puukosta saanut vartija ole ainoa Teniön kiukun kohteeksi joutunut. Eräs toinen vartija päätyi rikosten uhriksi peräti kolmena erillisenä kertana.

Uhka vaikutti elämään
Kaksikko kohtasi jälleen puoli vuotta myöhemmin, kun vartija kutsuttiin kauppaan Porissa. Teniötä epäiltiin taas myymälävarkaudesta.
Vartija soitti lisäapua, koska mukanaan Teniöllä oli koira. Vartijan mukaan se muistutti dobermannia tai rottweileria.
Koira tuli vartijaa kohti, kun hän ilmoitti Teniölle tämän olevan kiinniotettu. Vartija perääntyi tilanteesta, mutta koira päästettiin vielä kahdesti etenemään häntä kohti. Koira oli hihnassa, mutta Teniö käski sitä käymään vartijaan kiinni. Käsky teki koiran aggressiiviseksi, vartija muisteli.

Teniö valitti tuomiosta hovioikeuteen, jossa hän vaati useiden syytteiden hylkäämistä. Muun muassa Puuvillan törkeän ryöstön hän esitti olevan vain varkaus.

Kuluvalla viikolla hovioikeus hylkäsi koko valituksen, joten käräjä­oikeuden tuomio pysyy voimassa.

https://www.satakunnankansa.fi/satakunt ... 55456.html