Iäkäs nainen löydettiin vakavasti loukkaantuneena kadulta joulukuisena yönä. Itä-Uudenmaan poliisilaitos on aloittanut tapauksesta rikostutkinnan.
Muistisairas 84-vuotias nainen on edelleen sairaalahoidossa, kertoo naisen lapsenlapsi Iltalehdelle. Omainen esiintyy nimettömänä naisen yksityisyyden suojaamiseksi.
Omaisen mukaan hänen isoäitinsä oli kävellyt Keravan keskustassa noin kello 2–3 aikaan yöllä 23. joulukuuta vastaisena yönä. Paikalle sattunut vartija oli löytänyt naisen kadulta ja soittanut hätäkeskukseen. Naisella on muistisairauden vuoksi ollut taipumusta kävellä unissaan.
Nainen oli kertonut tulleensa pahoinpidellyksi. Naisen mukaan kaksi henkilöä olisivat aluksi haukkuneet häntä, minkä jälkeen tilanne olisi kärjistynyt fyysiseksi pahoinpitelyksi. Tämän jälkeen tekijät olisivat naisen kertoman mukaan jättäneet hänet kadulle makaamaan.
Omaiset olivat huolestuneet naisesta, kun tätä ei tavoitettu kotoaan. Naisen poika löysi hänet lopulta sairaalasta. Iltalehden haastatteleman omaisen mukaan naisen vammat olivat vakavia ja vaativat leikkaushoitoa.
– Aika hurjia vammoja hän sai kasvoille, eikä hän ollut seuraavana päivänä tunnistettavissa. Vielä menee aikaa ennen kuin hän pääsee kotiin, lapsenlapsi sanoo.
Poliisi tutkii ryöstönä
Itä-Uudenmaan poliisista vahvistetaan, että poliisilla on tutkittavana vastaavanlainen tapaus. Tutkinnanjohtajan Sampsa Aukion mukaan alustava rikosnimike on ryöstö, sillä asianomainen kertoi, että hänen käsilaukkunsa olisi varastettu. Laukku löytyi myöhemmin naisen kotoa.
Rikosnimike muuttuu mahdollisesti pahoinpitelyksi.
– Naisen korkeasta iästä johtuen tapahtumien kulku ei ole täysin yksiselitteinen, joten me selvitämme, että onko tässä tapahtunut rikosta vai ei, Aukio sanoo.
Aukion mukaan poliisi tutkii edelleen, onko naisen kertoman mukaiset kaksi henkilöä mahdollisesti pahoinpidelleet hänet.
– Tässä vaiheessa ei ole suljettu pois mitään tutkintalinjaa.
Poliisi tarkastelee parhaillaan tapahtumapaikan läheisyydestä kerättyjä valvontakameratallenteita.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/797a ... ca2cb8ef78
Iäkäs nainen löytyi lähes tunnistamattomaksi ruhjoutuneena, 23.12.25 – Poliisi tutkii
Re: Iäkäs nainen löytyi lähes tunnistamattomaksi ruhjoutuneena, 23.12.25 – Poliisi tutkii
Kuinkahan paljon näitä tulee tapahtumaan, kuin säästösyistä yhä huonokuntoisempia ihmisiä pyritään pitämään kotihoidossa.
Katotaan niin tämäkin päätyy selvittämättömien laariin ja tutkinta päätetään.
Katotaan niin tämäkin päätyy selvittämättömien laariin ja tutkinta päätetään.
Kukin saa ansionsa mukaan, niin muista... sinäkin saat... Älä väitä, ettet olisi ansainnut 
Re: Iäkäs nainen löytyi lähes tunnistamattomaksi ruhjoutuneena, 23.12.25 – Poliisi tutkii
Unissakävely ei ole rikos, mutta ryöstö on. Se, että selviääkö tämä rikos niin se riippuu tekijöiden pigmentistä.-Martta- kirjoitti: To Tammi 15, 2026 3:16 pm Kuinkahan paljon näitä tulee tapahtumaan, kuin säästösyistä yhä huonokuntoisempia ihmisiä pyritään pitämään kotihoidossa.
Katotaan niin tämäkin päätyy selvittämättömien laariin ja tutkinta päätetään.
-
siiantaika
- Vic Mackey
- Viestit: 1938
- Liittynyt: Su Loka 18, 2020 6:58 pm
Re: Iäkäs nainen löytyi lähes tunnistamattomaksi ruhjoutuneena, 23.12.25 – Poliisi tutkii
Mikä rikos? Ketään ei ole ryöstetty.McCall kirjoitti: To Tammi 15, 2026 3:19 pmUnissakävely ei ole rikos, mutta ryöstö on. Se, että selviääkö tämä rikos niin se riippuu tekijöiden pigmentistä.-Martta- kirjoitti: To Tammi 15, 2026 3:16 pm Kuinkahan paljon näitä tulee tapahtumaan, kuin säästösyistä yhä huonokuntoisempia ihmisiä pyritään pitämään kotihoidossa.
Katotaan niin tämäkin päätyy selvittämättömien laariin ja tutkinta päätetään.
Re: Iäkäs nainen löytyi lähes tunnistamattomaksi ruhjoutuneena, 23.12.25 – Poliisi tutkii
Pahoinpitely lienee rikos. Veikkaan ettei vanhus ole tiennyt/muistanut ettei neekeripoikia saa nykyisin sanoa neekeripojiksi ja ovat kimpaantuneet.siiantaika kirjoitti: To Tammi 15, 2026 4:53 pmMikä rikos? Ketään ei ole ryöstetty.McCall kirjoitti: To Tammi 15, 2026 3:19 pmUnissakävely ei ole rikos, mutta ryöstö on. Se, että selviääkö tämä rikos niin se riippuu tekijöiden pigmentistä.-Martta- kirjoitti: To Tammi 15, 2026 3:16 pm Kuinkahan paljon näitä tulee tapahtumaan, kuin säästösyistä yhä huonokuntoisempia ihmisiä pyritään pitämään kotihoidossa.
Katotaan niin tämäkin päätyy selvittämättömien laariin ja tutkinta päätetään.
Re: Iäkäs nainen löytyi lähes tunnistamattomaksi ruhjoutuneena, 23.12.25 – Poliisi tutkii
BillyHill kirjoitti: To Tammi 15, 2026 5:42 pm Pahoinpitely lienee rikos. Veikkaan ettei vanhus ole tiennyt/muistanut ettei neekeripoikia saa nykyisin sanoa neekeripojiksi ja ovat kimpaantuneet.
Ei taida tämä nainen olla muistisairautensa, tai luonteensa vuoksi sieltä luotettavimmasta päästä. No eiköhän tuo videoilta selviä, että onko kännissä kompuroinut liukkaalla vai ollut yöllisiä kohtaamisia narkkien kanssa.Nainen oli kertonut tulleensa pahoinpidellyksi. Naisen mukaan kaksi henkilöä olisivat aluksi haukkuneet häntä, minkä jälkeen tilanne olisi kärjistynyt fyysiseksi pahoinpitelyksi. Tämän jälkeen tekijät olisivat naisen kertoman mukaan jättäneet hänet kadulle makaamaan.
asianomainen kertoi, että hänen käsilaukkunsa olisi varastettu. Laukku löytyi myöhemmin naisen kotoa.
-
aavikkoralli
- Olivia Benson
- Viestit: 729
- Liittynyt: Su Maalis 14, 2021 1:07 pm
Re: Iäkäs nainen löytyi lähes tunnistamattomaksi ruhjoutuneena, 23.12.25 – Poliisi tutkii
Minua kiinnostaa yrittikö rumat, ärsyttävät, röyhkeät, haisevat ja narkkaavat, suomalaisen yhteiskunnan varat ryöstävät ja turhat maahantunkeutujat tappaa rasistisesti suomalaisen 1940-luvulla syntyneen mummon jouluaaton aattona, hakkaamalla tappomeiningillä ja jättäen pakkaseen kuolemaan, ja poliisit sekä media piilottelee asiaa?SuoMiko kirjoitti: To Tammi 15, 2026 6:23 pmBillyHill kirjoitti: To Tammi 15, 2026 5:42 pm Pahoinpitely lienee rikos. Veikkaan ettei vanhus ole tiennyt/muistanut ettei neekeripoikia saa nykyisin sanoa neekeripojiksi ja ovat kimpaantuneet.Ei taida tämä nainen olla muistisairautensa, tai luonteensa vuoksi sieltä luotettavimmasta päästä. No eiköhän tuo videoilta selviä, että onko kännissä kompuroinut liukkaalla vai ollut yöllisiä kohtaamisia narkkien kanssa.Nainen oli kertonut tulleensa pahoinpidellyksi. Naisen mukaan kaksi henkilöä olisivat aluksi haukkuneet häntä, minkä jälkeen tilanne olisi kärjistynyt fyysiseksi pahoinpitelyksi. Tämän jälkeen tekijät olisivat naisen kertoman mukaan jättäneet hänet kadulle makaamaan.
asianomainen kertoi, että hänen käsilaukkunsa olisi varastettu. Laukku löytyi myöhemmin naisen kotoa.
Re: Iäkäs nainen löytyi lähes tunnistamattomaksi ruhjoutuneena, 23.12.25 – Poliisi tutkii
Jaahas, täällähän ollaan ”neekeröimässä” taas yhtä ketjua.