Aloitan Esa Pakarisella kun minun ensimmäinen kosketus huumorimusiikkiin on Esa Pakarinen tavaratalokeikalla joita siihen aikaan paljon tehtiin. Esiintyi luultavasti Severi Suhosen hahmossa, mutta siitä en ole ihan varma. Olin 5-6 vuotias ja ehkä en ymmärtänyt kyseisestä huumorista ihan kaikkea, mutta se oli hauskaa kun se väänteli naamaansa ja sanoja jotenkin hassusti. Savon murre ei ollut vielä siihen aikaan minulle ollenkaan tuttua ja Pekka Puupää elokuvatkin tulivat tutuksi vasta vähän myöhemmin.
Tässä ei esiinny Severi Suhonen eikä edes Pekka Puupää, mutta nämä on ihan hauskoja.
Näitä 50-luvun käännösbiisejä sisältäneitä Pakarock levyjä tehtiin 70-luvun puolivälin paikkeilla ainakin kaksi ellei enemmänkin. Sanat biiseihin kynäili kukas muukaan kun Vexi Salmi joka toimi myös tuottajana ainakin ensimmäisellä albumilla.
Seuraava kosketukseni suomenkieliseen huumorimusiikkiin oli Sleepy Sleepers ja se olikin jo jotain ihan muuta
Sliippareiden keikoista on paljon hyviä muistoja, mutta suurimmalla lämmöllä muistelen Tavastian yhteiskeikkoja Peer Güntin kanssa. En tiedä montako niitä tehtiin mutta minä näin kaksi ensimmäistä. Homma toimi niin että kumpikin yhtye oli koko ajan lavalla ja vuorotellen esitettiin kummankin yhtyeen kappaleita. Idea oli todella hieno ja toimiva. Ensimmäisessä konsertissa heilui kapellimestarina Matti Pellonpää ja toisessa Kari Väänänen ja ehkä sitä ei tarvitse erikseen mainita, mutta mainitsen kuitenkin että kumpikin oli juonut takahuoneessa muutakin kun hiilihapotettua kivennäisvettä mikä ei jäänyt yleisöltäkään mitenkään huomaamatta.
