Miestä Jämsässä puukottaneelle yli kolmen vuoden vankilatuomio tapon yrityksestä
Yksityisasunnossa tuttavaansa puukottanut mies on tuomittu tapon yrityksestä ehdottomaan vankeuteen Keski-Suomen käräjäoikeudessa.
Teko tapahtui Jämsässä helmikuun alussa. Selkään kohdistunut puukonisku ulottui 59-vuotiaan miehen rintakehään ja aiheutti muun muassa ilma- ja veririnnan. Takareiteen kohdistuneesta iskusta syntyi verta vuotanut pistohaava.
69-vuotias mies kiisti tapon yrityksen. Hänen mukaansa uhri oli uhkaillut häntä aiemmin ja tässäkin tilanteessa hän vetosi kyseessä olleen hätävarjelun kamppailutilanteessa.
Puukosta saanut mies kertoi hyökkäyksen olleen yksipuolinen. Hän oli katsomassa sohvalla televisiota, kun päihtynyt syytetty saapui paikalle, huusi törkeyksiä ja tappouhkauksia sekä heilutteli veistä. Mies kertoi yrittäneensä rauhoitella toveriaan, mutta selän käännettyään tämä livautti veitsellä.
Kun mies kaatui lattialle, kertoi hän saaneensa potkun ja tunteneensa samalla jalassaan jotakin, joka sittemmin ilmeni puukon aiheuttamaksi pistohaavaksi. Ennen poistumista paikalta puukottaja kaatoi lipaston, jolloin sen päältä pudonneet elektroniset laitteet rikkoutuivat.
Oikeus katsoi selvitetyksi, ettei puukosta saanut mies tehnyt tilanteessa aktiivisia hyökkäystoimia. Ilmi ei tullut myöskään, että hänen saatavillaan olisi ollut asetta tai että hän olisi uhannut hyökkäyksellä, vaan kyse oli puukkoon tarttuneen miehen olettamista, eikä käsillä katsottu olleen hätävarjelutilanteen.
Teon tarkoituksellisuutta ja miehen vahingoittamishalua korosti oikeuden mukaan lyönti selkään, kun uhri ei voinut puolustautua. Rintakehän sisälle mennyt isku arvioitiin voimakkaaksi, osumakohtaa ja seurauksia pidettiin sattumanvaraisina ja kuoleman vaaraa todellisena. Oikeus huomioi lyöntejä edeltäneen suullisten tappouhkausten ja että tekijä poistui paikalta soittamatta uhrille apua ja tarkastamatta tämän vointia.
Jukka Antero Korjus tuomittiin tapon yrityksen lisäksi vahingonteosta ja lievästä ampuma-aserikoksesta kolmen vuoden ja kahden kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Uhrille hänet velvoitettiin maksamaan yli 16 000 euron korvaukset sekä valtiolle kuluja liki 2 000 euroa.
https://www.ksml.fi/paikalliset/9353152
Jämsässä puukotus 2/2026: 3 v. 2 kk.
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17448
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm