Joensuussa tapahtui kaikkien koiranomistajien painajainen, kun koiran talutushihna jäi hissin oven väliin.
Koiranomistajat varovat visusti, ettei koira jää hissin oven väärälle puolelle, sillä hissin lähtiessä liikkeelle se voi tietää koiralle kuristumista kuoliaaksi.
Joensuun Niskakadulla tapahtui tänään tämänkaltainen tapaus, kun koiranulkoiluttaja oli mennyt lemmikin kanssa maatasolla olleeseen hissiin.
Koira ja ihminen olivat kumpikin hississä, mutta koiran talutushihna oli jäänyt hissin oven väliin. Kun hissi lähti nousemaan, alkoi hihna kiristyä vaarallisesti.
Pelastusryhmän johtaja Tero Kakkinen Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta kertoo, että mainittu kiinteä hihna oli ehkä noin viisi metriä pitkä.
Ihminen sai koiralta pannan kuitenkin irti, ja pahin onnistuttiin välttämään. Kakkinen kiittää koiranulkoiluttajaa neuvokkaasta toiminnasta.
Hissi pysähtyi Kakkisen käsityksen mukaan hätäseis-napin painamisen ansiosta. Henkilö joutui kuitenkin uuden ongelman ääreen, kun kävi ilmi, että hissiin ei saatu kutsuttua apua.
Henkilö joutui soittamaan hätänumeroon 112, ja pelastuslaitos saapui paikalle noin 10 minuutin kuluttua.
Pelastuslaitos avasi hissin oven ja avusti rauhallisina apua odottaneet henkilön ja koiran pois hissistä. Vaikka hissikori oli melko pieni, ei korissa ollut pelastuslaitoksen mukaan hätää esimerkiksi ilmansaannista, vaikka tilanne epämukava olikin.
Kakkinen kertoo, että erilaisia hisseihin liittyviä tehtäviä tulee pelastuslaitokselle taajaan, mutta harvinaisempaa on, että jotain on jäänyt hissin väliin, saati että kyseessä olisi koiran hihna.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/joe ... en/9323264
Koiralla läheltä-piti-tilanne hississä Joensuussa, 12.4.26
Re: Koiralla läheltä-piti-tilanne hississä Joensuussa, 12.4.26
Idiootti ihminen.
jee, MV-LEHTI on taas hengissä!!