Koko artikkeli: https://www.ilkkapohjalainen.fi/kaksi-m ... l/1358748925- ja 23-vuotiaat miehet ostivat kahdelle 16-vuotiaalle tytölle alkoholia ja raiskasivat toisen heistä vanhemman miehen asunnolla. Nuorempi miehistä kuvasi luvatta sukupuoliyhteyksiä puhelimellaan ja kosketteli sekä suuteli toista uhria hänen vastustelustaan huolimatta.
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi Farsy Md Salmanin törkeästä raiskauksesta ja seksuaalisesta kajoamisesta 2 vuoden ja 8 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Emu Alif Khan tuomittiin törkeästä raiskauksesta, törkeästä seksuaalisesta kajoamisesta ja lasta seksuaalisesti esittävän kuvan levittämisestä 2 vuoden ja 10 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
Miehet tapasivat entuudestaan tuntemattomat tytöt kauppakeskuksessa Seinäjoella, josta he ostivat alkoholijuomia asianomistajan esittämien pyyntöjen mukaisesti. Tämän jälkeen seurue meni Farsyn asunnolle. Illan edetessä seurueeseen liittyi myös kolmas mies.
Asunnollaan Farsy oli useita kertoja sukupuoliyhteydessä ensimmäisen asianomistajan kanssa. Osa teoista tapahtui Emun ja toisen asianomistajan nähden. Lisäksi Emu kuvasi tapahtumia ilman lupaa. Syyttäjän mukaan asianomistaja ei ollut suostunut tekoihin, minkä lisäksi hänen päihtymystilansa lisäsi teon törkeyttä.
Käräjäoikeus arvioi, ettei näyttö riittänyt osoittamaan asianomistajan olleen merkittävästi päihtynyt. Lisäksi oikeus katsoi, ettei näyttö riittänyt osoittamaan, että kyseiset teot olisivat tapahtuneet ilman asianomistajan suostumusta.
Toinen asianomistaja joutui katselemaan sukupuoliyhteyksiä ilman suostumustaan. Oikeus katsoi Farsyn syyllistyneen seksuaaliseen kajoamiseen. Lisäksi Emu kosketteli katsojaksi joutuneen uhrin rintoja ja sukupuolielimiä tämän kielloista huolimatta. Oikeus katsoi Emun syyllistyneen törkeään seksuaaliseen kajoamiseen tekotavan ja uhrin iän vuoksi. Tapahtuman jälkeen ensimmäinen asianomistaja saattoi uhrin ulos asunnosta.
Asianomistaja, joka oli saattanut ystävänsä ulos, meni lepäämään sängylle. Farsy tuli hänen viereensä ja alkoi koskettelemaan uhria, joka vastusteli tekoa sanallisesti sekä fyysisesti. Farsy oli tästä huolimatta sukupuoliyhteydessä asianomistajan kanssa Emun kuvatessa tilannetta.
Farsyn lopetettua tekonsa Emu meni uhrin luokse. Uhri kielsi miestä ja yritti jaloillaan työntää häntä kauemmas itsestään. Tästä piittaamatta Emu oli sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa. Farsy ja seuraan liittynyt kolmas mies olivat samassa huoneessa.
Teko määriteltiin molempien miesten osalta törkeäksi, sillä he eivät olleet käyttäneet kondomia, Emu oli käyttänyt väkivaltaa pitämällä uhrin jalkoja paikoillaan, eikä Farsy puuttunut tilanteeseen asianomistajan pyynnöistä huolimatta. Lisäksi teosta teki törkeän se, että tapahtumia oli kuvattu ilman lupaa.
Miehet kiistivät syytteet
Vastaajat kiistivät kaikki syytteet. He kertoivat, ettei asianomistaja ollut ilmaissut haluttomuuttaan sukupuoliyhteyteen kummankaan miehen kohdalla. Lisäksi Emu kertoi lopettaneensa toisen asianomistajan suutelun ja koskettelun kuultuaan, ettei asianomistaja halunnut sitä.
Miesten kertomukset illan kulusta, omista teoistaan ja asianomistajien käytöksestä olivat kuitenkin merkittäviltä osin ristiriidassa keskenään. Lisäksi Emun kertomus muuttui vielä oikeudenkäynnin aikana.
Käräjäoikeus piti miesten kertomuksia epäluotettavina niiden ristiriitaisuuden vuoksi. Lisäksi oikeus piti epäuskottavana miesten kertomusta siitä, etteivät he olleet tietoisia asianomistajien alaikäisyydestä.
Oikeus katsoi, että asianomistajien kertomuksien uskottavuutta tuki niiden yhteneväisyys ja todisteet kuten videot, lääkärin kirjaukset sekä Farsyn ja kolmannen miehen väliset tekstiviestit.
Miehet määrättiin korvaamaan sukupuoliyhteydessä vasten tahtoaan olleelle uhrille yhteensä 10 300 euroa. Lisäksi Emu määrättiin korvaamaan toiselle uhrille 1 200 euroa, Farsy 500 euroa.
Emu määrättiin heti vangittavaksi, Farsy edelleen vangittuna pidettäväksi. Molemmat vastaajista ilmoittivat tyytymättömyytensä käräjäoikeuden tuomioon. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Kaksi miestä raiskasi alaikäisen tytön ja seksuaalisesti kajosi hänen ystäväänsä Seinäjoella
-
PaikallaBirch Tree Headland
- Agentti Scully
- Viestit: 661
- Liittynyt: Ma Maalis 20, 2023 5:03 pm
Kaksi miestä raiskasi alaikäisen tytön ja seksuaalisesti kajosi hänen ystäväänsä Seinäjoella
”Mitä jos veropakolaisuudesta/veronkierrosta seuraisi kansalaisuuden menetys tai muu vastaava rangaistus.”
- Sanna Marin 23.12.2014
- Sanna Marin 23.12.2014
Re: Kaksi miestä raiskasi alaikäisen tytön ja seksuaalisesti kajosi hänen ystäväänsä Seinäjoella
Hohhoijaa. On nää kamelikuskit aika typeriä kun menee ansaan, mutta miten tätä voi kutsua raiskaukseksi? Viinaa piti saada pillulla, eikö se ollut itsestäänselvää kun mentiin tuntemattomien kamelikuskien asunnolle.
-
vastarannansääski
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 595
- Liittynyt: Su Tammi 21, 2024 5:56 pm
Re: Kaksi miestä raiskasi alaikäisen tytön ja seksuaalisesti kajosi hänen ystäväänsä Seinäjoella
Ihanan monikulttuurista.
Luojan kiitos, kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä, niin ei pääse tapahtumaan mitään epämiellyttävää.
Luojan kiitos, kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä, niin ei pääse tapahtumaan mitään epämiellyttävää.
-
PaikallaBirch Tree Headland
- Agentti Scully
- Viestit: 661
- Liittynyt: Ma Maalis 20, 2023 5:03 pm
Re: Kaksi miestä raiskasi alaikäisen tytön ja seksuaalisesti kajosi hänen ystäväänsä Seinäjoella
Ihan aavistuksen groteskilta moiset onnittelut nyt näyttävät
https://www.facebook.com/share/p/1H5Vfzw5ki/
EDIT: Tummansiniseen pukeutunut lienee tämä lentokyvytön kasuaarilintu Emu.
Vaikka se on niin ihanaa että näitä huippuosaajia tänne saadaan, alkaahan näistä olla kohtalaisesti harmia. No, ainakin Seinäjoella alkaa syntyvyys kääntyä nousuun.

Viimeksi muokannut Birch Tree Headland, Ti Heinä 21, 2026 11:59 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
”Mitä jos veropakolaisuudesta/veronkierrosta seuraisi kansalaisuuden menetys tai muu vastaava rangaistus.”
- Sanna Marin 23.12.2014
- Sanna Marin 23.12.2014
Re: Kaksi miestä raiskasi alaikäisen tytön ja seksuaalisesti kajosi hänen ystäväänsä Seinäjoella
Siis tytöt pyysivät hakemaan viinaa ja menivät asuntoon. Toinen mies nussi toista tyttöä monta kertaa toisen tytön nostellessa maljoja ja katsellessa. Sitten ensin nussittu toimittaa loppuunnussitun kaverinsa pois ja palaa itse kämppään nussittavaksi.
Okei.
Okei.
-
Le chat bleu
- Martin Riggs
- Viestit: 600
- Liittynyt: Ti Huhti 14, 2026 7:58 am
Re: Kaksi miestä raiskasi alaikäisen tytön ja seksuaalisesti kajosi hänen ystäväänsä Seinäjoella
Antirasistisen koulutuksen hedelmiä, kännisiä tyttöjä jotka ei osaa yhtään varoa 
Valo tunnelin päässä on luultavasti liekinheitin 
-
viivahattu
- Watson itse
- Viestit: 5917
- Liittynyt: Ti Touko 02, 2023 10:10 am
Re: Kaksi miestä raiskasi alaikäisen tytön ja seksuaalisesti kajosi hänen ystäväänsä Seinäjoella
TU-TU-TU-TU-TU-TU-TUPLANUSLIMI! Monesko uutisoitu mahtoi tälle vuodelle jo olla? Kiitos Sanna ja Li, maailmankaikkeuden historian parhaat pääministeri ja opetusministeri ikinä missään. Te nämä tulevaisuuden huippumoniosaajat toitte Suomeen opiskelemaan. 
-
PaikallaBirch Tree Headland
- Agentti Scully
- Viestit: 661
- Liittynyt: Ma Maalis 20, 2023 5:03 pm
Re: Kaksi miestä raiskasi alaikäisen tytön ja seksuaalisesti kajosi hänen ystäväänsä Seinäjoella
"Sitä saa mitä ei tilaa."viivahattu kirjoitti: Ti Heinä 21, 2026 12:02 pm TU-TU-TU-TU-TU-TU-TUPLANUSLIMI! Monesko uutisoitu mahtoi tälle vuodelle jo olla? Kiitos Sanna ja Li, maailmankaikkeuden historian parhaat pääministeri ja opetusministeri ikinä missään. Te nämä tulevaisuuden huippumoniosaajat toitte Suomeen opiskelemaan.![]()
Kiitos Sanna Marin ja Li Andersson - olette luoneet meille ihan uudenlaisen Suomen.
On ne melkoisia pimuja !
”Mitä jos veropakolaisuudesta/veronkierrosta seuraisi kansalaisuuden menetys tai muu vastaava rangaistus.”
- Sanna Marin 23.12.2014
- Sanna Marin 23.12.2014
-
Arjalainen 88
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 508
- Liittynyt: Ma Touko 12, 2025 2:38 am
Re: Kaksi miestä raiskasi alaikäisen tytön ja seksuaalisesti kajosi hänen ystäväänsä Seinäjoella
Pakko nauraa. Tuli taas kahden nartun takia veronmaksajille melkoiset kulut. Pitäsi olla joku laki, jonka mukaan tuomiota ei tule jos tyttöjä alkaa pillun myyminen jälkeenpäin kaduttaa. Tai sitten höperöt pois kaduilta laitokseen tai valvottaviksi.
Re: Kaksi miestä raiskasi alaikäisen tytön ja seksuaalisesti kajosi hänen ystäväänsä Seinäjoella
Ei ollut mikään yllätys. On se kumma, että suomalaisten silmät eivät aukea.
"Luulekko ettei löyvy?"
-
PaikallaBirch Tree Headland
- Agentti Scully
- Viestit: 661
- Liittynyt: Ma Maalis 20, 2023 5:03 pm
Re: Kaksi miestä raiskasi alaikäisen tytön ja seksuaalisesti kajosi hänen ystäväänsä Seinäjoella
Toki tässä voisi aloittaa tämän rikkinäisen levyn aikuisen ja lapsen erosta ja vastuukysymyksistä, mutta ei jaksa.Arjalainen 88 kirjoitti: Ti Heinä 21, 2026 1:12 pm Pakko nauraa. Tuli taas kahden nartun takia veronmaksajille melkoiset kulut. Pitäsi olla joku laki, jonka mukaan tuomiota ei tule jos tyttöjä alkaa pillun myyminen jälkeenpäin kaduttaa. Tai sitten höperöt pois kaduilta laitokseen tai valvottaviksi.
Veronmaksajien lompakkoja verottaneet nartut jotka tästä ovat osavastuussa ovat herttaisina tuossa viestisi yläpuolella
”Mitä jos veropakolaisuudesta/veronkierrosta seuraisi kansalaisuuden menetys tai muu vastaava rangaistus.”
- Sanna Marin 23.12.2014
- Sanna Marin 23.12.2014
- swaghettiyolognese
- Hetty Wainthropp
- Viestit: 455
- Liittynyt: Pe Kesä 21, 2019 3:47 pm
Re: Kaksi miestä raiskasi alaikäisen tytön ja seksuaalisesti kajosi hänen ystäväänsä Seinäjoella
Mitä ihmettä nämä naiset liittyy mihinkään? Perskokkareet istui hallituksessa kun vyöry alkoi.Birch Tree Headland kirjoitti: Ti Heinä 21, 2026 12:10 pm Kiitos Sanna Marin ja Li Andersson - olette luoneet meille ihan uudenlaisen Suomen.![]()
-
Mietintämyssyttelijä
- Remington Steele
- Viestit: 201
- Liittynyt: Pe Kesä 05, 2026 2:43 pm
Re: Kaksi miestä raiskasi alaikäisen tytön ja seksuaalisesti kajosi hänen ystäväänsä Seinäjoella
Tämän hallituksen aikana tuotiin hallitusohjelmaan mm. kieroutunut intersektionaalinen feminismi (Marin ja Hutisalo).swaghettiyolognese kirjoitti: Ti Heinä 21, 2026 1:39 pmMitä ihmettä nämä naiset liittyy mihinkään? Perskokkareet istui hallituksessa kun vyöry alkoi.Birch Tree Headland kirjoitti: Ti Heinä 21, 2026 12:10 pm Kiitos Sanna Marin ja Li Andersson - olette luoneet meille ihan uudenlaisen Suomen.![]()
-
canis lupus
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3250
- Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 10:35 pm
Re: Kaksi miestä raiskasi alaikäisen tytön ja seksuaalisesti kajosi hänen ystäväänsä Seinäjoella
Bengaleita taitavat nämä olla.
Mens malus in corpore sano
Re: Kaksi miestä raiskasi alaikäisen tytön ja seksuaalisesti kajosi hänen ystäväänsä Seinäjoella
16-vuotias on seksiasioissaan aikuinen, paitsi jos opettajaansa tms. haluaa sekaantua niin pitää vielä kaksi vuotta odotella.Birch Tree Headland kirjoitti: Ti Heinä 21, 2026 1:36 pmToki tässä voisi aloittaa tämän rikkinäisen levyn aikuisen ja lapsen erosta ja vastuukysymyksistä, mutta ei jaksa.Arjalainen 88 kirjoitti: Ti Heinä 21, 2026 1:12 pm Pakko nauraa. Tuli taas kahden nartun takia veronmaksajille melkoiset kulut. Pitäsi olla joku laki, jonka mukaan tuomiota ei tule jos tyttöjä alkaa pillun myyminen jälkeenpäin kaduttaa. Tai sitten höperöt pois kaduilta laitokseen tai valvottaviksi.
Sen sijaan alkoholiahan ne ei vielä sen ikäisenä saisi käyttää, eikä sitä niille saa myöskään välittää. Ehkä tarkoitit sitä?