Afrikkalaista sikaruttoa löydettiin luonnonvaraisista villisioista ensimmäistä kertaa Suomessa, kesä 2026

Ei ehkä rikos eikä onnettomuus tämä, mutta ajankohtainen uutinen, joka voi vaikuttaa maatalouden ylläpitoon täälläkin:
Afrikkalaista sikaruttoa (ASF) on löydetty luonnonvaraisista villisioista Virolahdella Itä-Suomessa, tiedottaa Ruokavirasto.
Ruokavirasto varmistaa tuloksen vielä Euroopan unionin afrikkalaisen sikaruton vertailulaboratoriossa Espanjassa. Taudin leviämistä ehkäiseviin toimenpiteisiin ryhdytään kuitenkin heti.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun tautia on todettu Suomessa. Tautia löydettiin PCR-tutkimuksen avulla kuolleina löytyneistä villisian porsaista, joiden jäänteet löysi paikallinen. Hän lähetti jäänteet Ruokaviraston tutkittavaksi.
Löytöpaikat sijaitsevat lähellä toisiaan Virolahden Vaalimaalla.
Tauti ei tartu ihmisiin.
Ruokavirasto torjuu leviämistä
Ruokavirasto on perustanut tartuntavyöhykkeen alueen ympärille, josta porsaat löydettiin. Alueella pidettävien sikojen siirtoja rajoitetaan.
Alueella selvitetään taudin levinneisyyttä luonnonvaraisissa villisioissa. Lisäksi sen leviämistä muualle Suomeen yritetään estää.
Ruokavirasto on julkaissut karttakuvan tartuntavyöhykkeestä. Voimassa olevien rajoitusten sisältö ovat löydettävissä Ruokaviraston sivuilta.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b953 ... d3fd5005db

Kuudenikäinen: https://lyrics.lyricfind.com/lyrics/kat ... denikainen
Re: Afrikkalaista sikaruttoa löydettiin luonnonvaraisista villisioista ensimmäistä kertaa Suomessa, kesä 2026
Virossa sikarutto aiherutti vakavat taloudelliset iskut sikataloudelle, massiiviset eläinten lopetukset ja tiukat vientirajoitukset. Jos leviää yhtään Suomessa, niin sianlihan tuotanto hippuu ja vienti loppuu. Sikaruton tuloa on pelätty myös ihan ihmisten mukana tulveissa lihatuotteissa. Rajalle tarvittaisiin ruokapoliisi Australian tyyliin.
Laiskat metsästäjät eivä saaneet Virossa villisikakantaa kuriin, kopska metsästäminen on kivaa ja tarvitaan niitä sikoja ammuttavaksi ruokintapaikoilta. Sikarutto harvensi villisikakantaa paljon.
Loppupeleissa villisiat leviävät pohjoiseen kun ilmasto on lämmennyt reipasta vauhtia.
Laiskat metsästäjät eivä saaneet Virossa villisikakantaa kuriin, kopska metsästäminen on kivaa ja tarvitaan niitä sikoja ammuttavaksi ruokintapaikoilta. Sikarutto harvensi villisikakantaa paljon.
Loppupeleissa villisiat leviävät pohjoiseen kun ilmasto on lämmennyt reipasta vauhtia.
Re: Afrikkalaista sikaruttoa löydettiin luonnonvaraisista villisioista ensimmäistä kertaa Suomessa, kesä 2026
Yksikönjohtaja Sirpa Kiviruusu Ruokavirastosta kertoo, että tilanne aiheuttaa kovan iskun lihantuottajille ja elintarvikeviennille.
EU:n ulkopuolelle vietävän sianlihan arvo on 74 miljoonaa euroa vuodessa.
– Sianlihan vienti pysähtyy, kunnes saadaan neuvoteltua EU:n ulkopuolisten kauppakumppanien kanssa uudet vientiehdot. Tämä koskee esimerkiksi Kiinaa. Eli pitää varmistaa, että vientiliha on varmasti peräisin terveistä sioista, kertoo Kiviruusu.
Kiviruusun mukaan esimerkiksi sikatilat tietävät, miten suojata siat afrikkalaista sikaruttoa vastaan.
Esimerkiksi järeiden aitojen ja lukitusten sekä desintioinnin lisäksi sikaloiden liepeiltä siivotaan pois kaikki sellainen, mikä voisi houkutella villisikoja tilan ympärille.
https://yle.fi/a/74-20238731
EU:n ulkopuolelle vietävän sianlihan arvo on 74 miljoonaa euroa vuodessa.
– Sianlihan vienti pysähtyy, kunnes saadaan neuvoteltua EU:n ulkopuolisten kauppakumppanien kanssa uudet vientiehdot. Tämä koskee esimerkiksi Kiinaa. Eli pitää varmistaa, että vientiliha on varmasti peräisin terveistä sioista, kertoo Kiviruusu.
Kiviruusun mukaan esimerkiksi sikatilat tietävät, miten suojata siat afrikkalaista sikaruttoa vastaan.
Esimerkiksi järeiden aitojen ja lukitusten sekä desintioinnin lisäksi sikaloiden liepeiltä siivotaan pois kaikki sellainen, mikä voisi houkutella villisikoja tilan ympärille.
https://yle.fi/a/74-20238731
Kuudenikäinen: https://lyrics.lyricfind.com/lyrics/kat ... denikainen
Re: Afrikkalaista sikaruttoa löydettiin luonnonvaraisista villisioista ensimmäistä kertaa Suomessa, kesä 2026
Puntari kirjoitti: To Heinä 30, 2026 6:20 pm Virossa sikarutto aiherutti vakavat taloudelliset iskut sikataloudelle, massiiviset eläinten lopetukset ja tiukat vientirajoitukset. Jos leviää yhtään Suomessa, niin sianlihan tuotanto hippuu ja vienti loppuu. Sikaruton tuloa on pelätty myös ihan ihmisten mukana tulveissa lihatuotteissa. Rajalle tarvittaisiin ruokapoliisi Australian tyyliin.
Laiskat metsästäjät eivä saaneet Virossa villisikakantaa kuriin, kopska metsästäminen on kivaa ja tarvitaan niitä sikoja ammuttavaksi ruokintapaikoilta. Sikarutto harvensi villisikakantaa paljon.
Loppupeleissa villisiat leviävät pohjoiseen kun ilmasto on lämmennyt reipasta vauhtia.
Oletko kokeillut metsästämistä?
Totta on, että jonkun verran on sellaistakin, että ei ammuta vaikka voisi, mutta enemmän metsästäjiä haukutaan siitä, että ampuu vaikka ei saisi.
Minusta sääntelyä voisi keventää.
Ilmastolla ei ole tekemistä tässä, mutta ehkä nälänhätien väistymisellä kyllä. Krimin sodan aikaan oli toisin.
Konservatiivi-libertaari, entinen vihreä. Ei lue al-Hesaaria. Nuiva. Antinatsi. Antikommunisti. Anti-antifantti. Arhinmäki syytteeseen. GWh CO2++ U238 CPU AI UKR IL RSA ICE++ SCOTUS X
Re: Afrikkalaista sikaruttoa löydettiin luonnonvaraisista villisioista ensimmäistä kertaa Suomessa, kesä 2026
Mun mielestä jossain kohtaa täältäkin lähti sakkia Viroon villisikojen metästyssafaarille.
Kukin saa ansionsa mukaan, niin muista... sinäkin saat... Älä väitä, ettet olisi ansainnut 
-
Keplotteleva konna
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4713
- Liittynyt: To Huhti 04, 2024 12:07 am
Re: Afrikkalaista sikaruttoa löydettiin luonnonvaraisista villisioista ensimmäistä kertaa Suomessa, kesä 2026
Paskoja juttuja, mutta viennin osuus on vain n. 3 % Suomen sianlihan tuotannosta eli ei asiaa kuitenkaan kannata sen osalta dramatisoida.Puntari kirjoitti: To Heinä 30, 2026 6:20 pm Virossa sikarutto aiherutti vakavat taloudelliset iskut sikataloudelle, massiiviset eläinten lopetukset ja tiukat vientirajoitukset. Jos leviää yhtään Suomessa, niin sianlihan tuotanto hippuu ja vienti loppuu. Sikaruton tuloa on pelätty myös ihan ihmisten mukana tulveissa lihatuotteissa. Rajalle tarvittaisiin ruokapoliisi Australian tyyliin.
Laiskat metsästäjät eivä saaneet Virossa villisikakantaa kuriin, kopska metsästäminen on kivaa ja tarvitaan niitä sikoja ammuttavaksi ruokintapaikoilta. Sikarutto harvensi villisikakantaa paljon.
Loppupeleissa villisiat leviävät pohjoiseen kun ilmasto on lämmennyt reipasta vauhtia.
"Kunniaväkivaltaa vaikea torjua" -POLIISI-
Ulkomaalaisten epäiltyjen osuuden kasvusta lähisuhdeväkivaltatapauksissa etenkin pääkaupunkiseudulla.
Lähes puolet Espoossa lähisuhdeväkivallasta epäillyistä ovat syntyneet ulkomailla.

- Donald McRonald
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1641
- Liittynyt: To Huhti 04, 2024 2:29 pm
Re: Afrikkalaista sikaruttoa löydettiin luonnonvaraisista villisioista ensimmäistä kertaa Suomessa, kesä 2026
” Löytöpaikat sijaitsevat lähellä toisiaan Virolahden Vaalimaalla.”
Ei sille mitään mahda että mielikuvitus alkaa laukkaamaan noiden sikojen alkuperästä. Noh, ittepähän ryssä on maineensa rakentanut.
Ei sille mitään mahda että mielikuvitus alkaa laukkaamaan noiden sikojen alkuperästä. Noh, ittepähän ryssä on maineensa rakentanut.
Re: Afrikkalaista sikaruttoa löydettiin luonnonvaraisista villisioista ensimmäistä kertaa Suomessa, kesä 2026
HK Foodsin toimitusjohtaja Juha Ruohola kertoo Maaseudun Tulevaisuudelle, että yritys on keskeyttänyt sianlihan viennin useisiin maihin Suomessa havaitun afrikkalaisen sikaruttoepäilyn takia.
Lisäksi vienti Kiinaan ja Japaniin uhkaa loppua vuosiksi.
– Näyttää siltä, että vientikielto Kiinaan ja Japaniin voi kestää jopa kolme vuotta. Tämä on iso isku Suomen sikataloudelle ja myös meille yrityksenä, Ruohola sanoo lehdelle.
Ruoholan mukaan yritys on käynnistänyt valmiustoimet. Yhtiö odottaa Ruokaviraston ohjeita siitä, koska vienti voidaan käynnistää uudelleen.
Myös Atria kommentoi Maaseudun Tulevaisuudelle, että tautitapauksella voi olla todella suuret vaikutukset koko Suomen sianlihantuotannolle.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000012174986.html
Lisäksi vienti Kiinaan ja Japaniin uhkaa loppua vuosiksi.
– Näyttää siltä, että vientikielto Kiinaan ja Japaniin voi kestää jopa kolme vuotta. Tämä on iso isku Suomen sikataloudelle ja myös meille yrityksenä, Ruohola sanoo lehdelle.
Ruoholan mukaan yritys on käynnistänyt valmiustoimet. Yhtiö odottaa Ruokaviraston ohjeita siitä, koska vienti voidaan käynnistää uudelleen.
Myös Atria kommentoi Maaseudun Tulevaisuudelle, että tautitapauksella voi olla todella suuret vaikutukset koko Suomen sianlihantuotannolle.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000012174986.html
Kuudenikäinen: https://lyrics.lyricfind.com/lyrics/kat ... denikainen
Re: Afrikkalaista sikaruttoa löydettiin luonnonvaraisista villisioista ensimmäistä kertaa Suomessa, kesä 2026
Jos tässä maassa osattaisiin reagoida nopeasti, olisi annettu viranomaismääräys, että kaikki villisiat Kymijoen tasalta kaakonkulmaan pitää ampua tavattaessa.
Sitä sanotaan kyvyksi estää lisävahingot.

Anaalirankaisija
- Susikoski
- Viestit: 33
- Liittynyt: To Joulu 26, 2024 1:07 am
Re: Afrikkalaista sikaruttoa löydettiin luonnonvaraisista villisioista ensimmäistä kertaa Suomessa, kesä 2026
Mitä täällä taas rasistit ulisevat? Ei muuta kuin ASF welcome, LGBT for ASF yms kylttien kanssa itärajalle vastaan. Kyllä Suomi kuuluu sikarutolle ja olisi suoranaista natsismia puuttua luonnon kiertokulkuun. Ruton ensimmäinen aalto tosin tuli maahan jo vuonna 90 ja samasta suunnasta silloinkin. Se on asettunut lähinnä pääkaupunkiseudulle ja tuntuu viihtyvän KELA:n toimipisteiden lähimaastossa.
Onko meillä Leningradissa vielä lähetystöä?. Hieno kaupunki, sinne voisi perustaa vaikkapa vale-kelan, joka magneetin lailla vetäisi itärajan suunnasta taudinaiheuttajia puoleensa.
Onko meillä Leningradissa vielä lähetystöä?. Hieno kaupunki, sinne voisi perustaa vaikkapa vale-kelan, joka magneetin lailla vetäisi itärajan suunnasta taudinaiheuttajia puoleensa.
Re: Afrikkalaista sikaruttoa löydettiin luonnonvaraisista villisioista ensimmäistä kertaa Suomessa, kesä 2026
Eipä tästä pitkä aika ole kun yhden muistaakseni tuotantokanalan elinkeino tuhottiin väärin tehdyn testin vuoksi. Kaikki eläimet piti lopettaa ja hävittää välittömästi. Uudet näytteet kuitenkin otettiin, ja niistäpä ei enää tautia löytynytkään. En tiedä saiko tuottaja mitään korvauksia, mutta tuskin. Ja melkein satavarmasti veikkaan että testit ryssinyt ei saanut mitään sanktioita.
Pointti tässä oli se että pitäisi tutkia ja varmentaa ennenkuin alkaa hutkia.
Pointti tässä oli se että pitäisi tutkia ja varmentaa ennenkuin alkaa hutkia.
Re: Afrikkalaista sikaruttoa löydettiin luonnonvaraisista villisioista ensimmäistä kertaa Suomessa, kesä 2026
Muistaakseni ei saanut ja joutui aloittaa uudestaan, mikä on aivan käsittämätöntä 200000€ uimaporras maassa ja mitä muita puliveivauksia niitä nyt julki tullut Gartteenin lisäksi?Koljattii kirjoitti: To Heinä 30, 2026 10:54 pm Eipä tästä pitkä aika ole kun yhden muistaakseni tuotantokanalan elinkeino tuhottiin väärin tehdyn testin vuoksi. Kaikki eläimet piti lopettaa ja hävittää välittömästi. Uudet näytteet kuitenkin otettiin, ja niistäpä ei enää tautia löytynytkään. En tiedä saiko tuottaja mitään korvauksia, mutta tuskin. Ja melkein satavarmasti veikkaan että testit ryssinyt ei saanut mitään sanktioita.
Pointti tässä oli se että pitäisi tutkia ja varmentaa ennenkuin alkaa hutkia.
-
Moonshiner
- Hetty Wainthropp
- Viestit: 466
- Liittynyt: To Loka 24, 2024 7:08 pm
Re: Afrikkalaista sikaruttoa löydettiin luonnonvaraisista villisioista ensimmäistä kertaa Suomessa, kesä 2026
Metsästäjien liittojen (ry eli rekisteröitynyt yhdistys) tulee nyt kovasti muistuttaa olevansa järjestöjä ja vaatia kovaan ääneen yhteiskunnan tukiaisia malliin ne uutisissa ollet muut 'järjestöt'.
Ja korostaa, että tässä tapauksessa on oikeasti asiakkaan kohtaamistilateita erittäin haastavissa olosuhteissa ja paikoissa.

Ja korostaa, että tässä tapauksessa on oikeasti asiakkaan kohtaamistilateita erittäin haastavissa olosuhteissa ja paikoissa.
Re: Afrikkalaista sikaruttoa löydettiin luonnonvaraisista villisioista ensimmäistä kertaa Suomessa, kesä 2026
Nyt on alkanut aiheesta tiedotustilaisuus. Todella vakavasti viranomaiset tämän ottaa. Mainitaan mm. että:
"Muutokset tartuntavyöhykkeeseen
Ruokavirasto valmistelee muutoksia tartuntavyöhykkeeseen, johon tulee tiukempien rajoitusten ydinvyöhyke. Siellä metsätyöt ja metsässä liikkuminen on kielletty. Myöskään marjojen tai sienien kerääminen tai koirien ulkoiluttaminen ei ole ydinalueella sallittua.
Rajoituksista tulee merkittäviä vaikutuksia alueen asukkaiden elämään, Kiviruusu sanoo.
Laajemmalla tartuntavyöhykkeelläkään ei ole sallittua pitää koiria vapaana tai koirakokeita, tehdä metsätaloustöitä, eikä käyttää alueelta kerättyä rehua tai kuiviketta."
Tiedotustilaisuuden jatko luettavissa osoitteesta: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8da1 ... 811b50fd28

- Tarkastaja Levisi
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11900
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Re: Afrikkalaista sikaruttoa löydettiin luonnonvaraisista villisioista ensimmäistä kertaa Suomessa, kesä 2026
Kuulostaa vainoharhaiselta mutta tämä voisi hyvinkin olla Venäjän hybridioperaatio.
Villisian possut eivät kykene Virosta tuonne uimaan.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012177027.html
Ruokavirasto iski rajoitukset tiskiin – tällä alueella ei saa marjastaa, sienestää tai edes ulkoiluttaa koiraa
Viranomaiset ryhtyivät toimiin Suomessa havaitun sikaruttotapauksen vuoksi.
Suomessa todettu afrikkalainen sikarutto tulee rajoittamaan pitkään elinkeinojen harjoittamista. Rajoitukset ovat voimassa Virolahden ja Miehikkälän alueilla sekä Lappeenrannan eteläisessä osassa.
Ruokavirasto tiedotti perjantaina rajoituksista, jotka astuvat voimaan löydösalueen ympäristössä. Sikarutto eli ASF-virus löydettiin torstaina kuolleista porsaista Virolahdella.
Sikaruttoa ei taltuteta pikaisesti. Ruokaviraston eläinten terveyden ja lääkitsemisen yksikön johtajan Sirpa Kiviruusun mukaan rajoitukset tulevat olemaan voimassa kuukausien, jopa vuosien ajan.
– Ruotsi selvisi vuodessa omista rajoitusalueistaan, ja se oli hyvä suoritus. Meillä on Euroopassa maita, joilla rajoitusalueet ovat olleet voimassa vuosikymmeniä.
Kaikkien rajoitusten purkaminen vaatii sikaruton hävittämistä koko villisikapopulaatiosta.

– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.