Sivu 1/2
Automiitti sulki liikenteen nelostien motarilla omin luvin ja kiihdyttivät kilpaa
Lähetetty: La Elo 08, 2026 1:58 am
Kirjoittaja Tuohirulla
Automiitti kokoontui keskelle moottoritietä – poliisi sai ilmoituksen kiihdytysajoista
Nelostiellä vedettiin kiihdytyskisoja, kun muu liikenne seisoi.
Liikenne seisoi moottoritiellä järjestetyn automiitin vuoksi. Video: Totti Laakso/Lukijan video
Kuuntele juttu
Fanni Helenius
7.8. 23:57
Lahdenväylää perjantai-iltana ajaneen Totti Laakson matka tyssäsi yllättävästä syystä. Keskellä Nelostietä oli kello kymmenen aikaan meneillään usean auton kokoontuminen, joka tukki tien kokonaan muulta liikenteeltä.
Laakson mukaan liikenne seisoi Mäntsälän kohdalla reilun puolen tunnin ajan. Jono kasvoi arviolta yli kilometrin mittaiseksi.
– Miitin yhteydessä tehtiin kiihdytysvetoja. Siellä oli tuunattuja urheiluautoja, joilla he päättivät vetää kisoja siinä tiellä, Laakso kertoo.
Hänen mukaansa suurin osa kokoontumiseen osallistuneista oli nuoria. Laakson tilanteesta kuvaamalla videolla näkyy, kuinka useita ihmisiä liikkuu myös moottoritien keskipientareella.
Tunnelma jonossa oli turhautunut. Tiellä seisoi Laakson mukaan niin rekkoja kuin henkilöautoja.
Itä-Uudenmaan poliisilaitos selvittää Nelostiellä tapahtunutta kokoontumista. Poliisilaitoksen tilannekeskuksesta kerrotaan, että kokoontujat olivat ehtineet hajaantua viranomaisen saapuessa paikalle.
Kello 23:een mennessä liikenne sujui Nelostiellä jälleen normaalisti.
Poliisi sai ilmoituksen sivulliselta ja oli tietoinen kokoontumisen yhteydessä tapahtuneista kiihdytysajoista.
Laakson mukaan kokoontujat jatkoivat matkaansa muun muassa viereiselle teollisuusalueelle liikenteen purkautuessa.
Noniin nyt alkaa olemaan vaikutteita Japanista asti, onneksi nämä on helppo poimia somesta sakkoja varten.
Miksi ei mennyt lentokentälle? Vai onko pakko olla niin vitun ug jossain nelostiellä?
Otsikkoa siistitty
Re: persereijät sulki liikenteen nelostien mittarilla ja kiihdyttivät kilpaa
Lähetetty: La Elo 08, 2026 2:03 am
Kirjoittaja Tuohirulla
Vaadin valoshow penis denniksltä rajuja toimenpiteitä tai tiemme ovat kohta kuin Intiasta konsanaan
Re: persereijät sulki liikenteen nelostien motarilla ominluvin ja kiihdyttivät kilpaa
Lähetetty: La Elo 08, 2026 4:31 am
Kirjoittaja Esko Hobitti
Ei pitäny poliisi mitään kiirettä jos liikenne kerkis seisomaa yli puoli tuntia ja kun virkavalta tuli paikalle, vähä-älyiset persreiät oli jo hajanantunu
Re: persereijät sulki liikenteen nelostien motarilla ominluvin ja kiihdyttivät kilpaa
Lähetetty: La Elo 08, 2026 5:10 am
Kirjoittaja -Martta-
Ite nyt jonkisen verran ajanut varttimailia, niin ihan heti ei tulisi mieleen sitä harrastella motarilla. Ei saatana ja muutama muu kirosana perään.
Mänsälän kohdalla edes ole sellaista suoraa missä voisi aatella aihetta.
Tenavat saaneet kuningasajatuksen

Re: persereijät sulki liikenteen nelostien motarilla ominluvin ja kiihdyttivät kilpaa
Lähetetty: La Elo 08, 2026 5:32 am
Kirjoittaja työn sankari
Tätä on nyt muutama vuosi harrastettu mm 12 tiellä nastolassa ja lahden ympäristössä muuallakin. Lapsiahan nämä ovat, mutta kohtalaisen erikoisesta ilmiöstä kyse ja kannattaisi varmaan selvittää mikä tässä mättää että pitää näin päin persettä ihmislapsen toimia.
Re: persereijät sulki liikenteen nelostien motarilla ominluvin ja kiihdyttivät kilpaa
Lähetetty: La Elo 08, 2026 5:37 am
Kirjoittaja Nile Jarvis
työn sankari kirjoitti: La Elo 08, 2026 5:32 am
Tätä on nyt muutama vuosi harrastettu mm 12 tiellä nastolassa ja lahden ympäristössä muuallakin. Lapsiahan nämä ovat, mutta kohtalaisen erikoisesta ilmiöstä kyse ja kannattaisi varmaan selvittää mikä tässä mättää että pitää näin päin persettä ihmislapsen toimia.
Ei ne enää mitään lapsia ole. Vanhempien vastuu. Kasvatus noilla älvästeillä on jäänyt puolitiehen, jos edes siihen.
Re: persereijät sulki liikenteen nelostien motarilla ominluvin ja kiihdyttivät kilpaa
Lähetetty: La Elo 08, 2026 7:45 am
Kirjoittaja Rapsuttaja
Olisivat kiihdyttäneet suoraan kallioleikkaukseen, kaikki ovat voittajia.
työn sankari kirjoitti: La Elo 08, 2026 5:32 am
Lapsiahan nämä ovat, mutta kohtalaisen erikoisesta ilmiöstä kyse ja kannattaisi varmaan selvittää mikä tässä mättää että pitää näin päin persettä ihmislapsen toimia.
Mikä mättää, miten niin? Ilmiö on kulttuurista tuontitavaraa rapakon takaa, etkö katso elokuvia tai youtubea?
Re: persereijät sulki liikenteen nelostien motarilla ominluvin ja kiihdyttivät kilpaa
Lähetetty: La Elo 08, 2026 8:02 am
Kirjoittaja Cosmic_cowboy
Toivottavasti saavat tientukot kaasua ja pamppua, niin oppivat. Ai niin, Mitenkäs hälytysajoneuvot pääsee tuollaisesta läpi?
Re: persereijät sulki liikenteen nelostien motarilla ominluvin ja kiihdyttivät kilpaa
Lähetetty: La Elo 08, 2026 8:39 am
Kirjoittaja Calabash
Esko Hobitti kirjoitti: La Elo 08, 2026 4:31 am
Ei pitäny poliisi mitään kiirettä jos liikenne kerkis seisomaa yli puoli tuntia ja kun virkavalta tuli paikalle, vähä-älyiset persreiät oli jo hajanantunu
Otapa kello mukaan ja mene lähimpään paikkaan, jossa on partioita. Aja sieltä sitten Mäntsälään.
Mitäpä kellosi näyttää?
Mäntsälässä ei nimittäin ole ketään. Kyllä nuoret sen tietävät.
Re: persereijät sulki liikenteen nelostien motarilla ominluvin ja kiihdyttivät kilpaa
Lähetetty: La Elo 08, 2026 6:09 pm
Kirjoittaja uruzu
Cosmic_cowboy kirjoitti: La Elo 08, 2026 8:02 am
Toivottavasti saavat tientukot kaasua ja pamppua, niin oppivat. Ai niin, Mitenkäs hälytysajoneuvot pääsee tuollaisesta läpi?
Kommunistit ja elokapinalaiset ja kaikki jotka eivät ansaitse itse omaa elantoaan vastustavat näitä kiihdytyskisoja.
Kisa oli vastuullisesti järjestetty ja muuta liikennettä estettiin pääsemästä sekaan.
Lisäksi jos et olisi sokea niin olisit katsonut videon ja nähnyt siitä että pysähtynyt liikenne oli moottoritien ajoradan molemmissa reunoissa eli siitä olisi mahtunut välistä läpi viisi metriä leveällä ajoneuvolla.
*pltmtxtvp*tm
Re: persereijät sulki liikenteen nelostien motarilla ominluvin ja kiihdyttivät kilpaa
Lähetetty: La Elo 08, 2026 6:38 pm
Kirjoittaja -Martta-
Hippasen vittumainen tilanne ammattikuskeille, jos saaneet napottaa ruuhkassa ja ajoaika kuluu.
Hyvin saatu salaa järkättyä kokontuminen, kun yleensä poliisi seuraa foorumeita.
Re: persereijät sulki liikenteen nelostien motarilla ominluvin ja kiihdyttivät kilpaa
Lähetetty: La Elo 08, 2026 6:44 pm
Kirjoittaja olenoikeassa
uruzu kirjoitti: La Elo 08, 2026 6:09 pm
Kisa oli vastuullisesti järjestetty ja muuta liikennettä estettiin pääsemästä sekaan.
Oliko oikein lupakin haettu tapahtumalle?
Re: persereijät sulki liikenteen nelostien motarilla ominluvin ja kiihdyttivät kilpaa
Lähetetty: La Elo 08, 2026 6:56 pm
Kirjoittaja Sarjahurmaaja
Vahvistaa kuvaani siitä että kaikki autoharrastajat ovat pahemman luokan elämäm_kalluja.
Re: persereijät sulki liikenteen nelostien motarilla ominluvin ja kiihdyttivät kilpaa
Lähetetty: La Elo 08, 2026 6:58 pm
Kirjoittaja napalanko
Bensa ei ole vieläkään liian kallista

Re: persereijät sulki liikenteen nelostien motarilla ominluvin ja kiihdyttivät kilpaa
Lähetetty: La Elo 08, 2026 7:26 pm
Kirjoittaja olenoikeassa
Sarjahurmaaja kirjoitti: La Elo 08, 2026 6:56 pm
Vahvistaa kuvaani siitä että kaikki autoharrastajat ovat pahemman luokan elämäm_kalluja.
No valtaosa autoharrastajista on järkeviä ja lainkuuliaisia, mutta idioottejakin on, muunmuassa Lahden seudulla.