perhe pakeni itäkeskuksesta

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
Tuohirulla
Remington Steele
Viestit: 228
Liittynyt: La Kesä 29, 2024 10:42 pm

perhe pakeni itäkeskuksesta

Viesti Kirjoittaja Tuohirulla »

Perhe pakeni Helsingin Itäkeskuksesta – Tämä oli viimeinen niitti: ”Minulla meni niin hermo”
Joidenkin maahanmuuttajataustaisten lasten käytös oli äidin mukaan niin vastenmielistä, että perheen piti muuttaa Tuusulaan.
Itähelsinkiläiset kertoivat ajatuksiaan koulurajojen muutoksista. Jenni Gästgivar
Tekijän kuva
Riku Isokoski
lauantai 8.8.2026 klo 16:43

Helsinkiläisperhe muutti Tuusulaan, koska poika kieltäytyi aloittamasta yläkoulua Itäkeskuksen peruskoulussa turvattomuuden vuoksi.
Äidin mukaan oppimisympäristö oli Itä-Helsingissä levoton ja ongelmat ulottuivat kodin pihapiirin asti.
Suuri S2-oppilaiden määrä hidasti äidin mukaan oman pojan oppimisen etenemistä.

Helsingin Itäkeskuksessa asuneen perheen mitta tuli täyteen alueen koulujen ongelmista. Sen takia he päättivät muuttaa tänä kesänä Tuusulaan.

Perheen äiti Linda sanoo, että muuton ainoa syy oli se, ettei hänen poikansa suostunut aloittamaan seitsemättä luokkaa Itäkeskuksen peruskoulussa. Pojan piti aloittaa siellä yläkoulu ensi viikolla.

– Poikani sai ihan järkyttävän itkupotkuraivarin, kun Itäkeskuksen koulusta tuli tervetulotoivotus, äiti kertoo.

Lindan nimi on muutettu asian arkaluontoisuuden takia. Hänen henkilöllisyytensä on toimituksen tiedossa. Iltalehti on varmistanut kirjallisesti perheen muuton koulusyiden takia.
Lue myös
Kohupäätös kuohuttaa Helsingin lintukodossa – ”Miksi sieltä tulee ihmisiä tänne?”

Itäkeskuksen peruskoulu on ollut huomion kohteena, sillä Itä-Helsingin koulurajojen muutokset koskevat sitä. Esimerkiksi Puu-Myllypuron pientaloalueen lapset siirtyvät ensi vuonna Itäkeskuksen peruskouluun, mikä on aiheuttanut vastustusta.
Pojan koruttomat sanat
Lindan poika joutui äitinsä mukaan kovin usein väkivaltaisiin tilanteisiin. Kuvituskuva. Inka Soveri

Lindan poika kävi koulua Roihuvuoren ala-asteella. Pojan arjesta tuli näinä vuosina äidin mukaan sietämätöntä.

– Hänen luokallaan oli merkittävä enemmistö ulkomaalaistaustaisia. Eihän siellä ollut kuin kolme vai neljä suomalaista. Ei ollut oikein kavereita, kun ulkomaalaistaustaisilla oli omat juttunsa.

Roihuvuoren ala-asteen koululta kommentoidaan Iltalehdelle, että koulu puuttuu kaikkeen kiusaamiseen.

Lindan mukaan osa ulkomaalaistaustaisista lapsista haastoi esimerkiksi porukalla riitaa ja käyttäytyi väkivaltaisesti. Muuttopäätökseen vaikutti muun muassa se, että kiusaajat olivat äidin mukaan siirtymässä Itäkeskuksen peruskouluun.

– Poikani sanat herättivät lopullisesti: ”En tule päivääkään käymään tuota koulua, nyt äiti muutetaan täältä pois”.

– Päätimme, että meidän on pakko muuttaa, jos haluan, että poikani ei joudu ongelmiin, Linda kuvailee.

Äiti kuitenkin kiittelee Roihuvuoren ala-asteen koulua siitä, kuinka hyvin kiusaamiseen reagoitiin.

– Siihen puututtiin todella hyvin ja välittömästi. Esimerkiksi erästä kiusaajaa valvottiin tarkemmin yhden kiusaamistapauksen jälkeen. Koulusta myös ilmoitettiin vanhemmille kiusaamistapauksista.
Hermot menivät

Linda arvioi, että kiusaamista oli alakoulussa vuosittain. Koulupäivien jälkeen sattuneita kiusaamistapauksia joko koulumatkalla tai pihapiirissä oli äidin mukaan ainakin kolme.

– Koulussa puututtiin todella upeasti tällaisiinkin tapauksiin, jotka tapahtuivat vapaa-ajalla.
Lue myös
Helsinkiläiskouluista julkaistiin hurjat luvut – Rehtorit kertovat totuuden

Äiti kertoo muun muassa tapauksesta, jossa kiusaajat olivat porukalla perheen kodin ulkopuolella odottamassa keppien kanssa, että he voisivat hakata pojan.

– Minulla meni niin hermo, että poikani ei voi helvetti liikkua kouluun turvallisesti. Lapsi ei voi kulkea koulumatkaa ilman, että siellä voi olla tämä ryhmittymä, äiti väittää.

Äiti kuvailee, että kiusaajaporukka oli muun muassa irvaillut hänelle pojan nimestä, kun hän oli ollut selvittämässä pihapiirissä ollutta välikohtausta.

Oma poika ei äidin mielestä aiheuttanut paljoa ongelmia koulussa.

– Joitain tiettyjä tilanteita oli, joissa poika oli varmasti provosoimassa mukana.
”Aivan kamala paikka”
Kuvassa olevan Itäkeskuksen peruskoulun meno ajoi Lindan perheen muuttamaan Tuusulaan. Henri Hurtamo / Wikimedia Commons

Muuttopäätöstä vahvistivat Lindan mukaan erään Itäkeskuksen koulua käyneen tytön puheet.

– Hän sanoi, että kävi sitä koulua ja hänen pikkusiskonsakin kävi. Hän ei enää ikinä kävisi sitä koulua. ”Se oli aivan kamala paikka”, Linda kertoo tytön sanoneen.

Itäkeskuksen peruskoulun suuresta maahanmuuttajataustaisten osuudesta kertoo esimerkiksi se, että viime lukuvuotena ykkösluokkalaisista suomea puhui äidinkielenään kuusi oppilasta, kun taas suomea toisena kielenä opiskeli 33 oppilasta.
Koulukohtaiset luvut Helsingistä: Näin paljon S2-oppilaita todella on – Itäkeskuksen luku pysäyttää

Oppilas voi opiskella suomea toisena kielenä, jos hänen äidinkielensä ei ole suomi, ruotsi tai saame. Itäkeskuksen peruskoulussa S2-oppilaiden osuus ykkösluokkalaisissa oli siis 84,6 prosenttia.
Oppiminen hidastui

Poika halusi päästä joko Vartiokylän yläkouluun Puotilaan tai Porolahden peruskouluun Herttoniemeen. Niissä S2-oppilaiden osuus on selvästi pienempi kuin Itäkeskuksessa.

Lindan mukaan hakemukset näihin kouluihin hylättiin, koska ne olivat täynnä.

Kiusaamisen lisäksi pojan oppimisympäristö alakouluvuosina oli kovin levoton, äiti harmittelee.

S2-oppilaiden suuri osuus vaikutti Lindan mukaan siihen, että heidän vaikeutensa suomen kielen oppimisessa hidasti oman pojan opiskelua.

– Olisi mielenkiintoista tietää, miten hän opiskelee rauhallisessa luokassa.

Perhe ehti asua äidin mukaan Itäkeskuksessa noin kymmenen vuotta. Poika odottaa äitinsä mukaan innolla yläkoulun alkamista Tuusulassa.
Yp lisää tän minne kuuluu.

Pitäisikö kaikki maahanmuuttajat sijoittaa kehäkolmosen sisäpuolella, siirtää pääkaupunki turkuun ja katkaista palvelut ellei he pysty itse niitä tuottamaan?
Sipi
Perry Mason
Viestit: 3899
Liittynyt: Ke Tammi 03, 2018 9:58 pm

Re: perhe pakeni itäkeskuksesta

Viesti Kirjoittaja Sipi »

Pääkaupunkiseutu on jo menetetty. Kukaan mamuista ei suostu muuttamaan mihinkään metsään, siis pohjoiseen tai mihinkään, missä olisi tilaa, pakko oppia kieltä tai nähdä vaivaa turvallisen elämän rakentamiseen. Kaikki haluavat Helsinkiin tai Vantaalle. Ja tästä syystä suomalaiset alkavat paeta sieltä massoittain.

Pidän perin vittumaisena, että tänne tullaan sotaa, sortoa ja väkivaltaa pakoon, etsimään rauhaa ja turvaa. Kun sitä olisi tarjolla haja-asutusalueilla, tyhjillään olevia rakennuksia pohjoisessa tai tilaa elää rauhassa syrjemmällä, yhtäkkiä sellainen vaihtoehto ei heille sovikaan. Voidaan siis ihan perustellusti kysyä, kuinka hankala se tilanne lähtömaassa on ollut, jos se samanlainen elinympäristö pitää rakentaa tänne. Ja jos on tosiaan varaa valittaa asuinpaikasta. Luulisi riittävän, että kela maksaa kodin, juomavettä saa hanasta ja ikkunan takana eivät pommit viuhu. Mutta ei.
Huutaja Jaana
Angus MacGyver
Viestit: 6994
Liittynyt: Pe Joulu 09, 2022 7:54 am

Re: perhe pakeni itäkeskuksesta

Viesti Kirjoittaja Huutaja Jaana »

Ei lisättävää Sipin puheenvuoroon - 100% täyttä asiaa
punch kirjoitti: Su Heinä 20, 2025 2:44 am Tällaisella foorumilla te ihmiset kirjoittelette.
Tulimutkanvuohi
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 96
Liittynyt: Ma Marras 24, 2025 6:44 pm

Re: perhe pakeni itäkeskuksesta

Viesti Kirjoittaja Tulimutkanvuohi »

Sipi kirjoitti: Ma Elo 10, 2026 8:12 pm Pääkaupunkiseutu on jo menetetty. Kukaan mamuista ei suostu muuttamaan mihinkään metsään, siis pohjoiseen tai mihinkään, missä olisi tilaa, pakko oppia kieltä tai nähdä vaivaa turvallisen elämän rakentamiseen. Kaikki haluavat Helsinkiin tai Vantaalle. Ja tästä syystä suomalaiset alkavat paeta sieltä massoittain.

Pidän perin vittumaisena, että tänne tullaan sotaa, sortoa ja väkivaltaa pakoon, etsimään rauhaa ja turvaa. Kun sitä olisi tarjolla haja-asutusalueilla, tyhjillään olevia rakennuksia pohjoisessa tai tilaa elää rauhassa syrjemmällä, yhtäkkiä sellainen vaihtoehto ei heille sovikaan. Voidaan siis ihan perustellusti kysyä, kuinka hankala se tilanne lähtömaassa on ollut, jos se samanlainen elinympäristö pitää rakentaa tänne. Ja jos on tosiaan varaa valittaa asuinpaikasta. Luulisi riittävän, että kela maksaa kodin, juomavettä saa hanasta ja ikkunan takana eivät pommit viuhu. Mutta ei.

Hyvin kirjoitettu!!


Tilastokeskuksen mukaan eniten muuttovoittoa ulkomaalaistaustaisista saanut maakunta oli Uusimaa, jonne muutti ulkomaalaistaustaisia 97 000 ulkomailta ja 38 500 muista maakunnista vuosina 2020–2024. Uudenmaan kokonaisnettomuutto ulkomaalaistaustaisista oli 91 600 henkilöä, mikä on Suomen maakunnista selvästi suurin nettomäärä.

Lähde: https://stat.fi/fi/julkaisu/cmbajvzp4i7ym07uqan8hl9l8
The world is full of people who are ready to tell you how you should live, even though they don't know how to live themselves.
- Bukowski
Paikalla
Koljattii
Theo Kojak
Viestit: 1174
Liittynyt: Su Elo 18, 2024 6:03 pm

Re: perhe pakeni itäkeskuksesta

Viesti Kirjoittaja Koljattii »

Joskus aikoinaan ehdotettiin Turun leikkaamista irti maastamme. Nyt sen voisi tehdä PK-seudulle ja katsoa monta päivää selviävät ilman muuta suomea.
Avatar
Jarkallas
Martin Beck
Viestit: 772
Liittynyt: La Elo 29, 2020 1:34 pm
Paikkakunta: Annalan Heilan persesilmä

Re: perhe pakeni itäkeskuksesta

Viesti Kirjoittaja Jarkallas »

Kaikki Suomen suuret kaupungit on menetetty ei vain PK-seudulla. Mihin tahansa kaupunkiin menee asemilla ja kadunkulmissa notkuu ulkomaalaisia, wolttikuskeja viuhuu ohitse minuutin välein ja kaikki taksikuskit on Helsinkiä etelämmästä. Siis alunperin. Osahan on tullut tietenkin pohjoisen kautta ruotsista. Mutta vittuako tässä valittamaan. Suomalaiset raiskaa ja hakkaa ja on aikakin vaihtaa parempaan kulttuuriin. Yhdestäkään vitun kaupungista ei löydy mistään kotimaista taksikuskia, ei yhden yhtä. Kukkaro tietenkin kiittää kun ei käytä enää sellaista palvelua kuin taksi.

Onneksi ei tarvitse myöskään koulumaailmasta murehtia koska pikkupaikkakunnalla ulkomaalaiset häiriköt loistaa poissaolollaan, asunnot on edullisia eikä kaupoissa ole ruuhkaa. Ja jos taksi pitää joskus tilata sieltä tulee rehellinen suomalainen kuski.

Kaikkea ei voi saada. Kaupunkeja ei saada enää koskaan takasin, ne on menossa pahemmaksi vaan ja tällä hetkelllä homma on ihan alussa. Suomessa matujen määrä on aivan järjettömän pieni siihen verrattuna mitä se tulee olemaan.
-jarkko, white nigger


immigrants are like sperm
millions get in only one works
Avatar
Cosmic_cowboy
Nikke Knatterton
Viestit: 167
Liittynyt: To Helmi 19, 2026 11:16 pm

Re: perhe pakeni itäkeskuksesta

Viesti Kirjoittaja Cosmic_cowboy »

Tasapuolisuuden nimissä ehdotan, että ne ihmiset, maahanmuuttajat ja paikalliset, jotka eivät rahoita itse elämäänsä, asutetaan Lapin ja Kainuun maakuntiin, ja siitä vähän kerrassaan etelään päin. Tämä olisi veronmaksajien kannalta edullisin ratkaisu.
Kaikki palaa kun vaan tulta löytyy.
blindpedestrian
Martin Beck
Viestit: 765
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2016 9:26 pm

Re: perhe pakeni itäkeskuksesta

Viesti Kirjoittaja blindpedestrian »

Sipi kirjoitti: Ma Elo 10, 2026 8:12 pm Pääkaupunkiseutu on jo menetetty. Kukaan mamuista ei suostu muuttamaan mihinkään metsään, siis pohjoiseen tai mihinkään, missä olisi tilaa, pakko oppia kieltä tai nähdä vaivaa turvallisen elämän rakentamiseen. Kaikki haluavat Helsinkiin tai Vantaalle. Ja tästä syystä suomalaiset alkavat paeta sieltä massoittain.

Pidän perin vittumaisena, että tänne tullaan sotaa, sortoa ja väkivaltaa pakoon, etsimään rauhaa ja turvaa. Kun sitä olisi tarjolla haja-asutusalueilla, tyhjillään olevia rakennuksia pohjoisessa tai tilaa elää rauhassa syrjemmällä, yhtäkkiä sellainen vaihtoehto ei heille sovikaan. Voidaan siis ihan perustellusti kysyä, kuinka hankala se tilanne lähtömaassa on ollut, jos se samanlainen elinympäristö pitää rakentaa tänne. Ja jos on tosiaan varaa valittaa asuinpaikasta. Luulisi riittävän, että kela maksaa kodin, juomavettä saa hanasta ja ikkunan takana eivät pommit viuhu. Mutta ei.
Helsinkiläiset nuo matut on tänne halunneet, eli saavat myös selviytyä niiden kanssa. Lähettäkää puolet ruotsinkielisille alueille, koska niiden mielestä monikulttuurisuus on edelleen rikkaus.
“It's easier to fool people than to convince them that they have been fooled.”
Iranilla on oikeus puolustautua israelin laittomalta hyökkäyssodalta
Perkele123
Armas Tammelin
Viestit: 75
Liittynyt: Pe Elo 14, 2020 7:59 pm

Re: perhe pakeni itäkeskuksesta

Viesti Kirjoittaja Perkele123 »

Cosmic_cowboy kirjoitti: Ti Elo 11, 2026 12:08 am Tasapuolisuuden nimissä ehdotan, että ne ihmiset, maahanmuuttajat ja paikalliset, jotka eivät rahoita itse elämäänsä, asutetaan Lapin ja Kainuun maakuntiin, ja siitä vähän kerrassaan etelään päin. Tämä olisi veronmaksajien kannalta edullisin ratkaisu.

Ei missään nimessä kannata alkaa pilaamaan koko maata. Pysykää vaan niissä isoissa kaupungeissa että jossain rauha säilyisi.
Moonshiner
Sofia Karppi
Viestit: 411
Liittynyt: To Loka 24, 2024 7:08 pm

Re: perhe pakeni itäkeskuksesta

Viesti Kirjoittaja Moonshiner »

Mutta. Valtion verovaroista noiden tukemista tulee rajoittaa pirusti. Vastatkoon Helsinki ja muut kunnat kaikista kuluista haalimilleen avaruuskirurgeille. Ja yritysveromuutos, että yrityksen verot tulotetaan sinne, missä tuotanto tapahtuu, ei pääkonttorin paikkakunnalle.
Bird
Jessica Fletcher
Viestit: 3117
Liittynyt: Su Marras 15, 2020 9:40 pm

Re: perhe pakeni itäkeskuksesta

Viesti Kirjoittaja Bird »

Mua ärsyttää ja ihmetyttää Minfossa aika usein se, miten helposti median klikkiotsikot muuttuu täällä tyyliin kokonaiseksi maailmankuvaksi. Ei käytetty kieli ole usein mitenkään neutraali tapa kuvata todellisuutta. Sanavalinnoilla jo rakennetaan näkökulmia ja mielikuvia siitä, mitä on tapahtunut.

Esim. otsikko ”Perhe joutui pakenemaan Itä-Helsingistä” sisältää jo valmiiksi kokonaisen tulkinnan. Joutui pakenemaan on aika vahvasti latautunut ilmaus: se rakentaa mielikuvaa paikasta, josta on ollut pakko paeta jonkin vakavan ja hallitsemattoman uhan vuoksi. Lukija saa siis ennen jutun lukemista tietyn kehyksen, jonka läpi aletaan sitten tulkita kaikkea muuta.

Sama asia voitais periaatteessa kuvata paljon neutraalimmin esim. vaikka: ”Perhe muutti pois Itä-Helsingistä” tai ”Perhe lähti Itä-Helsingistä turvattomuuden kokemusten vuoksi”. Näissäkin kerrotaan tapahtunut asia, mutta lukijaa ei samalla tavalla ohjata tiettyyn tunnepitoiseen tulkintaan.

Ja just tätä tarkoitan sillä, että kielellä rakennetaan näkökulmia ja jopa maailmankuvaa. Ei tarvitse edes valehdella. Riittää, että valitaan tietyt sanat, jätetään toiset valitsematta ja asetetaan tapahtumat tiettyyn kehykseen.
Siksi mua vähän huvittaa, mutta useimmiten vaan ärsyttää, se, miten täällä välillä rakennetaan valtavaa draamaa jonkin klikkiotsikon perusteella.

Ensin media kertoo asian mahdollisimman raflaavasti, sitten minfon keskustelijat, jopa ne fiksuilta vaikuttaneet, ottaa otsikon kirjaimellisena kuvauksena todellisuudesta ja aletaan hiki päässä ylireagoiden keskustella siitä todellisuudesta, joka on osittain syntynyt jo siinä otsikossa käytetyistä sanoista.

Btw. Tällaisessa puhutaan niin sanotusta "kehystämisestä" (framing). Sama tapahtuma voidaan saada kielellisillä valinnoilla näyttämään uhalta, poikkeukselta, tragedialta you name it.

Musta ton otsikon ja jutun perusteella ei ole perusteltua puhua pakenemisesta. Nyt jotain rajaa näihin juttuihin. Olen itse tehnyt muuttopäätöksen lapseni koulukiusaamisen takia, kun yritys ratkaista ongelma yhdessä koulun kanssa ei tuottanut riittävän hyvää tulosta ajan kuluessa, mutta emme todellakaan "joutuneet pakenemaan".

Ajattelen myös, että nää ”joutui pakenemaan” -tyyppiset ilmaukset pitäisi oikeasti säästää tilanteisiin, joissa ihminen oikeasti joutuu pakenemaan. Siis tilanteisiin, joissa on todellinen, vakava uhka ja lähteminen ei ole vain yksi vaihtoehto muiden joukossa. Muuttaminen, lähteminen ja pakeneminen ei ole synonyymejä.

Jos muutosta tai asuinalueelta pois lähtemisestä, vaikka sitten kiusaamisen takia, tehdään kielellisesti pakenemista, sana alkaa menettää merkitystään. Samalla sillä rakennetaan aika paljon dramaattisempaa kuvaa todellisuudesta kuin mitä pelkät tapahtumat välttämättä edellyttää. Tässä on oikeasti se ongelma, että kun voimakkaasti latautuneita sanoja käytetään jatkuvasti asioista, jotka ei oikeasti vastaa niiden alkuperäistä merkitystä, käsitys siitä, mikä on oikeasti vakavaa, alkaa vähitellen vääristyä.

Also.. nää vanhemmat ei ehkä tajunneet, miten avuttoman kuvan heistä tää "joutui pakenemaan" juttu antaa. Eihän he tässä näyttäydy aktiivisina toimijoina, jotka tekee vaikeassa tilanteessa päätöksen muuttaa, vaan ihmisinä joilla ei löydy muuta mahdollisuutta kuin "paeta". Tää on aika erilainen kehystys kuin vaikka "perhe päätti muuttaa syystä että..".

Just tällaisilla sanavalinnoilla voidaan rakentaa kokonainen kertomus: kuka on uhri, mikä on uhka, kuka toimii ja kuka joutuu vaan reagoimaan tapahtumiin. :roll:
“The fundamental cause of the trouble in the modern world today is that the stupid are cocksure while the intelligent are full of doubt.”— Bertrand Russell
aivoriihi
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4776
Liittynyt: Su Loka 04, 2015 8:16 am

Re: perhe pakeni itäkeskuksesta

Viesti Kirjoittaja aivoriihi »

Bird kirjoitti: Ke Elo 12, 2026 12:05 am Mua ärsyttää ja ihmetyttää Minfossa aika usein se, miten helposti median klikkiotsikot muuttuu täällä tyyliin kokonaiseksi maailmankuvaksi. Ei käytetty kieli ole usein mitenkään neutraali tapa kuvata todellisuutta. Sanavalinnoilla jo rakennetaan näkökulmia ja mielikuvia siitä, mitä on tapahtunut.

Esim. otsikko ”Perhe joutui pakenemaan Itä-Helsingistä” sisältää jo valmiiksi kokonaisen tulkinnan. Joutui pakenemaan on aika vahvasti latautunut ilmaus: se rakentaa mielikuvaa paikasta, josta on ollut pakko paeta jonkin vakavan ja hallitsemattoman uhan vuoksi. Lukija saa siis ennen jutun lukemista tietyn kehyksen, jonka läpi aletaan sitten tulkita kaikkea muuta.
Tämän ketjun otsikko on: perhe pakeni itäkeskuksesta, ja Iltalehden artikkelin otsikko on:

Perhe pakeni Helsingin Itäkeskuksesta – Tämä oli viimeinen niitti: ”Minulla meni niin hermo”

Joidenkin maahanmuuttajataustaisten lasten käytös oli äidin mukaan niin vastenmielistä, että perheen piti muuttaa Tuusulaan.

- Helsinkiläisperhe muutti Tuusulaan, koska poika kieltäytyi aloittamasta yläkoulua Itäkeskuksen peruskoulussa turvattomuuden vuoksi.

- Äidin mukaan oppimisympäristö oli Itä-Helsingissä levoton ja ongelmat ulottuivat kodin pihapiirin asti.

- Suuri S2-oppilaiden määrä hidasti äidin mukaan oman pojan oppimisen etenemistä.

----
Lähde: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/90b6 ... 1d139052e3
----

Kummassakaan otsikossa ei ole sanaa "joutui", ainoastaan omassa versiossasi.

Omasta mielestäni tämä perhe kyllä oli pakon edessä (lue: joutui) vaihtamaan maisemia, koska lapsi ei todellakaan halunnut/uskaltanut mennä enää samoihin koulu"kaveri"piireihin, johtuen maahanmuuttajalasten määrästä ja käytöksestä.

Vanhemmat tekivät vaikean, mutta oikean ratkaisun lapsensa vuoksi.

White flight = valkoinen/kantaväestön pako. Kyllä tässa jouduttiin pakenemaan tummemman aallon alta.
"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson
Kiimainen setämies
Scooby-Doo
Viestit: 22
Liittynyt: To Elo 06, 2026 9:57 am

Re: perhe pakeni itäkeskuksesta

Viesti Kirjoittaja Kiimainen setämies »

Bird kirjoitti: Ke Elo 12, 2026 12:05 am Mua ärsyttää ja ihmetyttää Minfossa aika usein se, miten helposti median klikkiotsikot muuttuu täällä tyyliin kokonaiseksi maailmankuvaksi. Ei käytetty kieli ole usein mitenkään neutraali tapa kuvata todellisuutta. Sanavalinnoilla jo rakennetaan näkökulmia ja mielikuvia siitä, mitä on tapahtunut.

Esim. otsikko ”Perhe joutui pakenemaan Itä-Helsingistä” sisältää jo valmiiksi kokonaisen tulkinnan. Joutui pakenemaan on aika vahvasti latautunut ilmaus: se rakentaa mielikuvaa paikasta, josta on ollut pakko paeta jonkin vakavan ja hallitsemattoman uhan vuoksi. Lukija saa siis ennen jutun lukemista tietyn kehyksen, jonka läpi aletaan sitten tulkita kaikkea muuta.

Sama asia voitais periaatteessa kuvata paljon neutraalimmin esim. vaikka: ”Perhe muutti pois Itä-Helsingistä” tai ”Perhe lähti Itä-Helsingistä turvattomuuden kokemusten vuoksi”. Näissäkin kerrotaan tapahtunut asia, mutta lukijaa ei samalla tavalla ohjata tiettyyn tunnepitoiseen tulkintaan.

Ja just tätä tarkoitan sillä, että kielellä rakennetaan näkökulmia ja jopa maailmankuvaa. Ei tarvitse edes valehdella. Riittää, että valitaan tietyt sanat, jätetään toiset valitsematta ja asetetaan tapahtumat tiettyyn kehykseen.
Siksi mua vähän huvittaa, mutta useimmiten vaan ärsyttää, se, miten täällä välillä rakennetaan valtavaa draamaa jonkin klikkiotsikon perusteella.

Ensin media kertoo asian mahdollisimman raflaavasti, sitten minfon keskustelijat, jopa ne fiksuilta vaikuttaneet, ottaa otsikon kirjaimellisena kuvauksena todellisuudesta ja aletaan hiki päässä ylireagoiden keskustella siitä todellisuudesta, joka on osittain syntynyt jo siinä otsikossa käytetyistä sanoista.

Btw. Tällaisessa puhutaan niin sanotusta "kehystämisestä" (framing). Sama tapahtuma voidaan saada kielellisillä valinnoilla näyttämään uhalta, poikkeukselta, tragedialta you name it.

Musta ton otsikon ja jutun perusteella ei ole perusteltua puhua pakenemisesta. Nyt jotain rajaa näihin juttuihin. Olen itse tehnyt muuttopäätöksen lapseni koulukiusaamisen takia, kun yritys ratkaista ongelma yhdessä koulun kanssa ei tuottanut riittävän hyvää tulosta ajan kuluessa, mutta emme todellakaan "joutuneet pakenemaan".

Ajattelen myös, että nää ”joutui pakenemaan” -tyyppiset ilmaukset pitäisi oikeasti säästää tilanteisiin, joissa ihminen oikeasti joutuu pakenemaan. Siis tilanteisiin, joissa on todellinen, vakava uhka ja lähteminen ei ole vain yksi vaihtoehto muiden joukossa. Muuttaminen, lähteminen ja pakeneminen ei ole synonyymejä.

Jos muutosta tai asuinalueelta pois lähtemisestä, vaikka sitten kiusaamisen takia, tehdään kielellisesti pakenemista, sana alkaa menettää merkitystään. Samalla sillä rakennetaan aika paljon dramaattisempaa kuvaa todellisuudesta kuin mitä pelkät tapahtumat välttämättä edellyttää. Tässä on oikeasti se ongelma, että kun voimakkaasti latautuneita sanoja käytetään jatkuvasti asioista, jotka ei oikeasti vastaa niiden alkuperäistä merkitystä, käsitys siitä, mikä on oikeasti vakavaa, alkaa vähitellen vääristyä.

Also.. nää vanhemmat ei ehkä tajunneet, miten avuttoman kuvan heistä tää "joutui pakenemaan" juttu antaa. Eihän he tässä näyttäydy aktiivisina toimijoina, jotka tekee vaikeassa tilanteessa päätöksen muuttaa, vaan ihmisinä joilla ei löydy muuta mahdollisuutta kuin "paeta". Tää on aika erilainen kehystys kuin vaikka "perhe päätti muuttaa syystä että..".

Just tällaisilla sanavalinnoilla voidaan rakentaa kokonainen kertomus: kuka on uhri, mikä on uhka, kuka toimii ja kuka joutuu vaan reagoimaan tapahtumiin. :roll:
Totuus sattuu, ymmärrän.
Bird
Jessica Fletcher
Viestit: 3117
Liittynyt: Su Marras 15, 2020 9:40 pm

Re: perhe pakeni itäkeskuksesta

Viesti Kirjoittaja Bird »

aivoriihi kirjoitti: To Elo 13, 2026 6:03 am Tämän ketjun otsikko on: perhe pakeni itäkeskuksesta, ja Iltalehden artikkelin otsikko on:

Perhe pakeni Helsingin Itäkeskuksesta – Tämä oli viimeinen niitti: ”Minulla meni niin hermo”

Joidenkin maahanmuuttajataustaisten lasten käytös oli äidin mukaan niin vastenmielistä, että perheen piti muuttaa Tuusulaan.

- Helsinkiläisperhe muutti Tuusulaan, koska poika kieltäytyi aloittamasta yläkoulua Itäkeskuksen peruskoulussa turvattomuuden vuoksi.

- Äidin mukaan oppimisympäristö oli Itä-Helsingissä levoton ja ongelmat ulottuivat kodin pihapiirin asti.

- Suuri S2-oppilaiden määrä hidasti äidin mukaan oman pojan oppimisen etenemistä.

----
Lähde: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/90b6 ... 1d139052e3
----

Kummassakaan otsikossa ei ole sanaa "joutui", ainoastaan omassa versiossasi.

Omasta mielestäni tämä perhe kyllä oli pakon edessä (lue: joutui) vaihtamaan maisemia, koska lapsi ei todellakaan halunnut/uskaltanut mennä enää samoihin koulu"kaveri"piireihin, johtuen maahanmuuttajalasten määrästä ja käytöksestä.

Vanhemmat tekivät vaikean, mutta oikean ratkaisun lapsensa vuoksi.

White flight = valkoinen/kantaväestön pako. Kyllä tässa jouduttiin pakenemaan tummemman aallon alta.
Totta, olet oikeassa tarkentaessasi, ettei otsikoissa luknut "joutui", my bad. Mun varsinainen argumentti ei kuitenkaan ole riippuvainen sanasta "joutui". Ennen kaikkea pointti oli klikkiotsikot, niihin tarttuminen ja se, miten sanaa "paeta" käytetään. Ja siis klikkiotsikko tosiaan kyseessä — sanaa "paeta" ei itse jutussa käytetä.

Kuvaahan tuo "joutui pakenemaan" kuitenkin myös hyvin sitä mielikuvaa, jonka sana "pakeni", tässä rakentaa – kuten huomaat, itsekin käytit sitä.

Varmuuden vuoksi: Ymmärrän, että tää perhe päätti valita poismuuton. En kiistä, etteikö perhe olisi voinut kokea tilanteen siten, ettei heidän mielestään pojan kannattanut jatkaa koulunkäyntiään hänelle osoitetussa koulussa. He ovat siis tosiaan voineet tehdä vaikeassa tilanteessa järkevän päätöksen lapsensa vuoksi. Siitä ei vain vielä seuraa, että "pakeneminen" olis neutraali tai edes erityisen osuva sana kuvaamaan kyseisenlaista muuttoa. ”Pakeni Itäkeskuksesta” ja ”muutti pois Itäkeskuksesta, koska poika kieltäytyi aloittamasta yläkoulua Itäkeskuksen peruskoulussa turvattomuuden vuoksi" ei välitä lukijalle samaa kuvaa.

"Paeta/pakeni" aiheuttaa helposti myös mielikuvan, ettei muita realistisia mahdollisuuksia objektiivisesti katsoen olisi. Olis itse asiassa hyvä tarkastella myös tätä äidin ja sinun mainitsemaasi ”pakkoa”. Näillä tiedoin kyse vaikuttaa ennen kaikkea olevan koetusta pakosta, ei siitä, ettei muita vaihtoehtoja olisi ollut/olisi. Kun tällainen kokemus kehystetään ”pakenemiseksi”, perheestä tulee kertomuksessa avuton uhri, Itä-Helsingistä vaarallinen uhka ja muutosta ainoa mahdollinen ratkaisu. Mutta se lienee eri keskustelun paikka. Kuitenkin just tätäkin tarkoitan kehystämisellä.
“The fundamental cause of the trouble in the modern world today is that the stupid are cocksure while the intelligent are full of doubt.”— Bertrand Russell
Bird
Jessica Fletcher
Viestit: 3117
Liittynyt: Su Marras 15, 2020 9:40 pm

Re: perhe pakeni itäkeskuksesta

Viesti Kirjoittaja Bird »

Kiimainen setämies kirjoitti: To Elo 13, 2026 10:47 am Totuus sattuu, ymmärrän.
Olipa sisällötön heitto. :lol:

Mikä on tämä mainitsemasi "totuus", kenen määrittelemä ja millä näytöillä? :D
Tässäkin pitäisi erottaa toisistaan se, mitä tiedetään, mitä jutussa kerrotaan, millaisia tulkintoja siitä tehdään ja mitä johtopäätöksiä niistä sitten vedetään.

En ole muuten koskaan kiistänyt, etteikö maahanmuutosta olisi aiheutunut ongelmia — päinvastoin, olen jo kauan ollut itsekin huolissani niistä. Maahanmuuttopolitiikka vaatii omastakin mielestäni pikaisia muutoksia — on itsestään selvää, että näin ei voi jatkua. Mielestäni ne muutokset olisi kyllä pitänyt tehdä jo selvästi aiemmin. Itse asiassa, jos tarkkoja ollaan, mielestäni nykyiseen tilanteeseen ei olisi pitänyt koskaan päätyä edes.

En vain kannata tippaakaan sitä, että rakennetaan joku hysteerinen maailmankuva, jossa tapauksista tehdään median klikkiotsikoilla sekä lukijoiden yliyleistävillä ja yliyksinkertaistavilla tulkinnoilla vielä suurempia kuin ne onkaan (niitä ongelmia on muutenkin jo ihan liikaa) ja, jossa meille kantiksille ei muka olisi muita keinoja selviytyä kuin esim. "pakollinen" white flight. :roll:

Myös sun väite siitä, että mua jotenkin "sattuisi", perustuu lähinnä johonkin omaan "totuuteesi" liittämääsi väärään mielikuvaan musta. :wink:
“The fundamental cause of the trouble in the modern world today is that the stupid are cocksure while the intelligent are full of doubt.”— Bertrand Russell
Vastaa Viestiin