Malmivarat valtion haltuun!

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.
Zessie
Olivia Benson
Viestit: 724
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2018 12:37 pm

Malmivarat valtion haltuun!

Viesti Kirjoittaja Zessie »

Suomessa on perinteisesti annettu runsaat malmivaramme noin vain lähinnä ulkomaalaisten yritysten hyödynnettäväksi! Millaisen omaisuuden olemmekaan epäpätevien hallitusten takia menettäneet! Suomen lukuisista kaivoksista on hyödytty vain minimaalisesti muutamien satojen työpaikkojen tuloilla (toisin kuin esim. Ruotsissa sillä Ruotsin merkittävimmät rautamalmivarat omistaa kokonaan Ruotsin valtio valtionyhtiö LKAB:n kautta!) mutta vastalahjaksi olemme saaneet hylätyt kaivokset, saastuneet maat ja myrkylliset jätteet.
Nyt on tehtävä heti nopeasti selkeä muutos ennen kuin esim. suuren vasta löydetyn suomugrafiittiesiintymän tuotot katoavat taas kuin tuhka tuuleen. Kaivokset ja nimenomaan malmit kuuluvat Suomen kansalle ja valtio kun ottaa runsaasti lainaa vaikka mihin tarkoitukseen, niin nyt on otettava lainaa kaivostoiminnan käynnistämiseen! Yhtään malmin hitusta ei enää lahjoiteta toisen valtion yrityksille! Näin saamme kaikki varat Suomeen, saamme työpaikkoja ja voimme huolehtia energian riittävyydestä ja ympäristövaikutuksista. Suomen valtion pitää tästä lähtien hoitaa kaikki malmin etsintä itse ja aktivoida oma etsintätoiminta. Jätetään ne hallirahat anomatta ja runtataan rahaa erittäin tuottoisalle kaivostoiminnalle.
Ohessa Suomen viite Suomen kaivosluetteloon 11 toimivaa ja 93 suljettua. https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_ ... aivoksista
Voiko kukaan sanoa, jonkun suomalaisen rikastuneen näillä varannoilla! Saastuneita maita, vesiä ja myrkyllisiä jätteitä kyllä löytyy.
Zessie
Olivia Benson
Viestit: 724
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2018 12:37 pm

Re: Malmivarat valtion haltuun!

Viesti Kirjoittaja Zessie »

Niin onhan meillä tämä Finnish Minerals Group, joka on kyllä todella heikko voima eikä mitenkään korvaa täysvaltaista maamineraalien etsintää ja käyttöä lakisääteisesti hallitsevaa valtion omaa kaivosyhtiötä Minerals and Mining of Finland. Joka pitäisi selkeästi perustaa ensitilassa ja samalla tarvitsemme uuden maamineraaleja käsittelevän lain, joka vahvistaa ja täten julkistaa Suomen valtion maamineraalien täysvaltaisen omistuksen, etsinnän, jalostuksen ja käytön ja kieltää vieraiden maiden omavaltaisen mineraalien etsinnän ja käytön Suomen maaperällä!
Zessie
Olivia Benson
Viestit: 724
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2018 12:37 pm

Re: Malmivarat valtion haltuun!

Viesti Kirjoittaja Zessie »

Mitä enemmän Suomen kaivostoimintaa tarkastelee sitä kummallisemmalta ja toisaalta epäilyttävältä, omavaltaisemmalta, rikollisemmalta ja Suomen kansalta salatulta koko kaivostoiminta näyttää kautta aikojen olleen. Esimerkiksi meillä on nyt 93 suljettua kaivosta, joista vain 3 on sellaisessa kunnossa, että niihin voidaan päästää yleisöä katsomaan. Muut ovat niin saastuneita erilaisista myrkyllisistä aineista ja jopa laajalta alueelta vesistöä ja maaperää.

Miten näiden kaivoksien hyödyntämisestä on aikoinaan sovittu, mitä on saanut maaomistaja ja ennen kaikkea mitä on saanut Suomi so. Suomen kansa, jolle kaivoksien tuotto kuuluu? Onko vain maanonomistaja saanut jonkun aivan mitättömän korvauksen, työläiset pienen palkan ja vaarallisen työympäristön, valtio (Suomen kansa) ei ole saanut käytännössä muuta kuin päästöt ja hyljätyn vaarallisen kaivosalueen. Ovatko valtion tekemät sopimukset olleet noin äärimmäisen epäonnistuneita?

Kuka ja ketkä ovat tehneet kaivossopimukset ja keitä on hyödyttänyt ulkomaalaiset omistajat? Nämä pitäisi saada vastuuseen lepsusta työstään! Kaikki kaivostoiminta alusta loppuun asti pitää olla Suomen kansalle julkista! Vain Suomen valtio saa omistaa tulevat kaivokset ja tehdä mineraalien etsintää ja kartoitusta ja sitä pitää tehdä aktiivisesti riittävän isolla joukolla! Toki vuokraus tietyissä tilanteissa sallitaan vain tuntuvalla korvauksella esim. 20% tuotosta, tiukat ympäristövaikutusrajoitteet ja niiden virallinen tiukka järjestetty valvonta ja tietenkin valmiita talletukset kaivoksen jälkihoitoa varten. Suomalaisten tulee nyt heti muuttaa tämä kriittinen määrittelemätön tilanne, muuttaa/täydentää ao. lakia, asetuksia ja asennetta!
Zessie
Olivia Benson
Viestit: 724
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2018 12:37 pm

Re: Malmivarat valtion haltuun!

Viesti Kirjoittaja Zessie »

Osuinpa tarkastelussani isoon epäkohtapesään Suomessa: kaivokset&datakeskukset versus Suomen puhdas luonto/saastuminen/’lyhytaikaiset’ työpaikat/infra/jne. Miten kaikki havaitut nopeasti lisääntyvät yhteiskuntaa ja ympäristöä tuhoavat epäkohdat ovat juuri nyt lisääntymässä entisestään ja yleensäkään mahdollisia ilman tarkempaa haittatarkastelua? Kaksi suurimmista syistä juuri nyt ovat etenkin erikoismetallien ja datakeskusten suuri tarve. Toinen on näihin liittyvä yhteiskunnan tarjoaman ympäristönsuojelemisen valvonnan täydellinen puute tai sen merkittävä heikkous (siis rahoitus ja resurssit).
Samaan käsitykseen tulivat Turun ja Itä-Suomen yliopistojen sekä Suomen Ympäristökeskuksen tutkijat hiljattain julkaistuissa uusiutuvan energian politiikkasuosituksissaan. He pitävät ongelmallisena, että hankkeita arvioidaan yksittäin, eikä yhteisvaikutuksia selvitetä. Datakeskusten sijoittamiseen, lukumäärän rajoittamiseen ja tyyppiin ei ole mitään rajoitteita eikä hallitus ollut edes tietoinen mihin niitä on tulossa ja kenen toimittamana ja mitä haittoja niistä aiheutuu. Sijoitus- ja rakennuslupa on ollut vain kunnan päättäjien päätettävissä ja peruste on ollut tonttivuokrat ja mahdolliset työpaikat. Täydellisesti on jäänyt huomioimatta liikenne, sähkö, lopetuskustannukset ja niiden saasteet.
Sama tilanne on kaivosalalla, kun akkumetallien, kullan yms. hinnat ovat pilvissä ja uusia satelee kaiken aikaa. Sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton (ainoa) Lapin piirin toiminnanjohtaja Sisli Piisilä. Hänen mukaansa mikään toimija ei hallinnoi maankäytön hankkeiden kokonaiskuvaa Suomessa. Lappiin suunnitellaan kaivoksia, tuulivoimaa, datakeskuksia ja pumppuvoimaloita. Uudet maankäytön muodot tulevat usein aiemman resurssien käytön rinnalle. Meneillään voi olla suurin pohjoisen maiseman muutos jälleenrakennuskauden jälkeen, Piisilä sanoo. "Kestävämpää kuntarakenteelle olisi hakea kasvua pitkällä aikavälillä. Kaivosten elinkaari on yleensä 10–20 vuotta.", Piisilä sanoo”. Lähde: https://www.hs.fi/alueet/art-2000012194326
Datakeskusten sijoituspaikkojen ongelmiin on nyt myös herätty esim. Tuusulassa rakennuslupa on myönnetty hankkeelle ilman että on mainittu datakeskus sanaa päätöksissä. Datakeskukset kuluttavat paljon sähköä. Jos sähkönsyöttö katkeaa, keskus toimii varavoimalähteellä, johon tarvitaan dieselpolttoainetta. Datakeskuksissa säilytetään dieselin lisäksi myös muita myrkyllisiä aineita, kuten jäähdytysjärjestelmään tarvittavaa glykolia. Laitilan mukaan suunnitellun datakeskuksen lähistöllä on asuintalojen lisäksi muun muassa Päijännetunneli, joka tuo käyttövettä yli miljoonalle suomalaiselle. Lähde: https://www.hs.fi/pkseutu/art-2000012213444.htm
Nämä nopeasti lisääntyvät ja laajasti vaikuttavat ongelmat pitää hallituksen ottaa vakavasti ja kiireellisesti tarjota koko Suomen kattavia turvallisia ratkaisumalleja ja ennen kaikkea tehokasta valvontaa sillä muuten koko Suomi on täynnä kaivoksia ja datakeskuksia, joista kukaan ei tiedä kuka omistaa ja mistä maasta ja miten nyt ja jatkossa huolehtivat päästöistään ja yhteiskunnan kuormituksesta.
Vastaa Viestiin