Poliisi sai tiedon väkivallasta hätäkeskuksen kautta hieman yhden jälkeen lauantaina 5. syyskuuta aamuyöllä
Pohjanmaan poliisi tutkii kahta epäiltyä tapon yritystä Kokkolassa.
Poliisi sai tiedon väkivallasta hätäkeskuksen kautta hieman yhden jälkeen lauantaina 5. syyskuuta aamuyöllä.
Tapahtumapaikalle mennyt poliisipartio löysi kaksi miestä, joista kumpaakin oli puukotettu. Poliisi antoi ensiapua kummallekin miehelle jonka jälkeen heidät vietiin sairaalahoitoon.
Poliisi otti pian tapahtuneen jälkeen kiinni kaksi henkilöä tapon yrityksistä epäiltyinä. Toinen kiinniotetuista kertoi poliisille, että tapahtumien yhteydessä myös häntä oli pahoinpidelty. Poliisi tutkii tätä tapahtumaa alustavasti pahoinpitelynä.
Pahoinpitelyyn liittyen poliisi otti kiinni lauantaiaamun aikana kaksi miestä.
Poliisille selvisi, että miehet ovat tapon yrityksen uhreja.
Poliisin alustavien tietojen mukaan väkivallanteot olivat saaneet alkunsa osapuolten välisestä riidasta.
Poliisin esitutkinta on vielä hyvin alkuvaiheessa, ja alustavat rikosnimikkeet voivat täydentyä tai muuttua esitutkinnan edetessä.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012254310.html
Väkivaltainen yö Kokkolassa – kaksi epäiltyä tapon yritystä 5.9.
-
PaikallaOikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18118
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
-
BLOFELD007
- Harjunpää
- Viestit: 341
- Liittynyt: To Syys 05, 2024 9:04 am
Re: Väkivaltainen yö Kokkolassa – kaksi epäiltyä tapon yritystä 5.9.
Raineri ja Valde?
Rehelliseksi ja luotettavaksi tunnettu
-
Seppo Taigina
- Aloitteleva Besserwisser
- Viestit: 14
- Liittynyt: Ke Helmi 25, 2026 9:59 am
Re: Väkivaltainen yö Kokkolassa – kaksi epäiltyä tapon yritystä 5.9.
Nistejä. Nimiä en tiedä.
Re: Väkivaltainen yö Kokkolassa – kaksi epäiltyä tapon yritystä 5.9.
Yksi henkilö vangittu Kokkolan tapon yrityksistä epäiltynä
8.9.2026 14.42
Pohjanmaan poliisi jatkaa Kokkolassa lauantaina 5.9.2026 tapahtuneiden väkivaltarikosten esitutkintaa. Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus on tänään vanginnut yhden henkilön todennäköisin syin epäiltynä kahdesta tapon yrityksestä. Poliisi kertoi viikonloppuna tutkivansa kahta tapon yritystä, joissa kahta miestä puukotettiin Kokkolassa pian puolenyön jälkeen. Poliisin tämänhetkisen käsityksen mukaan väkivallantekoja edelsi osapuolten välinen riita.
Esitutkinnan edetessä on selvinnyt, että myös yhtä naista epäillään avunannosta kahteen tapon yritykseen. Nainen on ollut kiinniotettuna, mutta hänet on sittemmin vapautettu. Kuten poliisi on aiemmin kertonut, tapon yritysten kahta asianomistajaa epäillään puolestaan tapahtumien yhteydessä tapahtuneesta pahoinpitelystä. Poliisi jatkaa tapahtumien kulun ja osapuolten toiminnan selvittämistä. Esitutkinta on edelleen kesken. Käräjäoikeus on asettanut syytteen nostamisen määräajaksi 30.10.2026.
https://poliisi.fi/-/yksi-henkilo-vangi ... -epailtyna

PK 26/174.
1. Vangittavaksi vaadittu: YUSUF, Amin Warsame (070602)
2. Puolustaja: AA Hannu Kaitaluoma
3. Tutkinnanjohtaja: Rikoskomisario Kristina Boholm
4. Rikokset, joista epäillään todennäköisin syin:
1) Tapon yritys, 5710/R/18183/26, 5.9.2026, Kokkola
2) Tapon yritys, 5710/R/18183/26, 5.9.2026, Kokkola
5. Syytteen nostamisen määräpäivä: 30.10.2026
Päätös: Yusuf määrättiin vangittavaksi.
1. Vangittavaksi vaadittu: YUSUF, Amin Warsame (070602)
2. Puolustaja: AA Hannu Kaitaluoma
3. Tutkinnanjohtaja: Rikoskomisario Kristina Boholm
4. Rikokset, joista epäillään todennäköisin syin:
1) Tapon yritys, 5710/R/18183/26, 5.9.2026, Kokkola
2) Tapon yritys, 5710/R/18183/26, 5.9.2026, Kokkola
5. Syytteen nostamisen määräpäivä: 30.10.2026
Päätös: Yusuf määrättiin vangittavaksi.
-
BLOFELD007
- Harjunpää
- Viestit: 341
- Liittynyt: To Syys 05, 2024 9:04 am
Re: Väkivaltainen yö Kokkolassa – kaksi epäiltyä tapon yritystä 5.9.
on yllättäen olikin mohammedin sakkiin kuuluva, takaisin vaan hiekka-aavikolle koko nilkki, ilman paluulippua 
Rehelliseksi ja luotettavaksi tunnettu
Re: Väkivaltainen yö Kokkolassa – kaksi epäiltyä tapon yritystä 5.9.
Missähän päin Kokkolaa nämä kahinat käytiin? Tietoa/huhuja? Kovasti nyt nostetaan taas kaupunkia tilastoissa 
Aiemmin oli lähinnä romanien nujakointia, mutta kansainvälisyys näyttää saapuneen tännekin.

-a girl from yesterday-
-
Suomentoivo
- Scooby-Doo
- Viestit: 28
- Liittynyt: Ti Syys 02, 2025 9:54 pm
Re: Väkivaltainen yö Kokkolassa – kaksi epäiltyä tapon yritystä 5.9.
Yllättyneet kädet ylös, taas Muhammad. Odotan innolla sitä päivää, kun vasemmisto voittaa vaalit ensi keväänä ja sadattuhannet muslimit vyöryvät Suomeen painamaan viimeiset naulat suomineidon arkkuun.