Poliisi jahtasi mönkijäkuljettajaa Itä-Uudellamaalla tiistai-iltana. Itä-Uudenmaan poliisi kertoo tiedotteessa, että epäillyn ajo aiheutti lukuisia vaaratilanteita.
Poliisi sai tehtävän Hyvinkään Hakalaan tiistaina ennen iltakuutta varastetusta mönkijästä.
– Partio sai näköhavainnon mönkijästä Riihimäenkadulla ja tästä alkoi takaa-ajo, joka kulki ensin kohti Paavolaa, päin punaisia liikennevaloja ja sieltä kohti Sveitsin ja Talvisillan aluetta, kuvailee tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Markku Lylykangas tiedotteessa.
Poliisin mukaan kuljettaja ajoi pitkin kävelyteitä, ajoväyliä sekä lenkkipolkuja. Tehtävässä oli useita poliisin partioita.
Poliisi näytti pakenevalle kuljettajalle pysäytysvaloa Koneenkadun ja Läntisen Yhdystien välisellä kevyenliikenteenväylällä. Kuljettaja ei kuitenkaan totellut käskyä. Pakenija kiihdytti mönkijällä kohti hänen edessään seisonutta poliisia, joka oli yrittänyt pysäyttää tätä. Poliisi loukkaantui tilanteessa.
– Pakomatka päättyi hetkeä myöhemmin, kun partio sai Talvisillankadulla havainnon jalan pakenevasta epäillystä, joka edelleenkin jätti noudattamatta poliisin pysähtymiskäskyä. Epäilty pakeni lopulta läheiseen rappukäytävään, josta hänet otettiin kiinni, Lylykangas jatkaa.
Poliisin mukaan takaa-ajon aikana tiellä oli runsas liikenne sekä paljon jalankulkijoita liikenteessä.
Poliisi epäilee kuljettajaa ainakin kuudesta eri rikoksesta: moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Rikosnimikkeet voivat täsmentyä esitutkinnan aikana.
Mönkkärijonne yritti tappaa poliisin
-
vastarannansääski
- Olivia Benson
- Viestit: 736
- Liittynyt: Su Tammi 21, 2024 5:56 pm
Mönkkärijonne yritti tappaa poliisin
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e977 ... 2b4be33845
-
Oulun_Kungas
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1476
- Liittynyt: Su Maalis 09, 2025 3:20 pm
Re: Mönkkärijonne yritti tappaa poliisin
No, MUTTA: Eiköhän tämäkin selviä sillä, että poliisi lähettää tälle henkilölle kohdistetun kirjeen, jossa paheksutaan hänen toimintaansa. Ei saa varastaa, ei saa ajaa poliisin päälle, eikä saa ajaa karkuun.
Ja tehtävä hoidettu!
Ja tehtävä hoidettu!
Re: Mönkkärijonne yritti tappaa poliisin
Aivan. Juuri näin. Ja tässähän on selvä lieventävä asianhaara, viaton mönkijäkuljettaja on lukenut tämän palstan erikoisasiantuntijoiden kommentteja ilkeän poliisin toteuttamasta mopopojan tapon yrityksestä Tuusulassa, ja hän oli varma että poliisi yrittää tappaa hänetkin. Ei siinä silloin voi muuta kuin yrittää puolustautua. Siis perusteltua hätävarjelua. Jos kaikki menee oikein, poliisia rangaistaan.Oulun_Kungas kirjoitti: Ti Syys 22, 2026 4:22 pm No, MUTTA: Eiköhän tämäkin selviä sillä, että poliisi lähettää tälle henkilölle kohdistetun kirjeen, jossa paheksutaan hänen toimintaansa. Ei saa varastaa, ei saa ajaa poliisin päälle, eikä saa ajaa karkuun.
Ja tehtävä hoidettu!
Re: Mönkkärijonne yritti tappaa poliisin
Onko laki muuttunut: aikoinaan jos yritit ajaa poliisin yli, se oli automaattisesti murhan yritys.
- Tähdet kertovat
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1699
- Liittynyt: Ma Heinä 22, 2019 3:28 pm
Re: Mönkkärijonne yritti tappaa poliisin
Eikös tuossa uutisoida jo päivällä 13.30, että tapahtuma ollut tiistai-iltana? Viime talven tiistai-ilta vai mikä. Nämä nykyiset klikki-uutiset jättää lähes aina holkin auki, ei pitäisi lukea enää ollenkaan, kun jo ajankohdan uutisoinnista tehdään noin suurpiirteistä 
”puhaltelevat, huutavat ja ympäriinsä huitovat ihmiset aiheuttavat meille pörriäisille valtavasti imago-ongelmia"
Re: Mönkkärijonne yritti tappaa poliisin
Joosua kirjoitti: Ti Syys 22, 2026 7:13 pmAivan. Juuri näin. Ja tässähän on selvä lieventävä asianhaara, viaton mönkijäkuljettaja on lukenut tämän palstan erikoisasiantuntijoiden kommentteja ilkeän poliisin toteuttamasta mopopojan tapon yrityksestä Tuusulassa, ja hän oli varma että poliisi yrittää tappaa hänetkin. Ei siinä silloin voi muuta kuin yrittää puolustautua. Siis perusteltua hätävarjelua. Jos kaikki menee oikein, poliisia rangaistaan.Oulun_Kungas kirjoitti: Ti Syys 22, 2026 4:22 pm No, MUTTA: Eiköhän tämäkin selviä sillä, että poliisi lähettää tälle henkilölle kohdistetun kirjeen, jossa paheksutaan hänen toimintaansa. Ei saa varastaa, ei saa ajaa poliisin päälle, eikä saa ajaa karkuun.
Ja tehtävä hoidettu!
Mitä tuota edes takaa-ajamaan. Mopojonnen kiilauksesta kertovissa keskusteluissahan todettiin, että mopo jää kiinni seuraavanakin päivänä. Sama kai koskee mönkkäreitäkin.
Re: Mönkkärijonne yritti tappaa poliisin
Masteri kirjoitti: Ti Syys 22, 2026 11:31 pmNiinpä niin, mitäpä sitä takaa ajamaan, koska MOPO jää kiinni.Joosua kirjoitti: Ti Syys 22, 2026 7:13 pmAivan. Juuri näin. Ja tässähän on selvä lieventävä asianhaara, viaton mönkijäkuljettaja on lukenut tämän palstan erikoisasiantuntijoiden kommentteja ilkeän poliisin toteuttamasta mopopojan tapon yrityksestä Tuusulassa, ja hän oli varma että poliisi yrittää tappaa hänetkin. Ei siinä silloin voi muuta kuin yrittää puolustautua. Siis perusteltua hätävarjelua. Jos kaikki menee oikein, poliisia rangaistaan.Oulun_Kungas kirjoitti: Ti Syys 22, 2026 4:22 pm No, MUTTA: Eiköhän tämäkin selviä sillä, että poliisi lähettää tälle henkilölle kohdistetun kirjeen, jossa paheksutaan hänen toimintaansa. Ei saa varastaa, ei saa ajaa poliisin päälle, eikä saa ajaa karkuun.
Ja tehtävä hoidettu!
Mitä tuota edes takaa-ajamaan. Mopojonnen kiilauksesta kertovissa keskusteluissahan todettiin, että mopo jää kiinni seuraavanakin päivänä. Sama kai koskee mönkkäreitäkin.
Jatketaan vitsailulinjalla ja mietitään liejuunko vai peräti tervaan jää kiinni.
-
aavikkoralli
- Martin Beck
- Viestit: 791
- Liittynyt: Su Maalis 14, 2021 1:07 pm
Re: Mönkkärijonne yritti tappaa poliisin
Kansanmurha-mediat ovat niin sekaisin, ettei tässä tosiaankaan pysty keräämään paljoakaan tiedonpalasia syyllisestä ja muista pikku yksityiskohdista. Oliko mönkijä edes mopomönkijä vai isompi, moottoripyörän koneella varustettu? Oliko se edes mönkijä vai ns. koppimönkijä, jollaisia nuorilla on enemmän kuin oikeita mönkijöitä? Tekijällä ei ollut ajolupaa, jos mönkijä oli mopo, niin ajaja ei ilmeisesti kuitenkaan ole alaikäinen koska olisi muuten mennyt sossun piiriin? Oliko ajaja edes suomalainen? Miten poliisi loukkaantui tilanteessa jossa ei ole tapahtunut törmäystä? Tapahtuiko tämä tämän viikon tiistaina vai vuonna 2023? Tapahtuiko koko tapahtumaa edes? Onko suomalaisten kansanmurha oikein? Onko kukaan nähnyt vieläkään suomalaista nato-kannattajaa? Mikä on jauhojengi?
Re: Mönkkärijonne yritti tappaa poliisin
https://yle.fi/a/74-20247606Mönkijävaras ajoi poliisin päälle takaa-ajon aikana Hyvinkäällä – poliisi loukkaantui
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mon ... ui/9396438Mönkijävaras pakeni poliisia Hyvinkäällä – yksi poliisi loukkaantui
https://poliisi.fi/-/monkkarikuski-pake ... ikenteessaMönkkärikuski pakeni poliisia – aiheutti useita vaaratilanteita liikenteessä
Näköjään sama tiedote joka puolella
Konservatiivi-libertaari, entinen vihreä. Ei lue al-Hesaaria. Nuiva. Antinatsi. Antikommunisti. Anti-antifantti. Arhinmäki syytteeseen. GWh CO2++ U238 CPU AI UKR IL RSA ICE++ SCOTUS X