Poliisi tutkii rajua välikohtausta Kuopiossa – Riehujat veivät mukanaan Woltin ruoatkin
Lähetetty: To Syys 24, 2026 5:00 pm
Itä-Suomen poliisi tutkii epäiltyä ryöstörikosta Kuopion Särkiniemessä
Poliisit hälytettiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä Nurmitien asuintalojen luo. Alueella on vierekkäin useita rivitaloja.
Ensitietojen mukaan kukaan ei saanut vakavia vammoja, mutta paikalla oli ollut välikohtaus, josta on kirjattu rikosilmoitus tässä vaiheessa muun muassa ryöstön yrityksenä.
Paikalle oli yöllä saapunut pari miestä, jotka olivat riehuneet yhden asunnon luona ja uhkailleet ainakin kahta ihmistä. Poislähtiessään epäiltyjen tekijöiden epäillään poikkeuksellisesti varastaneen mukaansa myös sivullisen asukkaan Wolt-ruokalähetyksen.
Silminnäkijöiden mukaan paikalla oli heiluteltu esillä myös puukkoa. Tästä ei ole kuitenkaan vielä varmuutta. Poliisin mukaan tapahtumien kulku on vielä tutkinnassa eikä toistaiseksi tiedossa vielä ole, kuinka monta ihmistä ja mitä tekovälineitä tapahtumiin liittyy.
Poliisi pyytää etenkin sellaisia ihmisiä ilmoittautumaan, jotka ovat joutuneet tilanteessa itse uhkailun tai muun rikoksen kohteeksi.
Lisäksi poliisi pyytää tapahtumat nähneiltä ihmisiltä havaintoja tilanteesta poliisille sähköpostiin [email protected] tai puhelimitse numeroon 0295 412 232.
Tässä vaiheessa tiedossa on, että välikohtaus sattui keskiviikkona noin kello 22. Paikalta soitettiin hätänumeroon avun saamiseksi, minkä jälkeen Nurmitien asuintalojen luo tuli useita poliisipartioita. Naapuruston mukaan poliisit tulivat avuksi nopeasti.
Poliisi ei tässä vaiheessa kommentoi, onko se tavoittanut rikokseen epäiltyjä tekijöitä. Tapahtumia tutkitaan ainakin ryöstön yrityksenä ja näpistyksenä, mutta rikosnimikkeet voivat muuttua tutkinnan aikana.
Yöllinen välikohtaus herätti huomiota ja harmitusta naapurustossa.
Naapuruston mukaan samalla alueella on viime aikoina käynyt toistuvasti poliisiautoja ja ambulansseja selvittämässä muun muassa pahoinpitelyjä ja huumeisiin liittyviä rikosepäilyjä.
https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/9820236