Itä-Suomen poliisi tutkii epäiltyä ryöstörikosta Kuopion Särkiniemessä
Poliisit hälytettiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä Nurmitien asuintalojen luo. Alueella on vierekkäin useita rivitaloja.
Ensitietojen mukaan kukaan ei saanut vakavia vammoja, mutta paikalla oli ollut välikohtaus, josta on kirjattu rikosilmoitus tässä vaiheessa muun muassa ryöstön yrityksenä.
Paikalle oli yöllä saapunut pari miestä, jotka olivat riehuneet yhden asunnon luona ja uhkailleet ainakin kahta ihmistä. Poislähtiessään epäiltyjen tekijöiden epäillään poikkeuksellisesti varastaneen mukaansa myös sivullisen asukkaan Wolt-ruokalähetyksen.
Silminnäkijöiden mukaan paikalla oli heiluteltu esillä myös puukkoa. Tästä ei ole kuitenkaan vielä varmuutta. Poliisin mukaan tapahtumien kulku on vielä tutkinnassa eikä toistaiseksi tiedossa vielä ole, kuinka monta ihmistä ja mitä tekovälineitä tapahtumiin liittyy.
Poliisi pyytää etenkin sellaisia ihmisiä ilmoittautumaan, jotka ovat joutuneet tilanteessa itse uhkailun tai muun rikoksen kohteeksi.
Lisäksi poliisi pyytää tapahtumat nähneiltä ihmisiltä havaintoja tilanteesta poliisille sähköpostiin [email protected] tai puhelimitse numeroon 0295 412 232.
Tässä vaiheessa tiedossa on, että välikohtaus sattui keskiviikkona noin kello 22. Paikalta soitettiin hätänumeroon avun saamiseksi, minkä jälkeen Nurmitien asuintalojen luo tuli useita poliisipartioita. Naapuruston mukaan poliisit tulivat avuksi nopeasti.
Poliisi ei tässä vaiheessa kommentoi, onko se tavoittanut rikokseen epäiltyjä tekijöitä. Tapahtumia tutkitaan ainakin ryöstön yrityksenä ja näpistyksenä, mutta rikosnimikkeet voivat muuttua tutkinnan aikana.
Yöllinen välikohtaus herätti huomiota ja harmitusta naapurustossa.
Naapuruston mukaan samalla alueella on viime aikoina käynyt toistuvasti poliisiautoja ja ambulansseja selvittämässä muun muassa pahoinpitelyjä ja huumeisiin liittyviä rikosepäilyjä.
https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/9820236
Poliisi tutkii rajua välikohtausta Kuopiossa – Riehujat veivät mukanaan Woltin ruoatkin
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18193
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
-
MustaNaamion
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 557
- Liittynyt: Ma Maalis 09, 2026 6:02 pm
Re: Poliisi tutkii rajua välikohtausta Kuopiossa – Riehujat veivät mukanaan Woltin ruoatkin
No eipä tuo poliisi kovin nopeasti ole tullut, kun tekijät on kateissa. Muutenhan poliisi olisi informoinut ottaneensa miehet haltuunsa.
Toivottavasti oli jotain vegepaskaa narkeille eikä mitään ihmisravintoa.
Toivottavasti oli jotain vegepaskaa narkeille eikä mitään ihmisravintoa.
Re: Poliisi tutkii rajua välikohtausta Kuopiossa – Riehujat veivät mukanaan Woltin ruoatkin
Kuopiossa tapahtuu... Joku pöllii 30 euron eväät.
-
weisses fleisch
- Sabrina Duncan
- Viestit: 373
- Liittynyt: To Loka 20, 2016 5:53 pm
Re: Poliisi tutkii rajua välikohtausta Kuopiossa – Riehujat veivät mukanaan Woltin ruoatkin
No ihmisravinnoksi kelpaamatontahan se oli jo lähtökohtaisesti oltuaan mutiaisen hallussa.MustaNaamion kirjoitti: To Syys 24, 2026 5:18 pm
Toivottavasti oli jotain vegepaskaa narkeille eikä mitään ihmisravintoa.
Re: Poliisi tutkii rajua välikohtausta Kuopiossa – Riehujat veivät mukanaan Woltin ruoatkin
Ouh nouh, joku vienyt Woltin ruoat. Ihme ettei lähetetty Karhuryhmää paikalle.
"Those who want respect, give respect."
- Cosmic_cowboy
- Poliisikoira Rex
- Viestit: 273
- Liittynyt: To Helmi 19, 2026 11:16 pm
Re: Poliisi tutkii rajua välikohtausta Kuopiossa – Riehujat veivät mukanaan Woltin ruoatkin
Sisäfileetä oli ollut, pariisinperunoiden ja punaviinikastikkeen kera.MustaNaamion kirjoitti: To Syys 24, 2026 5:18 pm No eipä tuo poliisi kovin nopeasti ole tullut, kun tekijät on kateissa. Muutenhan poliisi olisi informoinut ottaneensa miehet haltuunsa.
Toivottavasti oli jotain vegepaskaa narkeille eikä mitään ihmisravintoa.