Pakenevan seuranta Kehä III:lla päättyi epäillyn kiinniottoon 23.10.
Valvoja: Limited moderators
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18659
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Pakenevan seuranta Kehä III:lla päättyi epäillyn kiinniottoon 23.10.
Itä-Uudenmaan poliisilla oli tänään perjantaina 23.10 Vantaalta kehä III:lta käynnistynyt ja Tammiston kauppatielle päättynyt takaa-ajo-tehtävä. Tehtävälle osallistui useita poliisin partioita.
Tehtävä poliisille tuli hätäkeskuksen kautta noin kello 11.22. Ilmoituksen mukaan pakettiautolla liikenteessä ollut kuljettaja oli ajanut epävarmasti ja törmännyt muun muassa Lahdenväylällä rekkaan ja jatkanut sen jälkeen pysähtymättä matkaansa. Kuljettajan epäiltiin olevan mahdollisesti myös päihtynyt.
Pakenevan seuranta lähti käyntiin kehä III:lta Lentoasemantieltä länteen ja sieltä Tuupakan ja Ylästön kautta Tammiston kauppatielle, mihin kuljettaja hylkäsi ajoneuvonsa. Kuljettaja pakeni läheiseen kauppaliikkeeseen, josta poliisin partio otti hänet kiinni.
Kuljettajaa epäillään ainakin törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä rattijuopumuksesta.
Rikosnimikkeitä on muitakin, mutta ne tarkentuvat, kun asia siirtyy poliisin tutkintaan.
Asian jatkotiedottamisesta vastaa tutkinnanjohtaja.

Re: Pakenevan seuranta Kehä III:lla päättyi epäillyn kiinniottoon 23.10.
Olikohan tässä muutakin kuin kolaripaikalta pakeneminen? Videolla sinistä vuokrapakua jahtaa jopa panssaroitu "Mörkö".
Ja siis rattijuopumuksen lisäksi taitaa olla muutakin rikosta.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1202 ... 57405c2900Video: Hurja takaa-ajo Vantaalla – ”Useita rikosnimikkeitä luvassa”
Hurja takaa-ajo tallentui Iltalehden lukijan kameraan.
Ja siis rattijuopumuksen lisäksi taitaa olla muutakin rikosta.
Re: Pakenevan seuranta Kehä III:lla päättyi epäillyn kiinniottoon 23.10.
Sinne taisi mennä kaikki liikenevät partiot, koska menin just Kehä kolmosta lännestä itää kohti tuolloin ja tuli useuita tunnuksettomia poliisiautoja vastaan valot vilkkuen. Näin siis ainakin kolme, joita ei ollut edes tuolla videolla.
Re: Pakenevan seuranta Kehä III:lla päättyi epäillyn kiinniottoon 23.10.
Onkohan se aiheuttanut ensin epäilyn terrori-iskun yrityksestä kun on kaahaillut vuokrapakulla seudulla, jossa on sekä lentoasema että iso kauppakeskus? Kumminkin törmännyt rekkaan aluksi ja vuokrapakuun olisi mahtunut sisälle vaikka paljon polttoainetta tai iso pommi.
Mitä rattijuoppo edes teki Lentoasemantiellä, mistä takaa-ajo alkoi?
Mitä rattijuoppo edes teki Lentoasemantiellä, mistä takaa-ajo alkoi?
Re: Pakenevan seuranta Kehä III:lla päättyi epäillyn kiinniottoon 23.10.
"Panssari-Mersua käytetään normaalissa partioinnissa, kuten myös videon viimeistä poliisiautoa MB Sprintteriä. Luultavasti ottivat vain osaa takaa-ajoon, ilman suurempia syitä. Toki kyllähän tuolla panssari-mersulla saa tuollaisen pakettiauton työnnettyä sivuun.URSA kirjoitti: Pe Loka 23, 2026 2:51 pm Olikohan tässä muutakin kuin kolaripaikalta pakeneminen? Videolla sinistä vuokrapakua jahtaa jopa panssaroitu "Mörkö".https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1202 ... 57405c2900Video: Hurja takaa-ajo Vantaalla – ”Useita rikosnimikkeitä luvassa”
Hurja takaa-ajo tallentui Iltalehden lukijan kameraan.
Ja siis rattijuopumuksen lisäksi taitaa olla muutakin rikosta.
-
Conrail Twitty
- Alibin satunnaislukija
- Viestit: 59
- Liittynyt: Ma Loka 13, 2014 5:44 pm
Re: Pakenevan seuranta Kehä III:lla päättyi epäillyn kiinniottoon 23.10.
Jälleen esimerkki niistä kivoista peli-, ja kokkailuhetkistä.
-
Huutaja Jaana
- Hercule Poirot
- Viestit: 7632
- Liittynyt: Pe Joulu 09, 2022 7:54 am
Re: Pakenevan seuranta Kehä III:lla päättyi epäillyn kiinniottoon 23.10.
Tää ei kyllä 100% varmasti ollut neekeri.Conrail Twitty kirjoitti: Pe Loka 23, 2026 8:16 pm Jälleen esimerkki niistä kivoista peli-, ja kokkailuhetkistä.

-
Conrail Twitty
- Alibin satunnaislukija
- Viestit: 59
- Liittynyt: Ma Loka 13, 2014 5:44 pm
Re: Pakenevan seuranta Kehä III:lla päättyi epäillyn kiinniottoon 23.10.
110% varmasti kyllä oli.Huutaja Jaana kirjoitti: Pe Loka 23, 2026 8:27 pmTää ei kyllä 100% varmasti ollut neekeri.Conrail Twitty kirjoitti: Pe Loka 23, 2026 8:16 pm Jälleen esimerkki niistä kivoista peli-, ja kokkailuhetkistä.
-
Ms. Sherlock
- Aloitteleva Besserwisser
- Viestit: 12
- Liittynyt: La Syys 19, 2015 10:43 pm
Re: Pakenevan seuranta Kehä III:lla päättyi epäillyn kiinniottoon 23.10.
Eipä muuten ollut. Vaalea hipiäinen kaveri oli. Näin, koska ajoi mua vastaan.Conrail Twitty kirjoitti: Pe Loka 23, 2026 8:38 pm110% varmasti kyllä oli.Huutaja Jaana kirjoitti: Pe Loka 23, 2026 8:27 pmTää ei kyllä 100% varmasti ollut neekeri.Conrail Twitty kirjoitti: Pe Loka 23, 2026 8:16 pm Jälleen esimerkki niistä kivoista peli-, ja kokkailuhetkistä.
-
Arjalainen 88
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 580
- Liittynyt: Ma Touko 12, 2025 2:38 am
Re: Pakenevan seuranta Kehä III:lla päättyi epäillyn kiinniottoon 23.10.
Oliko BMW? Pakettiautoksi rekisteröity 3-sarjalainen?
Re: Pakenevan seuranta Kehä III:lla päättyi epäillyn kiinniottoon 23.10.
Totta kai, kun oli valkoinen vantaalainen.Arjalainen 88 kirjoitti: Pe Loka 23, 2026 10:53 pm Oliko BMW? Pakettiautoksi rekisteröity 3-sarjalainen?
Konservatiivi-libertaari, entinen vihreä. Ei lue al-Hesaaria. Nuiva. Antinatsi. Antikommunisti. Anti-antifantti. Arhinmäki syytteeseen. GWh CO2++ U238 CPU AI UKR IL RSA ICE++ SCOTUS X
-
Bullmastiffi
Re: Pakenevan seuranta Kehä III:lla päättyi epäillyn kiinniottoon 23.10.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012362934.htmlIlta-Sanomat 23.10.2026 / https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012363848.html
Poliisit jahtasivat vuokrafirman pakettiautoa – nyt puhuu toimitusjohtaja
Vuokra-autojen väärinkäytöksiä yritetään estää esimerkiksi vahvalla tunnistautumisella.
Pakuovelle.comin toimitusjohtaja Mikko Erkkilä pitää erittäin valitettavana takaa-ajotilannetta, jonka osaksi firman vuokraama pakettiauto päätyi perjantaina.
Ilta-Sanomat kertoi tilanteesta, jossa poliisi ajoi takaa pakettiautolla holtittomasti ajanutta henkilöä Vantaalla. IS:n julkaisemassa lukijan videossa näkyy, että takaa-ajettava auto on varustettu Pakuovelle.com-yrityksen teippauksin.
Erkkilä kertoo sähköpostitse, että tapaus on yrityksen tiedossa. Hänen mukaansa tämänkaltaiset tilanteet ovat kuitenkin yrityksen vuokraamien autojen kohdalla harvinaisia.
Erkkilän mukaan vuokrattujen pakettiautojen väärinkäytöksiä pyritään ehkäisemään vahvalla tunnistautumisella ja ajoneuvojen GPS-paikannuksella.
Lisäksi Pakuovelle.com tekee yhteistyötä viranomaisten kanssa. Erkkilän mukaan firma on kehittänyt työkalun, jonka kautta poliisi voi ”tarvittavien edellytysten täyttyessä” tarkistaa vuokra-autojen sijaintitiedot reaaliajassa.
Vuokra-auton ajama reitti voidaan selvittää tarvittaessa myös jälkikäteen, Erkkilä kirjoittaa.
Samoja keinoja voidaan käyttää Erkkilän mukaan myös väärinkäytösten selvittämisessä.
Useampi poliisipartio osallistui takaa-ajoon Vantaan Tammistossa. Takaa-ajetun auton kuljettaja muun muassa törmäsi rekkaan Lahdenväylällä, mutta jatkoi matkaansa pysähtymättä.
Auton kuljettaja koetti vielä piiloutua läheiseen kauppaan sen jälkeen, kun hän poistui autostaan. Poliisi otti hänet lopulta kiinni.
Kuljettajaa epäillään ainakin törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa.