Yhteiskunnalle vaarallisiset henkilöt - keinot vähissä

[Arthur Nebe]

Nykyisen rikostorjuntamme perusongelmana on toiminnan jälkikäteisluonne. Koneisto aktivoituu vasta reaalisen teon tapahduttua ja pyrkii käsittelemään rikoksia yksittäisiä ilmentyminä, ilman laajempaa kokonaiskehystä (henkilö- tai ilmiösidonnaista). Preventiivinen rikostorjunta rajoittuu Suomessa ja useimmissa länsimaissa pääasiassa omaisuus- ja talousrikollisuuden estopyrkimyksiin valistuksella ja hankkeilla.

Henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten taustalta sen sijaan ei pyritä löytämään todellisia tendenssejä tai jo vakiintuneita ilmiöitä, jotka tuottavat jatkuvasti uusia tapauksia, sillä tällainen lähestymismalli ennen pitkää joutuisi törmäyskurssille liberaalin ihmisoikeuskäsityksen kanssa. Luonnollisesti ennalta ehkäisevää toimintaa on, mutta se pyritään pitämään varsin tiukasti viranomaisten sisäisenä ja etenkin tehokasta tiedustelutoimintaa (ja sellaisen edellytyksiä) suitsitaan varsin kovalla kädellä.

Näkisin että perussyynä Suomen varsin synkkään henkirikostilastoon ja yhtä lailla muihinkin henkeen ja terveyteen kohdistuviin rikoksiin (lukija ymmärtänee millaiset tapaukset on poisluettava tästä yleistyksestä) on kyvyttömyys puuttua niiden alkulähteeseen riittävän drastisesti. Poliisi ja sosiaalitoimi tietävät varsin hyvin ruohonjuuritasolla ketkä ovat seuraavan henki- tai vakavan väkivaltarikoksen todennäköisiä toimeenpanijoita, mutta ainoa mahdollisuus nykyisellään on odottaa vääjäämättömän toteutumista.

Länsimainen oikeuskäsitys ja erityisesti sen vasemmistolainen tulkinta vierastaa lähtökohtaisesti ajatusta "yhteiskunnan ulkopuolelle sulkemisesta". Sitä pyritään välttämään viimeiseen asti ja silloinkin toteuttamaan vähimmän haitan periaatteella, joka suhteessa. Kallistuneet vankipäivät, ylellistyneet puitteet ja yhä useamman rangaistuksen tuomitseminen ehdollisena ovat kaikki tämän kantanäkemyksen ilmentymiä. Tietysti mukana on myös sitä sopivasti puoltavia taloudellisia ja käytännöllisiä seikkoja. Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin puhtaasti periaatekysymyksestä.

Tarkastellaan seuraavaksi edellisissä kappaleissa käsiteltyjä yleistyksiä "vaarallisista henkilöistä", millaisia ihmisiä tähän - myönnettäköön, provosoivaankin - käsitteeseen voitaisiin lukea. Alkoholi näyttelee hyvin keskeistä roolia täällaisten henkilöiden arjessa. Kuitenkaan kaikki alkoholistit eivät missään nimessä lukeudu katurauhalle ja kanssaihmisilleen vaarallisiin. Useimmiten kaavaan tarvitaan myös persoonallisuushäiriö tai ajoittain jopa suoranainen hoitamaton psykoositason mielisairaus. Asosiaalisuus ja matala älykkyysosamäärä ovat myös varsin yleisiä yhteisiä nimittäjiä.

On tietysti äärimmäisen vaikeaa antaa täsmällistä keittokirjamaista suositusta, miten tällainen ryhmä saataisiin ensinnäkin identifioitua riittävän tarkasti (oikeudenmukaisesti mutta samalla preventiotavoitteen täyttäen) ja toisekseen, millaisin toimenpitein ryhmän edustajien vaarallisuus saataisiin karsittua. Ennen kuin natsikortteja lyödään pöytään, huomautan että aihetta on käsitelty varsin tiiviisti myös toisen maailmansodan päättymisen jälkeen, muuallakin kuin Nürnbergin kansainvälisissä jälkipuintitalkoissa. Aina 1980-luvun puoliväliin saakka ilmiöstä puhuttiin varsin kiertelemättä poliisin, oikeuslaitoksen ja sosiaaliviranomaisten julkaisuissa ja mietinnöissä. Yhteiskunta kuitenkin päätti haudata kasvavan ongelman julkiselta keskustelulta piiloon ja vain rikosuutisointi ja ajoittaiset empiiriset havainnot muistuttavat sen olemassaolosta.

En siis ryhdy itse jatkamaan tästä käytännöllisillä ideoilla, jätän sen muiden lukijoiden pohdittavaksi. Jonkinlaisina hahmotelmina heitän kuitenkin ilmoille seuraavat avainsanat:

- juridisesti täysivaltaisen henkilön julistaminen vajaavaltaiseksi
- aikuishuostaanotto
- juridisesti pätevät päihteettömyyssitoumukset
- suurissa asutuskeskuksissa sijaitsevien asuntoloiden korvaaminen maaseutupainotteisella hajasijoituksella
- ongelman kriminaaliluonteen tunnustaminen ja sosiaali/terveystoimilähtöisen ratkaisumallin vähentäminen

Keskustelua aiheesta?

[kameleontti]

Suurin ongelma lienee juuri siinä, että yksilön itsemääräämisoikeuteen ja yksilön perusoikeuksiin puuttuminen on tehty lähes tabuksi yhteiskunnassamme. Tämä johtuu tietysti perustuslaistamme sekä yksilönvapauden rajoittamisen yhdistämisestä vain diktatuureihin kuuluvaksi piirteeksi. Vaikka tietyissä tapauksissa rajoituksia voidaan pitää yleisen oikeustajun mukaan hyväksyttävinä, sitä ei ole mahdollistettu lainsäädännöllä.

Muutoksia lainsäädäntöön on mahdollista tältäkin osin saada, mutta se vaatisi kansalta tehokkaita toimia kuten barrikadeille nousua. Samalla tavalla voitaisiin vaatia kovempia tuomioita pedofiileille ja raiskaajille, mutta suomalaiset herranpelossaan ovat kovin arkoja nostamaan äläkkää yhteiskunnallisista asioista.

[Kirsi]

Nykyisen rikostorjuntamme perusongelmana on toiminnan jälkikäteisluonne. Koneisto aktivoituu vasta reaalisen teon tapahduttua ja pyrkii käsittelemään rikoksia yksittäisiä ilmentyminä, ilman laajempaa kokonaiskehystä (henkilö- tai ilmiösidonnaista). Preventiivinen rikostorjunta rajoittuu Suomessa ja useimmissa länsimaissa pääasiassa omaisuus- ja talousrikollisuuden estopyrkimyksiin valistuksella ja hankkeilla.

Onko todella tehokas preventiivinen rikostorjunta teoriassakaan mahdollista. Omaisuus- ja talousrikosten ehkäisy mainitsemillasi keinoin on tehokasta ja sitä käytetään, koska nuo rikostyypit edellyttävät yleensä jonkinlaista etukäteissuunnittelua ja harkintaa, toisin kuin henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset jotka tapahtuvat usein ilman mitään suunnitelmallisuutta, pyrkimättä kenenkään tai mihinkään etuun ja perustumatta mihinkään järkeen, vain äkillisen tunnekuohun tuloksena.

Henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten taustalta sen sijaan ei pyritä löytämään todellisia tendenssejä tai jo vakiintuneita ilmiöitä, jotka tuottavat jatkuvasti uusia tapauksia, sillä tällainen lähestymismalli ennen pitkää joutuisi törmäyskurssille liberaalin ihmisoikeuskäsityksen kanssa. Luonnollisesti ennalta ehkäisevää toimintaa on, mutta se pyritään pitämään varsin tiukasti viranomaisten sisäisenä ja etenkin tehokasta tiedustelutoimintaa (ja sellaisen edellytyksiä) suitsitaan varsin kovalla kädellä..

Jos äsken hahmottelemani pitäisi paikkansa, todellisia (järki-)tendenssejä olisi hyvin vähän. Vakiintuneita ilmiöitä voidaan kyllä kaiketi löytää, lähinnä ryyppyremmi-ilmiöt, joihin olemme juuri menossa .

Näkisin että perussyynä Suomen varsin synkkään henkirikostilastoon ja yhtä lailla muihinkin henkeen ja terveyteen kohdistuviin rikoksiin (lukija ymmärtänee millaiset tapaukset on poisluettava tästä yleistyksestä) on kyvyttömyys puuttua niiden alkulähteeseen riittävän drastisesti. Poliisi ja sosiaalitoimi tietävät varsin hyvin ruohonjuuritasolla ketkä ovat seuraavan henki- tai vakavan väkivaltarikoksen todennäköisiä toimeenpanijoita, mutta ainoa mahdollisuus nykyisellään on odottaa vääjäämättömän toteutumista.

Tämä on äärimmäisen mielenkiintoista. Missä se alkulähde, johon drastisemmin puuttua, todella on?Jos tämä varmuudella tiedettäisiin, uskon, että keinoja puuttua varmasti tehokkaammin käytettäisiin.

Länsimainen oikeuskäsitys ja erityisesti sen vasemmistolainen tulkinta vierastaa lähtökohtaisesti ajatusta "yhteiskunnan ulkopuolelle sulkemisesta". Sitä pyritään välttämään viimeiseen asti ja silloinkin toteuttamaan vähimmän haitan periaatteella, joka suhteessa. Kallistuneet vankipäivät, ylellistyneet puitteet ja yhä useamman rangaistuksen tuomitseminen ehdollisena ovat kaikki tämän kantanäkemyksen ilmentymiä. Tietysti mukana on myös sitä sopivasti puoltavia taloudellisia ja käytännöllisiä seikkoja. Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin puhtaasti periaatekysymyksestä

Tarkastellaan seuraavaksi edellisissä kappaleissa käsiteltyjä yleistyksiä "vaarallisista henkilöistä", millaisia ihmisiä tähän - myönnettäköön, provosoivaankin - käsitteeseen voitaisiin lukea. Alkoholi näyttelee hyvin keskeistä roolia täällaisten henkilöiden arjessa. Kuitenkaan kaikki alkoholistit eivät missään nimessä lukeudu katurauhalle ja kanssaihmisilleen vaarallisiin. Useimmiten kaavaan tarvitaan myös persoonallisuushäiriö tai ajoittain jopa suoranainen hoitamaton psykoositason mielisairaus. Asosiaalisuus ja matala älykkyysosamäärä ovat myös varsin yleisiä yhteisiä nimittäjiä.

Lienet oikeassa siinä, että syrjäytyneet moni-(mielenterveys-/alkoholi-)ongelmaiset ja heidän piireissään (hyvin harvoin niiden ulkopuolelle kohdistuvat, ulkopuolisia kohtaan) tapahtuvat henkirikokset olisi mahdollista tehokkaasti estää ja porukkaa siivota turvasäiliöön, mutta miten kustannus-/hyötypuoli. Tämä tuottamaton, mutta yhteiskunnalle kallis kansanosa, eikö olekin vain parempi kuin selkkaavat keskenään ja tappavat toisiaan. Tosiasiallisesti turvasäiliöolosuhteet voisivat merkitä heidän olojensa paranemista myös subjektiivisesti, mutta siihen ei jostain syystä tunnu löytyvän poliittista intressiä. Onhan meillä toki talviksi linnakkeisiin hakeutumalla hakeutuvakin porukka, minkä vuoksi olen kanssasi yhtä mieltä siitä että säästötooimenpiteitä voitaisiin kohdistaa myös vankipäiviin ja olosuhteisiin. Tätä ei tietääkseni tehdä siitä syystä, että vankeinhoitohlökunnalla säilyisi kohtalaiset työskentelyolosuhteet kun asiakaskunta pidetään mahdollisimman tyytyväisenä. Voi tuossa toki olla jäänteitä vasemmistolaisajattelustakin.

On tietysti äärimmäisen vaikeaa antaa täsmällistä keittokirjamaista suositusta, miten tällainen ryhmä saataisiin ensinnäkin identifioitua riittävän tarkasti (oikeudenmukaisesti mutta samalla preventiotavoitteen täyttäen) ja toisekseen, millaisin toimenpitein ryhmän edustajien vaarallisuus saataisiin karsittua. Ennen kuin natsikortteja lyödään pöytään, huomautan että aihetta on käsitelty varsin tiiviisti myös toisen maailmansodan päättymisen jälkeen, muuallakin kuin Nürnbergin kansainvälisissä jälkipuintitalkoissa. Aina 1980-luvun puoliväliin saakka ilmiöstä puhuttiin varsin kiertelemättä poliisin, oikeuslaitoksen ja sosiaaliviranomaisten julkaisuissa ja mietinnöissä. Yhteiskunta kuitenkin päätti haudata kasvavan ongelman julkiselta keskustelulta piiloon ja vain rikosuutisointi ja ajoittaiset empiiriset havainnot muistuttavat sen olemassaolosta.

Näin, ja sitten kun tällainen hypoteettinen identifiointi ja ryhmän vaarallisuuden eliminointi olisi suoritettu, meiltä löytyisi edelleen kunnon kansalaisia ilman päihde- ja mielenterveystaustaa ym. todennäköisiä identifiointitekijöitä jotka tunnekuohuissaan, ilman tendenssejä ja ennusmerkkejä tekisivät näitä tekoja.

En siis ryhdy itse jatkamaan tästä käytännöllisillä ideoilla, jätän sen muiden lukijoiden pohdittavaksi. Jonkinlaisina hahmotelmina heitän kuitenkin ilmoille seuraavat avainsanat:

- juridisesti täysivaltaisen henkilön julistaminen vajaavaltaiseksi
- aikuishuostaanotto
- juridisesti pätevät päihteettömyyssitoumukset
- suurissa asutuskeskuksissa sijaitsevien asuntoloiden korvaaminen maaseutupainotteisella hajasijoituksella
- ongelman kriminaaliluonteen tunnustaminen ja sosiaali/terveystoimilähtöisen ratkaisumallin vähentäminen

Keskustelua aiheesta?

Miten vajaavaltaiseksi julistaminen vaikuttaisi riskiin sortua henkeen tai terveyteen kohdistuviin rikoksiin (siitähän lähtökohtaisesti olisi kyse)? Aikuishuostaanotto- suljettuihin laitoksiinko?=>Kustannukset/todelliset hyödyt?
Juridisesti pätevät päihteettömyssitoumukset?=> valvonta ja seuranta, tehokkaat sanktiot (esim. porukkaa joka nokkii sakkonsa vankilapäivinä), kustannukset/todelliset hyödyt?
Maaseutupainotteinen hajasijoitus=> Loistoidea kun kustantajataho löytyy
Ongelman kriminaaliluonteen tunnustaminen ja sosiaali/terveystoimilähtöisen ratkaisumallin vähentäminen=> Mitä tilalle? Vanha viisaus, "älkää hajottako ennekuin olette rakentaneet uutta"- hatunnosto sinulle siitä, että juuri siihen pyrit, silkan kritiikin paukuttelun sijasta tai sen ohella.

Yritykset ja rohkeat kannanotot tällä sektorilla on musta erittäin tervetulleita, mutta kyllä ihmisluonto vastavoimana millekään keskinäisen sopusoinnun ja rankoinkin keinoin tavoitelluille täysturvallisuuden oloille taitaa olla aina vain liian kova vastus. Voisin taas viitata Freudiin ja eksistentialisteihin, mutta yhdestä yrityksestäni turhautuneena jääköön nyt.

[llewellyn]

Meillä on lukuisia esimerkkejä yhteiskunnista, joissa on luovuttu perinteisistä länsimaisista oikeuskäsityksistä. Toki vapaus johtaa siihen, että jotkin riskit kasvavat ja kaikkiin epäkohtiin ei pystytä puuttumaan niin "raskaalla" kädellä kuin ehkä olisi tarpeen - monissa maissa ei tosiaan ole tähän tuleen jääty makaamaan. Toisaalta konkreettiset esimerkit näistä toisista tavoista eivät välttämättä ole kovin rohkaisevia. Kun antaa viranomaisille ja turvallisuus-organisaatioille suuren vallan niin on jopa suorastaan automaattinen seuraus siitä, että tätä valtaa käytetään väärin ja jopa alkuperäisen tarkoituksensa vastaisesti. Voi tietysti ajatella, että tälläisiä asioita ehdottelevat ovat aidosti huolissaan poikkeuskäyttäytymisestä, mutta väittäisin että merkittävin seuraus puuttumisesta perinteiseen länsimaiseen oikeuskäsitykseen on se, että puututaan perinteiseen länsimaiseen oikeuskäsitykseen eli kaivetaan maata yhden yhteiskuntamme ja kulttuurimme keskeisen perustukipilarin alta. Tarpeetonta on lisätäkään että tähän perinteiseen länsimaiseen tapaan ajatella sisältyy myös ajatus yksilön vastuusta ja lain noudattamisesta ja sen valvonnasta.

[Tampereen Tyttö]

Kiina mm on kunnostautunut kriminaalipolitiikassaan. On hajasijoitettu, otettu pois turhat kansalaisoikeudet, estetty epätoivotun aineiston lisääntyminen jne.
Sinne vaan sitten organisaatiota pyörittämään!

Pus ja hei hei!

[EuroJR]

Kiina mm on kunnostautunut kriminaalipolitiikassaan. On hajasijoitettu, otettu pois turhat kansalaisoikeudet, estetty epätoivotun aineiston lisääntyminen jne.
Sinne vaan sitten organisaatiota pyörittämään!

Pus ja hei hei!

http://www.amazon.co.uk/Prisoner-13498- ... 1840185945

Hieman OT, mutta kirjassa "Prisoner 13498 - Robert H. Davies" kertoo, kuinka hänet tuomittiin Kiinassa vankeuteen. Siellä ollessaan hänen oli tehtävä valinta. Joko sai olla sellissään 24 h puurolla, vedellä ja leivällä tai sitten oli mahdollista mennä orjatyöhön valmistamaan halpoja leluja yms. joita vankila sitten möi eteenpäin. Jos valitsi työn, sai parempaa ruokaa ja erilaisia harrastusmahdollisuuksia. Pienen niskoittelun jälkeen hän meni sitten pakkotyöhön. Kirjan lopussa kehoitetaan kuluttajaa arvioimaan eetisyytensä ostokäyttäytymisessä. Ostamalla kiinalaisia leluja rihkamakaupasta tuet systeemin ylläpitoa.

Olenkin tämän jälkeen keskittänyt kaikki pikkuostokseni ja joululahjaostokseni ja muut kiinalaisiin puoteihin. Pitäähän sitä toimivaa järjestelmää tukea!

[Tampereen Tyttö]

Juu näinhän se on.
Mutta (anteeksi ketjun aloittaja, puhun taas OT:tä), onko Kiinalaisilla meneillään salajuonia Eurooppalaisten ja muiden vähemmän arvokkaiden kansojen ligvidoimiseksi? Myrkyttämällä lelut jne.