Lauttasaaren kaulankatkaisija 1952

[Scythe]

Torstaina 10.1.1952 kello 07.40 sai Helsingin rikospoliisi ilmoituksen Lauttasaaren poliisiaseman päivystäjältä, että hetkeä aiemmin oli Lauttasaarentie 54:ssä sijaitsevan Oy Pollux Ab:n valimon portailta löydetty irtileikattu miehen pää.

Rikospoliisi kiirehti heti pään löytöpaikalle, jossa poliiseja oli vastassa mm. talonmies, joka kertoi kiihtyneenä löytäneensä valimon sementtiseltä lastaussillalta verisen ja kuraisen miehen pään. Poliisit valokuvasivat pään sen löytöpaikalla ja lisäksi todettiin, että pää oli todennäköisesti irroitettu muusta ruumiista puukolla. Poliisit ryhtyivät etsimään uhrin ruumista ja rikospaikkaa, koska oli ilmeistä että pää oli kuljetettu jostain muualta lastaussillalle.

Päätön miehen ruumis löydettiin n. 350 m:n päästä pään löytöpaikalta sähkölinjan varresta. Ruumis makasi selällään matalassa näreikössä ja tuoksui vahvasti alkoholille. Uhrin rinnassa todettiin myöhemmin 66 pistohaavaa. Seuraavan päivän sanomalehdissä oli valokuva vainajan päästä ja tämän perusteella hänet tunnistettiin entiseksi vetrutinlämmittäjäksi Voitto Sireniksi (nimi mahdollisesti muutettu). Poliisin tutkimuksissa saatiin selville että Siren oli poistettu juopuneena 7.1. iltana Lauttasaaressa Gyldenintien varrella sijaitsevasta työmaaruokalasta. Hänen myöhemmistä vaiheista ei saatu kuitenkaan enempää tietoa, vaikka poliisi tiedotti asiasta runsaasti niin radiossa kuin sanomalehdissä. Poliisi myös kuulusteli työmaaruokalan väkeä ja pidätti yhden Sirenin seurassa ryypiskelleen miehen, mutta hänet jouduttiin päästämään pian vapaaksi.

Tuli jo kevät ja murhan ratkaisu pysyi edelleen hämärän peitossa. Samaan aikaan Lauttasaaressa poliisia työllisti edellisenä kesänä alkanut murhapolttojen sarja, jossa tekijä oli sytytellyt lähinnä rakennustyömaiden ja varastoalueiden parakkeja tuleen. Palopaikoille jääneistä kengänjäljistä pääteltiin, että asialla oli ollut ilmeisesti sama henkilö. Poliisitutkinta johti toukokuun 1952 puolivälissä v.1922 syntyneen Erkki Virtasen (nimi mahdollisesti muutettu) pidätykseen. Hän asui Lauttasaaressa ja hänen oli havaittu liikuskelleen epäilyttävästi erään palopaikan läheisyydessä. Virtasen rikosrekisterissä oli entuudestaan varkauksia ja kaksi rangaistuslaitoksesta karkaamista.

Virtasta kuvailtiin luonteeltaan umpimieliseksi. Hänellä oli mielenterveydellisiä ongelmia ja hän kertoi kuulevansa ihmisäänien kuiskauksia, aivan kuin ne olisivat moittineet häntä. Lisäksi hän kertoi ihmisten tuijottavan ja vainoavan häntä. Virtanen kertoi juoneensa kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana runsaasti viinaa, ilokiiltoa ja pulituuria ja asuneensa talvella sisarensa liiterissä ja kesällä pääasiassa Lauttasaaren metsissä. Virtanen tunnusti syyllistyneensä kuuteen Lauttasaaressa tapahtuneeseen murhapolttoon. Hän kertoi että ihmisäänet kehoittivat häntä tekemään kyseiset teot.

Virtasen vankilatoveri kertoi rikospoliisille tämän kertoneen tehneensä myös Sirenin surman. Virtanen kielsi aluksi ehdottomasti syyllistyneensä Sirenin surmaamiseen, mutta teki myöhemmin täyden tunnustuksen. Hän kertoi olleensa surmapäivänä ahdistunut ja että ihmisten tuijotus vaivasi häntä raskaasti. Virtanen juopotteli useita päiviä ennen surmaa ja harhaili Lauttasaaren metsissä ja kaduilla. Hän kertoi olentojen huohottaneen ja vainonneen häntä jatkuvasti. Hän tunsi voimakasta vihaa ja hän aikoi surmata jonkun häntä vainoavista olennoista päästäkseen rauhaan. Isonkaaren lähettyvillä Polluxiin johtavalla tiellä hän kohtasi epäonnisen Sirenin, jonka kimppuun Virtanen syöksyi puukko kädessään.

Siren pyrki pakoon, mutta Virtanen saavutti hänet surmaten tämän useilla puukoniskuilla. Virtanen kertoi ruumiin vielä naureskelleen hänelle, jolloin hän päätti leikata uhrin pään irti. Sen jälkeen Virtanen kertoi tunteneensa sääliä uhria kohtaan ja tuumi, että tällä oli kylmä, kun uhrilla ei ollut päätäkään. Hän peitteli uhrin kuusenhavuilla ja lähti kulkemaan Polluxille päin uhrin pää toisessa kädessään. Matkalla pää putosi useaan otteeseen tielle, mutta hän nosti sen aina ylös ja vei sen Polluxin lastaussillalle, jonne hän sen myöhemmin unohti kun olennot alkoivat jälleen vainota häntä. Virtanen jahtasi olentoja, kunnes lopulta uupui ja meni nukkumaan sisarensa liiteriin.

Virtanen johdatti poliisin epäröimättä oikealle paikalle, mistä uhrin ruumis oli löydetty ja kertoi täsmälleen oikein sen, mihin asentoon ruumis oli jäänyt. Myöhemmissä kuulusteluissa Virtanen kertoi jatkuvasti saman kertomuksen muuttamatta siitä mitään. Lisäksi Virtanen oli kertonut surmasta vankitoverilleen kaksi päivää ennen rikoksen ilmituloa. Virtanen oli kertonut surmasta myös sisarilleen ja sanonut kostavansa mikäli hänet annetaan ilmi.

Syyttäjä vaati raastuvanoikeudessa Erkki Virtaselle rangaistusta taposta ja ruumiin silpomisesta sekä yhdeksästä tahallaan sytytetystä tulipalosta. Virtanen toisti oikeudessa poliisikuulusteluissa kertomansa. Virtasen puolustusasianajaja selitti Virtasen tehneen sekä murhapoltot että tapon täydellisessä mielenhäiriössä. Syynä hän piti v. 1944 hoidotta jäänyttä syfilistä ja sairaalloista sielunrakennetta. Virtanen toimitettiin oikeuden välipäätöksen perusteella Lapinlahden sairaalaan mielentilatutkimukseen, josta hän yritti myöhemmin valmistamansa tiirikan avulla karata. Lisäksi hän ryhtyi syömälakkoon. Mielentilatutkimuksen mukaan Virtanen katsottiin yhteiskunnalle erittäin vaaralliseksi henkilöksi. Syksyn aikana Virtasta syytettiin vielä Oulunkylässä tapahtuneista väkisinmakaamisesta ja väkisinmakaamisen yrityksestä, joihin oikeus ei kuitenkaan katsonut olevan riittävää näyttöä.

Helsingin raastuvanoikeus katsoi 17.12.1952 Virtasen syyllistyneen Sirenin tappoon 9.-10.1. välisenä yönä. Lisäksi hänen katsottiin tahallisesti sytyttäneen syytteessä mainitut tulipalot. Sen sijaan ei katsottu näytetyksi, että Virtanen olisi pään irrottamisen jälkeen silponut Sireniä. Virtasen katsottiin olleen kaikki teot tehdessään ymmärrystä vailla ja syyntakeettomuuden takia hänet jätettiin rankaisematta. Hovioikeus vahvisti myöhemmin raastuvanoikeuden päätöksen. Virtanen suljettiin mielisairaalaan ympäristölleen erittäin vaarallisena henkilönä.


Mauri Sainio: Rikos ei kannata, 1966.

[Aizerbaidzan]

Kyseisessä Mauri Sainion kirjassa kaikki nimet ovat muutettuja. Lukuunottamatta paria kirjan alkupäässä olevaa tapausta, joissa rikoksentekijätkin olivat kirjoitushetkellä kuolleet.

Näkiköhän "Lauttasaaren kaulankatkaisija" enää koskaan vapautta?

[Scythe]

Tietääkö joku mitä ovat tekstissä ilmenneet pulituuri ja ilokiilto, joita Virtanen kertoi juoneensa viinan lisäksi ennen surmaa? Itse olen sen verran nuorempaa sukupolvea, että minulla ei ole tietoa, kiinnostaisi kyllä tietää. Ilokiilto voisi viitata ainakin johonkin puhdistusaineeseen.

[Sijaltainen]

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pulituuri

[maija turjukka]

Näkiköhän "Lauttasaaren kaulankatkaisija" enää koskaan vapautta?

Mä kyllä luulen, että ei nähnyt. Sen verran vahvasti nuo avauksessa kerrotut harhat viittaavat paranoidiseen skitsofreniaan, jonka hoitamiseen ei tuolloin vielä ollut niin hyviä lääkkeitä kuin nykyään.

[Aizerbaidzan]

Kävin tutkimassa vanhoja uutisia tämän tapauksen tiimoilta. Tällainen uutinen julkaistiin Satakunnan Kansan etusivulla 12.1.1952:

Päättömän murhatun henkilöllisyys selvillä

Myöhään eilen illalla sai Helsingin rikospoliisi selville Lauttasaaressa murhatun miehen henkilöllisyyden. Lehdissä olleiden valokuvien perusteella poliisille saapui runsaasti ilmoituksia. Niiden perusteella suoritettujen tutkimusten avulla saatiin selville, että murhattu oli sekatyömies Voitto Simeon Ursin, syntynyt 16.4.1908 Kuopiossa ja kirjoilla Helsingissä. Hän oli poikamies.

Sensijaan itse tapahtumasta tai murhatyön suorittajasta ei ole rikospoliisilla ollut tietoja. Tutkimuksia suoritetaan jatkuvasti tämän raa'an murhan selvittämiseksi.

Satakunnan Kansa 22.5.1952 kertoi tekijän, Olavi Markku Kinnusen tunnustuksesta. Pitkässä uutisessa ei ollut kuitenkaan mitään mitä nimimerkki Scythe ei olisi kertonut referaatissaan.
Tiedämme, Olavi Kinnunen todettiin syyntakeettomaksi. Hänen nimensä on kuitenkin julkaistu mediassa aikoinaan (tuohon aikaan nimet julkaistiin huomattavasti herkemmin kuin nykyään) ja vuonna 1922 syntyneenä hän on erittäin todennäköisesti mennyt itsekin manan maille.

[helsinki42]

lokakuussa 2007 kuollut

[Scythe]

Hienoa kun tuli hieman "lihaa luiden päälle" tähänkin tapaukseen Aizerbaidzanin ja helsinki42:n toimesta. Heille siitä kiitos, kuin myös Sijaltaiselle avusta. Sainion kirjassa on monia mielenkiintoisia rikostapauksia, lähinnä henkirikoksia, jotka ansaitsisivat ehkä aikanaan alustuksia. Mielestäni mielenkiintoisimpia ovat juuri tämä Lauttasaaren surma ja Soson murhat, josta on jo oma alustus, vieläpä melko kattava sellainen. Lauttasaaren surmasta kirjassa on kokonaiset 20 sivua. Yritin tiivistää sen mahdollisimman lyhyeksi ja saada kaikki pääkohdat tiivistykseen.

[mastermothafucka]

Nostetaas tätä suhteellisen vanhaa ketjua.

Sattuukohan kukaan tietämään tarkkaa paikkaa tapahtuneelle? Onkohan tämä kyseinen paikka lastauslaitureineen vielä pystyssä?

[krais]

Sattuukohan kukaan tietämään tarkkaa paikkaa tapahtuneelle? Onkohan tämä kyseinen paikka lastauslaitureineen vielä pystyssä?

Oikotien mukaan Lauttasaarentie 54:ssä oleva kiinteistö on vuodelta 1967, joten ilmeisesti tapahtumapaikka on tuhoutunut.

http://asunnot.oikotie.fi/talo/58781/la ... 4-helsinki

[mastermothafucka]

Sattuukohan kukaan tietämään tarkkaa paikkaa tapahtuneelle? Onkohan tämä kyseinen paikka lastauslaitureineen vielä pystyssä?

Oikotien mukaan Lauttasaarentie 54:ssä oleva kiinteistö on vuodelta 1967, joten ilmeisesti tapahtumapaikka on tuhoutunut.

http://asunnot.oikotie.fi/talo/58781/la ... 4-helsinki

Kiitos! En näemmä itse huomannut koko osoitetta. Onpas jännää, kun kaupparekisteristä löytyy myös kyseinen firma Oy Pollux Ab, joka on listattu kaupparekisteriin vuonna 1967.

[paccasucco]

"Lauttasaaren kaulankatkaisijasta" kertoivat 1950- luvun alun lehdet hyvinkin runsaasti ja monipuolisesti, varsinkin pääkaupunkiseudulla.

Skannaamaani artikkeli ei kuitenkaan perustu niihin, vaan vanhaan Alibi- lehdessä olleeseen artikkeliin.Mauri Sainio- yli tuhannen rikosartikkelin mies- ei kuitenkaan ollut laatinut tätä juttua,vaikka Alibin toimituskuntaan kuuluikin.Tekstin oli laatinut Eero Laitinen.

[mastermothafucka]

Kiitos paccasuccolle näistä! Vieläkun löytäisi aikalaisia lehtiartikkeleita.

[Chikatilo]

Torstaina 10. tammikuuta 1952 Lauttasaarentie 54:n talonmies Olsen saapui aamulla työhönsä ja alkoi avaamaan Pollux-yhtiön lastaussillan ovea. Jokin kuitenkin haittasi avautumista. Tutkiessaan, mikä oli esteenä, Olsen sai käsiinsä irtonaisen miehen pään. Talonmies ilmoitti välittömästi poliisille, joka aloitti lähiympäristön haravoinnin. Poliisin oletuksena oli, että ruumis ei ole kovin kaukana päästä. Varsin pian poliisi löysi erään sähköpylvään juurelta päättömän vainajan, jota oli pistetty puukolla kymmeniä kertoja. Täysissä pukeissa olleen vainajan taskuista löytyi ainoastaan nenäliina, johon oli kirjailtu ”H.L”.

Vainaja oli noin 175 cm pitkä, päälaelta kaljuuntunut, laiha ja ruskeahiuksinen. Poliisin kortistoista häntä ei löytynyt. Torson löytöpaikalla ei ollut tappelun jälkiä, mutta poliisi piti löytöpaikkaa todennäköisenä surmapaikkana. Vainajan tunnistamiseksi poliisi antoi kuvan päästä julkaistavaksi lehdissä.

Jo kuvan julkaisemista seuraavana päivänä poliisi sai arvokkaan tiedon. Viidenkymmenen vihjeen joukosta poliisi poimi sen, jossa aiemmat työtoverit olivat tunnistaneet henkilön Voitto Ursiniksi. Kuopiolaissyntyinen 43-vuotias Ursin oli viettänyt viime aikoina epämääräistä elämää ja liikkunut rappioalkoholistien seurassa. Hänellä ei kuitenkaan ollut rikostaustaa. Tekijän oletettiin löytyvän samoista piireistä. Saman iltapäivän aikana poliisi sai soiton Ursinin sisarelta, joka ilmoitti veljensä olleen muutamia päiviä kateissa. Sisar kävi tunnistamassa vainajan vaatteet ja pystyi myös osoittamaan niistä itse tekemiään korjauksia. Tunnistamista saattoi siis pitää melko varmana. Tekijä kuitenkin oli ja pysyi kadoksissa.

Melko pian poliisi otti koppiin herrat Kopin, Hakalan ja Karjalaisen, joiden seurassa Ursinin uskottiin liikkuneen surmaa edeltävänä päivänä. Ilmeni myös, että Ursin oli päihdeongelmastaan huolimatta rauhallinen ja yleensä asioistaan huolta pitävä mies, joka oli vielä 1952 toiminut VR:n Iisalmen varikolla veturin lämmittäjänä ja lähtenyt etsimään tilapäisesti töitä Helsingistä. Kävi ilmi, että Ursinilta oli muiden henkilöpaperien mukana varastettu verokirja sekä veturinlämmittäjän lupakirja. Surmaaja oli ilmeisesti pyrkinyt peittämään surmatun henkilöllisyyden, mutta joutunut häirityksi tullessaan luopumaan pään kätkemisestä. Murhaajaa epäiltiin mielisairaaksi.

Tutkimusten edetessä kävi kuitenkin ilmi, että Ursin olikin surmattu todennäköisesti jo 7. tammikuuta! Tämä tieto johti pidätettyjen vapauttamiseen ja ihmetykseen siitä, oliko pää tuotu näkyvälle paikalle jälkikäteen. Tutkimukset jatkuivat toukokuulle asti – poliisi ei tiennyt, että sillä oli ollut syyllinen jo useita kertoja pidätettynä!

Rikos ratkesi, kun Lauttasaaressa tehtyä murhapolttojen sarjaa tutkittiin. Poliisi osasi lopulta yhdistää tutkimukset ja 13. toukokuuta pidätettiin 29-vuotias Olavi Markku Kinnunen, joka oli ollut kiinniotettuna murhapoltoista epäiltynä. Kinnunen oli kuitenkin kiistänyt, eikä todisteita ollut riittävästi. Kinnunen todettiin mielisairaaksi. Kuulusteluissa hän murtui vasta usean päivän jälkeen ja tunnusti sytyttämiään paloja vähän kerrassaan. Murhapolttojen sarja oli alkanut jo 1951. Lopulta Kinnunen tunnusti surmanneensa Ursinin 9. tammikuuta illalla ja pystyi osoittamaan tarkan surmapaikan.

Humalainen Kinnunen oli ollut vainoharhainen. Hän tuli bussilla Lauttasaareen, jossa kuvitteli paholaisten nauravan hänelle Isokaaren ja Polluxin valimon välisessä metsässä. Raivoisa Kinnunen oli jahdannut paholaisia puukko kädessään. Pahaksi onneksi tiellä oli tuolloin kävellyt Ursin, jonka kimppuun Kinnunen kävi salamannopeasti takaapäin ja puukotti uhriaan rintaan sekä vatsaan kymmeniä kertoja. Kinnunen päivysti ruumiin vieressä raivopäisenä lähes kaksi tuntia, ja nähdessään ruumiin vielä mielestään naureskelevan hänelle leikkasi hän pään irti. Pään hän vei Polluxin lastauslaiturille. Tämän jälkeen Kinnunen ymmärsi naurun metsässä yhä jatkuvan ja lähti hakemaan toistakin päätä. Alueella ei kuitenkaan – onneksi – ollut enää kulkijoita. Sekopäinen Kinnunen paineli majapaikkaansa, joka oli Lauttasaaressa perheen liiterissä.

Jostain kumman syystä lääkärit eivät kuitenkaan arvioineet Kinnusta edelleenkään ympäristölleen vaaralliseksi! Raastuvanoikeudessa heinäkuun alussa hänet kuitenkin lähetettiin välipäätöksellä mielentilatutkimukseen.

Kinnunen oli jo tammikuussa kertonut surmatyöstään tuttavalleen, jonka toivoi auttavan ruumiin hävittämisessä. Tuttava ei suostunut, vaan oli ilmoittanut tarinasta poliisille. Miten on mahdollista, että ilmoitus ei tullut tutkijoiden tietoon? Pidettiinkö sitä perättömänä ja noteerattiin vasta toukokuussa Kinnusen nimen tullessa yhä vain uudelleen esille?

Ursinin kohtaloksi tuli osaltaan tuurijuoppous. Ursin oli ollut yövartijana, mutta 7. tammikuuta illalla hänet oli poistettu päihtymyksen vuoksi työpaikaltaan. Missä hän vietti seuraavat 48 tuntia ennen Kaulankatkoja-Kinnusen kohtaamista, ei ole tiedossa.

Miten Kinnuselle mahtoi käydä käräjillä ja myöhemmässä elämässä? Vieläkö pirut uskalsivat nauraa?

[L'amourha]

Oltiin Chikatilon kanssa näköjään saman kalmon kimpussa
Niitä lehtijuttuja:

11.01.1952 Voitto Ursin.jpg (153.19 KiB) Katsottu 7349 kertaa

12.01.1952 Voitto Ursin.jpg (80.71 KiB) Katsottu 7349 kertaa

18.01.1952 Voitto Ursin.jpg (72.73 KiB) Katsottu 7349 kertaa