Lapsenpolttaja Shawn Grell

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4926
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
Paikkakunta: Better place.

Lapsenpolttaja Shawn Grell

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Näitä huonoja vanhempia pompsahtelee esille aina silloin tällöin tällä foorumilla. Yleensä kyseessä on tosin lapsenhakkaajat ja joissain tapauksissa myös lapsensa tappajat, mutta kovinkaan moni ei ole kyllä noussut yhtä paljon esille rikostavassaan, kuin tämä herra tulee teillekin nousemaan. Tavatkaahan Shawn Grell, mies, joka poltti oman lapsensa hengiltä.

Kuva
Shawn Grell.

Shawn Ryan Grell on niitä ihmisiä, joista näki jo lapsena, ettei mitään hyvää ole tiedossa aikuisenakaan. Hän tappoi jo lapsena perheen kissan, sytytti koiran tuleen ja kuin pisteenä iin päälle, polttipa tuo vielä talonkin jossa he asuivat. Oikein miellyttävä lapsi siis, juuri sellainen minkä jokainen toivoo saavansa, kun lapsia aletaan tehtailemaan.

13-vuotiaana, vuonna 1988, Shawn pidätettiin ja tuomittiin nuorisovankilaan seksuaalisesta häirinnästä. Hän oli kopeloinut nuoren tytön rintoja ja kun Shawnin taustat tiedettiin, oli tuomiokin sen mukainen. Nuorisovankilassa Shawn uhkaili sekä henkilökuntaa, että muita tuomittuja ja tuntui joutuvan koko ajan toinen toistaan pahempiin ongelmiin. Pian Shawn tunnettiinkin arvaamattomana lapsena, jota oli pakko pitää silmällä koko ajan. Hänen älykkyysosamääränsä myös tutkittiin, jolloin saatiin selville, että hänen tuloksensa tasapainotteli jälkeenjääneen rajoilla, jossain 70-80 välillä.

Kun Shawn pääsi pois vankilasta, alkoi hän tehtailemaan lisää rikoksia. Koko teiniaikansa hän kävikin istumassa tuomioita ja muita rangaistuksia, vapauduttuaan vain tehdäkseen lisää rikoksia aina näpistelyistä uhkailuihin. 1992, oltuaan jo 18, hän joutui vankilaan pahoinpitelystä. 1995 hän istui tuomiota ryöstöstä. Hän haki armahdusta ja saikin sen, mutta jo 1998 hän joutui takaisin huumeiden hallussapidon seurauksena.

Niiden vajaan kolmen vuoden aikana, jotka hän vietti vapaana, oli Shawn onnistunut jotenkin hankkimaan varsin järkevältä vaikuttavan tyttöystävän, Amber Salemin. Shawn kosi Amberia 1998 ja tämän vastattua myöntävästi, he menivät naimisiin. Amber oli jo synnyttänyt Shawnille tuolloin tyttären, Kristen Salemin, vuonna 1997. Vaikutti siltä, että kaikki saattaisi sittenkin mennä hyvin Shawnin loppuelämän kohdalla ja perhe-elämä rauhoittaisi häntä. He asuivat Amberin vanhempien kanssa silloin, kun Shawn rikkoi armahdustaan ja joutui takaisin vankilaan.

Vuonna 1999, kun Shawn pääsi vapaalle, hän todella näytti yrittävän elää normaalia elämää; aiemmin saadut tuomiot vain jarruttivat töiden saamista ja silloinkin, kun hän valehteli tuomioistaan, sai hän potkut viimeistään parin kuukauden kuluttua, kun henkilöstön taustoja tarkistettiin ja aiemmat tuomiot tulivat ilmi. Tämä aiheutti kovia paineita, erityisesti Shawnin ja Amberin vanhempien välillä.

Joulukuun toinen päivä 1999 Amberin vanhemmat saivat selville, että Shawn oli menettänyt jälleen yhden työpaikan. Amber soitti Shawnille ja pyysi tätä tapaamaan hänet aterian merkeissä kaupungilla. Shawn nosti viimeisen palkkashekkinsä ja kävi sitten jättämässä pari työhakemusta, ennen kuin meni tapaamaan vaimoaan. Amber kertoi, että hänen vanhempansa haluavat Shawnin ulos talosta, sillä eivät pitäneet tästä enää. Shawn oli järkyttynyt tiedosta ja kun Amber palasi takaisin töihinsä, hän kävi ostamassa 32 kaljatölkkiä, joita alkoi tyhjentämään autossaan. Hän tapasi Amberin vielä noin kello 14.45, jonka jälkeen hän päätti hakea Kristenin ja lähteä tapaamaan siskoaan. Shawn vei Kristenin syömään McDonaldsiin, jonka jälkeen he katselivat jouluvaloja ja näyteikkunoita. Jossain vaiheessa Kristen kai väsyi, sillä hän alkoi kiukuttelemaan. Shawn menetti hermonsa ja läimäytti Kristeniä suulle. Kristen hiljeni ja pyysi parin minuutin päästä anteeksi isältään. Rauhaa kesti kuitenkin vain hetken, sillä nyt Kristen halusi nähdä äitinsä. Shawnilla napsahti. Hän ajoi huoltamon pihalle ja osti sieltä bensakanisterin, jonka täytti täyteen, ennen kuin maksoi ostoksensa ja lähti sitten takaisin autolleen. Tällä välin Kristen oli nukahtanut, mutta se ei vielä riittänyt rauhoittamaan Shawnia. Hän hyppäsi autoon ja ajoi ympäriinsä noin neljänkymmenenviiden minuutin ajan, kunnes löysi tarpeeksi hylätyn oloisen alueen. Shawn herätti Kristenin ja kertoi äidin olevan täällä. Noustuaan autosta hän nosti Kristenin ulos ja laittoi hänet makaamaan maahan. Kun Kristen oli maassa, haki Shawn kanisterin ja alkoi kaatamaan sen sisältöä kaksivuotiaan tyttärensä päälle. Kristen huusi ja pyysi isäänsä lopettamaan, turhaan. Kun kanisteri oli tyhjä, Shawn otti tulitikun, sytytti sen ja heitti sen bensiinistä läpimärän lapsensa päälle. Liekit leimahtivat välittömästi, alkaen polttamaan lasta. Kristenin onnistui päästä ylös ja siitä huolimatta, että liekit korvensivat hänen ruumistaan, hän juoksi vajaan neljän metrin matkan, ennen kuin lyyhistyi maahan kasvoilleen. Liekit olivat niin kuumia, että rusetti, joka oli Kristenin päässä, suli välittömästi, tulikuuman muovin valuessa Kristenin kasvoille.

Kuva
Kristen Salem.

Ja mitä teki Shawn? Hän hyppäsi autoonsa ja ajeli edestakaisin alueen lähistöllä, kunnes ei voinut nähdä liekkejä enää. Tämän jälkeen hän palasi rikospaikalleen ja vain katseli tyttärensä täysin palanutta ruumista. Ja tämän jälkeen? Shawn palasi autolleen ja lähti vain ajelemaan.

Kuutisen tuntia sen jälkeen kun hän oli polttanut tyttärensä hengiltä, poliisi pysäytti Shawnin epäiltynä humalassa ajamisesta. Hänet vietiin poliisiasemalle, jossa puolen tunnin kuulustelujen aikana hän naureskeli, kertoi vitsejä ja jopa ehdotti baaria, josta poliisit saattaisivat pitää. Kertaakaan tänä aikana hän ei maininnut tytärtään.

Täysin saamaton ja sydämetön ei Shawn kuitenkaan ollut, kaikesta huolimatta; kaksi päivää tyttärensä murhan jälkeen hän ilmiantoi itsensä poliisille ja myönsi ensimmäisen asteen murhan.

Kuva
Shawn uutislähetyksessä, jossa tehtiin juttua hänen tapauksestaan.

Heinäkuun 9. pvä 2001 tuomari Barbara Jarrett, joka oli istunut virassaan jo 12 vuotta ja oli juuri jäämässä eläkkeelle, tuomitsi Shawnin kuolemaan. Tämä olisi voinut olla tarinan päätös, mutta valitettavasti niin ei käynyt. Kesäkuun 6. pvä 2006 havaittiin, ettei Grellin oikeudenkäynti ollut mennyt ihan sääntöjen mukaan ja Shawnin oikeuksia ei oltu täysin noudatettu. Kuolemantuomio peruttiin ja oikeudenkäynti ja Shawnin kuuleminen päätettiin pitää uudestaan. Kuuleminen siirtyi aina kesälle 2009. Parhaillaan Shawnia ollaan siis kuulemassa uudelleen ja uudesta oikeudenkäynnistä ja tuomiosta tullaan päättämään toivon mukaan tämän vuoden aikana. Samalla selvitetään myös, voidaanko Grelliä edes teloittaa hänen jälkeenjääneisyytensä vuoksi. Oli tuomio kuitenkin mikä tahansa, niin pientä Kristen Salemia se ei tule koskaan tuomaan takaisin.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

Damien
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5194
Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 12:26 pm
Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
Viesti:

Re: Lapsenpolttaja Shawn Grell

Viesti Kirjoittaja Damien »

Jälleen uusi mielenkiintoinen avaus, kiitos.
Tapauksen yksityiskohdista vaan liikkuu hieman erilaisia tietoja.

-Eräiden lähteiden mukaan Grellin aö oli 65-74 välillä.
Syyttäjä tosin epäili oikeudessa Grellin väitettyä jälkeenjääneisyyttä, olihan tämä onnistunut
hankkimaan jatkuvasti työpaikkoja huijaamalla työnantajiaan omista taustoistaan.
-Kristen oli juossut palaessaan ympäriinsä noin 60sekuntia ennen kuin oli kaatunut maahan.
-Kristen heräsi vasta kun isänsä valeli hänen päällensä bensiiniä.
Hieman tämän jälkeen Grell olisi mennyt ilmiantamaan itsensä.
-Kristen oli kärsinyt kolmannen ja neljännen asteen palovammoista ja 98% hänen ruumiinsa
pinta-alasta oli palanut.Tyttö kuoli saamiinsa palovammoihin ja häkämyrkytykseen.
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4926
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Lapsenpolttaja Shawn Grell

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Damien kirjoitti:Jälleen uusi mielenkiintoinen avaus, kiitos.
Tapauksen yksityiskohdista vaan liikkuu hieman erilaisia tietoja.

-Eräiden lähteiden mukaan Grellin aö oli 65-74 välillä.
Syyttäjä tosin epäili oikeudessa Grellin väitettyä jälkeenjääneisyyttä, olihan tämä onnistunut
hankkimaan jatkuvasti työpaikkoja huijaamalla työnantajiaan omista taustoistaan.
-Kristen oli juossut palaessaan ympäriinsä noin 60sekuntia ennen kuin oli kaatunut maahan.
-Kristen heräsi vasta kun isänsä valeli hänen päällensä bensiiniä.
Hieman tämän jälkeen Grell olisi mennyt ilmiantamaan itsensä.
-Kristen oli kärsinyt kolmannen ja neljännen asteen palovammoista ja 98% hänen ruumiinsa
pinta-alasta oli palanut.Tyttö kuoli saamiinsa palovammoihin ja häkämyrkytykseen.
Kiitän näistä. Lähteeni ei ollut sieltä luotettavimmasta päästä laisinkaan (People you'll see in hell), joten en ihmettelisi, jos sinun antamissasi tiedoissa olisi perää.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

Damien
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5194
Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 12:26 pm
Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
Viesti:

Re: Lapsenpolttaja Shawn Grell

Viesti Kirjoittaja Damien »

Kiinnostaisi tosin Grellin kohdalla tietää onko tuo väkivaltaisuus ja vankilakierre johtunut
tuosta mahdollisesta jälkeenjääneisyydestä vai onko taustalla ollut niitä "yleisiä", pahoinpidelty
tai käytetty hyväksi lapsena, vanhemmat alkoholisteja yms..
Tuolla olisi muuten hieman videokuvaa oikeudenkäynnistä ja murhapaikasta:
http://www.azfamily.com/news/homepageto ... e4fb8.html
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
Avatar
maija turjukka
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4939
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 8:58 pm

Re: Lapsenpolttaja Shawn Grell

Viesti Kirjoittaja maija turjukka »

Kiitos, VoDKa, viikonlopun ahkeroinnista uusien avausten parissa. Toivottavasti tapaukset eivät enää tästä muutu hurjemmiksi, kun meikäläinen voi jo pahoin näistä tähänastisistakin :shock: :evil:

Vielä jatkokysymys (vastatkoon siihen sitten kumpi tahansa, avaaja tai Damien):

Mitenköhän Grellin puoliso Amber suhtautui mieheensä tapahtuneen jälkeen? Hylkäsikö miehensä (niinkuin kuka tahansa tervejärkinen nainen tekisi) vai puolustiko viimeiseen saakka?

Jälleen kerran ei voi kuin ihmetellä, miksi tuo jenkkilän systeemi istuttaa noita kuolemaantuomittuja vuosikaupalla vankilassa ennen teloitusta? Tässäkin tapauksessahan hieman nopeampi toiminta olisi lähettänyt Grellin autuaammille tanhuville ennen koko tapauksen uudelleen käsittelyä...
-Suru on hinta, jonka maksamme rakkaudesta.-
neitix
Poliisikoira Rex
Viestit: 257
Liittynyt: La Elo 11, 2007 11:53 pm
Paikkakunta: =)

Re: Lapsenpolttaja Shawn Grell

Viesti Kirjoittaja neitix »

Voi pientä raukkaa :( Oma poika on 2-vuotias ja tota kun kattoo, niin ei voi vaan käsittää.
Damien
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5194
Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 12:26 pm
Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
Viesti:

Re: Lapsenpolttaja Shawn Grell

Viesti Kirjoittaja Damien »

maija turjukka kirjoitti:Mitenköhän Grellin puoliso Amber suhtautui mieheensä tapahtuneen jälkeen?
Tiettävästi Amber ei pitänyt mieheensä enää yhteyttä pidätyksen jälkeen ja medialle
annetutut vähät lausunnotkin tekivät hänen vanhempansa.Lähinnä ilmaisivat järkytyksensä
siitä ettei Grelliä teloitettu.
Amber ja Shawn kylläkin tapasivat oikeudenkäynnissä josta Amber juoksi kesken itkien ulos.

Tuosta Shawnin älykkyysosamäärästä.Oikeuden teettämän testin mukaan Shawnin aö oli 74.
Nuoruudestaan aikaisempia tuloksia oli: 72, 67, 69, 70, 57, ja 65 (erilaisista testeistä).
Mielentilatutkimuksen tehnyt henkilö kertoi oikeudessa ettei Shawn ole jälkeenjäänyt
vaan kärsii epäsosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä, psykopaattisesta persoonallisuushäiriöstä
ja oppimisvaikeuksista.Katsotaan kuinka väännössä käy.
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2594
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Re: Lapsenpolttaja Shawn Grell

Viesti Kirjoittaja Destiny »

Kysymys tuomion muutoshaussa oli, että paikallinen korkein oikeus on linjannut vuonna 2002, että henkisesti jälkeenjääneeksi todistettua ihmistä ei voi tuomita kuolemantuomioon, koska he eivät kykene täysin ymmärtämään mitä on tekeillä. Siksipä Grellin kuolemantuomio muuttettiin elinkautiseen vankeustuomioon, ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen.

http://www.azfamily.com/news/Arizona-Su ... 38631.html
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4926
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Lapsenpolttaja Shawn Grell

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Kiitoksia Destiny vanhan tapauksen uudelleen avaamisesta.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että jos kuolemantuomio on käytössä, niin siihen piiriin saisi sisällyttää myös kehitysvammaiset tai henkisesti jälkeenjääneet ihmiset jotka ovat tehneet rikoksen jossa tuomiona muuten tulisi kuolemantuomio normaaliälyiselle henkilölle. Se että kuolemantuomion sijaan heitetäänkin loppuiäkseen vankilaan kuulostaa pitkitetyltä kidutukselta tälläisissä tapauksissa. Jos henkilö ei ole normiarjessa mukana siinä määrin ettei "täysin ymmärrä mitä tekee" lapsen tappaessaan, niin tuskin vankilaolot ovat sellainen jossa henkilö pärjäisi mainiosti - pikemminkin päinvastoin. Vankiloissa olevat henkilöt eivät ole yleensä kaikki niitä tasapainoisempia henkilöitä, joten voisin kuvitella selkeästi vajaan henkilön pian joutuvan jos jonkinnäköisiin ongelmiin noissa oloissa. Ongelmiin joista on haittaa hänelle itselleen että myös muille.

Oikeudessa puitiin sitä että kuolemantuomio olisi julma ja kohtuuton tuomio (henkilön vajaaälyisyyden vuoksi) ja se rikkoisi Yhdysvaltojen kahdeksannetta lakilisäystä (joka käsittää sen ettei rangaistuksena saa antaa kohtuuttomia sakkoja tai veroja tai julmia ja epätavallisia tuomioita). Tiedäpä sitten tuota olisiko se oikeasti rikkomassa mitään jos kuolemantuomion raja perustetaan oikeasti siihen mitä luvuissa lukee.

Mielenkiintoista sikäli, että Grell kuitenkin on niin toimintakykyinen että kykeni ilmeisesti jokseenkin itsenäiseen elämään, oli saanut ajokortin ja pystyi noukkimaan lapsen kyytiinsä ilman kyselyitä. Toki eihän älyllinen vajaus ulkopuolisille aina näy, mutta jollain tasolla kai siitä jotain viitteitä kuitenkin olisi kuvitellut olevan jos hänen tuloksensa noinkin matalia ovat olleet.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

Avatar
NancyDrew
Christopher Lorenzo
Viestit: 1613
Liittynyt: Ti Elo 10, 2010 8:02 am

Re: Lapsenpolttaja Shawn Grell

Viesti Kirjoittaja NancyDrew »

Kuva
Amber Salem.

Sellainen tähän vielä lisäykseksi, että Kristen Salemin äiti Amber Salem kuoli viime äitienpäivänä eli 12.5.2013. Hänet on haudattu Kristenin viereen, mikä herättää aika kauniin ajatuksen siitä, että he ovat taas yhdessä. Yritin tietysti kaivella kuolinsyytä, mutta esimerkiksi Facebookissa mainitaan ainoastaan, että hän kuoli nukkuessaan. Häneltä jäi kolme lasta uuden miehensä kanssa.

Kuva
Avatar
NancyDrew
Christopher Lorenzo
Viestit: 1613
Liittynyt: Ti Elo 10, 2010 8:02 am

Re: Lapsenpolttaja Shawn Grell

Viesti Kirjoittaja NancyDrew »

Tässäpä on vielä vähän käännöstä Amber Salemin haastattelusta tammikuulta 2013 eli vähän ennen hänen kuolemaansa.

Amber Salem haluaa Shawn Grellin saavan kuolemantuomion. Viimeisimmän oikeuden päätöksen takia sitä ei tule kuitenkaan tapahtumaan koskaan.

"Se oli hyvin shokeraavaa ja odottamatonta".

Salem asui Grellin kanssa kuusi vuotta, eikä nähnyt hänessä ainuttakaan merkkiä henkisestä jälkeenjääneisyydestä.

"Kaikki hänen tekemisensä oli harkittua. Hän suunnitteli kaiken. En ymmärrä, miten he tuomitsevat hänet jälkeenjääneenä".

Amber Salem ei käsitä oikeuden antamaa armoa.

"Entä minun tyttäreni rangaistus, kun hänen täytyi kokea se yö, kun hänet poltettiin? Ajattelevatko he Kristeniä vai ainoastaan Grelliä? Kristen ansaitsee enemmän kuin Grell. Ei ole päivääkään, etten ikävöisi häntä". Salem sanoo itkien.

Salem haluaa kuitenkin jatkaa eteenpäin.

"Minulla tulee aina olemaan tyhjä kohta sydämessäni, mutta minulla on nyt perhe, jota minun täytyy suojella ja aion tehdä parhaani sen hyväksi".

Salemin 17 kuukautta vanha tytär Shyann on nyt samanikäinen kuin Kristen oli kuollessaan.

"Hän muistuttaa niin paljon Kristeniä".

Amber Salem pitää Shyannia sylissään ja katselee leikkiviä lapsiaan Trinityä, 8, ja Jesseä, 6. Salem hymyilee ja sanoo rakastavansa äitinä olemista. Hän pitää suuressa arvossa myös lastensa isää ja 10 vuoden aikaista poikaystäväänsä Peteriä. Parisuhteessa on ollut välillä myös vaikeita aikoja.

"Joskus hän ei tiedä miten suhtautua". Salem sanoo viitateen hänen menneisyyteensä, joka nousee pintaan silloin tällöin ja uhkaa rikkoa perheonnen. "Hän ei tiedä, miten minua pitäisi lähestyä".

Amber Salem on kuitenkin vakuuttunut, että hän on selviytyjä. Peter on osoittanut uskollisuutta, vaikka edessä olisikin vaikeita aikoja. He kaikki voivat vain katsoa eteenpäin parempiin aikoihin kauas kuolemasta ja epätoivosta, jota koettiin kauan sitten yöllisellä autiomaalla.

"Minulla on mahtava tukitiimi". Salem toteaa. "Jos minulla ei olisi perhettäni, minulla ei olisi mitään".

Kuva
Amber Salem ja Shyann.
Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2594
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Re: Lapsenpolttaja Shawn Grell

Viesti Kirjoittaja Destiny »

Laitoin päivällä ketjuun viestun tästä linkistä http://www.azfamily.com/news/Mother-of- ... 18451.html. Asia oli sama, kuin NancyDrewn ja ilmeisesti linkkikin, mutta missähän vastaus on :shock: Jossain väärässä ketjussa tai ikuisessa kadotuksessa :roll:


Kuva
Kuva Amberista ja Shyannasta 2014 (ed.postauksen kuva ei näy). Kieltämättä tyttö muistuttaa (ainakin tässä kuvassa) Kristeniä tai paremminkin äitiään, ihan niin kuin Kristenkin.
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
Vastaa Viestiin