Hyvä homma, että oli tuo panic room
Muhammed-pilapiirtäjä Kurt Westergaard on yritetty murhata, sanoo Tanskan turvallisuuspalvelu PET. Poliisi ampui perjantai-iltana somalialaismiestä, joka yritti tunkeutua Westergaardin kotiin.
PET:n johtajan Jakob Scharfin mukaan kyseessä oli terroriteko ja miehellä oli aikomus murhata Westergaard. Kirveellä ja puukolla varustautuneella tunkeutujalla on hänen mukaansa läheisiä kytköksiä Somalian suurimpaan islamistiryhmään al-Shababiin sekä terroristiverkosto al-Qaidan itäafrikkalaisiin johtajiin.
28-vuotiasta miestä epäillään terrorismiin liittyvistä toimista itäisessä Afrikassa, ja Tanskassa hän on osa terroriverkostoa, jota on tarkkailtu jo pidempään, PET kertoo.
Miehellä oli voimassaoleva oleskelulupa Tanskaan.
Heitti poliisia kirveellä
Hyökkääjä yritti heittää paikalle saapunutta poliisia kirveellä, jolloin poliisi ampui häntä käteen ja jalkaan. Mies haavoittui vakavasti, mutta ei ole hengenvaarassa, ja hänet on toimitettu sairaalahoitoon. Miestä tullaan syyttämään yrityksestä tappaa Westergaard ja poliisimies.
Itse apua soittanut 74-vuotias pilapiirtäjä oli kotona viisivuotiaan lapsenlapsensa kanssa. He eivät vahingoittuneet hyökkäyksessä.
- Me piilouduimme turvahuoneeseen, kun hän yritti hakata ovea hajalle kirveellä, Westergaard kertoi haastattelussa tapauksen jälkeen.
Uutistoimisto Ritzaun mukaan pilapiirtäjän kodille Vibyssä lähellä Aarhusin kaupunkia saapui tusinan verran poliisipartioita ja pommiyksikkö tutki aluetta mahdollisen räjähteen varalta.
Ensitietojen mukaan hyökkääjällä olisi ollut kaksi apuria mukanaan, mutta myöhemmin hänen kerrottiin toimineen yksin. Poliisi kuitenkin tutkii, onko iskun toteuttamiseen tai suunnitteluun osallistunut muita.
Jatkuvasti uhattuna
Westergaardin piirtämässä pilakuvassa profeetta Muhammedin turbaanissa on pommi. Pilakuva on yksi niistä tanskalaislehden vuonna 2005 julkaisemista 12 kuvasta, jotka synnyttivät laajan vastalausemielenosoitusten ja mellakoiden sarjan muslimienemmistöisissä maissa.
Westergaardin henkeä on uhattu usein sitä seuranneina vuosina ja hän on tarvinnut poliisin suojelua. Vuonna 2006 kaksi miestä pidätettiin Tanskassa Westergaardin murhan suunnittelusta. Viime vuonna Yhdysvalloissa puolestaan pidätettiin kaksi miestä, joiden epäiltiin suunnitelleen iskuja Westergaardia ja kuvat julkaissutta Jyllands-Posten-lehteä vastaan.
AFP, AP, Reuters, YLE Uutiset
Somali yritti murhata Muhammed-pilapiirtäjän
Somali yritti murhata Muhammed-pilapiirtäjän
Jos alkaa pännii, niin anna bannii..
Re: Somali yritti murhata Muhammed-pilapiirtäjän
Niinpä, toinen piirtelee kuvia - jopa pilakuvia - ja toinen yrittää tappaa sen. On maailma mallillaan!
Alethes doksa meta logu
-
Mike Manner
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3147
- Liittynyt: Ke Touko 28, 2008 10:37 am
Re: Somali yritti murhata Muhammed-pilapiirtäjän
Ajatus on kaunis -

Ja miten sitä sitten sovelletaan käytännössä-


Ja miten sitä sitten sovelletaan käytännössä-

"Mä olen sitä mieltä, et jos 5 senttiä on liikaa OMASTA viestistä Minfoon, kannattaa harkita poistumista kokonaan. Perusteena se, että "harrastuneisuus" palstalle, ei ole likimainkaan riittävä!" -John Doe
Re: Somali yritti murhata Muhammed-pilapiirtäjän
Hyvä Mike Manner
Kuvahan kertoo enemmän kuin ne tuhat ja yksi sanaa, mutta otitko huomioon että:
1.) Kyseinen kuvallinen rinnastus on rasismia
2.) Asenteesi maahanmuutajien pitkäjänteiseen kotouttamiseen on sangen negatiivinen
3.) Syyllistyt selkeästi ylilyöntiin
4.) Vähemmistökulttuurit rikastuttavat yhteiskuntaamme
5.) Kuva voi olla manipuloitu
6.) Kuvien esittämiltä ihmisiltä on kysyttävä lupa kuvien julkaisemiseen
7.) Kameralla tähtäily eduskuntatalon suuntaan saattaa aiheuttaa väärinkäsityksiä rakennuksen sisällä olevissa
8.) Et näe metsää puilta
9.) Nutturapäät suuttuvat ja heillä on oikeus tuomita sinut
10.) Voit joutua vankilaan
Kuvahan kertoo enemmän kuin ne tuhat ja yksi sanaa, mutta otitko huomioon että:
1.) Kyseinen kuvallinen rinnastus on rasismia
2.) Asenteesi maahanmuutajien pitkäjänteiseen kotouttamiseen on sangen negatiivinen
3.) Syyllistyt selkeästi ylilyöntiin
4.) Vähemmistökulttuurit rikastuttavat yhteiskuntaamme
5.) Kuva voi olla manipuloitu
6.) Kuvien esittämiltä ihmisiltä on kysyttävä lupa kuvien julkaisemiseen
7.) Kameralla tähtäily eduskuntatalon suuntaan saattaa aiheuttaa väärinkäsityksiä rakennuksen sisällä olevissa
8.) Et näe metsää puilta
9.) Nutturapäät suuttuvat ja heillä on oikeus tuomita sinut
10.) Voit joutua vankilaan
-
Mike Manner
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3147
- Liittynyt: Ke Touko 28, 2008 10:37 am
Re: Somali yritti murhata Muhammed-pilapiirtäjän
No-niin, lähdetääs nyt tähän peliin aistit avoimina:betty kirjoitti:Hyvä Mike Manner
Kuvahan kertoo enemmän kuin ne tuhat ja yksi sanaa, mutta otitko huomioon että:
Miksi?1.) Kyseinen kuvallinen rinnastus on rasismia
Kyseessä on kaksi kuvaa joilla viitataan mielipiteeseeni, että ajatus on kaunis, mutta ihmisten toteutus ei mene ihan niin kuin isossa kirjassa on alunperin ajateltu. Tai niin minä sen käsitän.
Väärin. Ruokailen maahanmuuttajien pitämissä ruokapaikoissa ja kommunikoin muuallakin katuelämässä heidän kanssaan niin kuin ihmisten kanssa kommunikoidaan. Ihan sama minkä värinen ja mistä päin keskustelukumppanini on kotoisin. Ihminen rakentaa omilla teoillaan itsestään kuvan ja imagon.2.) Asenteesi maahanmuutajien pitkäjänteiseen kotouttamiseen on sangen negatiivinen
Minun lähtöpiste on aina uuden ihmisen ensikertaa tavatessani +/- 0.
wot?3.) Syyllistyt selkeästi ylilyöntiin
Kyllä vaan. Mutta sekin ollaan nähty, että niin rikastuttaa myös jotain tilastoja, jotka ei niinkään imartele itse vähemmistöä.4.) Vähemmistökulttuurit rikastuttavat yhteiskuntaamme
Samaan tapaan tuo sinun yleistys siitä, että maahanmuuttajat rikastuttaa kulttuuria on sitä silmälaput silmillä kulkemista sen suhteen, että kaikki maahanmuuttajat ei rikastuta tämän maan kulttuuria positiivisessa mielessä.
Onko se? Ja jos vaikka onkin, niin voidaan tässä etsiä kuvia, jotka ei ole.5.) Kuva voi olla manipuloitu
Kaikki Islamin puolesta pidetyt mielenosoitukset kun ei ole aina ihan niitä kauneimpia asiansa puolesta pidettyjä. ...Sen enempää, kuin minkään muunkaan asian puolesta pidetyt. Aina sitä paskaa löytyy, kun vaan aletaan tarpeeksi syvältä kaivamaan.
Tätä ei ole kiva sanoa, mutta koska en ole kiva ihminen, ei ole väliä; AAARGGHAHAHA6.) Kuvien esittämiltä ihmisiltä on kysyttävä lupa kuvien julkaisemiseen
Tiedän.7.) Kameralla tähtäily eduskuntatalon suuntaan saattaa aiheuttaa väärinkäsityksiä rakennuksen sisällä olevissa
Joo se on kyllä Kafkamaisen Orwellilaista kyllä, Nietzscheläisellä kierteellä. Voisit sä Kaurismäkeläisesti olla jauhamatta enää paskaa.8.) Et näe metsää puilta
Mutta mähän vaan kuitenkin tykkäisin siitä.9.) Nutturapäät suuttuvat ja heillä on oikeus tuomita sinut
Onko sulla nutturaa ja tykkäätkö sä olla tuhma?
Sinne voi joutua niin monesta muustakin syystä.10.) Voit joutua vankilaan
Tää oli niin hyvä, että oli pakko kirjoittaa noi vastineet tuohon. Toivottavasti tämä sanailu herätti ajatuksia ihmisissä, jotka kannattaavat maahanmuuttoa ilman varauksia
"Mä olen sitä mieltä, et jos 5 senttiä on liikaa OMASTA viestistä Minfoon, kannattaa harkita poistumista kokonaan. Perusteena se, että "harrastuneisuus" palstalle, ei ole likimainkaan riittävä!" -John Doe