Kirjoittaja Hömelö » To Marras 05, 2026 5:48 am
1. Mira ja Makwan ovat olleet pienessä havumajassa vieri vieressä.
2. Makwan kertonut, että siinä on yhdessä pysuteltu yhteisymmärryksessä.
3. Mira kertonut, että Makwan kopeloinut, mutta hänen vaatteet olleet päällä.
4. Makwan kertonut, että pusuttelu loppui kun Miran henki haisi eikä pystynyt jatkamaan.
5. Mira kertoi, että Makwan nuoli kaulaa ja hieroi vaatteiden päältä tissejä.
Tämän jälkeen Miran tarina on, että Makwan yritti häntä riisua ja kun ei onnistunut, niin runkkasi.
Makwan kertoo ettei häntä kiinnostanut hengityshaisuli, joka oli 11 v vanhempi rotko.
Kukaan ei heidän lisäksi tiedä mitä on oikeasti tapahtunut. Se tiedetään, että Makwania syytetään tissien hieromisesta ja runkkaamisesta. Miran kertomus siis.Tiedetään myös että Miran vaatteet ovat pysyneet päällä.
9 v jälkeen dokumenttiaastattelussa Mira kertoo, että häntä on aikoinaan seksuaalisesti ahdisteltu tosivtv ohjelmassa. Tästä on poliisien toimesta tehty tutkinta Miran sanoista ja haluttu selvittää asia. Mira on kuulusteltu ja hän itsekin tehnyt jossain vaiheessa rikosilmoituksen, koska hänen tarinansa vaatii jo sitä.
Todistajina on jutussa ihmisiä, jotka nojaavat todisteensa Miran kertomuksiin. Ne eivät kuitenkaan ole yhtenäisiä. Makwanin kertomus näyttää tässä valossa johdonmukaiselta. Samaan aikaan media tarttuu siihen, että Makwanilla ei olisi oikeutta tuoda esiin asiaa, että Mira ei edes ollut haluttava. 28 v/ urheilija koki 39 v kantturan olevan jotain muuta kuin haluttava. Tästä alkoi lynkkaus.
Miran tukena oikeudessa oli Stagala, Veitola,Hanna Pakarinen ja täysin eri tarinaa puhunut Vesala.
Ohjelmapäällikölle Mira oli kertonut peloistaan kuvauksissa, mutta ei alkujaan mitään seksuaalisesta ahdistelusta.
Tapahtuma on kaikenkaikkiaan sana sanaa vs. Josta kulunut 10 vuotta. Minkä painoarvon oikeus antaa todistuksille, jotka eivät ole edes yhtenäiset. Todistukset eivät ole silminnäkijähavaintoja, vaan Miralta kuultuja.
Kukaan ulkopuolinen ei tiedä oikeasti mitä on tapahtunut. On kuitenkin selvää, että jos tästä tuomitaan, niin miehen oikeusturva on silloin mennyt. Silloin näitä vuosikausia sitten pahaa mieltä itselleen kokeneet voivat lähteä vaatimaan itselleen ties mitä korvauksia. Riittää kun kertonut kavereilleen tarinaa ja ne todistaa papukaijana sitten oikeudessa.
Raiskaus on hyvin sairasta, mutta tässä on nyt kysymyksessä ihan muuta. Seuraavana päivänä sisäreittä tarjoava nainen tuskin hirveän traumatisoitunut on ollut edellisen yön tapahtumista.
Täysin absurdi ajatus, että taksissa ahdistelua kokenut nainen heittäisi seuraavana päivänä tällaisen vitsin jollekin Abupapulle.
Mitä enemmin tapausta ajattelee, sen enemmin yleinen kokemus puoltaa sitä, että kaiken lähtökohta on Miralla katkeruus. Katkeruus Makwanin ylimielistä kohtelua kohtaan. Huomiotta jääminen ja sen kostaminen.