
Melko pian toisen maailmansodan jälkeen alkoi esiintyä väitteitä, joiden mukaan holokaustia ei koskaan tapahtunut tai se tapahtui väitettyä olennaisesti pienemmässä mittakaavassa. Näiden väitteiden mukaan toisen maailmansodan voittajavallat väärensivät massiivisen todistusaineiston, jolla maailma harhautettiin uskomaan "valhe" miljoonien juutalaisten murhaamisesta. Harhautuksen tarkoituksena olisi ollut huomion kääntäminen pois liittoutuneiden omista raakuuksista, kuten Saksan kaupunkien strategisista pommituksista, sekä saksalaisten itsekunnioituksen murskaaminen ja sympatioiden hankkimisen juutalaisille Israelin valtion perustamisen aikoihin.
Nykyisin holokaustin kieltäminen kuuluu olennaisena osana monien juutalaisvastaisten liikkeiden maailmankuvaan. Tieteellisen historiankirjoituksen näkökulmasta holokausti on kuitenkin kiistaton historiallinen tositapahtuma, eikä sen kieltämiselle katsota olevan mitään vakavasti otettavia perusteluita.
Tunnetuin holokaustin kiistäjä lienee brittiläinen David Irving. Irvingillä on historiantutkijan taustaa ja julkaisuja, mutta tiedeyhteisö pitää häntä nykyisin epätieteilijänä ja todistusaineiston vääristelijänä.
Holokaustin kieltävien lausuntojen antaminen on joissakin Euroopan maissa laitonta. 20. helmikuuta 2006 Irving tuomittiin Itävallassa kolmeksi vuodeksi vankeuteen. Häntä syytettiin siitä, että hän oli 17 vuotta aikaisemmin pitänyt maassa puheen, jossa kielsi juutalaisten joukkotuhon.
(Wikipedia)^
Holokaustin kieltävä tai sitä vähättelevä näkemys perustuu
yleensä seuraaviin väitteisiin:
* kansallissosialisteilla
ei ollut konkreettista suunnitelmaa juutalaisten ja romanien tuhoamista varten. Juutalaiset oli
tarkoitus siirtää pois Saksan hallitsemilta alueilta. Alkuperäisiin
suunnitelmiin kuului juutalaisten siirtäminen Madagaskarille tai
Siperiaan.
* Kansallissosialistit ja heidän liittolaisensa eivät surmanneet
viittä miljoonaa juutalaista. Juutalaisten väitetään kuolleen
leireillä pääasiassa sairauksiin sekä nälkiintymiseen. Joskus heitä
myös teloitettiin ampumalla ja hirttämällä. Tuhojen
selittäminen merkittävästi vähäisemmäksi katsotaan myös holokaustin
kieltämiseksi. Holokaustin kieltäjien mukaan juutalaisia kuoli
300 000-2 000 000.
* Massamurhaamiseen tarkoitettua välineistöä kuten kaasukammioita ei käytetty juutalaisten
tappamiseen keskitysleireillä vaan
vaatteiden puhdistamiseen luteista. Krematorioiden tarkoituksena
oli taas hävittää sairauksiin, nälkiintymiseen ja teloituksissa
kuolleiden ruumiita.
* Ei ole löydetty riittävää määrää haudattuja ihmisten ruumiita,
hampaita tai muita luunpalasia.
* Väitettyjen miljoonien ihmisruumiiden hävitys polttamalla olisi
ollut teknisesti mahdoton tehtävä vaaditussa ajassa ja
olosuhteissa.
* Tuhkaus olisi tehokkaimmallakin tavalla kuluttanut vähintään
14kg koksia ihmisruumista kohden. Polttoaineen kokonaiskulutus
olisi käynyt liian kalliiksi polttoainepulasta kärsineelle Saksan
sotataloudelle.
* Juutalaisten lukumäärät maailmassa ennen ja jälkeen toisen
maailmansodan eivät sovi yhteen holokaustissa kuolleiden lukumäärän
kanssa.
Vaikka muutamilla holokaustin kieltäjillä on historioitsijan
koulutus, useiden eturivin kieltäjien on todistettu tarkoituksella
vääristelleen historiallisia dokumentteja (esim. David Irving) tai tahallaan esittäneen
historiallista dataa väärässä valossa (esim. Ernst Zündel). Holokaustin kieltäjien
menetelmät (tutkimusaineiston vääristely, väärinkäyttö ja huomiotta
jättäminen) historian tutkimuksessaan on tuomittu laajalti.
Holokaustin kieltäminen on rikos kymmenessä Euroopan maassa: Belgiassa, Itävallassa, Liettuassa, Puolassa,
Ranskassa, Romaniassa, Saksassa,
Slovakiassa, Sveitsissä ja Tšekin
tasavallassa, sekä Lähi-idässä sijaitsevassa Israelissa. Lisäksi esimerkiksi Kanadassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa
laki ei suoraan kiellä holokaustin kieltämistä, mutta käytännössä
se on rikos.