Ai olet lukenut tuota Gilmoren kirjaa? Se on mulla ykkösenä hankintalistalla... Kunhan saan muuttohommat pois alta tilaan sen saman tien.Arlene kirjoitti:Nyt kun olen hieman lueskellut Mikal Gilmoren kirjaa, entistä enemmän haluaisin perheenjäsenen tai edes jonkun Ericin ja Dylanin tunteneen julkaisevan kirjan. Tuontyyppinen kun tuo Gilmoren kirja, rehellisen tuntuinen. Nythän ei ole kun tuo Brooksin kirja, ja olen jo pitemmän aikaa ajatellut, että onko hän aivan rehellinen tuossa kirjassaan
Niin, se rehellisyys... Sehän yleensäkin näissä kirjoissa on ongelmana, että ihminen on helvetin hyvä valehtelemaan itselleen, jos sillä tavalla voi välttää tuskan, ja se kieltäminen voi joskus olla TODELLA tiukassa erityisesti ongelmaperheissä. Tämän tietää varsin hyvin esim jokainen psykoterapia-alalla oleva. Itsekin tunnen muutaman tyypin jotka aina suorastaan ylistävät perhettään, vaikka kenelle tahansa ulkopuoliselle on selvää, että ko. poppoot ovat selvästi keskimääräistä onnettomampia ja täynnä mitä kummallisimpia ongelmia. Melkein joskus tuntuu siltä, että oikeasti onnellisen perheen jäsenen ei yleensä erityisesti tarvitse jauhaa perheestään.
Minullekin tuli tuosta Browinin kirjasta hitusen sellainen tuntuma, että osaa asioista oli pikkuisen siloteltu, myös Brownin oman perheen osalta... olivatko hänen vanhempansa muka sitten sellaisia kaikkitietäviä pyhimyksiä kuin annetaan ymmärtää... vaikka se ei ehkä kirjan keskeisen sanoman kannalta ole kovin tärkeää.
Toinen ongelma Columbinesta kirjoittamisessa on varmaan se, että uhreilla saattaa edelleen (en ole ihan varma) olla teoreettinen mahdollisuus vaatia vahingonkorvauksia perheiltä, jos voidaan osoittaa, että teot olisi voitu estää. Jotain rahoja kai maksettiin, mutta en tiedä tarkoittaako se välttämättä sitä, että uutta juttua ei voisi nostaa.
