Turvakotiin joutunut tuomittiin maksamaan korvauksia avioeropostauksestaan

[Collie]

Miten uhri on tässä 'halventanut' tuomittua hakkaajaa? Kertomalla tosiasian? Jos lukee aloituksesta oikeuden perusteet, siinähän puhutaan 'muiden voivan mahdollisesti halventavaa hakkaajaa', ja ne eivät ole millään lailla kestäviä oikeustajun kannalta. Tämä kannattaisi ehdottomasti viedä hovioikeuteen ammattituomareiden arvioitavaksi.

Ehkä ei kannata käyttää nimitystä uhri, koska oikeuden päätöksen mukaan myös väkivaltaiseksi mainittu puoliso on tässä uhrina, tai "uhrina".

Eihän väkivaltaisessa suhteessa vastaanottavana osapuolena ole oikeutettu levittämään pahoinpitelijästään sellaista tietoa, joka on omiaan saattamaan pahoinpitelijää huonoon valoon, esimerkiksi siksi, että olisi pahoinpitelijä.

Uhri ei levittänyt pahoinpitelijästään minkäänlaista tietoa, vaan väkivaltaisesta avioliitostaan, jonka hän oli siis päättänyt. Tämä ei sopinut vaimonhakkaajalle. Katson tässä tapauksessa uhriksi naisen joka nyt tuomittiin maallikoiden lautamiesoikeudessa ja väkivaltaisen puolison tekijäksi joka käytti Suomen oikeusjärjestelmää törkeästi hyväkseen kostaakseen uhrille. Tuomiolauselmassa ei edes väitetä uhrin halventaneen tekijää, enkä usko että tämä lautamiesoikeuden ratkaisu tulee pitämään hovioikeudessa jos tuomiosta valitetaan.

[jmit]

'Miten uhri on tässä 'halventanut' tuomittua hakkaajaa? Kertomalla tosiasian?'

Tosiasioita ei todellakaan saa kertoa. Se on rikoksista pahin että kerrot tosiasioita. Kuten Orwell totesi. Tosiasioiden kertominen on vallankumouksellinen teko. Etkö oikeasti ole tuota ymmärtänyt, vai teeskenteletkö tyhmää?

[meitzi]

Uhri ei levittänyt pahoinpitelijästään minkäänlaista tietoa, vaan väkivaltaisesta avioliitostaan, jonka hän oli siis päättänyt

Oikeuslaitoshan yrittää vimpan päälle suojella tekijää ja mahdollistaa tulevat uhrit, joten aika loogisesti voisi kuvitella siellä ymmärrettävän, että avioliitossa olevan henkilöllisyyttä pitää suojella. Muutenhan on riskinä, ettei se saa uusia uhreja, kuten oikeudessa usein pelätään siinäkin tapauksessa, että joku on kohdellut lapsia kaltoin. Tulevien uhrien mahdollisuutta ei saa vaarantaa.

[Terra]

'Miten uhri on tässä 'halventanut' tuomittua hakkaajaa? Kertomalla tosiasian?'

Tosiasioita ei todellakaan saa kertoa. Se on rikoksista pahin että kerrot tosiasioita. Kuten Orwell totesi. Tosiasioiden kertominen on vallankumouksellinen teko. Etkö oikeasti ole tuota ymmärtänyt, vai teeskenteletkö tyhmää?

Avioliitto on julkinen tieto. Ja perhevakivalta on yeisen syytteen alainen teko. Mikä tässä casessa oli yksityiselämää loukkaavaa tietoa. Ei ainakaan väkivalta suhteessa eikä avioliitttieto eikä avioliiton päättyminen.

[Ifigeneia]

Erityisesti oudoksuttaa että saa sen käsityksen että mies on huolestunut maineestaan omien sukulaistensa silmissä. Siis mitä ihmettä, kun yhdenkään väkivaltaisen miehen sukulaisia ei ikinä kiinnosta pätkän vertaa mitä tämä tekee muijalleen.

Olisi edes naisen sukulaiset kyseessä. Näissä jotain ganstereita ja näin päin pois? Mutta sekin kuulostaa lähinnä fiktiolta että joku nousisi puolustamaan naispuolista sukulaistaan. Joltain random kadunmieheltäkin voi satunnaisesti saada paremmin apua kuin läheisiltään. Ja senhän vuoksi perhehelvettejä muodostuu.

Toki toisinaan läheiset eivät oikeasti tiedä mistään mitään, kun retku on eristänyt kumppaninsa tämän läheisistä.

Miten mulle tuli nyt sellainen desavyy että olen joskus kirjoittanut näin, ja siihen ilmestyy joku nilkki märisemään kuinka minä en tiedä mistään mitään.

Hoitakaa ne suhteenne sillä tavalla että jos tekee mieli käyttää kumppania nyrkkeilysäkkinä, otatte eron ja painutte salille.

[meitzi]

yhdenkään väkivaltaisen miehen sukulaisia ei ikinä kiinnosta pätkän vertaa mitä tämä tekee muijalleen.

Olisi edes naisen sukulaiset kyseessä. Näissä jotain ganstereita ja näin päin pois? Mutta sekin kuulostaa lähinnä fiktiolta että joku nousisi puolustamaan naispuolista sukulaistaan

Tosi usein sukulaiset ja puolison sukukin pyrkii auttamaan hyvinkin hanakasti, mutta kun apu ei kelpaa ja "uhri" menee uudelleen ja uudelleen turpaansa ottamaan, niin loppuu työkalut auttamiseksi, ellei henkirikokseen ole valmis ryhtymään.

Nyt sitten kun apu kelpasi, niin siitä läiskäistiin sitten vahingonkorvauksia. Ompas kannustavaa tosiaan.

[Ifigeneia]

Jotain mähmäistä kähmäilyä siellä on pakko olla taustalla. Eli ruikuttanut tyyppi jonkun kaveri tai kaverin kaveri. Eihän koko touhussa ole vähäisintäkään järjenhiventäkään.

(Omassa suvussani ja perheessäni oppinut että tukea ei ole saatavissa mistään, vaikka miten paha olo olisi. Varsinaista väkivaltaa ei niinkään ole ollut sen koommin kun isoisä hakkasi kaikilta lapsiltaan jo näiden lapsuudessa luulot pois, mutta mielenterveysongelmia sitten sitäkin enemmän ja omaa napaa masentuneena tuijottaessa ei kyllä pahemmin lämpöä omille lapsilleen sitten näemmä liikene. Tämä omalla kohdallani lienee johtanut siihen että olen niin hanakka vaatimaan oikeutta kaikkialla kaikkien kiusattujen ja sorrettujen puolesta... Vaikka turhaa tuuleen huuteluahan se sitten on.)

[VastarannanKiiski]

Onkohan exä joku paremmassa asemassa oleva ihminen? Haluttiin tai ei niin taitaa pärstäkerroin vaikuttaa sen verran, ettei korvauksia saisi joku työtön pera pernosta. Ehkä miehellä oli varaa hyvään asianajajaan ja kun voitti senkin kulun maksaa ex-rouva.
Hölmö tuomio, joka ehkä muuttuu hovissa.
Silti en oikein tajua, miksi moinen postaus täytyi tehdä. Perheväkivaltatapauksissa lienee turhaa enää erotessa äsyttää hakkaajaa, kun nämä mulkut muutenkin saattavat jatkaa vainoamista, kiusantekoa tai jopa tappaa. Ihan itsesuojelun nimissä en noin toimisi vaan yrittäisin aloitella uutta elämää ja käydä asioita läpi ystävien ja ammattilaisten tuella.

[Terra]

Samanlainen tuntuma minullakin, että mies voi olla ns. paremmista piireistä. Kovin miestä myötäilevää ollut käräjäoikeuden kanta, joka tietty nostaa tämän miehen itsetuntoa entisestään naisen paikasta perhehelevetissä - olla hiljaa nyrkin ja hellan välissä.
Naiset traumatisoituvat näissä parisyhteissa, mutta hiljaa vain olisi oltava. Eipä paljon pääse naiset tunnoistaan puhumaan muualla kuin terapiassa kuin vasta pitkän ajan jälkeen ja ex-aviomiehestään vasta tämän kuoleman jälkeen. Tätä todistaa mm. tämä artikkeli.

https://www.savonsanomat.fi/uutissuomalainen/5941699

Kaksi naista kertoo kokemastaan rajusta väkivallasta – "Veljeni varoitti, että tuon hullun kelkkaan et lähde", Jaana Penttinen sanoo

Jaana Penttinen aloitti teini-ikäisenä suhteen väkivaltaisen miehen kanssa, joka jatkoi hänen vainoamistaan vielä pitkään eron jälkeenkin. ANU HEDBORG
Sara Salvénin itsetunto pilkottiin palasiksi sanoilla. Valokuvaaja Anu Hedborg ikuistaa väkivallan uhrien tarinat kuviksi.

Katariina Hakaniemi
Eilen 6:00 Katariina Hakaniemi

Kasvatustieteen opiskelija Sara Salvén, 23, tapasi Tinderissä häntä vanhemman miehen muutama vuosi sitten. Hurmaavan tapauksen.

Salvénin ja miehen tapailu oli intensiivistä ja intohimoista. Vuoden kestäneen suhteen aikana Salvén sai kuitenkin myös kosketuksen raakaan henkiseen väkivaltaan.

Hälytyskellot kilahtivat jo ensitreffeillä.

– Hän oli kuin lapsi aikuisen miehen vartalossa, Salvén kuvailee.

Mies jätti reagoimatta joihinkin Salvénin puheenvuoroihin ja osoitti näin, etteivät ne olleet vastaamisen arvoisia.

– Sellaisessa tilanteessa tuntee olonsa mitätöidyksi ja turhaksi.

Sara Salvén uskoo olleensa helppo uhri miehelle, joka halusi murskata hänen minäkuvansa. ANU HEDBORG

Salvén kertoo, että mies hajotti vuoden aikana hänen itsetuntoaan ja minäkuvaansa hienovaraisesti mutta järjestelmällisesti.

Vaikka hän teki kaikkensa täyttääkseen miehen toiveet, hän oli silti aina miehen mielestä vääränlainen. Vähättely koski kaikkea – ulkonäköä ja älynlahjoja.

Miehen käytös oli arvaamatonta ja ailahtelevaa.

– Sain olla varpaillani koko ajan.

Jos Salvén rohkaistui halaamaan miestä, hän sai kuulla kunniansa. Vain mies sai tehdä aloitteita.

Vaikka suhteessa oli välillä taukoja, mies ui aina sulavasti takaisin Salvénin suosioon. Nainen uskoi kerta toisensa jälkeen miehen muuttuneen tauon aikana ja pyytävän häneltä anteeksi.

Anteeksipyyntöä ei koskaan kuulunut.

Irrottautumista ei helpottanut se, että heidän välillään oli voimakasta vetovoimaa.

– Huippuhetkinä kamalat kommentit pyyhkiytyivät mielestä.

Salvénin mukaan mies tarjoili hänelle hyviä hetkiä pieninä murusina. Juuri ja juuri sen kokoisina, että nuori nainen pysyi kelkassa mukana henkisestä väkivallasta huolimatta.

– Se oli vaarallinen cocktail.

Sara Salvén ei ole nähnyt häntä väkivaltaisesti kohdellutta miestä enää eron jälkeen. ANU HEDBORG

Salvén ei kehdannut kertoa kokemuksistaan kenellekään. Hän halusi elää fantasiassa.

– En halunnut tulla ylipuhutuksi pois suhteesta.

"Huippuhetkinä kamalat kommentit pyyhkiytyivät mielestä.Sara Salvén

Yhden tauon aikana Salvén alkoi etsiä tietoa netistä. Hän ajautui lukemaan narsismista, ja palaset loksahtelivat kohdilleen.

– En voi tehdä mitään diagnoosia, mutta kyllä hänessä narsistisia piirteitä ehdottomasti oli.

Kun Salvén ymmärsi, miten vaikean asian kanssa oli joutunut tekemisiin, lopullisen eron tekeminen helpottui.

– Henkinen väkivalta voi olla uhrille fataalia. Siitä saa sisäisiä ruhjeita. En ihmettele, jos joku saa sen takia itsetuhoisia ajatuksia, Salvén pohtii.

Salvén uskoo olleensa helppo uhri miehelle. Hänen itsetuntonsa oli valmiiksi huono ja luonteensa kiltti ja sovinnollinen.

– En pystynyt pitämään omia rajojani ja sanomaan, että et voi sanoa minulle noin, hän kuvailee.

Nykyisin Salvén tuntee olevansa täysin eri ihminen, kiitos kuluneen ajan ja psykoterapian. Hän sanoo käyneensä läpi pyörremyrskyn ja seisovansa nyt vakaalla maaperällä itsensä kanssa.

Hän ei ole tavannut kyseistä miestä kertaakaan lopullisen eron jälkeen.

– Olen uudestisyntynyt. En pelkää konflikteja enää yhtä paljon enkä pyri miellyttämään muita. Voin kulkea eteenpäin itsevarmasti hymyillen, hän kuvailee.

Salvén luottaa ihmissuhteissa intuitioon ja kehottaa muitakin tekemään niin. Hän tietää, ettei toista voi muuttaa.

Jaana Penttinen ei halua enää peitellä tai salailla kokemuksiaan. ANU HEDBORG

Jaana Penttinen, 51, ajautui väkivaltaiseen ihmissuhteeseen 15-vuotiaana. Mies oli Penttistä muutaman vuoden vanhempi.

– Hän oli fyysisesti, henkisesti ja seksuaalisesti erittäin väkivaltainen. Veljeni varoitti minua, että tuon hullun kelkkaan et lähde, Penttinen sanoo.

Hän lähti silti, sillä miehessä oli myös ihana puoli.

Kun Penttinen kertoo tarinaansa, sitä on vaikea uskoa todeksi. Hän kertoo turpaan mättämisestä, kuristamisesta ja huorittelusta. Penttisen mukaan mies jopa ampui häntä ja pariskunnan yhteisiä koiria ilmakiväärillä sisätiloissa.

– Ei ollut ilmeisesti muutakaan tekemistä.

Mies kontrolloi Penttistä niin tiukasti, ettei tämä lopulta saanut käydä kuin töissä, äidillään ja koirien kanssa ulkona. Edes naispuolisia kavereita ei saanut olla.

– Jos olin liian pitkään ulkona koirien kanssa, hän nosti minut heti eteisessä seinälle ja halusi tietää, olinko harrastanut jonkun kanssa seksiä, Penttinen sanoo.

Kuulustelu alkoi myös, jos työmatkalla meni muutama minuutti liian pitkään.

– Opin, että kun olen pelkkä liikkumaton mytty, pääsen vähemmällä. Puolustautuminen tai itku vain pahensivat tilannetta.

"Opin, että kun olen pelkkä liikkumaton mytty, pääsen vähemmällä. Jaana Penttinen

Penttinen kertoo, ettei koskaan unohda miehen katsetta noissa tilanteissa.

Hän häpesi kaikkea kokemaansa niin paljon, ettei puhunut siitä kenellekään.

– Selitykset siitä, mistä mustelmat ja ruhjeet olivat tulleet, menivät kaikille läpi. Jos oli silmä mustana, olin viikon kotona.

Suhde kesti viitisen vuotta. Sitten alkoi vuosia kestänyt vainoamisen kausi.

– Mies odotti minua kotioveni takana ja uhkaili, että tule ulos, niin saat napin otsaasi. Olin vuosia kämppäni vankina.

Penttinen patosi tunteet sisäänsä, puristi kädet nyrkkiinsä ja vaikeni. Hän oli tunnettu siitä, ettei koskaan itke.

Vainoaminen päättyi miehen kuolemaan seitsemän vuotta eron jälkeen. Jäljelle jäi kuitenkin turvattomuuden tunne. Tunnetta lievittivät Penttisen hankkimat isokokoiset koirat.

Jaana Penttinen uskoo olevansa matkalla kohti jotakin uutta sen ansiosta, että hän uskaltaa puhua kokemastaan väkivallasta. ANU HEDBORG

Myöhemmin elämässään Penttinen löysi hyvän miehen, jonka kanssa hän oli yhdessä 19 vuotta.

Penttisestä oli kuitenkin tullut suorittaja ja työnarkomaani, joka ei pysähtynyt koskaan. Hän teki yrittäjänä ympäripyöreää päivää. Etenkin vuonna 2019 kaikki tuntui kaatuvan päälle, vaikka takana oli pitkä kuntoutuspsykoterapia.

Sitten tuli vuosi 2020. Penttisen äiti kuoli. Penttisen viimeinen koira kuoli. Yritystoiminta hiipui koronan vuoksi. Oli myytävä talo.

– Oli pakko pysähtyä. Se oli käänteentekevää, Penttinen sanoo.

Samoihin aikoihin Penttinen kohtasi miehen, jonka kanssa syntyi monimutkainen mutta opettavainen suhde.

– Toivon, että hän pysyy elämässäni aina. Huikea tyyppi. En ole koskaan nähnyt niin kaunista sielua ja sydäntä kuin hänellä, Penttinen kuvailee.

Hän on suhteen myötä havahtunut ajattelemaan asioita uudella tavalla. Pakkopysähtyminen ja hyvät keskustelut saivat hänet hakeutumaan muun muassa kokemusasiantuntijakoulutukseen.

– Olen alkanut puhua, ja se on helpottanut oloani. Haluan näyttää esimerkkiä. Toivon myös pääseväni hyödyntämään kokemuksiani eri tehtävissä, hän sanoo.

Penttinen on traumaperäisten häiriöidensä vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä. Siitä huolimatta hän voi tällä hetkellä paremmin kuin pitkään aikaan.

Äkkiä hän vinkkaa silmää ja hymyilee.

– Eikös sitä sanota, että kirkkaimmat timantit syntyvät kovimmassa paineessa.

Ihminen näyttäytyy ihmiselle
Katariina Hakaniemi / Teemasuomalainen

”Havahtumisia” on valokuvanäyttelyprojekti, jonka tavoitteena on tuoda näkyville tyttöjen ja naisten kokemaa väkivaltaa ja siitä selviytymistä.

Projektin taustalla on kolme naista: tarinalliseen valokuvaukseen erikoistunut Anu Hedborg, malliohjaaja ja kuvattavien tutor Johanna Sillanpää sekä väkivaltaa kokeneiden naisten kokemusasiantuntija Jaana Penttinen.

Näyttelyprojektiin etsittiin kuvattavia kevään aikana, ja hakemuksia tuli parikymmentä.

– Oli todella vaikea päättää, ketkä otamme mukaan. Olisimme halunneet ottaa kaikki, Anu Hedborg sanoo.

Valinnassa painoi ajatus siitä, että tarinat ovat mahdollisimman erilaisia eli tuovat esille väkivallan erilaisia ilmenemismuotoja. Tavoitteena on myös sisällyttää kuviin toiveikkuutta ja vaikeuksista selviytymistä. Yksi ydinsanoista on eheytyminen.

Kaikki tunteet saavat näkyä kuvissa, tekijät korostavat.

– Valokuva on samastuttava esitysmuoto, sillä siinä ihminen näyttäytyy ihmiselle. Siitä voi löytää oivalluksia ja saada vertaistukea, Sillanpää toteaa.

Hän on nähnyt, miten ihon alle valokuva voi mennä.

– Joku voi näyttelyssä purskahtaa itkuun jotakin kuvaa katsoessaan.

Mukaan valikoitui lopulta kymmenen naista tarinoineen. Heidät kuvataan kevään ja kesän aikana sillä tavalla kuin he itse toivovat: jonkin teeman kautta, omilla kasvoillaan tai ilman, luonnossa, studiossa tai kaupungissa.

Kuviin ja tarinoihin liitetään myös kuvattavien runoja ja tekstejä, jos sellaisia ilmaantuu. Lauluntekijä Tuomo Jokivaara on luvannut säveltää tekstit lauluiksi.

Valokuvista kootaan näyttely kouvolalaiseen kauppakeskus Veturiin ensi syksynä.

[VastarannanKiiski]

Samanlainen tuntuma minullakin, että mies voi olla ns. paremmista piireistä. Kovin miestä myötäilevää ollut käräjäoikeuden kanta, joka tietty nostaa tämän miehen itsetuntoa entisestään naisen paikasta perhehelevetissä - olla hiljaa nyrkin ja hellan välissä.
Naiset traumatisoituvat näissä parisyhteissa, mutta hiljaa vain olisi oltava.

Tietysti asioista on hyvä puhua, mutta mitä siitä tässäkin seurasi; perheväkivallan uhrille maksamista ja tekijälle hunajainen voitto.
Lähisuhdeväkivallan dynamiikkaa ei ymmärretä likikään aina, minusta esimerkiksi sovittelun ei tulisi olla nääissä mahdollista. Ei myöskään ymmärretä läheisriippuvuutta, mikä saa uhrin palaamaan aina uudelleen takaisin.
Lähetymiskieltokin on välillä pelkkä vitsi ja tekijä pystyy kiusaamaan uhria vuosia, vuosikymmeniä eronkin jälkeen ilman merkiitäviä seuraamuksia.

Samaa paskaa tekevät jotkut vanhemmat lapsilleen; henkisellä ja fyysisellä väkivallalla murtavat itsetunnon ja mielenterveyden. Tässä lähisuhdeväkivallan muodossa on sekin vittumainen piirre, että jos asiasta puhuu tai aikuisena katkaisee välit vanhempiinsa, harva asiaa ymmärtää ja aikuinen lapsi vastuutetaan suhteen korjaamisesta (jopa terapiassa) eli nuppivikaisen vanhemman kanssa pitäisi olla tekemisissä, jatkaa mutkille vääntymistä ja hyväksynnän hakemista ja vieläpä hänet hoitaa ikääntyneenä kunnon heiketessä oma elämänsä uhraten. Väkivaltaisesta parisuhteesta on sentään yleisesti hyväksyttyä erota, mutta väkivaltaisista vanhemmista "eroaminen" on melkoinen tabu.

Jotta mikään muuttuisi, lähisuhdeväkivallan tekijän tulisi saada edes kunnon tuomiot ja korvaukset. Seksuaalirikosten suhteen asennemuutosta on tapahtunut, mutta lähisuhdeväkivallan kohdalla asenne on uhria syyllistävä ja tekoja mitätöivä.

Monihan on kuitenkin kertonut asioista (kirjoittanu kirjoja, alkanut auttaa muita uhreja jne), kun tapahtumista on kulunut aikaa, jollloin tekijä ei ole niin helposti asiaan yhdistettävissä.