Pirkanmaa: 89-vuotias oli kuolemansa jälkeen yli 50 tuntia vanhainkodin huoneessaan
- Uncle Bentso
- Nikke Knatterton
- Viestit: 176
- Liittynyt: To Heinä 27, 2023 8:03 am
Pirkanmaa: 89-vuotias oli kuolemansa jälkeen yli 50 tuntia vanhainkodin huoneessaan
Poika sai soiton äitinsä kuolemasta lauantaina, yli 50 tuntia myöhemmin vainaja oli yhä vanhainkodin helteisessä huoneessa
Pirkanmaan hyvinvointialue myöntää, että tapauksessa tapahtui virhe. Ohjeistusta tarkennetaan tapahtuneen takia.
Pirkanmaalla asuva mies on järkyttynyt siitä, miten hänen kuollutta äitiään kohdeltiin.
Miehen 89-vuotias äiti siirrettiin saattohoitoon Tampereen Koukkuniemen vanhainkodissa elokuun alussa. Kaksi päivää myöhemmin lauantaina hoitaja soitti seitsemältä aamulla, että äiti on nukkunut pois.
Samassa yhteydessä mieheltä kysyttiin, milloin hän hakee äitinsä tavarat. Hän oli anoppilassa Keski-Suomessa hoitamassa asioita ja sanoi tulevansa maanantaina.
Maanantaina ennen puoltapäivää poika meni oman lapsensa kanssa Koukkuniemeen. Käynti oli hänelle shokki.
– Hoitaja sanoi käytävällä, että äitinne on yhä huoneessa. Jäädyin, että hetkinen, tässä on mennyt jo kolme päivää. Se tuntui käsittämättömältä.
Hoitajan mukaan lääkäriä ei oltu saatu paikalle, eikä vainajaa voitu viedä kylmiöön.
Auton mittari näytti viikonloppuna 30 astetta lämmintä. Oli jo kolmas päivä äidin kuolemasta.
Mies ei halua omaa tai äitinsä nimeä julkisuuteen aiheen henkilökohtaisuuden takia. Hänen henkilöllisyytensä on Ylen tiedossa ja asiat varmistettu läheiseltä.
”Kalman haju oli huoneessa”
Järkyttyneenä mies sai sanottua, että tulisi tiistaina hakemaan tavaroita Koukkuniemestä. Näin tapahtui.
Huoneen ovi ja ikkuna olivat kiinni. Haju huoneessa ei unohdu.
– Kalman haju oli huoneessa.
Poika otti mukaansa äitinsä kaksi tuolia ja piirongin. Hänestä tuntuu, että haju tarttui niihinkin.
– Tuli pettynyt olo, että äidin elämä loppui tällä tavalla. Eikö paikalla olleilla ollut maalaisjärkeä kysyä kollegalta, pitäisikö tilanteelle tehdä jotain.
Hän kertoo tapahtuneesta, ettei kukaan muu joudu kokemaan vastaavaa.
– Unohtaa en voi. Virheitä sattuu. Toivon, että tästä opitaan, eikä tätä sattuisi enää kenellekään muulle.
Miehelle jäi hyvä muisto viimeisestä kohtaamisesta äidin kanssa samalla viikolla. Hiljaa puhuva äiti hymyili. Tämä muisto saa jaksamaan.
Hyvinvointialue myöntää virheen
Mies on kertonut tapahtuneesta Pirkanmaan hyvinvointialueelle. Ikäihmisten palvelujen toimialuejohtaja Mari Ollinpoika sanoo, että vainaja olisi pitänyt toimittaa aiemmin Tampereen yliopistollisen sairaalan päivystykseen Acutaan.
– Tässä on käynyt virhe ohjeistuksessamme olevan olosuhteiden arvioimisen kohdalla.
Ohjeistuksen mukaan vainaja jätetään odottamaan huoneeseensa kuoleman toteamista. Jos tilanne vainajan säilyvyyden tai muun inhimillisen tekijän johdosta vaatii nopeampaa kuoleman toteamista, vainaja toimitetaan Acutaan. Ollinpojan mukaan lämpötila olisi ollut tällainen tekijä, jonka vuoksi siirto olisi pitänyt tehdä.
Ollinpoika kertoo, että Koukkuniemen kuoleman jälkeen ohjeita lämpöolosuhteiden huomioimisesta täsmennetään.
:
https://yle.fi/a/74-20045211
Otsikko tehty uusiksi, linkki päivitetty, cut
-NILS-

-
canis lupus
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3208
- Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 10:35 pm
Re: Poika sai soiton äidin kuolemasta lauantaina, yli 50 tuntia myöhemmin vainaja oli yhä vanhainkodin helteisessä huone
a) äidin elämä ei loppunut tuolla tavoin. Äitisi nukkui pois jo silloin lauantaina
b) kolmessa päivässä 30 astetta, eihän tuo edes kunnolla tuoksahdakaan. No ehkä vähäsen, mutta näin se vaan menee. Ihmiset välillä haisevat ihan eläessäänkin.
Joskus ex-vaimoni isän sängyn poistin ja kaikki pinnat pesin asianmukaisesti. Vainaja oli käyty hakemassa vajaa puoli tuntia sitten. Oli helteinen kesä ja suljetussa huoneistossa oli mehevöitynyt reilut 1,5kk. Paikallinen mononen jätti vielä tyynyyn kokonaisen takaraivon verran ihan fyysistä ruumista, loppu sänky oli sitten, hmm, aika osansa saanut appiukkoni elopainosta osakseen.
Se sitten jo tuoksahti...

Mens malus in corpore sano
Re: Poika sai soiton äidin kuolemasta lauantaina, yli 50 tuntia myöhemmin vainaja oli yhä vanhainkodin helteisessä huone
Millä tavoin he purkasivat kallorakenteita tyynylle vai oliko vainaja itse hajottanut kalloluustoaan tai ulkopuoliset luonnonvoimat, ehkä jopa tekijä?canis lupus kirjoitti: Ke Elo 16, 2023 2:28 pm Paikallinen mononen jätti vielä tyynyyn kokonaisen takaraivon verran ihan fyysistä ruumista
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
-
Sivustahuutelija
- Sofia Karppi
- Viestit: 407
- Liittynyt: Pe Joulu 18, 2020 5:07 pm
Re: Poika sai soiton äidin kuolemasta lauantaina, yli 50 tuntia myöhemmin vainaja oli yhä vanhainkodin helteisessä huone
Oisko tarttunut tyynyyn kiinni ja lihat jääneet tyynyyn kun vainajaa siirrettiin?RL11/6 kirjoitti: Ke Elo 16, 2023 5:22 pmMillä tavoin he purkasivat kallorakenteita tyynylle vai oliko vainaja itse hajottanut kalloluustoaan tai ulkopuoliset luonnonvoimat, ehkä jopa tekijä?canis lupus kirjoitti: Ke Elo 16, 2023 2:28 pm Paikallinen mononen jätti vielä tyynyyn kokonaisen takaraivon verran ihan fyysistä ruumista
-
Huutaja Jaana
- Horatio Caine
- Viestit: 6172
- Liittynyt: Pe Joulu 09, 2022 7:54 am
Re: Poika sai soiton äidin kuolemasta lauantaina, yli 50 tuntia myöhemmin vainaja oli yhä vanhainkodin helteisessä huone
olikohan kärpäsiä?
toivottavasti tästä seuraa kunnon tutkinta.
toivottavasti tästä seuraa kunnon tutkinta.
-
canis lupus
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3208
- Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 10:35 pm
Re: Poika sai soiton äidin kuolemasta lauantaina, yli 50 tuntia myöhemmin vainaja oli yhä vanhainkodin helteisessä huone
Koen että myös päänahka on ihmisen eläessä vielä oleellinen osa kehoaan, ja kuolon kohdatessa tällaista reilun 15x15cm kokoista kappaletta ihmisen jälkeenjäänyttä osaansa voidaan kutsua osaksi fyysistä ruumista?RL11/6 kirjoitti: Ke Elo 16, 2023 5:22 pmMillä tavoin he purkasivat kallorakenteita tyynylle vai oliko vainaja itse hajottanut kalloluustoaan tai ulkopuoliset luonnonvoimat, ehkä jopa tekijä?canis lupus kirjoitti: Ke Elo 16, 2023 2:28 pm Paikallinen mononen jätti vielä tyynyyn kokonaisen takaraivon verran ihan fyysistä ruumista
Ja ei ollut ihan luonnollinen kuolema, sen tiedän, mutta todisteita tästä ei patologikaan saanut enää selvitettyä.
edit. Ei ollut muuten ei muurahaisia ei kärpäsiä, vaikka asuntonsa olikin maan tasalla sijaitseva koulun talonmiehen asunto. Se oli hämmentävää.
Mens malus in corpore sano
Re: Poika sai soiton äidin kuolemasta lauantaina, yli 50 tuntia myöhemmin vainaja oli yhä vanhainkodin helteisessä huone
Niin ja mummovainaahan oli sisätiloissa, se +30 astetta oli ulkolämpötila.canis lupus kirjoitti: Ke Elo 16, 2023 2:28 pm a) äidin elämä ei loppunut tuolla tavoin. Äitisi nukkui pois jo silloin lauantaina
b) kolmessa päivässä 30 astetta, eihän tuo edes kunnolla tuoksahdakaan. No ehkä vähäsen, mutta näin se vaan menee. Ihmiset välillä haisevat ihan eläessäänkin.
Mun auton mittari näytti tänään +32,5 astetta ja talon ulkolämpömittari +41 astetta, silti sisällä oli ja on edelleen 22 astetta.Auton mittari näytti viikonloppuna 30 astetta lämmintä. Oli jo kolmas päivä äidin kuolemasta.
Oulun_Kungas kirjoitti: To Elo 28, 2025 8:35 pm täh? elää kerrostalossa. varmaan yli puolet suomalasista elää. tekeekö se heistä huonoissa oloissa eläviä? itekeki asun vittu
Re: Poika sai soiton äidin kuolemasta lauantaina, yli 50 tuntia myöhemmin vainaja oli yhä vanhainkodin helteisessä huone
Nenäliinan kokoinen pala päänahkaa ei ole takaraivo.canis lupus kirjoitti: Ke Elo 16, 2023 6:07 pm
Koen että myös päänahka on ihmisen eläessä vielä oleellinen osa kehoaan, ja kuolon kohdatessa tällaista reilun 15x15cm kokoista kappaletta ihmisen jälkeenjäänyttä osaansa voidaan kutsua osaksi fyysistä ruumista?
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
-
canis lupus
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3208
- Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 10:35 pm
Re: Poika sai soiton äidin kuolemasta lauantaina, yli 50 tuntia myöhemmin vainaja oli yhä vanhainkodin helteisessä huone
No olkoon sitten vaikkapa nenäliinan kokoinen pala takaraivon päänahkaa. Mukavaa siivoamista se ei silti ollut.RL11/6 kirjoitti: To Elo 17, 2023 1:49 pmNenäliinan kokoinen pala päänahkaa ei ole takaraivo.canis lupus kirjoitti: Ke Elo 16, 2023 6:07 pm
Koen että myös päänahka on ihmisen eläessä vielä oleellinen osa kehoaan, ja kuolon kohdatessa tällaista reilun 15x15cm kokoista kappaletta ihmisen jälkeenjäänyttä osaansa voidaan kutsua osaksi fyysistä ruumista?
Olen toki joskus siivonnut kirjaimellisemminkin takaraivoa, aivoineen, auton katosta. Kaverin faija päätti päättää päivänsä autossaan hirvikiväärillä, ja kaverini taas päätti tehdä autosta vielä myytävän. Jopa onnistuttiin siinäkin projektissa.
Mens malus in corpore sano
-
Veijo Neste
- Olivia Benson
- Viestit: 740
- Liittynyt: La Maalis 20, 2021 6:00 pm
Re: Poika sai soiton äidin kuolemasta lauantaina, yli 50 tuntia myöhemmin vainaja oli yhä vanhainkodin helteisessä huone
Ikävää, että takaraivo jäi sänkyyn kiinni.
Mutta tähän otsikon tapaukseen, ja yleisestikin. Sen verran suolaiset hinnat maksetaan noille hoitokodeille, että asukkaan hoidon pitäisi olla asiallista kaikissa vaiheissa.
Outoa, että hoitohenkilökunta ei ole voinut käyttää maalaisjärkeä ja siirrättää vainaja pois huoneesta.
Elämässä voi joskus sattua tilanteita, joihin ei ole ohjeistusta. Reilussa kahdessa vuorokaudessa lie ollut aikaa harkita erilaisia vaihtoehtoja.

Tää on ihan sairas juttu. En oo koukkuniemessä töissä mutta samassa paikassa ja näihin on ihan selvä ohjeistus että ketään siellä ei säilötä vaan vainaja kuljetetaan taysiin missä lääkäri toteaa kuoleman jos tapahtuu sellaisena aikana että omaa lääkäriä ei ole paikalla. Järkyttävää!
- Yrjö Yrjönpoika
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5182
- Liittynyt: Pe Elo 04, 2023 10:05 am
Re: Poika sai soiton äidin kuolemasta lauantaina, yli 50 tuntia myöhemmin vainaja oli yhä vanhainkodin helteisessä huone
Mitä opimme tästä?
Muistakaa kuolla virka-aikana.
Muistakaa kuolla virka-aikana.
X X X X X
Re: Poika sai soiton äidin kuolemasta lauantaina, yli 50 tuntia myöhemmin vainaja oli yhä vanhainkodin helteisessä huone
Tuskinpa se vainaja tuosta milläänsäkään on ollut
ja vanhainkodeissa nyt muutenkin haisee 
Neuvostoliitto
1922-2022
- Collie
- Perry Mason
- Viestit: 3653
- Liittynyt: Ma Huhti 15, 2019 7:16 pm
- Paikkakunta: Kielipoliisin virallinen toimisto
Re: Poika sai soiton äidin kuolemasta lauantaina, yli 50 tuntia myöhemmin vainaja oli yhä vanhainkodin helteisessä huone
Törkeää toimintaa vanhainkodin työntekijöiltä. Joillakin saattaisi ns. pinna katketa tuossa kohtaa.
Kurpa kirjoitti: La Marras 23, 2024 8:41 pm On taas niin viisaita kommentteja. Ketä vittua kiinnostaa onko se joku demari, kun puhutaan valtuustotason poliitikoista eikä mistään kansanedustajasta edes. Se on vaan joku tavis.
- Collie
- Perry Mason
- Viestit: 3653
- Liittynyt: Ma Huhti 15, 2019 7:16 pm
- Paikkakunta: Kielipoliisin virallinen toimisto
Re: Poika sai soiton äidin kuolemasta lauantaina, yli 50 tuntia myöhemmin vainaja oli yhä vanhainkodin helteisessä huone
Tuntuu että tyhmempikin jo ymmärtäisi että johonkin pitää ilmoittaa kuoleman sattuessa. Tai siis eihän mikään hoitaja ole edes pätevä toteamaan ihmisen kuolemaa joten on tainnut mennä koulutuksessa näillä jossain kohtaa pahasti pieleen. Tällaisille pitäisi antaa kenkää välittömästi ja ottaa luvat pois.Veijo Neste kirjoitti: To Elo 17, 2023 3:02 pm Ikävää, että takaraivo jäi sänkyyn kiinni.