Pirkanmaa: 89-vuotias oli kuolemansa jälkeen yli 50 tuntia vanhainkodin huoneessaan

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
Avatar
Uncle Bentso
Nikke Knatterton
Viestit: 176
Liittynyt: To Heinä 27, 2023 8:03 am

Pirkanmaa: 89-vuotias oli kuolemansa jälkeen yli 50 tuntia vanhainkodin huoneessaan

Viesti Kirjoittaja Uncle Bentso »

Poika sai soiton äitinsä kuolemasta lauantaina, yli 50 tuntia myöhemmin vainaja oli yhä vanhainkodin helteisessä huoneessa

Pirkanmaan hyvinvointialue myöntää, että tapauksessa tapahtui virhe. Ohjeistusta tarkennetaan tapahtuneen takia.

Pirkanmaalla asuva mies on järkyttynyt siitä, miten hänen kuollutta äitiään kohdeltiin.

Miehen 89-vuotias äiti siirrettiin saattohoitoon Tampereen Koukkuniemen vanhainkodissa elokuun alussa. Kaksi päivää myöhemmin lauantaina hoitaja soitti seitsemältä aamulla, että äiti on nukkunut pois.

Samassa yhteydessä mieheltä kysyttiin, milloin hän hakee äitinsä tavarat. Hän oli anoppilassa Keski-Suomessa hoitamassa asioita ja sanoi tulevansa maanantaina.

Maanantaina ennen puoltapäivää poika meni oman lapsensa kanssa Koukkuniemeen. Käynti oli hänelle shokki.

– Hoitaja sanoi käytävällä, että äitinne on yhä huoneessa. Jäädyin, että hetkinen, tässä on mennyt jo kolme päivää. Se tuntui käsittämättömältä.

Hoitajan mukaan lääkäriä ei oltu saatu paikalle, eikä vainajaa voitu viedä kylmiöön.

Auton mittari näytti viikonloppuna 30 astetta lämmintä. Oli jo kolmas päivä äidin kuolemasta.

Mies ei halua omaa tai äitinsä nimeä julkisuuteen aiheen henkilökohtaisuuden takia. Hänen henkilöllisyytensä on Ylen tiedossa ja asiat varmistettu läheiseltä.

”Kalman haju oli huoneessa”
Järkyttyneenä mies sai sanottua, että tulisi tiistaina hakemaan tavaroita Koukkuniemestä. Näin tapahtui.

Huoneen ovi ja ikkuna olivat kiinni. Haju huoneessa ei unohdu.

– Kalman haju oli huoneessa.

Poika otti mukaansa äitinsä kaksi tuolia ja piirongin. Hänestä tuntuu, että haju tarttui niihinkin.

– Tuli pettynyt olo, että äidin elämä loppui tällä tavalla. Eikö paikalla olleilla ollut maalaisjärkeä kysyä kollegalta, pitäisikö tilanteelle tehdä jotain.

Hän kertoo tapahtuneesta, ettei kukaan muu joudu kokemaan vastaavaa.

– Unohtaa en voi. Virheitä sattuu. Toivon, että tästä opitaan, eikä tätä sattuisi enää kenellekään muulle.

Miehelle jäi hyvä muisto viimeisestä kohtaamisesta äidin kanssa samalla viikolla. Hiljaa puhuva äiti hymyili. Tämä muisto saa jaksamaan.

Hyvinvointialue myöntää virheen
Mies on kertonut tapahtuneesta Pirkanmaan hyvinvointialueelle. Ikäihmisten palvelujen toimialuejohtaja Mari Ollinpoika sanoo, että vainaja olisi pitänyt toimittaa aiemmin Tampereen yliopistollisen sairaalan päivystykseen Acutaan.

– Tässä on käynyt virhe ohjeistuksessamme olevan olosuhteiden arvioimisen kohdalla.

Ohjeistuksen mukaan vainaja jätetään odottamaan huoneeseensa kuoleman toteamista. Jos tilanne vainajan säilyvyyden tai muun inhimillisen tekijän johdosta vaatii nopeampaa kuoleman toteamista, vainaja toimitetaan Acutaan. Ollinpojan mukaan lämpötila olisi ollut tällainen tekijä, jonka vuoksi siirto olisi pitänyt tehdä.

Ollinpoika kertoo, että Koukkuniemen kuoleman jälkeen ohjeita lämpöolosuhteiden huomioimisesta täsmennetään.
:
https://yle.fi/a/74-20045211

Otsikko tehty uusiksi, linkki päivitetty, cut
-NILS-
canis lupus
Jessica Fletcher
Viestit: 3208
Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 10:35 pm

Re: Poika sai soiton äidin kuolemasta lauantaina, yli 50 tuntia myöhemmin vainaja oli yhä vanhainkodin helteisessä huone

Viesti Kirjoittaja canis lupus »

a) äidin elämä ei loppunut tuolla tavoin. Äitisi nukkui pois jo silloin lauantaina

b) kolmessa päivässä 30 astetta, eihän tuo edes kunnolla tuoksahdakaan. No ehkä vähäsen, mutta näin se vaan menee. Ihmiset välillä haisevat ihan eläessäänkin.

Joskus ex-vaimoni isän sängyn poistin ja kaikki pinnat pesin asianmukaisesti. Vainaja oli käyty hakemassa vajaa puoli tuntia sitten. Oli helteinen kesä ja suljetussa huoneistossa oli mehevöitynyt reilut 1,5kk. Paikallinen mononen jätti vielä tyynyyn kokonaisen takaraivon verran ihan fyysistä ruumista, loppu sänky oli sitten, hmm, aika osansa saanut appiukkoni elopainosta osakseen.

Se sitten jo tuoksahti...
Mens malus in corpore sano
RL11/6
Watson itse
Viestit: 5615
Liittynyt: Pe Elo 07, 2020 9:53 am

Re: Poika sai soiton äidin kuolemasta lauantaina, yli 50 tuntia myöhemmin vainaja oli yhä vanhainkodin helteisessä huone

Viesti Kirjoittaja RL11/6 »

canis lupus kirjoitti: Ke Elo 16, 2023 2:28 pm Paikallinen mononen jätti vielä tyynyyn kokonaisen takaraivon verran ihan fyysistä ruumista
Millä tavoin he purkasivat kallorakenteita tyynylle vai oliko vainaja itse hajottanut kalloluustoaan tai ulkopuoliset luonnonvoimat, ehkä jopa tekijä?
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
Sivustahuutelija
Sofia Karppi
Viestit: 407
Liittynyt: Pe Joulu 18, 2020 5:07 pm

Re: Poika sai soiton äidin kuolemasta lauantaina, yli 50 tuntia myöhemmin vainaja oli yhä vanhainkodin helteisessä huone

Viesti Kirjoittaja Sivustahuutelija »

RL11/6 kirjoitti: Ke Elo 16, 2023 5:22 pm
canis lupus kirjoitti: Ke Elo 16, 2023 2:28 pm Paikallinen mononen jätti vielä tyynyyn kokonaisen takaraivon verran ihan fyysistä ruumista
Millä tavoin he purkasivat kallorakenteita tyynylle vai oliko vainaja itse hajottanut kalloluustoaan tai ulkopuoliset luonnonvoimat, ehkä jopa tekijä?
Oisko tarttunut tyynyyn kiinni ja lihat jääneet tyynyyn kun vainajaa siirrettiin?
Huutaja Jaana
Horatio Caine
Viestit: 6172
Liittynyt: Pe Joulu 09, 2022 7:54 am

Re: Poika sai soiton äidin kuolemasta lauantaina, yli 50 tuntia myöhemmin vainaja oli yhä vanhainkodin helteisessä huone

Viesti Kirjoittaja Huutaja Jaana »

olikohan kärpäsiä?

toivottavasti tästä seuraa kunnon tutkinta.
punch kirjoitti: Su Heinä 20, 2025 2:44 am Tällaisella foorumilla te ihmiset kirjoittelette.
canis lupus
Jessica Fletcher
Viestit: 3208
Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 10:35 pm

Re: Poika sai soiton äidin kuolemasta lauantaina, yli 50 tuntia myöhemmin vainaja oli yhä vanhainkodin helteisessä huone

Viesti Kirjoittaja canis lupus »

RL11/6 kirjoitti: Ke Elo 16, 2023 5:22 pm
canis lupus kirjoitti: Ke Elo 16, 2023 2:28 pm Paikallinen mononen jätti vielä tyynyyn kokonaisen takaraivon verran ihan fyysistä ruumista
Millä tavoin he purkasivat kallorakenteita tyynylle vai oliko vainaja itse hajottanut kalloluustoaan tai ulkopuoliset luonnonvoimat, ehkä jopa tekijä?
Koen että myös päänahka on ihmisen eläessä vielä oleellinen osa kehoaan, ja kuolon kohdatessa tällaista reilun 15x15cm kokoista kappaletta ihmisen jälkeenjäänyttä osaansa voidaan kutsua osaksi fyysistä ruumista?

Ja ei ollut ihan luonnollinen kuolema, sen tiedän, mutta todisteita tästä ei patologikaan saanut enää selvitettyä.

edit. Ei ollut muuten ei muurahaisia ei kärpäsiä, vaikka asuntonsa olikin maan tasalla sijaitseva koulun talonmiehen asunto. Se oli hämmentävää.
Mens malus in corpore sano
Kummisetä
Michael Knight
Viestit: 4281
Liittynyt: Ma Joulu 16, 2019 3:52 pm

Re: Poika sai soiton äidin kuolemasta lauantaina, yli 50 tuntia myöhemmin vainaja oli yhä vanhainkodin helteisessä huone

Viesti Kirjoittaja Kummisetä »

canis lupus kirjoitti: Ke Elo 16, 2023 2:28 pm a) äidin elämä ei loppunut tuolla tavoin. Äitisi nukkui pois jo silloin lauantaina

b) kolmessa päivässä 30 astetta, eihän tuo edes kunnolla tuoksahdakaan. No ehkä vähäsen, mutta näin se vaan menee. Ihmiset välillä haisevat ihan eläessäänkin.
Niin ja mummovainaahan oli sisätiloissa, se +30 astetta oli ulkolämpötila.
Auton mittari näytti viikonloppuna 30 astetta lämmintä. Oli jo kolmas päivä äidin kuolemasta.
Mun auton mittari näytti tänään +32,5 astetta ja talon ulkolämpömittari +41 astetta, silti sisällä oli ja on edelleen 22 astetta.
Oulun_Kungas kirjoitti: To Elo 28, 2025 8:35 pm täh? elää kerrostalossa. varmaan yli puolet suomalasista elää. tekeekö se heistä huonoissa oloissa eläviä? itekeki asun vittu
RL11/6
Watson itse
Viestit: 5615
Liittynyt: Pe Elo 07, 2020 9:53 am

Re: Poika sai soiton äidin kuolemasta lauantaina, yli 50 tuntia myöhemmin vainaja oli yhä vanhainkodin helteisessä huone

Viesti Kirjoittaja RL11/6 »

canis lupus kirjoitti: Ke Elo 16, 2023 6:07 pm
Koen että myös päänahka on ihmisen eläessä vielä oleellinen osa kehoaan, ja kuolon kohdatessa tällaista reilun 15x15cm kokoista kappaletta ihmisen jälkeenjäänyttä osaansa voidaan kutsua osaksi fyysistä ruumista?
Nenäliinan kokoinen pala päänahkaa ei ole takaraivo.
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
canis lupus
Jessica Fletcher
Viestit: 3208
Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 10:35 pm

Re: Poika sai soiton äidin kuolemasta lauantaina, yli 50 tuntia myöhemmin vainaja oli yhä vanhainkodin helteisessä huone

Viesti Kirjoittaja canis lupus »

RL11/6 kirjoitti: To Elo 17, 2023 1:49 pm
canis lupus kirjoitti: Ke Elo 16, 2023 6:07 pm
Koen että myös päänahka on ihmisen eläessä vielä oleellinen osa kehoaan, ja kuolon kohdatessa tällaista reilun 15x15cm kokoista kappaletta ihmisen jälkeenjäänyttä osaansa voidaan kutsua osaksi fyysistä ruumista?
Nenäliinan kokoinen pala päänahkaa ei ole takaraivo.
No olkoon sitten vaikkapa nenäliinan kokoinen pala takaraivon päänahkaa. Mukavaa siivoamista se ei silti ollut.

Olen toki joskus siivonnut kirjaimellisemminkin takaraivoa, aivoineen, auton katosta. Kaverin faija päätti päättää päivänsä autossaan hirvikiväärillä, ja kaverini taas päätti tehdä autosta vielä myytävän. Jopa onnistuttiin siinäkin projektissa.
Mens malus in corpore sano
Veijo Neste
Olivia Benson
Viestit: 740
Liittynyt: La Maalis 20, 2021 6:00 pm

Re: Poika sai soiton äidin kuolemasta lauantaina, yli 50 tuntia myöhemmin vainaja oli yhä vanhainkodin helteisessä huone

Viesti Kirjoittaja Veijo Neste »

Ikävää, että takaraivo jäi sänkyyn kiinni.

Mutta tähän otsikon tapaukseen, ja yleisestikin. Sen verran suolaiset hinnat maksetaan noille hoitokodeille, että asukkaan hoidon pitäisi olla asiallista kaikissa vaiheissa.

Outoa, että hoitohenkilökunta ei ole voinut käyttää maalaisjärkeä ja siirrättää vainaja pois huoneesta.

Elämässä voi joskus sattua tilanteita, joihin ei ole ohjeistusta. Reilussa kahdessa vuorokaudessa lie ollut aikaa harkita erilaisia vaihtoehtoja.
Millavaan
Perry Mason
Viestit: 3889
Liittynyt: Su Elo 28, 2022 8:31 am
Paikkakunta: Tampere

Re: Poika sai soiton äidin kuolemasta lauantaina, yli 50 tuntia myöhemmin vainaja oli yhä vanhainkodin helteisessä huone

Viesti Kirjoittaja Millavaan »

Tää on ihan sairas juttu. En oo koukkuniemessä töissä mutta samassa paikassa ja näihin on ihan selvä ohjeistus että ketään siellä ei säilötä vaan vainaja kuljetetaan taysiin missä lääkäri toteaa kuoleman jos tapahtuu sellaisena aikana että omaa lääkäriä ei ole paikalla. Järkyttävää!
Avatar
Yrjö Yrjönpoika
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5182
Liittynyt: Pe Elo 04, 2023 10:05 am

Re: Poika sai soiton äidin kuolemasta lauantaina, yli 50 tuntia myöhemmin vainaja oli yhä vanhainkodin helteisessä huone

Viesti Kirjoittaja Yrjö Yrjönpoika »

Mitä opimme tästä?

Muistakaa kuolla virka-aikana.
X X X X X
napalanko
Axel Foley
Viestit: 2026
Liittynyt: La Marras 05, 2016 5:52 pm

Re: Poika sai soiton äidin kuolemasta lauantaina, yli 50 tuntia myöhemmin vainaja oli yhä vanhainkodin helteisessä huone

Viesti Kirjoittaja napalanko »

Tuskinpa se vainaja tuosta milläänsäkään on ollut :lol: ja vanhainkodeissa nyt muutenkin haisee :mrgreen:
Neuvostoliitto 💯 1922-2022
Avatar
Collie
Perry Mason
Viestit: 3653
Liittynyt: Ma Huhti 15, 2019 7:16 pm
Paikkakunta: Kielipoliisin virallinen toimisto

Re: Poika sai soiton äidin kuolemasta lauantaina, yli 50 tuntia myöhemmin vainaja oli yhä vanhainkodin helteisessä huone

Viesti Kirjoittaja Collie »

Törkeää toimintaa vanhainkodin työntekijöiltä. Joillakin saattaisi ns. pinna katketa tuossa kohtaa.
Kurpa kirjoitti: La Marras 23, 2024 8:41 pm On taas niin viisaita kommentteja. Ketä vittua kiinnostaa onko se joku demari, kun puhutaan valtuustotason poliitikoista eikä mistään kansanedustajasta edes. Se on vaan joku tavis.
Avatar
Collie
Perry Mason
Viestit: 3653
Liittynyt: Ma Huhti 15, 2019 7:16 pm
Paikkakunta: Kielipoliisin virallinen toimisto

Re: Poika sai soiton äidin kuolemasta lauantaina, yli 50 tuntia myöhemmin vainaja oli yhä vanhainkodin helteisessä huone

Viesti Kirjoittaja Collie »

Veijo Neste kirjoitti: To Elo 17, 2023 3:02 pm Ikävää, että takaraivo jäi sänkyyn kiinni.

Mutta tähän otsikon tapaukseen, ja yleisestikin. Sen verran suolaiset hinnat maksetaan noille hoitokodeille, että asukkaan hoidon pitäisi olla asiallista kaikissa vaiheissa.

Outoa, että hoitohenkilökunta ei ole voinut käyttää maalaisjärkeä ja siirrättää vainaja pois huoneesta.

Elämässä voi joskus sattua tilanteita, joihin ei ole ohjeistusta. Reilussa kahdessa vuorokaudessa lie ollut aikaa harkita erilaisia vaihtoehtoja.
Tuntuu että tyhmempikin jo ymmärtäisi että johonkin pitää ilmoittaa kuoleman sattuessa. Tai siis eihän mikään hoitaja ole edes pätevä toteamaan ihmisen kuolemaa joten on tainnut mennä koulutuksessa näillä jossain kohtaa pahasti pieleen. Tällaisille pitäisi antaa kenkää välittömästi ja ottaa luvat pois.
Kurpa kirjoitti: La Marras 23, 2024 8:41 pm On taas niin viisaita kommentteja. Ketä vittua kiinnostaa onko se joku demari, kun puhutaan valtuustotason poliitikoista eikä mistään kansanedustajasta edes. Se on vaan joku tavis.
Vastaa Viestiin