Lumivyöry Muonion Pallastunturilla - äiti ja lapsi kuolivat

[Saimaanrannanmaalari]

Tässä pari kuvaa harhautumisesta ja profiili häkesoittopisteeseen saakka. Verrokkina lähtö oikeaan suuntaan aina hotellille saakka.

Harha:

Harha1.JPG (495.14 KiB) Katsottu 2219 kertaa

Harha3.JPG (474.97 KiB) Katsottu 2219 kertaa

Oikea:

oikea1.JPG (491.88 KiB) Katsottu 2219 kertaa

Olen kanssanne nyt samaa mieltä, että paikka mistä vihoviimeinen hortoilu tuonelaan lähti on melko ilmeinen. Sen jälkeen ei enää oltu kartalla eikä koettu tarvitsevan edes tarkistaa. Vielä häkeenkin soittaessa oltiin omasta mielestä kartalla. Huomioikaa kokonaisprofiilia verratessa, että harhareitin tarkastelu ulottuu häkepisteeseen ja oikean hotellille yli 4 km päähän. Markkeri on kuitenkin viety tarkoituksella oikealla reitillä Taivaskeron polun haaraan, johon on noin 1 km. Häkepisteeseen noin 0,7 km. Jotta voi hahmottaa profiilin muutokset kuvasta.

Jatkan perään seuraavalla viestillä - kuvien määrä kun rajoittaa.

[Saimaanrannanmaalari]

Miten reitiltä sitten päätyy tuonne? Tätä ovat monet täällä pohtineet. Yksinkertaisin selitys on edelleen se, että kaksikko luuli olevansa oikealla reitillä. Helvetilliset olosuhteet vaikeuttavat ajan ja etäisyyksien tajuamista. Vaikeissa oloissa ihminen luulee edenneensä pidemmälle kuin oikeasti onkaan edennyt. Olen itse kulkenut tuosta Taivaskeronsatulasta kesäreittiä pitkin talviolosuhteissa, ja satula on yllättävän pitkä tasanko. Mutta ER ei ehkä tätä hahmottanut, vaan kuvitteli jo edenneensä Taivaskeronsatulan yli. Silloin olisi ollut ihan loogista vain mennä "eteenpäin", koska satula oli jo ohitettu. Alamäki olisi vain vahvistanut tätä ajatusta. En usko, että Raattaman valot ovat tähän vaikuttaneet, vaan yksinkertaisesti oli vain puskettu suoraan eikä edes muistettu, että satula on aika pitkä eikä alamäki alakaan heti Lehmikeron nousun jälkeen.

Miksei sijaintia tai karttaa tarkistettu? Yksinkertaisesti: ei kaikesta jaksa olla kiinnostunut. En usko, että ER on viettänyt tuntikausia tuijotellen karttoja ja painaen mieleensä reitin muotoja. Ei hän näytä olleen kovin kiinnostunut säästäkään. Ilmankin on selvinnyt. ER on siis hyvässä uskossa luullut, että reitti kyllä nyt jatkuu tähän suuntaan, vaikka reittimerkkejä ei olekaan vähään aikaan näkynyt.

Hetta-Pallaksen kesäreitin reittimerkit uusittiin muutama vuosi sitten. Merkkejä on n. 50 m välein. Ne näkyvät todella selvästi myös lumen peittäminä, mutta eivät tietenkään ihan todella huonossa näkyvyydessä erotu. Jos kuitenkin osaa pitää suurinpiirtein oikean suunnan, reittimerkki tulee kyllä vastaan reittiä pitkin edetessä ennemmin tai myöhemmin. Lauhamaan videolla kuvatuissa olosuhteissa reittimerkit olisivat kyllä erottuneet 15-20 m päästä. Olen sitä mieltä, että huomiokykyinen retkeilijä olisi voinut pysyä reittimerkkien avulla suunnassa.

Mutta ER:n ja SR:n huomio oli muualla. Jäätävässä kylmyydessä, alkavissa paleltumissa, vaikeassa etenemisessä. Jossain muualla kuin suunnistamisessa.

Kuusenalla, olen kanssasi samaa mieltä.

Harhautumiskohdan kuvaa tuijottaen sain vielä ahaa-elämyksen:

Huomattiinko tuo jyrkkä oikea kuitenkin ja tulkittiin se risteykseksi ja oltiin vakuuttuneita, että siinä on Taivaskeron polku? Sen verran hapokasta, että ei tänään sinne. Ja sen jälkeen alkoi olkoonkin turhankin sutjakka, mutta alamäki kuitenkin, löytyä? Kaltevuus on toki noin 3-4-kertainen siihen nähden mitä pitäisi ja tuuli vielä antaa lisävauhtia, joten kuuluisi herätä huoli ollaankohan ihan kartalla. Kaltevuus on sellainen että tuntuu uskomattomalta miten tuonne häkepisteeseen asti on ylipäätään ahkiot lisäkuormana työntövoimaa antaen päästy. Siltikin on vielä uskottu olevan oikeassa paikassa. Sinne on pudottauduttu tuota piiskaavaa tuiskua ja tuiverrusta pakoon melkoisen vauhdikkaasti. Tuulen suunnan muutoksenkin olisi voinut huomata, mutta varmasti on oltu niin jäässä ettei sekään soita kelloja.

Rinteessä ei ole rimpuiltu tuulen voimia vastaan ja ajauduttu poika edellä tuuleen ja äiti kirkuen perässä vaan sinne on paineltu päättäväisesti silmät kiiluen viitossääntö mielessä ja viitosvaihde silmässä. He ovat myös voineet samalla tarpoa tuonne itse vyörylle murtumalinjan alkua mennessään. Häkepisteestä ei ole pyritty koskaan ylös päin eikä suuremmin sivuillekaan vaan harpottu suoraan valoa kohti (ei Raattaman, vaan sitä viimeistä) eikä ole montaakaan metriä päästy kun lähdettiin. On ihan sattumaa, että ehtivät vielä soittamaan tuosta jyrkimmän kohdan päältä, jossa oli todennäköisesti tasaisempi lumilippa, jossa pysyttiin paikallaan paremmin kaluston kera. Sukset piti hirvittävän kovan kaltevuuden takia riisua ja ne lähti näyttämään tietä edeltä. Siksi soitto, muuten olisi perheen isä tehnyt vasta ensimmäisen ilmoituksen kun ei ala kuulua kaksikosta mitään väliaikatietoja. Tuolloin ei vielä ollut pimeää ja heidän on täytynyt nähdä kuitenkin jonkin verran eteensä, kun on myötätuuleen kuruun sukellettu.

Samaistus1.JPG (367.68 KiB) Katsottu 2195 kertaa

Samaistus2.JPG (410.87 KiB) Katsottu 2195 kertaa

[Alien Alien]

Miten reitiltä sitten päätyy tuonne? Tätä ovat monet täällä pohtineet. Yksinkertaisin selitys on edelleen se, että kaksikko luuli olevansa oikealla reitillä. Helvetilliset olosuhteet vaikeuttavat ajan ja etäisyyksien tajuamista. Vaikeissa oloissa ihminen luulee edenneensä pidemmälle kuin oikeasti onkaan edennyt. Olen itse kulkenut tuosta Taivaskeronsatulasta kesäreittiä pitkin talviolosuhteissa, ja satula on yllättävän pitkä tasanko. Mutta ER ei ehkä tätä hahmottanut, vaan kuvitteli jo edenneensä Taivaskeronsatulan yli. Silloin olisi ollut ihan loogista vain mennä "eteenpäin", koska satula oli jo ohitettu. Alamäki olisi vain vahvistanut tätä ajatusta. En usko, että Raattaman valot ovat tähän vaikuttaneet, vaan yksinkertaisesti oli vain puskettu suoraan eikä edes muistettu, että satula on aika pitkä eikä alamäki alakaan heti Lehmikeron nousun jälkeen.

Miksei sijaintia tai karttaa tarkistettu? Yksinkertaisesti: ei kaikesta jaksa olla kiinnostunut. En usko, että ER on viettänyt tuntikausia tuijotellen karttoja ja painaen mieleensä reitin muotoja. Ei hän näytä olleen kovin kiinnostunut säästäkään. Ilmankin on selvinnyt. ER on siis hyvässä uskossa luullut, että reitti kyllä nyt jatkuu tähän suuntaan, vaikka reittimerkkejä ei olekaan vähään aikaan näkynyt.

Hetta-Pallaksen kesäreitin reittimerkit uusittiin muutama vuosi sitten. Merkkejä on n. 50 m välein. Ne näkyvät todella selvästi myös lumen peittäminä, mutta eivät tietenkään ihan todella huonossa näkyvyydessä erotu. Jos kuitenkin osaa pitää suurinpiirtein oikean suunnan, reittimerkki tulee kyllä vastaan reittiä pitkin edetessä ennemmin tai myöhemmin. Lauhamaan videolla kuvatuissa olosuhteissa reittimerkit olisivat kyllä erottuneet 15-20 m päästä. Olen sitä mieltä, että huomiokykyinen retkeilijä olisi voinut pysyä reittimerkkien avulla suunnassa.

Mutta ER:n ja SR:n huomio oli muualla. Jäätävässä kylmyydessä, alkavissa paleltumissa, vaikeassa etenemisessä. Jossain muualla kuin suunnistamisessa.

Kuusenalla, olen kanssasi samaa mieltä.

Harhautumiskohdan kuvaa tuijottaen sain vielä ahaa-elämyksen:

Huomattiinko tuo jyrkkä oikea kuitenkin ja tulkittiin se risteykseksi ja oltiin vakuuttuneita, että siinä on Taivaskeron polku? Sen verran hapokasta, että ei tänään sinne. Ja sen jälkeen alkoi olkoonkin turhankin sutjakka, mutta alamäki kuitenkin, löytyä? Kaltevuus on toki noin 3-4-kertainen siihen nähden mitä pitäisi ja tuuli vielä antaa lisävauhtia, joten kuuluisi herätä huoli ollaankohan ihan kartalla. Kaltevuus on sellainen että tuntuu uskomattomalta miten tuonne häkepisteeseen asti on ylipäätään ahkiot lisäkuormana työntövoimaa antaen päästy. Siltikin on vielä uskottu olevan oikeassa paikassa. Sinne on pudottauduttu tuota piiskaavaa tuiskua ja tuiverrusta pakoon melkoisen vauhdikkaasti. Tuulen suunnan muutoksenkin olisi voinut huomata, mutta varmasti on oltu niin jäässä ettei sekään soita kelloja.

Rinteessä ei ole rimpuiltu tuulen voimia vastaan ja ajauduttu poika edellä tuuleen ja äiti kirkuen perässä vaan sinne on paineltu päättäväisesti silmät kiiluen viitossääntö mielessä ja viitosvaihde silmässä. He ovat myös voineet samalla tarpoa tuonne itse vyörylle murtumalinjan alkua mennessään. Häkepisteestä ei ole pyritty koskaan ylös päin eikä suuremmin sivuillekaan vaan harpottu suoraan valoa kohti (ei Raattaman, vaan sitä viimeistä) eikä ole montaakaan metriä päästy kun lähdettiin. On ihan sattumaa, että ehtivät vielä soittamaan tuosta jyrkimmän kohdan päältä, jossa oli todennäköisesti tasaisempi lumilippa, jossa pysyttiin paikallaan paremmin kaluston kera. Sukset piti hirvittävän kovan kaltevuuden takia riisua ja ne lähti näyttämään tietä edeltä. Siksi soitto, muuten olisi perheen isä tehnyt vasta ensimmäisen ilmoituksen kun ei ala kuulua kaksikosta mitään väliaikatietoja. Tuolloin ei vielä ollut pimeää ja heidän on täytynyt nähdä kuitenkin jonkin verran eteensä, kun on myötätuuleen kuruun sukellettu.

Samaistus1.JPG

Samaistus2.JPG

Videolla näkyy hyvin paikka. Varsinkin 2.laskija tulee harjannetta alas ja vaivoin saa itsensä pysäytettyä ennen tasannetta. En ymmärrä miten tuonne on voitu päätyä huomaatta/asiaan mitenkään reagoimatta muutenkun ottamalla sukset pois. Häkeen ei mitään hätää rinteen jyrkkyyden suhteen ahkiot perässä.



https://youtu.be/HYaE3GEZZaE?feature=shared

[Alien Alien]

Tällä videolla näkyy hyvin Rihmakuru ja nousu, joka ollut takana. Myös Nammalan kämppä ja ”lepopäivän”Montell-Keräskero. Näkyy myös päätös Nammalassa, että tunturissa tulee liikaa, eikä sinne ole asiaa. Vaikka video lähtee Hotelillta Nammalaan Orotuskeron kautta, saa kuitenkin ihan hyvin käsitystä maastosta. On tietenkin hyvä huomioida, että kuvattu keväällä, jolloin jo aurinko lämmittää ja silti, tuuli ylhäällä niin jäätävä, etteivät laskijat sinne lähde.

https://youtu.be/q5fwXFPgjco?feature=shared

Edit: mitä enemmän tätä miettii, sitä vähemmän ymmärtää tehtyjä ja tekemättömiä valintoja. Ehkä se loppuviimein on ollu kyse #rule5. ”Luovuttaminen” ei vain ole ollu vaihtoehto. Ei hyvän eikä ees huonon sään aikana, ei vaikka henki menis.

[CSI]

Tällä videolla näkyy hyvin Rihmakuru ja nousu, joka ollut takana. Myös Nammalan kämppä ja ”lepopäivän”Montell-Keräskero. Näkyy myös päätös Nammalassa, että tunturissa tulee liikaa, eikä sinne ole asiaa. Vaikka video lähtee Hotelillta Nammalaan Orotuskeron kautta, saa kuitenkin ihan hyvin käsitystä maastosta. On tietenkin hyvä huomioida, että kuvattu keväällä, jolloin jo aurinko lämmittää ja silti, tuuli ylhäällä niin jäätävä, etteivät laskijat sinne lähde.

https://youtu.be/q5fwXFPgjco?feature=shared

Laskevat myös Lehmäkeron itälaitaa tuolla videolla (5:40). Alhaalla näkyy Sarvijärvi. Hyvin näkyy Lehmäkeron itäpuolen jyrkkyys vaikkei tuo ole edes aivan siinä Pyhäkurun vieressä missä itärinnekin on jyrkin.

Ei ollut tuon rinteen kautta mahdollista tehdä exitiä avotunturista ahkion kanssa. Tunturiin olisi pitänyt älytä jättää nousematta jo senkin syyn vuoksi että vallitseva ympäristön keli oli lounais-läntinen tuuli, mikä blokkasi exit mahdollisuudet.

[pusu]

Oulun hätäkeskus, paikkatietoikkuna.

Yllä olevat on mainittu häke-puhelun koordinaattien lähteeksi eli varmasti suoraan syötetty kartalle ja saatu paikka siitä HS-juttuun. En usko tässä olevan virhettä.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000010105781.html

Koordinaatit ovat varmasti oikein, mutta onko ne sijoitettu karttaan oikein. Koordinaateissakin on eri järjestelmiä ja jos ei tiedetä, missä järjestelmässä koordinaatit on annettu ja syötetään ne eri järjestelmässä karttaan, tulee heittoa (järjestelmästä riippuen ero voi olla merkitsevä tai sitten ei). Sitä en tiedä, onko Hesarin toimittaja (tai kuka onkaan koordinaatit HS:n jutun karttaan sijoittanut) ollut tietoinen tästä. Esim. toisella linkkaamallani sivulla (https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kartast ... telm%C3%A4) sanotaan näin:

"KKJ- ja WGS 84 -järjestelmien maantieteellisten koordinaattien poikkeaman suuruus vaihtelee eri osissa maata. Pohjois–eteläsuunnassa poikkeama on Saaristomerellä lähes 0 ja se kasvaa kohti koillista. Inarijärven koillispuolella KKJ-koordinaatti on noin 70 metriä pohjoisempana kuin sama WGS 84 -koordinaatti.

Itä-länsisuunnassa poikkeama on noin 160–180 metriä; pienin Kaakkois-Suomessa ja kasvaen kohti luodetta. KKJ-koordinaatit ovat lännempänä kuin samat maantieteelliset WGS 84 -koordinaatit."

[Kookapu]

Tällä videolla näkyy hyvin Rihmakuru ja nousu, joka ollut takana. Myös Nammalan kämppä ja ”lepopäivän”Montell-Keräskero. Näkyy myös päätös Nammalassa, että tunturissa tulee liikaa, eikä sinne ole asiaa. Vaikka video lähtee Hotelillta Nammalaan Orotuskeron kautta, saa kuitenkin ihan hyvin käsitystä maastosta. On tietenkin hyvä huomioida, että kuvattu keväällä, jolloin jo aurinko lämmittää ja silti, tuuli ylhäällä niin jäätävä, etteivät laskijat sinne lähde.

https://youtu.be/q5fwXFPgjco?feature=shared

Edit: mitä enemmän tätä miettii, sitä vähemmän ymmärtää tehtyjä ja tekemättömiä valintoja. Ehkä se loppuviimein on ollu kyse #rule5. ”Luovuttaminen” ei vain ole ollu vaihtoehto. Ei hyvän eikä ees huonon sään aikana, ei vaikka henki menis.

Kuten Timo Polari toteaa kirjassaan Unelma etelänavasta: kohtalokkaalla Grönlannin reissulla "tehdyt virhearviot näyttäisivät käsittämättömiltä lämpimistä sisätiloista arvioituna".

Kyllähän ER luovutti, mutta liian myöhään. Tämä oli mielestäni se suurin virhearvio, jonka taustalla saattoi olla vaikka mitä muutakin, kuin tuo sinun jatkuvasti ja esiintuomasi armottomuus. Eksyminen, kyvyttömyys tunnistaa vaaroja, tuuli, varusteiden menetys jne. Paljon asioita, joita tässäkin keskustelussa on lukuisia kertoja tuotu esiin.

Mielestäni ER vaikuttaa postauksiensa perusteella pikemminkin ns. pehmeältä, kuin miltään armottomalta piiskurilta. Hänhän ihan avoimesti kertoo, miten on meinannut alkaa itkemään, kun puhelin putosi, ja muutenkin avaa epätoivon hetkiään. Yhtä hyvin tämä pehmeys on voinut johtaa siihen, että päätyivät kuruun. Lapsella oli ehkä kylmä ja eteneminen oli vaikeaa, joten sitten tehtiin virhearvio yrittää alempaa pahimman myrskynsilmän ohi. Vaikka olisi pitänyt kääntyä takaisinpäin. Monessa yhteydessähän ER korostaa, että lapsentahtisesti mennään, ilman liikoja suunnitelmia.

[damfin]

Käsittääksenihän tuo nainen ei ollut aiemmin kulkenut tuota reittiä, eli paikat eivät olleet ennestään tuttuja hänelle vaan mahdollinen tieto maastonmuodoista ja reitistä oli peräisin kartoista ja muiden kertomuksista.

Joku tuon reitin kulkenut on voinut hyvinkin kuvailla pyhäkurun alueen esimerkiksi näin:
- ensin on pitkähkö nousu Lehmäkeron rinnettä pitkin
- pieni alamäki jonka jälkeen kuljetaan Taivaskeron rinnettä pitkin rinteen suuntaisesti, siinä pitää varoa ettei luisu kuruun
- sen jälkeen seuraavana on Taivaskeron satulan tasainen alue jonka jälkeen onkin pitkä lasku Pyhäkeron rinnettä alas viistottain

Nyt jos on tosiaan menty siitä pienestä mutkasta Lehmäkeron nousun jälkeen suoraan, niin on päädytty paikkaan jossa on:
- "pientä" laskua jonka jälkeen rinnettä viistottain kulkiessa alue tasoittuu jos siihen on ollut kertynyt se lumilippa
- sukset on voitu ottaa jaloista tuon pienen laskun takia

Olemattomassa näkyvyydessä tuiskun piiskatessa lunta silmille ei ole mielestäni mitenkään mahdotonta että äiti olisi soittaessaan kuvitellut olevansa joko Taivaskeron rinteellä tai jo saapunut siihen Taivaskeron satulaan.

Reittisuunnitelmaa kartalta ja reitin kulkeneiden kertomusten perusteella mieleensä painaessaan äiti on hyvinkin voinut painaa mieleensä jonkinlaisena reittimerkkinä tuon pienen laskun Lehmäkeron nousun jälkeen jota ei voi välttää jos on oikealla reitillä, se mutka reitissä ennen sitä laskua on voinut helpommin unohtua mielestä, tai sitä ei ole pidetty tärkeänä jos muuallakin on hieman oikaistu reitin sivusta, eli nyt kun se alamäki sinne Pyhäkuruun on alkanut, ei huonossa näkyvyydessä ole ehkä huomattu että alamäki on väärään suuntaan ja lumilipan päällä sitten käännytty loogisesti rinteen suuntaan kun on oletettu että ollaan siinä Taivaskeron rinteessä.

Jos olen kertomuksista oikein ymmärtänyt, niin juuri niihin korkeuksille mistä puhelu on soitettu muodostuu ilmeisesti usein se tuulen muodostama lumilippa, tai miksi sitä nyt sitten pitäisi kutsuakaan, paksu kerros lunta joka usein jossain vaiheessa vyöryy lumivyörynä alas kuruun.

[135piispa]

Nyt on kirjoitettu yli 200 sivua kahdesta vaeltajasta tammikuussa. Vaeltajia on vuosittain vain pieni osa verrattuna kaikkiin kevään päiväretkeläisten määrään. Päiväretkeläiset palaavat hiihdostaan hyvissä ajoissa syömään ja saunaan ja bailaamaan, kiire on. Kun päivällisen aika lähestyy, tunturit autioituvat. Päivähiihtäjä on kohdannut onnettomuuden tai eksynyt paljon useammin kuin joku vaeltaja. Tulivatko kaikki tunturista? Myrskyjä on myös huhtikuussa. Minfoon voi vielä tulla surullisia kertomuksia. Jos tulee, kiinnostus lienee vähäisempää.

[URSA]

Äsken TV 1 -kanavalta tuli Mikaela & Thomas -ohjelma. Siinä käsiteltiin juuri tätä onnettomuutta ja haastateltavana oli eräopas .
(Toivottavasti CSI:n mielestä tämä viesti ei ole OT)

Kiitti vinkistä. Tässä sisällöstä konekäännöksellä:

Ammattimainen opas talvimatkoille: Tärkeää riskien minimoimiseksi

Kaksi ihmishenkeä vaatinut lumivyöryonnettomuus Pallastunturilla johtui virhearvioinnista, perustelee viittomakielinen eräopas Sakari Belghiti. Hänen mukaansa matkat on tärkeää suunnitella etukäteen ja riskit minimoida. Silti jotain voi aina tapahtua, ja siksi apua on myös voitava kutsua, neuvoo Belghiti.

https://arenan.yle.fi/1-67093556

[kuusenalla]

Miten reitiltä sitten päätyy tuonne? Tätä ovat monet täällä pohtineet. Yksinkertaisin selitys on edelleen se, että kaksikko luuli olevansa oikealla reitillä. Helvetilliset olosuhteet vaikeuttavat ajan ja etäisyyksien tajuamista. Vaikeissa oloissa ihminen luulee edenneensä pidemmälle kuin oikeasti onkaan edennyt.
[...]
Hetta-Pallaksen kesäreitin reittimerkit uusittiin muutama vuosi sitten. Merkkejä on n. 50 m välein. Ne näkyvät todella selvästi myös lumen peittäminä, mutta eivät tietenkään ihan todella huonossa näkyvyydessä erotu.

Mutta ER:n ja SR:n huomio oli muualla. Jäätävässä kylmyydessä, alkavissa paleltumissa, vaikeassa etenemisessä. Jossain muualla kuin suunnistamisessa.

Kuusenalla, olen kanssasi samaa mieltä.

Harhautumiskohdan kuvaa tuijottaen sain vielä ahaa-elämyksen:

Huomattiinko tuo jyrkkä oikea kuitenkin ja tulkittiin se risteykseksi ja oltiin vakuuttuneita, että siinä on Taivaskeron polku? Sen verran hapokasta, että ei tänään sinne. [...]

Mahdollista tämäkin, mutta ei kovin todennäköistä. Risteysten opasteet ovat tuolla alueella selkeitä ruskeita tai vihreitä teräsviittoja, jotka ovat korkeammassa pylväässä kuin Hetta-Pallas-kesäreitin merkit. Kuva tuosta risteyksestä löytyy täältä.

https://retkipaikka.fi/taivaskeron-kierros-muoniossa/

Kuvista näkee myös sen, millainen tasanko Taivaskeronsatula on (kuvattu kahdesta eri suunnasta).

Jos E & S ovat olleet enää yhtään hereillä ja muistavat aiemmat reittiviitat, eivät he ole voineet luulla reitin pientä mutkaa polkujen risteykseksi. Ainoastaan kesäreitillä on näitä ruskeita nuolipäisiä viittoja, joita kuvissakin näkyy.

Lehmäkeron nousun jälkeinen mutka on myös hyvin loiva, ehkä 30 astetta oikeaan. Reitiltä harhautuja päätyisi siis aluksi n. 15-25 metriä reittimerkistä sivuun, merkin vasemmalle puolelle (koillisen puolelle). Iltapäivällä 2.1. katse olisi pitänyt kohdistaa lounaaseen, jotta reitille olisi löytänyt takaisin. Merkit olisivat olleet kuitenkin juuri siinä suunnassa, mistä tuuli ja pöllysi. Siihen suuntaan ei siis kovin mielellään katseltu, vaikka reitille takaisin löytämistä varten olisi pitänyt, jos muuta navigointia ei tehty. Tätä pitäisin todennäköisimpänä lisäselityksenä harhautumiselle.

[Cadi John]

Itse jostain syystä olen aiempaa enemmän kallistumassa siihen, että pelastajien ensimmäinen tarkastuskierros soittopaikalle laukaisi (heidän huomaamattaan) vyöryn kun jatkoivat matkaa kohti Nammalaa. Ja en siis syytä pelastajia, pakkohan se soittopaikka oli tarkastaa. Mutta kun vyöryä ei kerta vielä silloin havaittu niin....

Tuota mietin itsekin kun häke-puhelun paikka tuli julki. Pidän sitä kyllä mahdottomana skenaariona. Noin massiivista lumivyöryä ei välty huomaamasta edes tuossa myrskyilmassa pimeässä. Siitä kuuluu sen verran sitä ääntä, että sen huomaa noin lähellä kyllä.

Toinen seikka mikä puhuu sitä vastaan, että etsijät eivät vyöryä laukaiseet on tosiasia, että yleensä vyöryn laukaisija kyllä suistuu itsekin vyöryn mukaan. Tässä varsin hurja video, kuinka se kelkan kanssa tapahtuu. Tämä kaveri kuitenkin onnistuu vyöryn loppuvaiheessa kauhomaan itsensä pintaan uimaliikkein ja selviää säikähdyksellä. https://www.youtube.com/watch?v=6u4CR_i6pg4

Mistä sitä tietää jos ovat joutuneet lumivyöryyn ennen kun pelastajat edes ehti paikalle. Kuinka alas tuossa ajassa 50 min ja kelissä ehtii mennä?

[Alien Alien]

Tällä videolla näkyy hyvin Rihmakuru ja nousu, joka ollut takana. Myös Nammalan kämppä ja ”lepopäivän”Montell-Keräskero. Näkyy myös päätös Nammalassa, että tunturissa tulee liikaa, eikä sinne ole asiaa. Vaikka video lähtee Hotelillta Nammalaan Orotuskeron kautta, saa kuitenkin ihan hyvin käsitystä maastosta. On tietenkin hyvä huomioida, että kuvattu keväällä, jolloin jo aurinko lämmittää ja silti, tuuli ylhäällä niin jäätävä, etteivät laskijat sinne lähde.

https://youtu.be/q5fwXFPgjco?feature=shared

Edit: mitä enemmän tätä miettii, sitä vähemmän ymmärtää tehtyjä ja tekemättömiä valintoja. Ehkä se loppuviimein on ollu kyse #rule5. ”Luovuttaminen” ei vain ole ollu vaihtoehto. Ei hyvän eikä ees huonon sään aikana, ei vaikka henki menis.

Kuten Timo Polari toteaa kirjassaan Unelma etelänavasta: kohtalokkaalla Grönlannin reissulla "tehdyt virhearviot näyttäisivät käsittämättömiltä lämpimistä sisätiloista arvioituna".

Kyllähän ER luovutti, mutta liian myöhään. Tämä oli mielestäni se suurin virhearvio, jonka taustalla saattoi olla vaikka mitä muutakin, kuin tuo sinun jatkuvasti ja esiintuomasi armottomuus. Eksyminen, kyvyttömyys tunnistaa vaaroja, tuuli, varusteiden menetys jne. Paljon asioita, joita tässäkin keskustelussa on lukuisia kertoja tuotu esiin.

Mielestäni ER vaikuttaa postauksiensa perusteella pikemminkin ns. pehmeältä, kuin miltään armottomalta piiskurilta. Hänhän ihan avoimesti kertoo, miten on meinannut alkaa itkemään, kun puhelin putosi, ja muutenkin avaa epätoivon hetkiään. Yhtä hyvin tämä pehmeys on voinut johtaa siihen, että päätyivät kuruun. Lapsella oli ehkä kylmä ja eteneminen oli vaikeaa, joten sitten tehtiin virhearvio yrittää alempaa pahimman myrskynsilmän ohi. Vaikka olisi pitänyt kääntyä takaisinpäin. Monessa yhteydessähän ER korostaa, että lapsentahtisesti mennään, ilman liikoja suunnitelmia.

Kirjoitin, että ehkä periksiantamattomuus on lopulta se selittävä asia valinnoille tai niiden jättämättä tekemiselle. Mikäli otetaan lähtökohdaksi äidin itsensä hänelle tärkeät asiat lapsentahtiin kulkeminen ja tunturin kunnioittaminen, niin miten nämä kirjoitetut asiat näkyvät sitten käytännön teoissa ja valinnoissa?

Olettaen, että edellä mainitut asiat olleet retken suunnittelun kulmakivi, niin retkeen on valmistauduttu huolella. Tietoa on etsitty laajalti ( muualtakin kuin yhdestä FB ryhmästä), jolloin vastaan väistämättä tullut myös vapaalaskuvideoita. Suoraan Pyhäkurusta ja sen potentiaalista sekä hyviin laskuihin että vaaroista. Sääolosuhteiden armottomuudesta kaikkina vuodenaikoina. Jopa videota kauniilla auringonpaisteella tehdystä exit-päätöksestä kovasta tuulesta johtuen. Asia havaittu ja reagoitu Nammalkurun kämpällä. Lapsen jaksaminen ja turvallisuus mielessä ja olosuhteiden kunnioittaminen arvona, niin kerrotko miten sieltä Nammalkurusta on päätetty sitten lähteä avotuntunturiin? Tai miten Rihmakurun nousun jälkeen päätetty jatkaa? Miten suunnistaminen ja suunnasta varmistuminen on sivuutettu, kun kuuluu oleellisena osana tunturin ja luonnonvoimien kunnioittamiseen? Miten lapsentahtisuus voi toteua olosuhteissa, joissa ei voi pysähtyä tauolle aina siltä tuntuessa?

Kaunista sanahelinää ihmiset kykenevät kirjoittamaan sata sanaa minuutissa, teot kertovat todellisuuden sanojen takana.

Vielä vähemmän ymmärrän äidin valintoja tai tekemättä jättämisiä, jos lähtökohdaksi otetaan äidinrakkaus, pehmeys tai nöyryys luonnonvoimien edessä. Ehkä osaat laajentaa rajallista ajatteluani asiassa ja toivon, että kertoisit näkemyksesi seuraavaan kysymykseen:

Äidillä on ollut aikaa ja mahdollisuus luovuttaa kello 10.00 lähtien. Miksi hän ei näin toiminut vaikka kaikki huolellinen ennakkovalmistautuminen, osaaminen ja arvot siihen olisivat osoittaneet sen olevan ainoa vaihtoehto tärkeimpien arvojen; lapsentahtisuuden ja tunturin kunnioittamisen toteuttamiseksi?


Edit: enemmin olen elossa oleva nössö orava kuin kuollut kunniakas ihmisapina. ( viittaus erään nikin loistavaan postaukseen oravien selviytymiskeinoista kovalla pakkasella. Edelleen viittaan oraviin ja ihmisapinoihin yleisellä tasolla, väittämättä mitään heidän yksilöominaisuuksistaan. Ainoa yksilötason viittaus liittyy itseeni, ei muihin todellisiin tai kuviteltuihin oraviin tai ihmisapinoihin tai heidän välisiinsä mahdollisiin tai mahdottomiin relaatioihin.)

[URSA]

Katsoin nyt vähän matkaa tuota Ylen ohjelmaa, jossa keskustellaan vaeltamisesta viittomakielisen eräoppaan kanssa, ja hänen mielestään ratkaiseva syy onnettomuudessa on ollut ketjussa käsitelty white-out. Siis se että on puskettu eteenpäin vaikka ei ole edes nähty minne on kuljettu ja sitten on hiihdetty ikäänkuin reunan yli. Niinhän se varmasti on ollut keskeinen tekijä loppuhetkillä. Hänen mukaansa sääolosuhteet ovat muutenkin olleet vaaralliset kovan pakkasen ja tuulen takia. Lisäksi hän antaa ainakin hyviä turvallisuusvinkkejä vaeltamiseen.

Olen nyt miettinyt kun noista 3D kuvista etenkin näkee, kuinka syvällä kurussa äiti on jo ollut soittaessaan hätäpuhelun, voiko se olla pelkkää yhteensattumaa, että hän soitti juuri niin vaarallisesta paikasta. Vai oliko jotain ratkaisevaa tapahtunut jo ennen puhelua, josta äiti ei kertonut.

Mietin sellaista skenaariota että lapsi olisi jälleen hiihtänyt edellä tai lähtenyt karanneen suksen perään ja ajautunut ensin kuruun joutuen lumivyöryyn. Äiti olisi ollut sen verran kauempana takana, että olisi välttynyt ensimmäiseltä lumivyöryltä, ja on soittanut hätäpuhelun joko niin shokissa, että on kuulostanut rauhalliselta eikä ole kertonut kaikkea tilanteen vakavuudesta, tai lamaantuneena tajutessaan onnettomuuden tapahtuneen ja avun saapuvan liian myöhään, tai sitten ajatellen kaivavansa lapsen esiin lumen alta pelastajia odotellessaan. Siksi hän olisi ollut puhelun aikaan jo noin vaarallisessa kohtaa, jossa varmasti huomaa tuiskusäälläkin olevansa kurussa. Sitten kun äiti on mennyt pelastamaan lasta, hän on laukaissut toisen lumivyöryn.

En usko missään tapauksessa pelastajien aiheuttaneen yhtäkään lumivyöryä, koska siitä lähtee niin kova ääni jota ei voi olla kuulematta.

[Edith]

Nyt on kirjoitettu yli 200 sivua kahdesta vaeltajasta tammikuussa. Vaeltajia on vuosittain vain pieni osa verrattuna kaikkiin kevään päiväretkeläisten määrään. Päiväretkeläiset palaavat hiihdostaan hyvissä ajoissa syömään ja saunaan ja bailaamaan, kiire on. Kun päivällisen aika lähestyy, tunturit autioituvat. Päivähiihtäjä on kohdannut onnettomuuden tai eksynyt paljon useammin kuin joku vaeltaja. Tulivatko kaikki tunturista? Myrskyjä on myös huhtikuussa. Minfoon voi vielä tulla surullisia kertomuksia. Jos tulee, kiinnostus lienee vähäisempää.

Kiinnostus tätä tapausta kohtaan erityisesti Minfossa johtuu siitä, että näiden retkeilijöiden surulliseen kohtaloon liittyy mysteeri. Joku voi tietysti väittää, että on kiinnostunut tapauksesta ainoastaan siitä syystä, että lapsi kuoli tai että haluaa ymmärtää, mitä riskejä talvivaeltamiseen liittyy. Väitän kuitenkin, että tapaukseen liittyvä mysteeri on se suurin syy, miksi tapaus vaivaa mieltä. Äiti ja poika menivät hiihtovaellukselle ja päätyivät kuruun lumimassan alle. Vaikka asiaa kuinka pyöritellään, tapahtumaketju vaikuttaa järjettömältä. Tuo tapahtumapaikka näyttäytyy ikään kuin Bermudan kolmiona, jossa jokin selittämätön voima kuljetti parivaljakon kuruun.