Kyse ei ole minun väittämiäni. Enkä edes spekuloi noiden faktojen osalta faktoina yhtään mitään. Kyse on oikeudessa kerrotuista tiedoista (Vn 1 vai 2 ystävää, Tn hoitava psykiatri). Ei mitään minun keksimääni. Ja noilla tiedoilla päättelin, että todennäköisesti molemmat olleet stressaantuneita (sitähän sinä ihmettelit). Harmi, ettei V loppuvuonna kertonut ystävälleen tilanteestaan, joka kuulostaa noiden tietojen valossa olleen jo huonompi kuin pelkkä stressaantuminen Tn vuoksi. Josta T oli aiemmassa vaiheessa syksyllä kertonut.keijo_kaleva kirjoitti: Su Maalis 03, 2024 7:17 pm En allekirjoita faktoiksi väittämiäsi.
Jokainen voi miettiä tunnistaisiko lähisuhdeväkivallan ajoissa, osaisiko erottaa uhrin tekijästä, valehtelun vilpittömyydestä. Tutkitusti suomalaiset viranomaiset eivät siihen pysty.
Spekulaationa tietojen perusteella se, että V olisi eroa miettinyt. Mikä esti kertomasta? Osittain pettymys ja häpeä? Eihän sitä tiedä, olisiko se että V olisi kertonut ystävälleen, auttanut. Tämä ystävä epäili, että vaikeuksista huolimatta ei olisi kuitenkaan ollut fyysistä väkivaltaa. Sitäkään emme saa tietää, koka V ei ole enää kertomassa.
Sitä en tiedä, mutta luulen, ettei asiat monestikaan ole viranomaisten tiedossa. Ehkä poikkeuksena lastensuojelun jo asiakkuudessa olevista (viimeisin Joensuun tapaus). Tietoa noillakin viranomaisilla on ollut. Väärin arviointia? Sekin, ettei ko. osiaalityöntekijä ollut nähnyt lasta kasvotustan.
Ylen jutussa "Yli 20 vuotta lähisuhdeväkivallan parissa 20 v työskennellyt THL:n kehittämispäällikkö Helena Ewaldsin mukaan … lähisuhdeväkivallasta pitäisi kysyä yhtä systemaattisesti kuin tupakasta ja alkoholista."
Muistan, kun lastenpsykiatri Anlis Söderholm toi eille samaa lasten parissa työskennelleille kehoittaen jopa niin, että jokaisella tapaamiskerralla pitäisi kysyä. Saattoi olla silloin kun HUSiin perustettiin sosiaalipediatrinen yksikkö joskus kauan sitten. Mutta kyllä se olisi oikeasti ollut ylitseampuvaa. Olen nähnyt ja hoitanut "Ravisteltuja" vauvoja, jotka vammautneet pahasti. En onneksi kovin montaa.
Erikoistumisvuosina -90 luvun lopulla oli tosi järkyttävä tapaus, jossa isä pahoinpiteli 5 kk vauvan kuoliaaksi. Kaikki toistuva pahoinpitely tapahtui vauvan äidiltä salaa tämän ollessa lenkillä tai ruokakaupassa. Äiti toi ekan kerran vauvan 3 kk iässä sairaalaan itkuisuuden vuoksi. Ei ollut mitään pahoinpitelyn merkkejäkään. Syy itkuisuudelle ei selvinnyt ja itkuisuus väistyi osastolla. Äiti käytti vauvan sovitussa kontrollissa. Lapsen luustoarvo oli koholla, otettiin ranteesta röntgenkuva riisitaudin poissulkemiseksi. Valitettavasti säästösyistä otettu vain toisen ranteen kuva (muutoin olisi otettu molemmista). Siinä, mitä ei otettu olisi näkynyt rannemurtuma. Poikkeavan luustoarvon vuoksi sai korotetulla annoksella D-vitamiinia. Jonkin ajan kuluttua lapsi ambulanssailla päivystyksenä sairaalaan 5 kk iässä. Oli laajalti pieniä verenpurkaumia. Ensimmäinen epäily noiden ja lapsen muun olemuksen vuoksi aivokalvon tulehdus. Lapsi menehtyi pian. Vasta ruumiinavaus paljasti pahoinpitelyn merkit. Isä oli toiminut niin ovelasti, ettei jäänyt mustelmia tms. näkyvää pahoinpitelyistään.