Gustafssonin vammat (ketju 2)

[Ross Sullivan]

^ Lähtökohtaisesti epäluotettavana pitämääsi aivovammadiagnoosiin todennäköisyysuskontosi pätee vain, kun asiaa arvioidaan ei-järkiperäisesti.

En pidä aivovammadiagnooseja lähtökohtaisesti epäluottavina, vaikka vuonna 1960 suoritetut aivovammadiagnoosit ovatkin olleet epäluotettavia.

[LexVeritas]

^Tiedoksesi, että Gustafssonin aivovammadiagnoosi tehtiin 1960-luvulla, josta seuraa eittämättä, että se on mielestäsi lähtökohtaisesti epäluotettava, jolloin sitä voi uskoon perustuvan näkemyksesi mukaisesti arvioida ei-järkiperäisesti tekoälysi todennäköisyyksien kontekstissa myös minun mielestäni.

[Ross Sullivan]

^Tiedoksesi, että Gustafssonin aivovammadiagnoosi tehtiin 1960-luvulla, josta seuraa eittämättä, että se on mielestäsi lähtökohtaisesti epäluotettava, jolloin sitä voi uskoon perustuvan näkemyksesi mukaisesti arvioida ei-järkiperäisesti tekoälysi todennäköisyyksien kontekstissa myös minun mielestäni.

Tekoälynikään ei ymmärrä:

"Jos viittaat siihen, että vanhat lääketieteelliset diagnoosit voivat olla epäluotettavia nykytiedon valossa, se on täysin järkevä huomio. Lääketiede on kehittynyt valtavasti, ja 1960-luvun diagnostiikka ei ollut samalla tasolla kuin nykyään – erityisesti aivovammojen osalta, joiden ymmärrys on parantunut merkittävästi.

Jos taas tarkoitat, että diagnoosin arviointi pitäisi tehdä ei-järkiperäisesti, en täysin ymmärrä, mitä ajat takaa. Voitko täsmentää, haluatko keskustella Gustafssonin tapauksesta historiallisesta, lääketieteellisestä vai jostain muusta näkökulmasta?
"

[LexVeritas]

^ Uskoon pohjautuva lähtökohtainen epäluottamuksesi voi toki ei-järkiperäisesti kohdistua diagnoosiin kuin diagnoosiin. Sitä vastoin
luotettavia johtopäätöksiä Gustafssonin aivovammadiagnoosin oikeellisuudesta tai vääryydestä ei voida tekoälysi todennäköisyyslaskelmien perusteella vetää, sillä ei tiedetä, oliko Gustafssonilla mahdollisen aivoruhjeen lisäksi esimerkiksi DAI, joka ilmeisestikin on mielestäsi mahdollinen, koskapa 1960-luvun aivovammadiagnoosi näyttäytyy sinulle lähtökohtaisesti epäluotettavana - eittämättä siis myös diagnoosin vaillinaisuus on mielestäsi mahdollinen.

Voisitko kysyä tekoälyltäsi, mikä on todennäköisyys Gustafssonin mahdolliselle vasemman sisäkorvan tasapainoelimen häiriölle, kun otetaan huomioon hänellä diagnosoidut murtumat, ruhjeet ja haavat, sairaalassa todettu kävelykyvyttömyys, poikkeava EEG-löydös vasemmassa aivopuoliskossa sekä vakavuusasteeltaan leikkaushoitoa ja kolmen viikon sairaalahoitoa vaatinut muu vamma hänen vasemman korvansa sisällä?

1. Murtuma vasemmalla alaleuassa hampaiden välissä
2. Murtuma vasemmalla nivelnastan kohdalla,
3. Murtuma vasemmassa poskiluussa sivuseinämässä ja katossa
4. Murtuma vasemmassa poskikaaressa,
5. Auennut otsaluun ja poskiluun liitos vasemmalla
6. Murtuma ohimoluun ääriviivassa korvan takana vasemmalla
7. Ruhjehaavat vasemman korvan yläpuolella ohimon-päälaen seudulla
8. Ruhjehaava vasemmalla poskessa
9. Ruhjehaava keuassa
10. Aivoruhje
11. Kallonpohjan murtuma

[Ross Sullivan]

^ Uskoon pohjautuva lähtökohtainen epäluottamuksesi voi toki ei-järkiperäisesti kohdistua diagnoosiin kuin diagnoosiin. Sitä vastoin
luotettavia johtopäätöksiä Gustafssonin aivovammadiagnoosin oikeellisuudesta tai vääryydestä ei voida tekoälysi todennäköisyyslaskelmien perusteella vetää, sillä ei tiedetä, oliko Gustafssonilla mahdollisen aivoruhjeen lisäksi DAI, joka ilmeisestikin on mielestäsi mahdollinen, koskapa 1960-luvun aivovammadiagnoosi näyttäytyy sinulle lähtökohtaisesti epäluotettavana - eittämättä siis myös diagnoosin vaillinaisuus on mielestäsi mahdollinen.

Voisitko kysyä tekoälyltäsi, mikä on todennäköisyys Gustafssonin mahdolliselle vasemman sisäkorvan tasapainoelimen häiriölle, kun otetaan huomioon hänellä diagnosoidut vammat, poikkeava EEG-löydös vasemmassa aivopuoliskossa ja vakavuusasteeltaan leikkaushoitoa ja kolmen viikon sairaalahoitoa vaatinut muu korvavamma ?

1. Murtuma vasemmalla alaleuassa hampaiden välissä
2. Murtuma vasemmalla nivelnastan kohdalla,
3. Murtuma vasemmassa poskiluussa sivuseinämässä ja katossa
4. Murtuma vasemmassa poskikaaressa,
5. Auennut otsaluun ja poskiluun liitos vasemmalla
6. Murtuma ohimoluun ääriviivassa korvan takana vasemmalla
7. Ruhjehaavat vasemman korvan yläpuolella ohimon-päälaen seudulla
8. Ruhjehaava vasemmalla poskessa
9. Ruhjehaava keuassa
10. Aivoruhje
11. Kallonpohjan murtuma

"Hänellä ei ollut kallonmurtumaa eikä sitä epäilty myöhemminkään. Isku leukaan löi korvakäytävän tukkoon, mutta sen seinämän ahtautuma ei ollut kallonmurtuma. Hänen työkykynsä palautui nopeasti eikä hän tarvinnut kuntoutusta, kuten aivopotilaat yleensä. Häntä pidettiin melko pitkään sairaalassa, kuten siihen aikaan oli tapana, Hirvensalo totesi."

En minä ala sellaisia asioita promptaamaan, jotka eivät perustu faktoihin.

[LexVeritas]

^No, et tuottanut pettymystä tässäkään asiassa. Mielestäsi ei ilmeisestikään ollut enää kivaa käyttää tekoälyä, kun 1960-luvun diagnoosien "lähtökohtainen epäluotettavuus" ulotettiin koskemaan niiden mahdollista vaillinaisuutta.

Kerrattakoon ortopedi Hirvensalon väitteiden sinänsä tarpeettomaksi vastapainoksi ote lainvoimaisesta käräjäoikeuden tuomiosta, joka perustuu mm. Euroopan pätevimmän aivovamma-asiantuntijan, neurotraumatologian professorin, neurologian erikoislääkäri Olli Tenovuon todistajanlausuntoon, joka ei kirvoittanut vastaväitteitä syyttäjien puolelta:

Lausunnon vuonna 2005 antaneen ja todistajana kuullun neurologi Olli
Tenovuon mukaan käsillä olevan aineiston perusteella syntyy looginen näyttö
aivovammasta, eikä mikään tieto puhu aivovamman olemassaoloa vastaan.
Tärkeimpiä tietoja tässä suhteessa ovat objektiiviset seikat eli se, että
Gustafsson on saanut pään alueelle ulkoisen energian seurauksena
huomattavat ruhjeet ja murtumat. Murtumia on dokumentoitu kahdessa
kohtaan vasemmassa leukaluussa, yläleuanluun alasivuseinässä ja katossa,
poskiluussa sekä kallonpohjassa ohimoluussa. Ns. Brillen hematooma on
luotettava osoitus kallonpohjan etuosan murtumasta. Aivovammojen
syntymisen kannalta ei merkitystä ole sillä, miten vammat on aiheutettu, vaan
sillä, että energia on ollut sen suuruinen, että se on aiheuttanut useita
luunmurtumia. Kun voimat ovat riittävät aiheuttamaan murtumia kasvojen
keski- ja yläosaan myös merkittävän aivovamman syntyminen on
odotettavissa. Aivovamman olemassaoloa tukeva objektiivinen tieto on myös
aivosähköfilmissä 16.6.1960 todettu laaja-alainen diffuusirajainen hitaan
toiminnan alue vasemmassa aivopuoliskossa. Aivoselkäydinnesteen
verettömyys ei osoita mitään aivovamman olemassaolosta, ja nyt lisäksi
Gustafssonin aivoselkäydinnesteen punasolujen määrä ja valkosolujen määrä
oli ollut kohonnut. Tulkinnanvaraiset seikat eli havainnot tajunnan alenemasta,
jolta osin kliinisessä kuvauksessa ei ole mitään sellaista joka viittaisi
teeskentelyyn, sopivat juuri aivovammaan. Muistiaukon olemassaoloa ei voida
arvioida objektiivisesti, mutta tässä tapauksessa ilmoitettu muistiaukko sopii
muihin perusteisiin.

Tenovuon mukaan vuonna 1960 Gustafsonille tehdyillä röntgenkuvauksella ja
ilmakallotutkimuksella ei aivovamman olemassaoloa ole pystytty
selvittämään. Viimeksi mainitussa menetelmässä ei ole voitu havaita
erityisesti ns. diffuusia aivovammaa, jossa aivokudos on vaurioitunut
solutasolla ilman tarkasti määriteltävää rajautumista tiettyyn aivoalueeseen.
Tämän päivän kuvantamismenetelmilläkään ei aivovammaa aina voida
todeta, koska aivokudoksen muutokset tapahtuvat mikroskooppitasolla ja
löydökset voivat myös hävitä. Aivojen magneettikuvauksesta vuonna 2004 ei
voida tehdä johtopäätöksiä Gustafssonilla yli 40 vuotta aikaisemmin
mahdollisesti olleesta aivovammasta. Gustafssonilla kuvattu muistiaukko sopii
tyypilliseen muistimenetyksen käyttäytymiseen aivovammojen yhteydessä, eli
vammaa edeltävältä ajalta on pitempi vähitellen palautuva muistinmenetys
lähelle vamman syntyhetkeä, ja vamman syntyhetken jälkeen on täydellinen
muistiaukko ja sekavuustila ja muisti palautuu vähitellen vamman jälkeen
tapahtuneiden asioiden jäädessä kuitenkin pysyvästi pimentoon. Aivovamman
vaikeusasteluokittelut vaihtelevat. Tajunnan tason ja muistiaukon keston
mukaan arvioiden Gustafssonin aivovamma on ollut keskivaikea.
Gustafssonin mahdollisesta toipumisesta ei voi tehdä mitään johtopäätöksiä,
koska keskivaikean aivovamman saaneista oireettomiksi toipuu noin puolet,
lisäksi mitään neuropsykologista tutkimusta aivovamman jälkioireiden
selvittämiseksi ei ole Gustafssonille tehty. Gustafssonin tajunnan tila on ollut
iltapäivällä 5.6.1960 sairaalaan tuotaessa selkeästi alentunut, ja on siten
todennäköistä , että hän on ollut aikaisemmin aamulla tajuton. Tajunnantason
alentuma huomioon ottaen Gustafsson on menettänyt toimintakykynsä.

Johtopäätösten tekeminen vanhojen potilasasiakirjojen perusteella
Gustafssonin tajunnantasosta ja toimintakyvystä sekä hänellä mahdollisesti
olleesta aivovammasta ja muistiaukosta sisältää lukuisia epävarmuustekijöitä,
mikä on käynyt ilmi kaikkien kuultujen lääketieteellistä asiantuntemusta
omaavien todistajien kertomuksista. Potilasasiakirjojen merkinnät ovat osin
suppeita ja osin tulkinnanvaraisia, ja merkintöjen oikeellisuuttakin on epäilty,
eikä alkuperäisiä vuonna 1960 otettuja röntgenkuvia enää ole tallella.
Epävarmuus ilmenee esimerkiksi jo Gustafssonin tajunnantason kuvauksen
paikkansapitävyydestä sairaalan poliklinikalla 5.6.1960. Merkittävä
epävarmuus liittyy siihen, onko Gustafssonilla korvaklinikan röntgenosaston
muistiinpanoissa mainittu, tutkimuksissa 27.7.1960 todettu murtuma
kallonpohjassa ollut murtuma korvakäytävässä vai mahdollisesti muualla
kallonpohjassa, kun röntgenkuvia ei ole tallella. Kuitenkin tällä mahdollisella
murtumalla on merkitystä arvioitaessa mahdollisen aivovamman
olemassaoloa. Käsitystä kallonpohjan etuosan murtumasta tukee se, että
Gustafssonilla on hammasklinikalla 11.6.1960 todettu ns. Brillen hematooma,
joka Hirvensalon, Öhmanin ja Tenovuon mukaan kuvaa kallonpohjan etuosan
murtumaa. Myöskään minkäänlaista neuropsykologista selvitystä aikanaan
Gustafssonin kuntoutumisesta ei ole tehty. Vuonna 1960 tehdyt
ilmakallotutkimus, jolla ei ole pystytty ns. diffuusia aivovammaa havaitsemaan
sekä röntgenkuvaus, joka on vain luuston kuvaus, ovat olleet riittämättömiä
keinoja havaita mahdollinen aivovamma varmasti, eikä tänä päivänäkään
pystytä varmuudella tuolloin mahdollisesti ollutta aivovammaa toteamaan.
Aivovammojen vaikeusasteluokittelun suhteen ei olla yksimielisiä.

Siltä osin kuin käytetyn väkivallan voimakkuuden arvioinnissa on viitattu
Gustafssonilla olleiden ihoruhjeiden vähäisyyteen on otettava huomioon, että
vastaavasti kuin vainajien kohdalla myös Gustafssonin kohdalla ihon suojana
on voinut olla telttakangas tai muu vaate.

Kuultujen lääketieteellistä asiantuntemista omaavien todistajien ammatillisen
erikoisosaaminen huomion ottaen aivo-selkäydinvammojen seurantaan
erikoistuneen neurologi Tenovuon käsityksille Gustafssonilla mahdollisesti
olleesta aivovammasta ja muistiaukosta on annettava huomattava merkitys.
Tenovuon mukaan aikanaan Töölön sairaalan neurokirurgian klinikalla tehtyä
diagnoosia aivoruhjeesta ei ole pidettävä virheellisenä, eikä Gustafssonilla
olleen vähintään keskivaikeaksi arvioitavan aivovamman, ulkoisesti havaitun
Gustafssonin tajunnantason alenemisen ja muistiaukon välillä ole mitään
ristiriitaa.

Lääketieteellisen selvityksen perusteella on siten pidettävä täysin
mahdollisena eikä millään todennäköisyydellä poissuljettuna sitä vaihtoehtoa,
että Gustafsson on 5.6.1960 aamuyöllä saanut päähänsä kohdistuneen
väkivallan seurauksena aivovamman ja että tämän aivovamman saatuaan
Gustafsson on ollut ensin tajuton ja hänen tajunnantasonsa on vielä samana
päivänä iltapäivälläkin ollut huomattavasti alentunut ja hän on ollut
toimintakyvytön. Samalla tavalla täysin mahdollisena eikä millään
todennäköisyydellä poissuljettuna on pidettävä sitä, että Gustafsson on
saamansa aivovamman seurauksena menettänyt muistinsa noin neljän
vuorokauden ajalta, eikä tämä muistiaukko ole palautunut.

Aivovamman ja sen seurausten olemassaolo on siten otettava huomioon
asiaa arvioitaessa, ja ne tukevat vahvasti johtopäätöstä, että surmaaja ei ole
Gustafsson.

[JasseHames]

Minua kiinnostaa edelleenkin tietää, miten voidaan todeta luotettavasti, ettei 1960-luvun aivovammoista 50 prosenttia näkynyt vuonna 2004 kuvantamistutkimuksilla. Tuo taitaa olla "Ross Sullivanin" oma (ei siis tekoälynsä) houre tai sitten Gustafssonin aivovamma voitiin yhtä luotettavasti todeta aivovammaksi, vaikka ei näkynytkään kuvantamistutkimuksilla vuonna 2004.

Siten, että tiedetään keskimääräisesti aivovammojen havaitsemistodennäköisyys kuvantamisin aivovamman vakavuuden ja ajan kulumisen funktiona.

Tämä ei vastaa kysymykseeni, koska 1960-luvun annettua aivovammadiagnoosia eikä kenenkään aivovammadiagnoosia edes nykyään verifioida/falsifioida luotettavasti minkään keskimääräisen aivovammapotilaan kuvantamistutkimuksen estimaattorifunktiolla puhumattakaan siitä, mikä tällaisten estimaattoreiden luotettavuus on 40 vuoden aikavälillä.

Gustafsson ei ole mikään keskimääräinen tapaus, vaan muiden muassa hänellä oli luotettavalla varmuudella todettu kallonmurtuma ja hänen nenästään vuoti aivoselkäydinnestettä (nämä Gustafssonin oireet, vamma, olosuhteet yms. ovat nyt se Lex Veritaksen mainitsema konteksti). Toisin sanoen hänen vammansa ja oireensa on diagnosoitu suhteellisen tarkasti vielä tänäkin päivänä lukuun ottamatta röntgenkuvia, jotka on lakisääteisesti hävitetty tietyn ajan kuluttua. Eli se, että nimenomaan Gustafssonin aivovamma olisi näkynyt "todennäköisesti" tai "50 prosentin todennäköisyydellä" kuvantamistutkimuksissa yli 40 vuotta myöhemmin, on täysin mielisairasta paskaa ja vailla mitään argumentaatioarvoa.

Tämän päivän kuvantamismenetelmilläkään ei aivovammaa aina voida
todeta, koska aivokudoksen muutokset tapahtuvat mikroskooppitasolla ja
löydökset voivat myös hävitä. Aivojen magneettikuvauksesta vuonna 2004 ei
voida tehdä johtopäätöksiä Gustafssonilla yli 40 vuotta aikaisemmin
mahdollisesti olleesta aivovammasta. Gustafssonilla kuvattu muistiaukko sopii
tyypilliseen muistimenetyksen käyttäytymiseen aivovammojen yhteydessä, eli
vammaa edeltävältä ajalta on pitempi vähitellen palautuva muistinmenetys
lähelle vamman syntyhetkeä, ja vamman syntyhetken jälkeen on täydellinen

25

muistiaukko ja sekavuustila ja muisti palautuu vähitellen vamman jälkeen
tapahtuneiden asioiden jäädessä kuitenkin pysyvästi pimentoon. Aivovamman
vaikeusasteluokittelut vaihtelevat. Tajunnan tason ja muistiaukon keston
mukaan arvioiden Gustafssonin aivovamma on ollut keskivaikea.
Gustafssonin mahdollisesta toipumisesta ei voi tehdä mitään johtopäätöksiä,
koska keskivaikean aivovamman saaneista oireettomiksi toipuu noin puolet,

Itse asiassa kaikista täsmällisin konteksti tässä olisi se, miten 18-vuotias poika muka pystyisi kylmiltään huijaamaan erittäin päteviä neurologeja näytellyillä oireillaan, aivoselkäydinnesteen vuotamisen lavastuksella, kognitiivisissa testeissä jne. Olisi nimittäin vaikea rooli jopa taitavalle ja kokeneelle ammattinäyttelijälle. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että on mielisairasta paskaa väittää, että tuollainen olisi käytännössä mahdollista, mutta muutan heti mielipiteeni, jos saan luettavakseni asiasta tehtyjä päteviä tutkimuksia.

[Ross Sullivan]

^No, et tuottanut pettymystä tässäkään asiassa. Mielestäsi ei ilmeisestikään ollut enää kivaa käyttää tekoälyä, kun 1960-luvun diagnoosien "lähtökohtainen epäluotettavuus" ulotettiin koskemaan niiden mahdollista vaillinaisuutta.

Kerrattakoon ortopedi Hirvensalon väitteiden sinänsä tarpeettomaksi vastapainoksi ote lainvoimaisesta käräjäoikeuden tuomiosta, joka perustuu mm. Euroopan pätevimmän aivovamma-asiantuntijan, neurotraumatologian professorin, neurologian erikoislääkäri Olli Tenovuon todistajanlausuntoon, joka ei kirvoittanut vastaväitteitä syyttäjien puolelta:

Lausunnon vuonna 2005 antaneen ja todistajana kuullun neurologi Olli
Tenovuon mukaan käsillä olevan aineiston perusteella syntyy looginen näyttö
aivovammasta, eikä mikään tieto puhu aivovamman olemassaoloa vastaan.
Tärkeimpiä tietoja tässä suhteessa ovat objektiiviset seikat eli se, että
Gustafsson on saanut pään alueelle ulkoisen energian seurauksena
huomattavat ruhjeet ja murtumat. Murtumia on dokumentoitu kahdessa
kohtaan vasemmassa leukaluussa, yläleuanluun alasivuseinässä ja katossa,
poskiluussa sekä kallonpohjassa ohimoluussa. Ns. Brillen hematooma on
luotettava osoitus kallonpohjan etuosan murtumasta. Aivovammojen
syntymisen kannalta ei merkitystä ole sillä, miten vammat on aiheutettu, vaan
sillä, että energia on ollut sen suuruinen, että se on aiheuttanut useita
luunmurtumia. Kun voimat ovat riittävät aiheuttamaan murtumia kasvojen
keski- ja yläosaan myös merkittävän aivovamman syntyminen on
odotettavissa. Aivovamman olemassaoloa tukeva objektiivinen tieto on myös
aivosähköfilmissä 16.6.1960 todettu laaja-alainen diffuusirajainen hitaan
toiminnan alue vasemmassa aivopuoliskossa. Aivoselkäydinnesteen
verettömyys ei osoita mitään aivovamman olemassaolosta, ja nyt lisäksi
Gustafssonin aivoselkäydinnesteen punasolujen määrä ja valkosolujen määrä
oli ollut kohonnut. Tulkinnanvaraiset seikat eli havainnot tajunnan alenemasta,
jolta osin kliinisessä kuvauksessa ei ole mitään sellaista joka viittaisi
teeskentelyyn, sopivat juuri aivovammaan. Muistiaukon olemassaoloa ei voida
arvioida objektiivisesti, mutta tässä tapauksessa ilmoitettu muistiaukko sopii
muihin perusteisiin.

Tenovuon mukaan vuonna 1960 Gustafsonille tehdyillä röntgenkuvauksella ja
ilmakallotutkimuksella ei aivovamman olemassaoloa ole pystytty
selvittämään. Viimeksi mainitussa menetelmässä ei ole voitu havaita
erityisesti ns. diffuusia aivovammaa, jossa aivokudos on vaurioitunut
solutasolla ilman tarkasti määriteltävää rajautumista tiettyyn aivoalueeseen.
Tämän päivän kuvantamismenetelmilläkään ei aivovammaa aina voida
todeta, koska aivokudoksen muutokset tapahtuvat mikroskooppitasolla ja
löydökset voivat myös hävitä. Aivojen magneettikuvauksesta vuonna 2004 ei
voida tehdä johtopäätöksiä Gustafssonilla yli 40 vuotta aikaisemmin
mahdollisesti olleesta aivovammasta. Gustafssonilla kuvattu muistiaukko sopii
tyypilliseen muistimenetyksen käyttäytymiseen aivovammojen yhteydessä, eli
vammaa edeltävältä ajalta on pitempi vähitellen palautuva muistinmenetys
lähelle vamman syntyhetkeä, ja vamman syntyhetken jälkeen on täydellinen
muistiaukko ja sekavuustila ja muisti palautuu vähitellen vamman jälkeen
tapahtuneiden asioiden jäädessä kuitenkin pysyvästi pimentoon. Aivovamman
vaikeusasteluokittelut vaihtelevat. Tajunnan tason ja muistiaukon keston
mukaan arvioiden Gustafssonin aivovamma on ollut keskivaikea.
Gustafssonin mahdollisesta toipumisesta ei voi tehdä mitään johtopäätöksiä,
koska keskivaikean aivovamman saaneista oireettomiksi toipuu noin puolet,
lisäksi mitään neuropsykologista tutkimusta aivovamman jälkioireiden
selvittämiseksi ei ole Gustafssonille tehty. Gustafssonin tajunnan tila on ollut
iltapäivällä 5.6.1960 sairaalaan tuotaessa selkeästi alentunut, ja on siten
todennäköistä , että hän on ollut aikaisemmin aamulla tajuton. Tajunnantason
alentuma huomioon ottaen Gustafsson on menettänyt toimintakykynsä.

Johtopäätösten tekeminen vanhojen potilasasiakirjojen perusteella
Gustafssonin tajunnantasosta ja toimintakyvystä sekä hänellä mahdollisesti
olleesta aivovammasta ja muistiaukosta sisältää lukuisia epävarmuustekijöitä,
mikä on käynyt ilmi kaikkien kuultujen lääketieteellistä asiantuntemusta
omaavien todistajien kertomuksista. Potilasasiakirjojen merkinnät ovat osin
suppeita ja osin tulkinnanvaraisia, ja merkintöjen oikeellisuuttakin on epäilty,
eikä alkuperäisiä vuonna 1960 otettuja röntgenkuvia enää ole tallella.
Epävarmuus ilmenee esimerkiksi jo Gustafssonin tajunnantason kuvauksen
paikkansapitävyydestä sairaalan poliklinikalla 5.6.1960. Merkittävä
epävarmuus liittyy siihen, onko Gustafssonilla korvaklinikan röntgenosaston
muistiinpanoissa mainittu, tutkimuksissa 27.7.1960 todettu murtuma
kallonpohjassa ollut murtuma korvakäytävässä vai mahdollisesti muualla
kallonpohjassa, kun röntgenkuvia ei ole tallella. Kuitenkin tällä mahdollisella
murtumalla on merkitystä arvioitaessa mahdollisen aivovamman
olemassaoloa. Käsitystä kallonpohjan etuosan murtumasta tukee se, että
Gustafssonilla on hammasklinikalla 11.6.1960 todettu ns. Brillen hematooma,
joka Hirvensalon, Öhmanin ja Tenovuon mukaan kuvaa kallonpohjan etuosan
murtumaa. Myöskään minkäänlaista neuropsykologista selvitystä aikanaan
Gustafssonin kuntoutumisesta ei ole tehty. Vuonna 1960 tehdyt
ilmakallotutkimus, jolla ei ole pystytty ns. diffuusia aivovammaa havaitsemaan
sekä röntgenkuvaus, joka on vain luuston kuvaus, ovat olleet riittämättömiä
keinoja havaita mahdollinen aivovamma varmasti, eikä tänä päivänäkään
pystytä varmuudella tuolloin mahdollisesti ollutta aivovammaa toteamaan.
Aivovammojen vaikeusasteluokittelun suhteen ei olla yksimielisiä.

Siltä osin kuin käytetyn väkivallan voimakkuuden arvioinnissa on viitattu
Gustafssonilla olleiden ihoruhjeiden vähäisyyteen on otettava huomioon, että
vastaavasti kuin vainajien kohdalla myös Gustafssonin kohdalla ihon suojana
on voinut olla telttakangas tai muu vaate.

Kuultujen lääketieteellistä asiantuntemista omaavien todistajien ammatillisen
erikoisosaaminen huomion ottaen aivo-selkäydinvammojen seurantaan
erikoistuneen neurologi Tenovuon käsityksille Gustafssonilla mahdollisesti
olleesta aivovammasta ja muistiaukosta on annettava huomattava merkitys.
Tenovuon mukaan aikanaan Töölön sairaalan neurokirurgian klinikalla tehtyä
diagnoosia aivoruhjeesta ei ole pidettävä virheellisenä, eikä Gustafssonilla
olleen vähintään keskivaikeaksi arvioitavan aivovamman, ulkoisesti havaitun
Gustafssonin tajunnantason alenemisen ja muistiaukon välillä ole mitään
ristiriitaa.

Lääketieteellisen selvityksen perusteella on siten pidettävä täysin
mahdollisena eikä millään todennäköisyydellä poissuljettuna sitä vaihtoehtoa,
että Gustafsson on 5.6.1960 aamuyöllä saanut päähänsä kohdistuneen
väkivallan seurauksena aivovamman ja että tämän aivovamman saatuaan
Gustafsson on ollut ensin tajuton ja hänen tajunnantasonsa on vielä samana
päivänä iltapäivälläkin ollut huomattavasti alentunut ja hän on ollut
toimintakyvytön. Samalla tavalla täysin mahdollisena eikä millään
todennäköisyydellä poissuljettuna on pidettävä sitä, että Gustafsson on
saamansa aivovamman seurauksena menettänyt muistinsa noin neljän
vuorokauden ajalta, eikä tämä muistiaukko ole palautunut.

Aivovamman ja sen seurausten olemassaolo on siten otettava huomioon
asiaa arvioitaessa, ja ne tukevat vahvasti johtopäätöstä, että surmaaja ei ole
Gustafsson.

Kiitos palautteesta, että en tuota pettymyksiä!

Kun kerran halusit, niin jatketaan vaan!

"Todennäköisyys sille, että eri vammat näkyisivät vielä 44 vuoden jälkeen kuvantamistutkimuksissa, vaihtelee vamman tyypin ja paranemisen mukaan.

Leukamurtuma hampaiden välissä voi olla yhä näkyvissä 60–80 % todennäköisyydellä, mutta jos luutuminen oli täydellistä, sitä voi olla vaikea havaita. Nivelnastan murtuma voi aiheuttaa nivelrikkoa tai epätasaista luutumista, jolloin sen näkyvyys on 50–70 %. Poskiluun murtuma sivuseinämässä ja katossa todennäköisesti jättää jälkiä (70–90 %), sillä kasvoluiden murtumat näkyvät usein vielä vuosikymmenten jälkeen. Sama koskee poskikaaren murtumaa, jonka todennäköisyys näkyä on 60–80 %.

Otsaluun ja poskiluun liitoksen auennut kohta saattaa näkyä, jos se ei ole täysin palautunut, mutta todennäköisyys on hieman pienempi, noin 40–60 %. Ohimoluun murtuma korvan takana näkyisi suurella todennäköisyydellä (70–90 %), sillä kallon rakenteeseen jää usein pysyviä muutoksia.

Pehmytkudosvauriot, kuten ruhjehaavat ohimolla, päälaella, poskessa ja leuassa, eivät yleensä enää 44 vuoden jälkeen näy kuvantamisessa. Vain ihossa voi olla näkyviä arpia, mutta itse ruhjehaavoista jää kuvissa harvoin mitään merkkejä. Niiden näkyvyyden todennäköisyys on alle 10 %.

Aivoruhjeesta voi jäädä pysyviä muutoksia, kuten arpikudosta, aivoatrofiaa tai aivo-selkäydinnesteen jakautumisen muutoksia. Sen näkyvyys riippuu vamman vakavuudesta, mutta todennäköisyys on 50–80 %. Kallonpohjan murtuma näkyisi lähes varmasti vielä 44 vuoden jälkeen (80–95 %), sillä tällaiset murtumat jättävät usein selkeitä jälkiä CT-kuvissa.

Yhteenvetona voidaan todeta, että luuston murtumat ja kallovammat ovat todennäköisimmin näkyviä, kun taas pehmytkudosvauriot ovat todennäköisesti hävinneet. Jos vanhoista vammoista halutaan varmuus, CT- tai MRI-kuvantaminen olisi paras tapa tarkistaa tilanne."

[Ross Sullivan]

Nisse tietysti on sellainen erityistapaus, että mikään ei näy missään!

Väitän, että Bodom-tuomio on Suomen oikeushistorian höttöisin tuomio.

[Ross Sullivan]

Minua kiinnostaa edelleenkin tietää, miten voidaan todeta luotettavasti, ettei 1960-luvun aivovammoista 50 prosenttia näkynyt vuonna 2004 kuvantamistutkimuksilla. Tuo taitaa olla "Ross Sullivanin" oma (ei siis tekoälynsä) houre tai sitten Gustafssonin aivovamma voitiin yhtä luotettavasti todeta aivovammaksi, vaikka ei näkynytkään kuvantamistutkimuksilla vuonna 2004.

Siten, että tiedetään keskimääräisesti aivovammojen havaitsemistodennäköisyys kuvantamisin aivovamman vakavuuden ja ajan kulumisen funktiona.

Tämä ei vastaa kysymykseeni, koska 1960-luvun annettua aivovammadiagnoosia eikä kenenkään aivovammadiagnoosia edes nykyään verifioida/falsifioida luotettavasti minkään keskimääräisen aivovammapotilaan kuvantamistutkimuksen estimaattorifunktiolla puhumattakaan siitä, mikä tällaisten estimaattoreiden luotettavuus on 40 vuoden aikavälillä.

Gustafsson ei ole mikään keskimääräinen tapaus, vaan muiden muassa hänellä oli luotettavalla varmuudella todettu kallonmurtuma ja hänen nenästään vuoti aivoselkäydinnestettä (nämä Gustafssonin oireet, vamma, olosuhteet yms. ovat nyt se Lex Veritaksen mainitsema konteksti). Toisin sanoen hänen vammansa ja oireensa on diagnosoitu suhteellisen tarkasti vielä tänäkin päivänä lukuun ottamatta röntgenkuvia, jotka on lakisääteisesti hävitetty tietyn ajan kuluttua. Eli se, että nimenomaan Gustafssonin aivovamma olisi näkynyt "todennäköisesti" tai "50 prosentin todennäköisyydellä" kuvantamistutkimuksissa yli 40 vuotta myöhemmin, on täysin mielisairasta paskaa ja vailla mitään argumentaatioarvoa.

Tämän päivän kuvantamismenetelmilläkään ei aivovammaa aina voida
todeta, koska aivokudoksen muutokset tapahtuvat mikroskooppitasolla ja
löydökset voivat myös hävitä. Aivojen magneettikuvauksesta vuonna 2004 ei
voida tehdä johtopäätöksiä Gustafssonilla yli 40 vuotta aikaisemmin
mahdollisesti olleesta aivovammasta. Gustafssonilla kuvattu muistiaukko sopii
tyypilliseen muistimenetyksen käyttäytymiseen aivovammojen yhteydessä, eli
vammaa edeltävältä ajalta on pitempi vähitellen palautuva muistinmenetys
lähelle vamman syntyhetkeä, ja vamman syntyhetken jälkeen on täydellinen

25

muistiaukko ja sekavuustila ja muisti palautuu vähitellen vamman jälkeen
tapahtuneiden asioiden jäädessä kuitenkin pysyvästi pimentoon. Aivovamman
vaikeusasteluokittelut vaihtelevat. Tajunnan tason ja muistiaukon keston
mukaan arvioiden Gustafssonin aivovamma on ollut keskivaikea.
Gustafssonin mahdollisesta toipumisesta ei voi tehdä mitään johtopäätöksiä,
koska keskivaikean aivovamman saaneista oireettomiksi toipuu noin puolet,

Itse asiassa kaikista täsmällisin konteksti tässä olisi se, miten 18-vuotias poika muka pystyisi kylmiltään huijaamaan erittäin päteviä neurologeja näytellyillä oireillaan, aivoselkäydinnesteen vuotamisen lavastuksella, kognitiivisissa testeissä jne. Olisi nimittäin vaikea rooli jopa taitavalle ja kokeneelle ammattinäyttelijälle. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että on mielisairasta paskaa väittää, että tuollainen olisi käytännössä mahdollista, mutta muutan heti mielipiteeni, jos saan luettavakseni asiasta tehtyjä päteviä tutkimuksia.

Kerrotko vielä, että miksi vuonna 2004 vammat olivat kadonneet?

"Todennäköisyys sille, että eri vammat näkyisivät vielä 44 vuoden jälkeen kuvantamistutkimuksissa, vaihtelee vamman tyypin ja paranemisen mukaan.

Leukamurtuma hampaiden välissä voi olla yhä näkyvissä 60–80 % todennäköisyydellä, mutta jos luutuminen oli täydellistä, sitä voi olla vaikea havaita. Nivelnastan murtuma voi aiheuttaa nivelrikkoa tai epätasaista luutumista, jolloin sen näkyvyys on 50–70 %. Poskiluun murtuma sivuseinämässä ja katossa todennäköisesti jättää jälkiä (70–90 %), sillä kasvoluiden murtumat näkyvät usein vielä vuosikymmenten jälkeen. Sama koskee poskikaaren murtumaa, jonka todennäköisyys näkyä on 60–80 %.

Otsaluun ja poskiluun liitoksen auennut kohta saattaa näkyä, jos se ei ole täysin palautunut, mutta todennäköisyys on hieman pienempi, noin 40–60 %. Ohimoluun murtuma korvan takana näkyisi suurella todennäköisyydellä (70–90 %), sillä kallon rakenteeseen jää usein pysyviä muutoksia.

Pehmytkudosvauriot, kuten ruhjehaavat ohimolla, päälaella, poskessa ja leuassa, eivät yleensä enää 44 vuoden jälkeen näy kuvantamisessa. Vain ihossa voi olla näkyviä arpia, mutta itse ruhjehaavoista jää kuvissa harvoin mitään merkkejä. Niiden näkyvyyden todennäköisyys on alle 10 %.

Aivoruhjeesta voi jäädä pysyviä muutoksia, kuten arpikudosta, aivoatrofiaa tai aivo-selkäydinnesteen jakautumisen muutoksia. Sen näkyvyys riippuu vamman vakavuudesta, mutta todennäköisyys on 50–80 %. Kallonpohjan murtuma näkyisi lähes varmasti vielä 44 vuoden jälkeen (80–95 %), sillä tällaiset murtumat jättävät usein selkeitä jälkiä CT-kuvissa.

Yhteenvetona voidaan todeta, että luuston murtumat ja kallovammat ovat todennäköisimmin näkyviä, kun taas pehmytkudosvauriot ovat todennäköisesti hävinneet. Jos vanhoista vammoista halutaan varmuus, CT- tai MRI-kuvantaminen olisi paras tapa tarkistaa tilanne.
"

On ihan mielisairasta paskaa väittää, että Nissen olisi pitänyt uhria näytellä!

Kukaan ei häntä alkuvaiheessa kyseenalaistanut. Krapula, valvominen ja muu rasitus ovat vielä uhriasetelmaa korostaneet.

[LexVeritas]

Nisse tietysti on sellainen erityistapaus, että mikään ei näy missään!

Kerrotko vielä, että miksi vuonna 2004 vammat olivat kadonneet?

Väität tohkeissasi ilmeisesti, että Gustafssonin vammoja ei olisi enää vuonna 2004 näkynyt kuvauksissa/tutkimuksissa. Niinhän asia ei tietenkään ole. Tietääkseni muuta Gustafssonilla diagnosoituihin vammoihin liittyvää näkymättömyyttä ei syyttäjien puolelta tuotu esiin paitsi Gustafssonilla vuonna 1960 diagnosoitu aivoruhjetyyppinen aivovamma, jonka näkymättömyyden todennäköisyyden ilmoitat tekoälysi mukaan olevan 50 prosenttia, mikä sekään ei tiettävästi ole mikään tieteellisesti ehdoton luku.
Kallonpohjan murtuman myös syyttäjän todistajat totesivat hyvinkin mahdollisesti voivan parantua 44 vuoden aikana näkymättömiin.

Tietääkseni Nisse ei ole kovin erikoinen tapaus mitä tulee vammojen paranemiseen. Erikoinen hän on toki siinä mielessä, ettei ainakaan minulle muistu mieleen toista tapausta, jossa lähes puoli vuosisataa aikaisemmin diagnosoitua vammaa olisi etsitty epäillyn päästä.

Lähtökohtasi on myös erikoisen nurin- ja jopa hullunkurinen, koskapa puolustuksen olisi mielestäsi pitänyt todistaa todistetusti diagnosoidun aivovamman oikeellisuus. Oikeastihan se menee oikeusvaltion periaatteiden mukaisesti niin päin, että syyttäjien olisi pitänyt todistaa diagnosoidun aivovamman virheellisyys suurella varmuudella. Siihen syyttäjät asiantuntijoineen eivät kyenneet, mitä en ihmettele.

En osaa varmuudella sanoa, mihin tarkalleen ottaen vammat katoavat, kun ne parantuvat kuvantamiskeinojen tavoittamattomiin. Käsittääkseni vammat eivät sananmukaisesti katoa, vaan ne nimenomaan paranevat olematta siis enää varsinaisesti vammoja. Parantuneiden vammojen jälkitilatkin ovat usein siinä määrin parantuneita, ettei niitäkään kyetä näkemään.

[JasseHames]

Yleensäkään aivovammadiagnoosia ei tehdä siten, että kuvataan aivot, ja jos näkyy jotain, niin on varmasti aivovamma, mutta jos ei näy mitään, niin on X prosentin todennäköisyydellä aivovamma. Tai ehkä jonkun "Ross Sullivanin" houreissa tehdään mutta elävässä elämässä aivovammatutkimuksiin kuuluu olennaisesti paljon muitakin erilaisia testejä. Niitä muita testejä edelleenkin tarvitaan, koska edes nykyään kaikki aivovammat eivät näy kuvantamistutkimuksilla.

Mikään ei viittaa sitten vähäisessäkään määrin siihen, että Gustafssonin aivovammadiagnoosi on ollut väärä.

[Ross Sullivan]

Nisse tietysti on sellainen erityistapaus, että mikään ei näy missään!

Kerrotko vielä, että miksi vuonna 2004 vammat olivat kadonneet?

Väität tohkeissasi ilmeisesti, että Gustafssonin vammoja ei olisi enää vuonna 2004 näkynyt kuvauksissa/tutkimuksissa. Niinhän asia ei tietenkään ole. Tietääkseni muuta Gustafssonilla diagnosoituihin vammoihin liittyvää näkymättömyyttä ei syyttäjien puolelta tuotu esiin paitsi Gustafssonilla vuonna 1960 diagnosoitu aivoruhjetyyppinen aivovamma, jonka näkymättömyyden todennäköisyyden ilmoitat tekoälysi mukaan olevan 50 prosenttia, mikä sekään ei tiettävästi ole mikään tieteellisesti ehdoton luku.
Kallonpohjan murtuman myös syyttäjän todistajat totesivat hyvinkin mahdollisesti voivan parantua 44 vuoden aikana näkymättömiin.

Tietääkseni Nisse ei ole kovin erikoinen tapaus mitä tulee vammojen paranemiseen. Erikoinen hän on toki siinä mielessä, ettei ainakaan minulle muistu mieleen toista tapausta, jossa lähes puoli vuosisataa aikaisemmin diagnosoitua vammaa olisi etsitty epäillyn päästä.

Lähtökohtasi on myös erikoisen nurin- ja jopa hullunkurinen, koskapa puolustuksen olisi mielestäsi pitänyt todistaa todistetusti diagnosoidun aivovamman oikeellisuus. Oikeastihan se menee oikeusvaltion periaatteiden mukaisesti niin päin, että syyttäjien olisi pitänyt todistaa diagnosoidun aivovamman virheellisyys suurella varmuudella. Siihen syyttäjät asiantuntijoineen eivät kyenneet, mitä en ihmettele.

En osaa varmuudella sanoa, mihin tarkalleen ottaen vammat katoavat, kun ne parantuvat kuvantamiskeinojen tavoittamattomiin. Käsittääkseni vammat eivät sananmukaisesti katoa, vaan ne nimenomaan paranevat olematta siis enää varsinaisesti vammoja. Parantuneiden vammojen jälkitilatkin ovat usein siinä määrin parantuneita, ettei niitäkään kyetä näkemään.

Ilmeisesti tohkeissasi höpötät vielä erikoisempia juttuja. Sinun esittämälläsi vammaluettelolla ei olisi syntynyt oikeudessa todella voimakasta vastakkainasettelua vammatodisteluiden osalta. On selvää, että luettelemasi vammat (ainakin useat niistä) olisivat hyvin todennäköisesti näkyneet vielä 2004.

Leppiniemi ei ole mikään harjoittelija, joka ihan vaan unohtaisi, että "niin joo, eihän tästä tarttis riidellä, kun voidaan vammat osoittaa"; sen sijaan aivovammattomuutta on lähes mahdoton todistaa, koska aina voi vedota siihen, että vammat eivät aina näy kuvantamisin.

[Ross Sullivan]

Yleensäkään aivovammadiagnoosia ei tehdä siten, että kuvataan aivot, ja jos näkyy jotain, niin on varmasti aivovamma, mutta jos ei näy mitään, niin on X prosentin todennäköisyydellä aivovamma. Tai ehkä jonkun "Ross Sullivanin" houreissa tehdään mutta elävässä elämässä aivovammatutkimuksiin kuuluu olennaisesti paljon muitakin erilaisia testejä. Niitä muita testejä edelleenkin tarvitaan, koska edes nykyään kaikki aivovammat eivät näy kuvantamistutkimuksilla.

Mikään ei viittaa sitten vähäisessäkään määrin siihen, että Gustafssonin aivovammadiagnoosi on ollut väärä.

"aivovammadiagnoosia ei tehdä siten, että kuvataan aivot, ja jos näkyy jotain, niin on varmasti aivovamma"

Tämä houre on mielisairasta paskapuhetta. Osoittaa, että et tiedä tästäkään aiheesta yhtään mitään, mutta vahvistusharhasi on voimakas. Todellakin voidaan kuvasta todentaa aivovamma.

Mikään ei viittaa siihen, että Nissen väitteet vammoistaan olisivat tosia. Aivovammasta ei ole mitään näyttöä. Puukoniskuiskuista on vielä vähemmän näyttöä.

[LexVeritas]

Nisse tietysti on sellainen erityistapaus, että mikään ei näy missään!

Kerrotko vielä, että miksi vuonna 2004 vammat olivat kadonneet?

Väität tohkeissasi ilmeisesti, että Gustafssonin vammoja ei olisi enää vuonna 2004 näkynyt kuvauksissa/tutkimuksissa. Niinhän asia ei tietenkään ole. Tietääkseni muuta Gustafssonilla diagnosoituihin vammoihin liittyvää näkymättömyyttä ei syyttäjien puolelta tuotu esiin paitsi Gustafssonilla vuonna 1960 diagnosoitu aivoruhjetyyppinen aivovamma, jonka näkymättömyyden todennäköisyyden ilmoitat tekoälysi mukaan olevan 50 prosenttia, mikä sekään ei tiettävästi ole mikään tieteellisesti ehdoton luku.
Kallonpohjan murtuman myös syyttäjän todistajat totesivat hyvinkin mahdollisesti voivan parantua 44 vuoden aikana näkymättömiin.

Tietääkseni Nisse ei ole kovin erikoinen tapaus mitä tulee vammojen paranemiseen. Erikoinen hän on toki siinä mielessä, ettei ainakaan minulle muistu mieleen toista tapausta, jossa lähes puoli vuosisataa aikaisemmin diagnosoitua vammaa olisi etsitty epäillyn päästä.

Lähtökohtasi on myös erikoisen nurin- ja jopa hullunkurinen, koskapa puolustuksen olisi mielestäsi pitänyt todistaa todistetusti diagnosoidun aivovamman oikeellisuus. Oikeastihan se menee oikeusvaltion periaatteiden mukaisesti niin päin, että syyttäjien olisi pitänyt todistaa diagnosoidun aivovamman virheellisyys suurella varmuudella. Siihen syyttäjät asiantuntijoineen eivät kyenneet, mitä en ihmettele.

En osaa varmuudella sanoa, mihin tarkalleen ottaen vammat katoavat, kun ne parantuvat kuvantamiskeinojen tavoittamattomiin. Käsittääkseni vammat eivät sananmukaisesti katoa, vaan ne nimenomaan paranevat olematta siis enää varsinaisesti vammoja. Parantuneiden vammojen jälkitilatkin ovat usein siinä määrin parantuneita, ettei niitäkään kyetä näkemään.

Ilmeisesti tohkeissasi höpötät vielä erikoisempia juttuja. Sinun esittämälläsi vammaluettelolla ei olisi syntynyt oikeudessa todella voimakasta vastakkainasettelua vammatodisteluiden osalta. On selvää, että luettelemasi vammat (ainakin useat niistä) olisivat hyvin todennäköisesti näkyneet vielä 2004.

Leppiniemi ei ole mikään harjoittelija, joka ihan vaan unohtaisi, että "niin joo, eihän tästä tarttis riidellä, kun voidaan vammat osoittaa"; sen sijaan aivovammattomuutta on lähes mahdoton todistaa, koska aina voi vedota siihen, että vammat eivät aina näy kuvantamisin.

Oikeudessa ei tosiaan syntynyt todella voimakasta vastakkainasettelua vammatodisteluiden osalta syyttäjän todistaja neurokirurgi Juha Öhmanin laatimalla vammaluettelolla, johon listattujen vammojen jälkitilat näkyivät vielä vuonna 2004.

Virheellinen käsityksesi, että Öhmanin vammaluettelon pohjalta olisi muka syntynyt todella voimakas vastakkainasettelu, johtunee siitä, että luet oikeuslausuntojen sijasta Turun Sanomia - ja sitäkin ilman ymmärrystä lukemastasi.
Syyttäjän lääkäritodistajat eivät myöskään kiistäneet Gustafssonin aivovammaa - eivät edes hänen merkittävää aivovammaansa.

Yritä päättää jo, oliko Gustafssonin diagnosoidun aivoruhjetasoisen aivovamman näkymisen todennäköisyys ilmoittamasi 50 prosenttia, vai oliko ko. vamman näkyvyys mielestäsi sittenkin "hyvin todennäköinen". Mielipiteelläsi ei tietenkään ole merkitystä, mutta silti.

Hirvensalon mukaan Gustafssonin merkittävä aivovamma oli mahdollinen, ei kovin todennäköinen muttei myöskään missään tapauksessa pois suljettavissa. Itse sanoisin saman logiikan pohjalta, että Gustafssonin aivovamman näkymättömyys vuonna 2004 ei ollut kovin epätodennäköinen muttei sen näkyvyyttäkään voida täysin sulkea pois.