Elpram kirjoitti: La Touko 03, 2025 12:40 pm
Arvoisa Pieni Liekki, ei kukaan varmaankaan väitä, että hätäkeskukseen soittaminen olisi ollut väärin. Olisi sitä apua voinut hälyyttää vaikkapa naapurista ja vieläpä turvallisesti.
Osaatko arvioida, millä lopputuloksella n. klo 02:45 avun hakeminen naapurista olisi päättynyt?
Olisin itsekin vastaavassa tilanteessa päätynyt ensisijaisesti soittamaan apua, sillä tuohon aikaan ei todennäköisesti kukaan naapurustossa olisi hereillä ja ihmisten responssi ovikelloa pimputtelevaan ja ovea hakkaavaan voi olla todella hidas, sekä myös ei-toivottu.
Nyt olisi paikallaan pohtia kokonaisuutta esmes psykologisen käyttäytymistutkimuksen ja tässä ketjussa nimenomaan aiheena olevan rikosprofiloinnin näkökulmasta. Eli voidaan pysähtyä miettimään, mitä kaikkea tapahtui ennen soittoa, sen aikana ja sen jälkeen. Sitten on hedelmällisempää arvioida, kuinka hyvin reaktio vastaa todellista, vaistonvaraista kriisitilannetta.
Ihmisillä on todella erilaisia tapoja toimia poikkeavissa tilanteissa, ja kukaan ei voi omaakaan reaktiota tietää etukäteen - ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa.
Älyttömintä kuitenkin olisi ollut tuossa tilanteessa kantaa nukkuvia lapsia yksi kerrallaan naapurin ovelle. Siitäkös sitä vasta olisi kritiikkiä ja tuomitsemista tullut... Olisit elpram varmaan itsekin moittinut aivan älytöntä toimintaa, joka olisi vaarantanut lapset.
Kriisipsykologiassa tunnetaan aikas hyvin se, miten ihmisen keho ja mieli reagoivat äkilliseen hengenvaaralliseen uhkaan. Tällöin looginen ajattelu jää taka-alalle ja toimintaa alkaa ohjata limbinen järjestelmä. Nimenomaan lasten läsnäolo saman katon alla tekee tästä tilanteesta poikkeuksellisen. Äidillä on biologinen ja psykologinen taipumus suojella lapsiaan usein jopa omalla hengellään. Tässä tapauksessa väitetään, että Anneli Auer haavoittui ensin itse, sen jälkeen vetäytyi ulos, tuli takaisin, ei kuitenkaan ottanut suoraa kontaktia lapsiin, ei estellyt tekijää millään tavalla, päästi jopa yhden lapsista myöhemmin tarkastamaan onko "tappaja" poistunut, eikä koskenut yhteenkään käden ulottuvilla olleeseen esineeseen tappajaa häätääkseen. Hän meni kylmän rauhallisesti viereiseen huoneeseen soittamaan hätäkeskukseen, vaikka hänen kertomuksensa mukaan tappaja oli edelleen talossa ja tappoi hänen miestään.
Sama kuin edellä, kukaan ei tiedä etukäteen miten toimii poikkeavassa tilanteessa. Pelastustoimen ammattilaiset ovat toki koulutettu ja kouliintuneet toimimaan, joten heidän odotetaan toimivan rauhallisesti ja loogisesti missä tahansa tilanteessa.
Olen täysin eri mieltä soittajan rauhallisuudesta. Puhelun alussa Anneli on kaikkea muuta kuin rauhallinen mutta häkepäivystäjä toimi koulutuksensa mukaan ja sai soittajan rauhoittumaan niin että pystyi jäsennellysti kertomaan missä, mitä kenen toimesta, keitä vaara-alueella on.
Olisiko soittajan pitänyt mielestäsi kiljua suoraa huutoa ja olla niin sekava ettei häkessä saada tolkkua mitä oikein tapahtuu?
Itsestäni tiedän muutaman poikkeavan tilanteen kokemana, että tunteet napsahtaa pois päältä ja mieli menee moodiin tunnista - ratkaise - toimi. Toimintakyky siis pysyy, mutta fyysinen shokki heikentää sitä jonkin verran - kädet ja jalat muuttuvat kylmiksi ja niistä menee tunto (ja raajoja särkee myöhemmin aivan helvetisti kun tunto alkaa taas palaamaan). Samalla havainnointikyky terävöityy, mutta kaventuu. Oletko törmännyt missään tämän tyyppisen reagoinnin käsittelyyn ja analysointiin? Niinpä. Tapoja reagoida on yhtä monta, kuin ihmistäkin ja vaihtelevat lisäksi vielä tilannekohtaisesti.
Kerran toimintani on pelastanut ihmishengen, mutta sain toiselta tilanteessa olleelta haukut siitä, että miten susta tuli noin kammottavan tunteeton? Että lopussa kiitos aina seisoo, vai miten se meni
Kyseinen sättijä itse meni aivan toimintakyvyttömäksi ja olisi vain katsonut vierestä kun läheinen kuolee pois, joten tapahtuneen jälkimainingeissa olisi ehkä odottanut vähän toisenlaista reaktiota. Tai sitten vain hävetti se oma avuttomuus, mene ja tiedä.
Painotan edelleen, että tällainen käytös ei vastaa sitä, mitä kriisitilanteessa tavallisesti tapahtuu, eikä se tue objektiivisesti arvioituna kertomusta raivopäisestä tunkeutujasta. Koittaa nyt hyvät ihmiset pysyä riippumattomana, jos arvioitte tällaisia kokonaisuuksia, se antaa enemmän uskottavuutta. Jos tappaja olisi edelleen ollut paikalla ja väkivalta käynnissä, vaistonvarainen toiminta olisi suuntautuisi lähes poikkeuksetta lapsiin. Tämä on se mitä todennäköisyydet sanovat, eikä kyseessä ole henkilökohtainen mielipiteeni. Normaalioloissa lapset pyrittäisiin vetämään turvaan, piilottamaan, herättämään tai pakenemaan kanssaan. Jos taistellaan, se tehdään epätoivoisesti esimerkiksi juurikin huonekaluilla, esineillä, millä tahansa, mitä käteen sattuu. Se, että talossa ei ole merkkejä tällaisesta vastarinnasta, on ristiriidassa esitetyn tilanteen luonteen ja kokonaiskuvan kanssa.
Pyytäisin sinua tarkistamaan, millainen Tähtisentien talo oli. Lapset olivat suljettujen ovien takana eri puolella taloa kuin missä murha tapahtui. Lasten kantaminen yksi kerrallaan ulos olisi puolestaan voinutkin vaarantaa nämä ja johtaa vielä surullisempaan katastrofiin.
Korjaisitko muuten käsityksesi siitä, että lasta pyydettiin katsomaan mitä takkahuoneessa tapahtuu, sillä näin ei tapahtunut. Asia selviää häkenauhalta. Ei ole kehotuksia mennä katsomaan.
On toki totta, että jos Anneli olisi hyökännyt murhaajan kimppuun, se olisi voinut päättyä huonommin. Mutta silloin reaktiolla olisi pitänyt olla jokin muu ilmentymä. On myös epärealistista, että murhaaja olisi tunkeutunut asuntoon ja kohdistanut silmittömän raivonsa ainoastaan Jukkaan. Mikä saa perheen ulkopuolisen ihmisen triggeröitymään näin valtavaan raivoon? Jos kohde oli valikoitunut etukäteen, miksi tappaminen oli niin brutaali ja suoritettiin keskellä yötä perheen kodissa, kun useita eri vaihtoehtoja ja helpompiakin tapoja olisi ollut? Jos kohde valikoitui summamutikassa, miksi hullu huppumies ei riehunut tienoolla enempää? Oliko psykoottinen tappaja psykoottinen ainoastaan mukamas tämän lyhyen hetken ajan? Nämä ristiriidat tekevät ulkopuolisen hyökkääjän teon skenaariosta tilastollisesti, psykologisesti ja rikosprofiloinnin näkökulmasta erittäin epätodennäköisen.
Boldaus minun, tähän asiaan ei saada vastausta ennen kuin murhaaja saadaan tunnistettua ja vastaamaan teostaan. Toivotetaan KRP:lle tuloksellista tutkintaa.
