vilja kirjoitti: Ma Kesä 09, 2025 11:35 pm
Se MTV3:n tv-haastettelu, siinä perheen äiti sanoo näin kotiopetuksesta:
"Tärkeä syy on se, että he (lapset) saa oppia omaan tahtiin. Saa jatkaa sitten, kun on valmiita jatkamaan eikä tarvi rakentaa puolivalmiille pohjalle. Mutta meillä on myös muita syitä. Että mä oon itse esimerkiksi ollut osa-aikatyössä... Enkä missään nimessä halua sellaista tilannetta, että lapset on ensin aamupäivän koulussa ja iltapäivän mä oon sitten töissä. Että siinä tulee aika vähän nähtyä lapsia."
Kotikoulu itsessään ei ole mikään ongelma, jos se vaan hoidetaan hyvin ja muu elämä on hyvässä tasapainossa.
Tuo haastattelun jälkimmäinen osuus kertoo mielestäni enemmän aikuisen omista tarpeista kuin lasten opetuksesta. Kasvatuksessa kyse on siitä, että vanhempi kestää lapsen kasvamisen, mutta tässä ilmenee haluttomuutta päästää lapsista irti edes koulupäivän ajaksi.
Kun tämä yhdistetään julkisuudessa olleisiin tietoihin – että lapsia ei ole nähty ulkona leikkimässä, lasten kaverit ovat olleet vanhempien tuttavapiirin lapsia, perhe on mahdollisesti terveydenhuollon ulkopuolella ja asuu ahtaasti – alkaa muodostua kokonaisuus, joka ei enää näytä normaalilta perhearjelta. Missään ei ole myöskään mainintaa lasten harrastuksista, ellei lasketa perheen osallistumista seurakunnan tapahtumiin.
90 neliötä yhdeksälle hengelle on vähän. Tähän sisältyy todennäköisesti myös kylmä eteinen, kylpyhuone ja muut ei-asumistilat. Todellinen asumispinta-ala saattaa siis olla lähempänä 60–70 neliötä. Jos lapset eivät käy koulussa, eivät harrasta tai edes ulkoile, heillä ei ole käytännössä omaa tilaa tai omaa aikaa – ei fyysisesti eikä psykologisesti. Oppiminen, leikki, lepo ja keskittyminen tapahtuvat saman katon alla, samassa tilassa, jatkuvasti muiden perheenjäsenten läsnä ollessa.
Jos lapsi elää näin jatkuvassa valvonnassa, ilman omaa tilaa, ilman kodin ulkopuolisia kavereita ja ilman ulkopuolista kontaktia yhteiskuntaan, kyse ei ole enää kodikkaasta suurperhe-elämästä. Se alkaa näyttää rajautuneelta ja suljetulta ympäristöltä, jossa lapsen henkilökohtainen kasvu ei pääse toteutumaan. Jos sosiaaliset kontaktit rajoittuvat vain samanmielisten aikuisten lapsiin, kyse ei ole aidosta sosiaalisesta kehityksestä vaan kontrolloidusta vuorovaikutuksesta, joka kaventaa lapsen mahdollisuutta rakentaa omaa maailmankuvaa. Lapsuuteen kuuluu kuitenkin myös se, että saa itse etsiä kavereita ja kokeilla ihan omia juttuja.
Yle Svenskan uutisessa mainittiin, että kyseisen talven aikana pakkasta oli 20–30 astetta. Tuollaisessa vanhassa peruskuntoisessa talossa huonelämpötilat laskevat merkittävästi – ja riski putkien jäätymiseen on aivan todellinen. Jos perhe on eristäytynyt kuukaudeksi neljän seinän sisään tällaisissa olosuhteissa, ei voida enää puhua vakaista tai turvallisista elinympäristöistä lapsille.